Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

"Olin kymmenvuotias. kun Nana luki minulle ensimmäisen kerran Ylpeyden ja ennakkoluulon. Austen oli minulle lohturuokaa."

Ostin itselleni Kim Izzon Avioliitto Jane Austenin tapaan. Ajatukseni oli hankkia viihdyttävä kirja, jossa olisi riittävän paljon yhteistä Jane Austenin kirjojen maailmojen kanssa. Kansi oli mielestäni hyvin sievä vaaleanpunainen viritys.

Päähenkilö Katherine Shaw on nelikymppinen sinkku, jolla on elämänkriisin siivittämänä kova hinku löytää rikas mies ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Ärsyynnyin jokusen kerran kirjaa lukiessani. Tarinassa Jane Austenia luettiin kuin piru Raamattua, täysin tarkoitushakuisesti ja väärin. Avioliitto Jane Austenin tapaan viihdytti minua hetkittäin, mutta samaan aikaan ärsytti sen verran, että saldo jäi aikalailla nollille.

"Matkalla hissiin aloin kuitenkin epäillä itseäni armottomasti. Mistä tämä Kate oli oikein putkahtanut? En ollut koskaan eläissäni häikäilemättömästi napannut muuta kuin viimeisen leivoksen jälkiruokatarjoittimelta. Nyt tämä niin sanottu uusi ja paranneltu versio Katesta oli lähdössä treffeille aikomuksenaan viekoitella miestä vain tämän rahojen takia. En tuntenut tätä Katea, joka poistui hissistä ja asteli varmoin askelin aulan poikki, enkä sitä paitsi ollut varma, pidinkö hänestä yhtään sen enempää kuin Mariannekaan."

Luulen, että lukija, jolle Jane Austenin romaanin eivät ole tuttuja, voi nauttiakin Izzon kirjasta. Austen-fanille puolestaan kirjat eivät mielestäni lainkaan sovi. Lukekaa ne alkuperäiset teokset.

Kirja on luettu ja puitu seuraavissa blogeissa:
Nenä kirjassa (ei pidetty)
Kirjan jos toisenkin (eipä täälläkään oikein pidetty)
Tuijata. Kulttuuripohdintoja (siedettiin, ei tykätty)

Teos: Avioliitto Jane Austenin tapaan (The Jane Austen Marriage Manual)
Tekijä: Kim Izzo
Kääntäjä: Sari Luhtanen
Kustantaja:  Schildts & Söderströms
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäinen 2012)

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Luin Caitlin Moranin haastattelun jostain lehdestä ja tiesin heti kaksi henkilöä, joita kirjailijan uusin suomeksi käännetty romaani Näin minusta tuli tyttö kiinnostaisi. Ostin ensin yhden kirjan lahjaksi sisarelleni. Vähän ajan päästä ostin toisen lahjaksi itselleni. Nyt kirja on luettu. Kyllä kannatti!

On viisasta Moranilta, että hän aloittaa kirjan tekemällä pesäeron itsensä ja kirjan päähenkilön, Johanna Morriganin, välille. Sen verran reipas on Johannan tarina. Johanna Morrigan on tarinan alussa 14-vuotias angstipallo. Perheeseen kuuluu Johannan lisäksi hänen isoveljensä, pikkuveljensä, aivan pienet yllätyskaksoset, isä ja äiti. Äiti on totaalisen lamassa, kiitos yllätyskaksosten. Ote kirjasta:

Kaksosten syntymän jälkeen äidin suu on ollut kapea viiru, hän ei harjaa hiuksiaan ja hän sanoo korkeintaan jotain erittäin sarkastista tai sitten "minua väsyttää aivan kamalasti". Sen vuoksi odottamattomilla kaksosilla ei ole vielä nimiäkään. Siksi Lupin itkeskelee koko ajan, ja siksi minä kuorin alati perunoita ja masturboin jatkuvasti, vaikka minun pitäisi lukea 1800-luvun romaanikirjallisuutta.

Jo heti ensimmäisillä sivuilla ihmettelen itseäni lukijana jälleen. Päädynkö rakastamaan fiktiivistä henkilöä taas? Vastaus on kyllä. Rakastuin luonnonvoimaan, joka ei suostu masentumaan ja lamaantumaan. Johanna kaivaa jostain sisältään sellaisen raivoisan elämänhalun, joka nostaa hänet aina vaan uudestaan elämään. Vaikka hullu tahto on kivuliasta katsottavaa (= luettavaa), se onnistuu pitämään Johannan elävien kirjoissa. Ihana Johanna. Ihana Caitlin Moran.

