Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

Kuva
Rakastan Kurt Vonnegutin kirjoja. Yksi Vonnegutin parhaista on Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle. Kirja on taattua Vonnegutia: tapahtumia paljon, herkullisia henkilöhahmoja ja kaikki mahdollinen on koottu komeaksi rakennelmaksi lukijan ihastella ja ihmetellä. - Kuinka hän osaa tehdä sen näin? Tämä on hieno, tämä on taitava.

Kirja alkaa esipuheen kaltaisella osiolla, jossa kovin kirjailijan oloinen ihminen kertoo kirjan tarinan olevan "lähellä omaelämäkertaa". En tiedä, onko alku faktaa kirjailijan elämästä (tekstissä on useita sukulaisia, paikkakuntia ja asuinpaikkoja mainittu nimeltä), mutta oikeastaan en välitä toivon, ettei se ole todellista. Vähän väliä kirjallisessa maailmassa kuohahtaa esiin faktan, fiktion, oman ja lainatun välinen epäselvyys. Tiedän, että oikea elämä on moninverroin hullumpaa, omituisempaa ja traagisempaa kuin mikään kuviteltu ja kirjoihin kirjoitettu. Kaunokirjallisiin teoksiin tarttuessani haluan kuviteltua, satua, keksittyä, sepitettyä ja ko…

Post-it tunnustus

Kuva
Raija Taikakirjaimet-blogista antoi blogilleni tunnustuksen. Ilahduin tunnustuksesta kovin paljon. Taikakirjaimet-blogi on todella kiinnostava, olen saanut Raijan teksteistä paljon uutta tietoa ja lukuvihjeitä.
Laitan tunnustukseni eteenpäin sääntöjen (alla) mukaan viidelle blogille, jotka ovat minua viihdyttäneet,  riemastuttaneet ja antaneet kosolti ajateltavaa.
Mika Kukkosen Taas yksi kirjablogi

bleuen Sininen keskitie

Siilinjärven kirjaston Kirjastomies

Erjan Erjan lukupäiväkirja

Tommi Melenderin Antiaikalainen

 TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT:

Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Suosituksia ja ohilyöntejä

Kuva
Samassa pinossa Neiti Pelokas ja rakkaus-kirjan kanssa kotiin kulki Jumala itse, ihan kauniin kantensa vuoksi. Hamsteripäiväkirjat, osa 1 päätyivät luettavakseni, koska ihastelin tyttäreni mielenkiintoisia mangasarjakuvia, joissa näytti olevan mm. romantiikkaa, jännitystä ja seikkailuja. Toivoin hänen valitsevan minulle jotain helppoa luettavaa mangaosastolta. Tämän pallerokirjan sain, kiitos siitä.

Hamsteripäiväkirjat, osa 1 kertoo tytön hamstereista ja siitä, kuinka hän hoitaa eläimiään. Tämä kuulostaa nyt kovin lattealta, mutta suunnilleen siinä se oli. Ehkä hamsterit olivat kirjan päähenkilöt ja tyttö apulainen, mutta ajattelen kuitenkin, että hamstereita pohdittiin juuri tytön tietojen ja kokemusten kautta. Kirjailija/taiteilija Medetai on tehnyt Hamsteripäiväkirjoja yhteensä kuusi osaa.

Alkupuolella kirjaa minulla oli useampia ongelmia lukijana, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä: 1) Minkä ruudun luen seuraavaksi? Tämä ongelma liittyi mangan käänteiseen lukutapaan. Tähän tottui…

Pieni punainen sanakirja rakastavaisille

Kuva
Taisin vähän aikaa sitten manailla uusien kirjojen vyörytystä joka tuutista. Olenkin välttänyt uutuuksia (jo säästääkseni rahojani) ja tutkinut hyviä vanhempia kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Vaikka olenkin vouhkannut erityisesti sarjakuvista, olen löytänyt kirjastosta myös romaaneja.

Tämä kaunis kansi veti minua puoleensa ja takakansi vahvisti haluani lukea minulle aivan tuntemattoman kirjailijan kirja. Pieni punainen sanakirja rakastavaisille on julkaistu 2007, suomeksi se käännettiin 2008. Esikoiskirjailija Xiaolu Guon kirja on matkakirja nuoren kiinalaisen naisen matkasta Englantiin.

