Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Vien sinut kotiin on romaani perheestä. Minäkertoja Markus on aikuinen, mutta hänen ympärillään värähtelee lapsuuden perheen suru. Markuksen lähipiiriä ovat olleet äiti, isä, sisaret Sofia, Ellen ja Carola, Timo ja seurakunta. Sisaret ja aikuisen elämän rakkaudet ovat Markuksen elämän merkittävimmät ihmiset ja heidän kauttaan Markus piirtyy maailmaan.

Luin romaanin Vien sinut kotiin nauttien. Intensiivisin ote romaanilla on Markuksen lapsuuskuvauksessa, jossa Jehovan todistajiin kuuluvan perheen elämästä kerrotaan lapsen näkökulmasta. Seurakuntaan kuulumattomat ovat maailmallisia, ja lapsia velvoitetaan elämään Raamatun ohjeiden mukaan. Lapset muodostavat omanlakisen ryhmän, jonka vaarallisista toimista etäällä pysyttelevät vanhemmat eivät tunnu tietävän mitään.

Vien sinut kotiin on minulle surullinen tarina. Markus jää elämässään yksin ja irralliseksi, vaikka hän onkin monin tavoin ulkoisia seikkoja tarkastellessa yhteydessä toisiin ihmisiin. Kyse on sisäisestä yksinäisyyden tunteesta, joka välittyy romaanista hyvin. Lapsena uskonnollinen viiteryhmä luo erillisyyttä suhteessa toisiin. Aikuinen Markus on selkeästi ulkopuolinen asuessaan vieraassa maassa miltei luvattomana työntekijänä. Kartta, jota nuori Markus New Yorkissa lukee, on painettu väärin, joten hän päätyy lukemaan vieraan kaupungin katuja virheellisesti. Aivan kuin Markuksen elämänkarttakin olisi painettu väärin: hän on kartalla, mutta jokin on pielessä. Hän tarvitsee perille pääsemiseen toista ihmistä, mutta tekee vääriä valintoja.

Ote teoksesta:

Luin romaanin illalla. Se oli taitavasti kirjoitettu rakkauskertomus, ja ymmärsin, miksi se oli herättänyt huomiota. Yritin löytää kirjasta viitteitä Alisoniin tai itseeni, poissaolevaan isään, mutta vaikka esikoiskirjat usein kertovat kirjailijan omasta nuoruudesta tai perheestä, en huomannut mitään ilmeistä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Vien sinut kotiin
Tekijä: Ben Kalland
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Atena

JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja

Etsiskelin JP Koskisen uutuutta muutamasta kirjakaupoista tuloksetta. Päädyin lopulta lainaamaan sen kirjastosta päivänä, jolloin hullu mielentilani huuti pirullisen mustaa luettavaa. Sitä sainkin. Ote teoksesta:

Marraskuun lopulla syöttöjuoppo lopetetaan. Vuoden pimein jakso on tähän oivallisin aika, sillä syöttöjuoppojen aktiivisuus laskee ja paino alkaa nousta. Syöttöjuopolle tarjotaan teurastamolla erittäin runsaasti alkoholia niin, että tuloksena on hengityksen lamaantuminen ja kuolema.

Teos Kannibaalien keittokirja alkaa todella keittokirjaosuudella, jossa saadaan arvokasta tietoa eri lihoista resepteineen. Ensimmäinen kolmannes teoksesta on erityisesti mieleeni. Päädyin lukemaan keittokirjaa ääneen puolisolleni automatkalla. Hän jäi pohtimaan vähäistä mausteiden määrää suhteessa suuriin lihamääriin.

Kannibaalien keittokirjan minäkertoja, Oskari, on mainostoimistossa töissä. Esimies Hakkarainen ärsyttää Oskaria, joka haluaa olla rauhassa ja tehdä omia asioitaan omaan tahtiin. Keittokirjaa kirjoittava yksinäisyyden turvasta nauttiva mies kertoo tarinansa teoksessa, joka rullaa vaivattomasti eteenpäin. Toive kumppanista, yhteydet veljeen ja sinnittely töissä piirtävät esiin aika persoonallisen tyypin, joka kuitenkin on uskottava tietyistä ominaisuuksistaan huolimatta.