Moran polkaisee Johannan tarinan hurjaan vauhtiin heti alusta. Johannasta tulee minä, sata vuotta sitten 14-vuotias epävarma ja silti jotain haluava. Johannasta tulee kamala teini, joka tekee vanhempansa ja kaikki sekopäiksi. Johannasta tulee kuka vaan ja ihan jokainen nuori tyttö, josta tulee nainen kauhean tiristyksen kautta ja puoliksi vahingossa. Ote kirjasta:

Minä olen syvästi loukkaantunut. Eikö perheeni voi tehdä mitään normaalisti? Juuri nyt minun pitäisi tuntea itseni hylätyksi ja ulkopuoliseksi. Sen sijaan Soo-täti vinkkaa, että musiikkitoimittajana "voi kuulemma saada kaikki huumeet ilmaiseksi".
"Johanna ei tarvitse huumeita - hänellä on makkarapasteijoita", äiti sanoo kärkevästi.

Näin minusta tuli tyttö saattaa ärsyttää monia. Tarina on rosoa alusta loppuun. Johanna haluaa menettää neitsyytensä, ja tarinassa riittää itsensä näpräämistä, seksiä, viinaa ja huumeita. Silti tarina ei ole kauhisteltavaksi. Ote kirjasta:

Olen koko ikäni ajatellut, ettei minulla ole mitään poikien mielestä kiinnostavaa sanottavaa, ja siksi minun kannattaa lähinnä olla hiljaa. Nyt minä kuitenkin tajuan, että maailmassa on koko ajan ollut näkymätön puolisko - tytöt - jolle saatan puhua.

Moranin romaani kertoo Johannan tarinasta noin kolme vuotta. Hymyä ja nauruakin riitti murhetta ja itkua enemmän. Minulle Näin minusta tuli tyttö on järisyttävä lukukokemus ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Tästä tuli vuoden paras lukukokemus.

Näissä blogeissa on myös luettu Morania:
Oksan hyllyltä
Rakkaudesta kirjoihin
Lumiomena
Kirjapolkuni
Kirsin Book Club
Cats, books & me
Lukutoukan kirjablogi

(Olen lukenut todella vähän Schildts & Söderströmsin kirjoja. Nyt on putkeen menossa jo toinen. Mistä nyt tuulee?)

Teos: Näin minusta tuli tyttö (How to build a girl)
Tekijä : Caitlin Moran
Kääntäjä: Sari Luhtanen
Kustantaja:  Schildts & Söderströms
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäinen 2014)

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Otin luettavakseni Enni Mustosen Emännöitsijän odottavin mielin. Mustonen on kirjoittanut vaikka mitä ja taatusti olen häneltä jotain lukenutkin. Nyt sain käsiini Emännöitsijän, joka on kolmas kirja Mustosen sarjassa Syrjästäkatsojan tarinoita. Kirjasarjan kirjat ovat sinänsä itsenäisiä, joten Emännöitsijän voi ottaa luettavaksi aivan hyvin, vaikka edellisiä kirjoja ei olisi lukenutkaan. Tarinaan pääsee hyvin mukaan!

Emännöitsijän päähenkilönä on palkollinen Ida. Ida on kirjan alussa parikymppinen nuori nainen, jolla on sydän paikallaan ja työlle otollinen mieli. Ida pestautuu taiteilija Albert Edelfeltin kaupunkikotiin emännöitsijäksi. Tarina alkaa vuodesta 1900 ja päättyy reilut viisi vuotta myöhemmin. Pääasiassa tapahtumapaikkana on Helsinki, Edelfeltin kaupunkikodin yhteydessä on myös taiteilijan ateljee. Ida on aika paljon yksin ja huolehtii tyhjästä asunnosta. Taiteilijan tullessa Suomeen ja Helsinkiin Ida työllistyy Edelfeltin vieraiden kestittäjänä ja kaiken järjestelijänä. Ote kirjasta:

"Iltapäivään asti miehet järjestelivät tauluja. Minä kuljin edestakaisin kyökin ja ateljeerin väliä, vein pois tyhjän viinipullon ja likaisia astioita ja hain vielä toisen pullon viiniä komerosta, joka oli ateljeerin nukassa tampuurin ovea vastapäätä.Olin toki kurkistanut siihen siivotessani, mutten ollut nähnyt muuta kuin sivellinpurkit ja pahvirullat, jotka oli jätetty komeron ovensuuhun."