Tarina on kerrottu hienosti. Välttömästi kirjan alussa herää kiinnostus ja myötätunto neiti Z:n kohtaloon. Kuinka hän selviää vieraassa maassa vain vähäisellä kielitaidollaan? Kertoja-päähenkilön ääni on vahva ja kuvastaa hänen luonnettaan. Z kuvaa itseään taistelijaksi.

Kuten kirjan nimi kertoo, Z:n rakkauselämä on tärkeä osa tarinaa. Kun suhteen osapuolet ovat eri kulttuureista ja yhteistä kie…

Neiti Pelokas ja Rakkaus

Kuva
Kun lukee sarjakuvia, niin innostuu lukemaan lisää sarjakuvia. Loogista. Kirjastoreissulla pyörin taas sarjakuvahyllyn edessä. Etsin Habibia, mutta koska sitä en löytänyt keveästi hyllyä silmäillessäni, otin kolme muuta sarjakuvakirjaa. Enemmänkin olisi houkutellut, mutta jos nyt ei sitten kuitenkaan. Kohtuus, kohtuus.

Joanna Rubin Dranger on ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä ja -kirjoittaja (onkohan tuo korrekti ilmaisutapa? Vai onko hän sarjakuvataiteilija). Neiti Pelokas ja Rakkaus kertoo naisesta, joka elää rakkauttaan ja toivettaan rakastaa. Neidille on tärkeää rakastaa itse, mutta samaan aikaan tulla rakastetuksi ja saada rakkautta siltä Oikealta. Jo tässä vaiheessa neiti Pelokkaan elämässä on niin paljon epäonnistumisen vaihtoehtoja, että lukija ymmärtää, ettei tässä käy hyvin.

Neiti Pelokas näyttää Pikku Myyltä, mutta on luonteeltaan hyvin toisenlainen. Neiti Pelokas on täynnä neuroottisia ajatuksia. Vaikka hän haluaisi kaiken olevan ihanaa ja hauskaa, jostain puskevat omaan eläm…

Lukekaa sarjakuvia! Mieluiten hyviä.

Kuva
Haahuilin eilen Siilinjärven kirjaston sarjakuvahyllyn välittämässä läheisyydessä ja etsin nopeaa luettavaa. Rakastan sarjakuvakerrontaa. Parhaimmillaan kuva ja teksti vievät hommaa huisaa vauhtia eteenpäin vahvistaen tunnelmaa vastavuoroisesti. Ja lukija saa nauttia nopeasti jostain ihmeellisestä ja vieraasta. Tuosta huis vaan, silmänräpäyksessä.

Pitelin jo käsissäni Guy Delislen matkakertomuksia, tällä kertaa mukaan olivat lähdössä Pjongjang ja Shenzen. Delislen sarjakuvakirjoja voi suositella kaikille, ne ovat yhtä aikaa kertomuksia vieraista kulttuureista, poliittisia kannanottoja ja vaikkapa päiväkirjoja yhden ihmisen työkomennuksen koko kaaresta alun innostumisesta lopun haikeuteen. Delislen piirrokset ovat yksinkertaisia, ne jättävät tilaa lukijan ajatuksille ja johtopäätöksille.

Mutta ei lähtenyt mukaan tuttu kanadalainen, vaan tuttu suomalainen. Kaisa ja Christoffer Leka ovat tehneet sarjakuvakirjan, joka on surullinen, valoisa, kaunis ja erilainen. Luin kirjan tänään ja vois…

Rajalla eli mihin yhteiskunta tarvitsee ihmistä?

Kun kirjoitin aiemmin Nälkäpelistä, suosittelin Ally Condien Tarkoitettua (Matched). Condien trilogian kakkososa Rajalla (Crossed) tuli luettua viime yönä. Kolmatta osaa, Reached, odotellaan julkaistuksi tämän vuoden lopulla.