Luin Kannibaalien keittokirjaa syöden yhtä sun toista. Liha pyöri suussani aika lailla, kun samalla sain lukea keitetyistä sormista ja auki sahatusta kallosta. Koskinen kuvaa teoksessaan epätavallista tavallista miestä, joka ei pelkää kuolla. Ote teoksesta:

- Sinussa on enemmän lihaa. Porsaistakin valitaan aina lihavin, puolustauduin.
- No mitä siitä? Jos minä katoan, tiedät, kuka katoaa seuraavaksi. Se olisikin sinulle mukava vuosi. Voisit ihmetellä, mikä lihanpala onkaan palvautumassa saunan katossa. Veriletut voisivat juuttua kurkkuusi, Markus tuhahti.
- Sinä maistut katajalta. Arvaisin heti, jos sinusta olisi tehty pihvi.
- Vai katajalta? Minä kuulun siis hirvien ja kolmioiden heimoon, niinkö?

Kannibaalien keittokirja on hyvä valinta mustan huumorin ystävälle. Kunhan näen teoksen kirjakaupassa, ostan yhden niteen rakkaalle ihmiselle lahjaksi. 

Teos: Kannibaalien keittokirja
Tekijä: JP Koskinen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Like

Äänikirjat ovat yksin autoilevan ilo

Aloitin nyt syksyllä säännöllisemmän autoilun. Joka viikko saan istua aika monta tuntia autossa yksin. Parasta yksin autoilussa ovat äänikirjat, joita saan kuunnella. Ensimmäisellä kierroksella kirjastossa huomasin äänikirjahyllyjen päivittyneen ja valitsin kuunneltavaksi Elena Ferranten romaanisarjan ensimmäisen osan.

Loistava ystäväni oli minulle melkoisen voimakas kuuntelukokemus. Ehkä teoksen puoleen väliin ajattelin, etten pidä kuulemastani. Nuorten naisten asuinympäristön raakuus tuntui todella vaikealta kuunnella. Kun sitten antauduin tarinan vietäväksi, huomasin olevani aivan tunteideni vallassa. Nuoren Elenan epävarmuus ja Lilan voima tuntuivat minussa, vaikka vain istuin auton penkillä ja annoin tekstin virrata lävitseni.

Seuraavaksi pääsinkin etsimään kuunneltavaa Karstulan kirjastosta. Eräänä tavoitteenani oli valita lyhyt äänikirja. Sydän vielä ruvella edellisestä kuuntelusta valitsin Toni Morrisonin romaanin Koti. En todellakaan lukenut takakannen tekstiä ennen kuuntelun aloittamista. Ehkä lyhyempää äänikirjaa valitessani toiveeni oli kuulla kevyempi tarina. Toni Morrisonin teokset ovat loistavia, mutta kevyitä ne eivät ole.

Tarina sodan vaurioittamasta miehestä ja hänen sisarestaan sulautui mielessäni kaikkeen siihen tuskaan, jota koin Loistavan ystävän kanssa. Koti on minulle kertomus särkyneiden ihmisten ponnistelusta kohti siedettävää elämää. Ensin on jäätävä henkiin. En itkenyt kuunnellessani, mutta kiemurtelin ja koin vellovaa ahdistusta. Huh!

Seuraavan äänikirjan valitsin aivan toisesta ääripäästä. Nora Robertsin Kaukainen unelma on hattaraa Ferranten ja Morrisonin teoksiin verrattuna. Se ei haittaa, nyt hattara sopii oikein hyvin. Rikkaita ihmisiä, ihmissuhdeongelmia ja oletus onnellisesta lopusta ainakin kaikille hyville ihmisille on paikallaan ja viihdyttää minua nyt autossa.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Toni Morrison: Koti
Nora Roberts: Kaukainen unelma 

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kokenutta kotiopettajatarta eivät tittelit pelottaneet. Jokainen ylhäisyys oli kerran ollut lapsi ja tankannut aakkosia aikuisen vaativan silmän alla. Kaikki olivat pelänneet vitsaa, ja useimmat pelkäsivät sitä yhä. Valtaosa ihmisistä oli pelkureita; se kannatti muistaa nuoren naisen, joka ei voinut tukeutua sukuun, asemaan eikä omaisuuteen.

