Minun täytyy lukijana olla todella helppo tapaus. Klassikkoventtini jatkuu ja nyt lukuvuorossa on Michel Tournierin Perjantai. Olen taatusti lukenut jotain MT:ltä ja nyt aloin kuitenkin lukemaan tätä kirjaa asenteella "minulle uusi kirjailija".
Keltaisen kirjaston painoksen takakantta lukiessani olin jo kannustamassa kirjailijaa, joka on kirjoittanut tämän, arvostetun nykyklassikon, esikoiskirjanaan 42-vuotiaana. Minä, vuoden vaihteen jälkeen 42-vuotias lukija, osaan todella arvostaa moista suoritusta.
Helppona lukijana jatkan hihkuen innosta sisäliepeen tekstiä ja vaikutun lopullisesti kirjasta. Liepeessä lainataan erästä MT:n esseetä, jossa hän vastaa kysymyksiin päätöksestään olla omistamatta teostaan Daniel Defoelle. Onhan sentään Perjantai robinsonadi ja ammentaa kysymyksen asettelunsa ja kuvastonsa Robinson Crusoesta. MT kertoo pohtineensa aikanaan, että jos jollekulle, hän olisi omistanut kirjan yhteiskunnan näkymättömille siirtotyöläisille, jotka ovat mahdollistaneet kulutusyhteiskunnan sivistyneille valkoihoisille.
Robinson itse vaikuttaa kirjan alkupuolen lukeneena paljon aiempaa kaimaansa epätoivoisemmalta ja säröisemmltä. Eli siltäkin osin lukukokemus ennustaa hyvää.
Ja sitten on minun paheeni tai huono tapani lukemisen suhteen. Luen aina yhden tai kaksi viimeistä lausetta ennen kirjan aloittamista. Monta vuotta se oli eräs kirjan valitsemisen kriteeri. Nimittäin minä uskon, että viimeiset kaksi lausetta kertovat jotain merkittävää kirjasta. Huono kirja päättyy mitäänsanomattomuuteen, paljastukseen tai tietoon, jonka lukijalle kertominen haittaa lukukokemusta. Hyvässä kirjassa näin ei tapahdu. Viimeiset lauseet parhaimmillaan kurottavat koko kirjan tarinaan ja antavat jonkinlaisen tiedon lopun tunnelmasta tai tilanteesta lukemisen lopussa. Tosin olen ihminen, joka myös unohtaakin monia asioita. Joten saattaa olla, että hölmönä luen lopun, unohdan sen tyystin, luen kirjan ja olen tyytyväinen. Ja Perjantain viimeiset lauseet ovat aika loistavat.
Robinson tappoi ensimmäisen tapaamansa elollisen olennon. Kuinka käy Perjantaille, kirjan nimihahmolle? Pitääpä lähteä lukemaan.
Valitsen lukemisen
3 kommenttia:
Olipa leppoisa teksti, tuli hyvä mieli. Vai että luet viimeiset lauseet ensin! Hauska kuulla. Minä kuulun taas näihin kansivalitsijoihin, jotka jättävät fiiliksensä mukaan kirjan valitsematta jos kuva on väärä.
Minulla on luvussa lukupiirin kirja, jota en mainitse siitäkään syystä, että vaikuttaa niin huonolta kirjalta, että etsin pakoreittiä koko ajan! Lisäksi minulla on kirjailijaa kohtaan paha asennevamma. Ihan itse keksitty, ilman mitään perusteita!
Kiitos bleue! Paha ja ruma kansi on kamala. Ei pelkästään se haittaa kirjan valitsemista, vaan myös joka kerta kirjaa lukiessaan kansi öllöttää vastaan. Tällainenkö ihminen olen, luen näin rumakantisia kirjoja?
Tuli mieleen lainaus Seinfeldista, kun George tai Jerry miettivät miksi syntymäpäiväjuhlat ovat hieman surullisia "tässäkö minun kaikki ystäväni ovat?" :D. No joo.
Mukava, että seuraavaan postaukseesi olit laittanut kuvan mukaan :)!
Lähetä kommentti