Condien romaanit ovat erityisesti nuorille suunnattuja mainostettuja, mutta se ei estä aikuisia nauttimasta hyvin kirjoitetusta kirjasta, joka on yhdistelmä dystopiaa ja nuoren ihmisen kehitystarinaa. Rajalla jatkaa Cassian ja häneen liittyvän kahden nuoren miehen, Xanderin ja Kyn, kertomusta.
"Kaikissa ihmisissä on jotain kaunista. --- Mutta rakkaus antaa luvan katsoa ja katsoa ja katsoa vielä. Silloin huomaa kämmenselän, pään asennon, sen miten toinen kävelee. Kun rakastaa ensimmäisen kerran, katsoo sokein silmin ja näkee kaiken loistokkaana, rakastettunsa kokonaisena tai kauniiden ominaisuuksien kauniina summana. Mutta kun rakastettunsa näkee osina, kysymyksinä - miksi hän kävelee noin, miksi hän sulkee silmänsä tuolla tavalla - silloin osiakin voi …

Urakan jälkeinen elämä

Julkinen kirjoittaminen omasta lukemisestaan ja lukematta jättämisestään on oudon kivuliasta. Eilen tulin kotiin pää pyörällä klassikkoventtitentistä. Kaikki tieto sisältäni tursusi konsepteille viuh vauh vaan. Elämänkokemuksellani voin sanoa jo tässä, että tentti on läpi. Jihuu - aika laimeaa on iloni tässä vaiheessa.

Aloitin urakkani toukokuussa ja lopettelin sen elokuun alussa. Niihin päiviin mahtuu monenlaista lukemista, kirjojen selailua, tekstin harppomista, ääneen lukua ja kirotun kirjan piilottamista pois silmistä. Mutta niihin päiviin mahtuu myös monta hyvää hetkeä, jo kuolleiden kirjailijoiden taidon ihailua, hurmioitumista tekstin äärellä ja lämmintä yhteenkuuluvaisuutta Johonkin, jota on vaikea nimetä.

Nyt, yhden urakan tehneenä, voisin rentoutua ja levätä. Mutta työteliään ihmisen elämä on urakoilla lastattu ja tulevalla viikolla on kahden lukupiirin tapaamiset. On eri asia lukea kirjaa siksi, että voi ja lukea sitä siksi, että pitää. Minä haluaisin lukea Ally Condien Raj…

Kolmas lukupiirini

Olen mukana kolmessa lukupiirissä. Yksi on Siilinjärven kirjaston lukupiiri, jossa olen vetäjänä. Toinen on yksityinen pieni lukupiiri, josta ei nyt sen enempää. Ja kolmas nyt syksyllä alkava blogilähtöinen blogipohjainen lukupiiri. Nimimerkki Äiti blogissaan Kirjojen salainen puutarha on käynnistämässä lukupiiriä (http://kirjojenpuutarha.blogspot.fi/2012/08/lukupiiri.html). Mielenkiintoista nähdä, miten homma toimii. Ja on erittäin hauskaa olla mukana!

Lukupiiri on omaa ymmärrystä ja lukukykyä ravisuttava tapa keskustella luetuista, kesken jääneistä ja luetuksi aiotuista kirjoista. Miten tuo toinen ajatteleekin tästä kaikesta niin eri lailla? Lukukokemuskeskusteluissa samaa mieltä oleminen on miltei aina erimielisyyttä tylsempää.

Mitä tulee lukijasta, joka ei jaksa klassikoita, muttei myöskään uutuuksia?

Tämän vuoden uutuuksia ryhdyttiin rummuttamaan jo kesän alussa, kun innokas lukija näki kuvastoa kuvaston perään syksyn tulevista uutuuksista. Kesän klassikoita peranneena jaksu kaikkien arvostamiin kulttuurimme peruspilareihin on aika vähäistä. Mutta tuntuu, etten jaksa näitä uusiakaan. Ystäväni kanssa keskustelimme taannoin kaikista hyllyjemme lukemattomista tai vähälle lukemiselle jääneistä kirjoista. Muistan kuulleeni lukuhaasteesta, jossa käännytäänkin ihan sen oman kirjahyllyn ääreen ja ammennetaan luettavat sieltä.

Ei hullumpi idea.

Kaikkialla silmiin tarttuu uusia kirjoja, joita pitäisi lukea. Toinen toistaan houkuttelevampia. Antaa olla. Kirjojen elinkaari näyttää lyhenevän ja upeat kirjat vaipuvat unohduksiin heti julkaisun ja kertaluvun jälkeen. Se on sääli. Yritän omalta osaltani vaikuttaa asiaan lukemalla kaikenikäisiä kirjoja. Mutta tänä syksynä uutuudet eivät taida yöpöydälläni juhlia.