Perjantaina kotiuduttuani arjen töistä minua oli odottamassa postipaketissa Kaari Utrion uutuusromaani. Viikonloppu ei olisi voinut alkaa paremmissa merkeissä. Nyt sunnuntai-iltapäivänä ihanuus on luettu. Yöunista nipistämällä sain seikkailla useita tunteja viisaan leskirouvan seurassa 1800-luvun Suomessa.

Lauantaina aamupalapöydässä perheenjäsenet saivat nauttia ääneenluetuista romaanikatkelmista. Hupsu rakkaus alkaa vauhdilla ja nuori Hedda Becke on ikävässä pinteessä heti teoksen ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Hehkuttaessani Utrion romaania osa perheestä muisteli minun lukeneen edellisen Utrion romaaniuutuuden kaksi kuukautta sitten ja ihmetteli kirjailijan julkaisuvauhtia! Kerroin, että tätä romaania kirjailija on kirjoittanut kaksi vuotta. Edellisen Utrion kirjan luin tuoreeltaan elokuussa 2015. Utrio (@KaariUtrio) on aktiivinen Facebookissa, missä hän kertoo kirjoittamisprosessistaan ja teosten aiheiden taustoista. Suosittelen seuraamaan hänen mielenkiintoisia päivityksiään siellä.

Leski Hedda on viisas nainen, joka haluaa itselleen mahdollisuuden parempaan. Kirje sukulaiselta saa Heddan irtisanoutumaan työstään kotiopettajattarena ja lähtemään ahdingossa olevan pikkuserkun tueksi Helsinkiin. Tilanne perillä onkin kirjeessä kerrottuun verrattuna hivenen toisenlainen, ja Hedda joutuu käyttämään kaiken neuvokkuutensa selvitäkseen itse ja auttaakseen muita parhaalla mahdollisella tavalla. Lukijan myötätunto on Heddan puolella. Ote teoksesta:

Hedda kumarsi. Hän ei ollut niiannut kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun oli mennyt naimisiin merikapteeni Becken kanssa ja ruvennut rouvaksi kahdeksantoistavuotiaana.

Nautin Utrion taidosta kirjoittaa tarinaa niin, että vähän kerrassaan henkilöistä kuoriutuu esiin heidän todellinen olemuksensa. Ylhäisistä paljastuu alhaisia piirteitä, ihmiset ovat kateellisia ja myrkyttävät läheistensä elämän omilla kihinöillään. Yhteisönsä arvostama ja julkisessa virasta toimiva herra onkin kiinnostunut vain itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja ihailtu kaunotar laskelmoi maksimoidakseen saatavissa olevan edun.

Erityisen ilahtunut olen teoksen nimestä. Hupsu rakkaus kertoo jotain olennaista tarinan pääparista. Mitä tapahtuu järkeville ihmisille, jotka rakastuvat? Utrio kuvaa rakastumisen tunnelmia herkästi. Ote teoksesta:

- - Hän harppasi eteenpäin ja sulki Hedda Becken syliinsä, puristi, kiinnitti Heddan itseensä jäsen jäseneltä kuin Hedda olisi osa häntä, niin kuin olikin.
Sade tuli. Se huuhtoi pois surun ja kastoi heidät pilvien puhtaalla vihkivedellä, valutti murheen, katumuksen ja itsesäälin puroina venevalkamaan aaltojen jyskeeseen. Sade syöksyi heidän kasvoilleen, heidän huulilleen, jotka löysivät toisensa pyhän ihmetyksen vallassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Hupsu rakkaus säilyttää rytminsä alusta loppuun. Dramaattisia käänteitä riittää ja jokaisen uuden tapahtuman myötä joku henkilö tulee selväpiirteisemmäksi tai tilanne muuttuu. Onnet ja onnettomuudet vuorottelevat. Jotkut mahdollisuudet muuttuvat mahdottomuuksiksi ja moni paha saa palkkansa.