Yksi uutuus on kyllä hankintalistalla. Pekka Vartiaisen Postmoderni kirjallisuus.

Kymmenen hyvää, lukemisen arvoista kirjaa

Kirsi kysyi tuolla Lukeminen on pääasia-sivustolla, mitkä ovat itselle tärkeitä kirjoja (http://lukeminen.fi/ajankohtaista/kilpailu-minun-top-10-kirjani). Minäkin vastasin. Tässä listani:
Kaari Utrio: Haukka minun rakkaaniMärta Tikkanen: PunahilkkaJ.K.Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjeluksetDiana Gabaldon: MuukalainenLeif Färding: Olen onnen poikaWalt Whitman: Valitut runotKurt Vonnegut: Titanin seireenitJohn Irving: Ystäväni Owen MeanyKen Follet: Taivaan pilaritWill Self: Suuret apinat En hakenut listalla mitään "loistavat taideteokset" tai "parhaat kirjat kautta aikojen" ulottuvuutta. Nämä kirjat ovat liikuttavia, viihdyttäviä, ajatukset liikkeelle laittavia, itkettäviä ja jopa joskus naurattavia. Mutta näistä minua on naurattanut lähinnä miestrio Vonnegut - Irving - Self.

Irving pääsi mukaan yhteisen historiamme vuoksi. Kun sain kirjan Ystäväni Owen Meany lahjaksi luin sen kolme kertaa peräjälkeen. Ensin nopeasti ja sitten kaksi kertaa nauttien. Uusimmat (it…

Kirjojen järjestys

Kuva
Ilahtuneena kaikista kolmesta lukijasta, taputan käsiäni yhteen ja kerron kirjojen järjestyksestä kotonamme. Perheeseen kuuluu lisäkseni mieheni ja kolme alakouluikäistä lastamme. Kun muutimme yhteen mieheni kanssa kaksikymmentä vuotta sitten, meillä on yhteensä viisi kirjahyllyä, kaksi syvää lautasta ja kolme isoa lusikkaa. Koska pidimme kovin syömisestä, ruokailuvälineiden määrä herätti meissä hieman huvitusta. Toki se, että kirjahyllyjä oli, ei naurattanut yhtään. Oli kirjojakin.

Ja on edelleen. Nykyisin meillä on aikuisten pääkirjahylly makuuhuoneessa, lasten pääkirjahylly on yläaulassa. Aikuisten pääkirjahyllyssä perusjako on proosa, runous ja tietokirjat. Proosa ja runous pääsevät samaan hyllyyn, tietokirjat ovat useammassa hyllyssä ympäri taloa. Sitä se ammatinvaihto teettää. Kaikki runous on yhdessä, proosan osalta jako on tehty neljään.

Olen jakanut erikseen kotimaiset ja ulkomaiset kirjailijat. Lisäksi nämä molemmat luokat on jaettu nais- ja mieskirjailijoihin. Tämä jako on …

Klassikkoallergia - viekää nämä jo pois

Kun ensin kirmaa metsikössä iloisten savolaislasten kanssa ja sitten tulee kotiin makuuasentoon lukemaan T. S. Eliotin klassikkoteosta Autio maa ja nukahtaa esipuheiden (jotka ovat hävyttömän yksityiskohtaisia) ei vaan yhden, vaan kaksi kertaa, on valmis lopettamaan moisen pelleilyn. Ei kirmaamisen, ei nukkumisen. Vaan sen lukemisen. Minulla on tyrkyllä tuon runoklassikon lisäksi William Faulknerin Kun tein kuolemaa.

Klassikkoventtini päättynee luonnollisella tavalla, tentin kirjakasan tämän kuun puolessa välissä. Tänään klassikot ovat olleet ihan jumissa. En voi sietää silmissäni minkäänlaisia hienoja vaivihkaa tehtyjä viittauksia Shakespeareen, Danteen tai Raamattuun.

Puolisoni valmisteli hirvipaistia ja minä ilahdutin häntä lukien ääneen Autiota maata. Kun sitten hengen kuppi vuoti lopullisesti yli, sain pientä ivaa toivottuani luettavaksi sarjakuvaversiota kyseisestä runokokoelmasta. Hyväntahtoinen ilkkuminen jatkui, kun hän suositteli illaksi Sotaa ja rauhaa telkkarista.

Mitä jäi…

Seitsemäntoista - onneksi en enää

Kuva
Pidän Juha Itkosen tavasta kirjoittaa. Jos kirjailija on tuntematon, suosittelen lukemaan hänen hienoja kirjojaan. Erityisesti voin kannustaa lukemaan joko Myöhempien aikojen pyhiä tai Anna minun rakastaa enemmän. Niissä Itkonen pitää tarinan todella hyvin kasassa. Itkonen kuvaa tarinansa todellisuuden tai kuvitellun todellisuuden niin taitavasti, että lukijalla ei ole mitään ongelmaa uskoa kaikki mitä hän kirjoittaa. Juuri niin se tapahtui!

Jokainen kirjailija kirjoittaa hyviä ja vähemmän hyviä kirjoja. Ja nyt siis luin yhdeltä lempikirjailijaltani kirjan, joka ei ollut ihan huippu, vaan sellainen tavallisen hyvä. Anteeksi. Seitsemäntoista, Itkosen viides romaani, julkaistiin vuonna 2010. Kirja on ollut jo tovin hyllyssäni, mutta nyt siis luettuna.

Seitsemäntoista on nuoren Henrikin tarina. Se on kuitenkin paljon muutakin. Keski-ikäinen Päivi, jonka elämä ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista, on myös tarinassa vahvasti läsnä kertomassa ja kirjoittamassa. Kirjassa on monia henkilöi…

Tarinan lumo ja lukijan valta

Hyvä kirja (lue: tarina) herättää henkiin henkilöitä, jotka vaikuttavat hyvin todellisilta ja eläviltä. Kaunokirjallisuutta lukiessani tiedän, että kaikki henkilöhahmot ovat satua, fiktiota. He ovat kuviteltuja, vaikka heissä olisi yhteyksiä oikeisiin ihmisiin nimeä ja ulkonäköä myöten.

Fiktiivisyydestään huolimatta henkilöt heräävät eloon, kun tarina lähtee vauhtiin. Näen ihmiset, heidän ulkomuotonsa ja tapansa liikkua. He ovat uskottavia, vaikka monet heistä ovatkin hyvin uskomattomia. He muistuttavat oikeita ihmisiä, joita tunnen. Jotkut henkilöt muistuttavat jopa minua itseäni.

Yksi syy lukea on löytää omalle elämälleen selitys. Vaivatta löytää kirjoja, joissa on kerrottu sen kaltaisista ihmisistä, jotka vaikuttavat kovin tutuilta. Lukemalla voi löytää palasia, joita voi verrata omaan elämäänsä. Juuri noin minäkin ajattelin, kun ihastuin. Suru tuntui minullekin tuolta.

Toinen hyvä syy lukea on päästä pois omasta elämästään. On kirjoja, jotka ovat hyvin kaukana elämästäni. …

Äänikirja - älyttömän kätevä juttu

Perheemme jäsenet lienevät äänikirjojen suurkuluttaja. Meillä äänikirjoja kuuntelevat sekä lapset että aikuiset.

Nyt alakouluikäiset lapset ovat kuunnelleet äänikirjoja jo vuosia. Ei pelkästään matkoilla autossa, vaan kotona, yhdessä sängyssä maaten, yksin omassa huoneessa ja legoja rakennellessa. Kuunneltavien skaala on ollut Peppi Pitkätossusta kummitustarinoiden kautta aina Rowlingin Pottereihin ja Tolkienin Taru sormusten herrasta-trilogiaan. Taannoin kirjoitin lohtukirjoista ja siitä, kuinka lohdun saa itseensä kyllästetyistä kirjoista ja tarinoista. Äänikirjat mahdollistavat hitaammallekin lukijalle kyllästystyön.

Olemme lukeneet lapsille ääneen Harry Potterit, olemme katsoneet elokuvat lukuisia kertoja yhdessä. Mutta vasta todella monta kertaa kuunnellut HP-kirjat äänikirjoina ovat taanneet lapsille todellisen Tylypahkatietouden. Kun äskettäin kuuntelin Harry Potter ja Viisasten kivi-äänikirjaa, lapset lausuivat vuorosanoja yhtä aikaa lukija Vesa Vierikon kanssa. Sairasta? Minu…