Viihdyn niin hyvin Utrion uusimman teoksen parissa, että Hupsun rakkauden loppumimen harmittaa. Epookkiromaani kertoo ajasta, paikoista ja ihmisten toiminnasta paljon ja tekee sen vaivihkaa. Välillä selasin teoksen loppussa olevaa sanastoa, välillä katsoin teoksen kansikuvaa ja esilehtien kuvia. Ote teoksesta:

Otto Lindmarck oli vanhan ajan miehiä. He eivät parkuneet sillä tavalla kuin nämä nykyiset. Nuoret miehet kirjoittivat runoja tai sävelsivät, ja tyrskivät sitten omille säkeilleen ja sävelilleen.

Romaanin Hupsu rakkaus voi lukea historiallisena romaanina ja nauttia menneen ajan tunnelmasta. Teoksen voi lukea myös nuoren naisen kasvutarinana tai rakkauskertomuksena. Minulle Hupsu rakkaus on kaikkea tätä.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Hupsu rakkaus
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Amanita

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Holly Bournen Mikä kaikki voi mennä pieleen? on raikas ja viihdyttävä nuortenromaani. Amber on nuori nainen, joka näkyy ja kuuluu. Teoksen alussa hän on matkalla Englannista Amerikkaan äidin luo. Suhde äitiin on huono, mutta Amber on saanut kutsun ottaa osaa äidin ja tämän uuden puolison yhdessä järjestämälle lasten kesäleirille apuohjaajana. Kesäleirityön lisäksi Amberilla on ajatus viettää aika yhdessä äidin kanssa.

Amber on kiinnostavan särmikäs henkilö. Amber juo tilanteen tullen liikaa, puhuu sivu suunsa ja hermostuu raivokohtauksen partaalle. Toisaalta Amber haluaa ihmisille hyvää ja rakastaa ystäviään yli kaiken. Amber, joka vouhkaa Harry Potterista, vaikuttaa mielenkiintoiselta ihmiseltä. Kun hän tupsahtaa leirimaailmaan keskelle kesätöihin palkattuja nuoria amerikkalaisia opiskelijoita, suhdekuviot järjestyvät uudelleen.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? on täsmälukemista ysiluokkalaisille. Teos ei ole mielestäni lälly tai lapsellinen. Teoksessa on sivuja noin 450 ja lukuja 37. Jokainen luku alkaa listauksella siitä, mikä kaikki on tuomittu menemään pieleen. Tapahtumat seuraavat toisiaan, ja lukija viihtyy vaivatta kirjan sivuilla. Teos on nopea lukea.

Erityinen ansio menee kirjailija Holly Bournelle, joka on saanut vetävään tarinaan mukaan ajatuksia yksilön arvostuksesta ja toisten auttamisesta. Teoksessa on myös feminististä pohjavirettä. Ote teoksesta:

"Haluatko mun neuvon?" Evie kysyi, ihan tietäväisenä.
"Mistä?"
"Kaikesta."
- -
"Kerro sitten." Ääneni takertui kurkkuun.
"Ole vain oma itsesi. Ole vain iloinen siitä että sä olet sä. Paras tapa taistella sellaisia tyttöjä kuin Melody vastaan on, ettei lähde mukaan kaikkeen niiden paskaan. Ole vahva, ole sanavalmis, ole kunnioitettu oikeista syistä. Sä teet sen kaiken luonnostasi, Amber. Siksi me ollaan ystäviä."

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (alkuperäinen: How Hard Can Love Be?)
Tekijä: Holly Bourne
Suomentaja: Kristiina Vaara
Julkaisuvuosi: 2017 (alkuperäinen: 2016)
Kustantaja: Gummerus