Tarina sisältää viitteitä todellisiin historiallisiin ihmisiin, kirjan sivuilla vilahtelevat vuorollaan kaikki mahdolliset Suomen sen ajan kulttuurihenkilöt. Pekka Halonen, Jean Sibelius, Ida Aalberg, Aino Ackté ja vaikka ketä muita. Mustonen luo viehättävän kuvan sen ajan ilmapiiristä ja taiteessa vaikuttaneista ajatuksista. Pariisi on suosittu matkakohde ja taiteilijoiden matkat Eurooppaan kestävät pitkään. Kuitenkin tarinan pääpaino on kouluja käymättömässä Idassa, jonka huomion vievät lähinnä lakanat, lattiat ja puurot. Ja hyvä niin. Minusta Ida on henkilönä ihana. Nautin Idan elämän seuraamisesta ja tunsin iloa seuratessani kuinka hän vaikuttaa suotuisasti asuntoon ja siellä asuviin ihmisiin. Ida on kuitenkin taiteelle, kulttuurille ja sivistykselle altis henkilö ja hankkii mm. luvan lainata luettavaa Kansankirjastosta.

Yllätys ei ole, että tarinaan ympätään rakastuminen. Olisin pitänyt Emännöitsijästä ilman rakastumista ja rakkauttakin, mutta kestin myös tämän.  Minulle Emännöitsijä on tarina nuoruuden voimasta ja työteliään ihmisen elämäntarina hänen tärkestä vuosistaan. Kirja on mankeloinnin, voileipien tekemisen ja pedatun sängyn ylistys. Rakkaus ja kiintymys on Emännöitsijässä ainakin käytännöllistä. Se voi olla myös hurmiota ja unelmaa, mutta todellinen maailma on olemassa joka tapauksessa. Tolkun ihmisen tietää miltei aina oman paikkansa maailmanjärjestyksessä.

Muissakin blogeissa on kirjoitettu kirjasta. Emännöitsijä on luettu ainakin näissä blogeissa:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kasoittain kirjoja
Kirjakaapin avain
Kirjavuori

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Vielä sokerina pohjalla: Ylen Areenassa on nähtävissä Virginie. Tv-elokuva kertoo Albert Edelfeltin ja hänen mallinsa Virginien intohimoisesta suhteesta. Elokuva on nähtävillä vielä vajaan kuukauden. Huomasin tämän herkkupalan vasta nyt, mutta onhan tässä vielä aikaa katsoa elokuva.

Teos: Emännöitsijä
Tekijä: Enni Mustonen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015

Pauli Kallio: Noin seitsemän taidetta

Otin kirjastosta luettavaksi Pauli Kallion käsikirjoittaman Noin seitsemän taidetta. Sarjakuvateos on tämän vuoden satoa ja sen kustantaja on Suuri Kurpitsa. Teos alkaa mielenkiintoisesti Kallion kirjoittamalla esittelyllä kaikista teoksen tekijoistä, myös itsestään. Kallion lisäksi teosta ovat olleet tekemässä Kati Kovács, Timppa Mäkelä, Reetta Niemensivu, Ville Pirinen, Ville Ranta, Ninka Reittu-Kuurila ja Tiitu Takalo. Noin seitsemän taidetta koostuu seitsemästä sarjakuvanovellista, joita yhdistää taide.

Noin seitsemän taidetta on hauska ja viihdyttävä. Lyhyet tarinat voi lukea erillisinä ja koko teos on nopeasti luettu. Kirja oli ulkonäöltään niin houkutteleva, että useampikin kotiväestä luki sen ex tempore. Ihailin Kati Kovácsin Olenko minä taiteilija? -tarinan tytön intoa. Reetta Niemensivun Hoo, jos minä olen musta! -tarinan päähenkilön intensiivinen koukuttuminen suomalaiseen perinteeseen aiheutti perheessämme keskustelua. Kovácsin ja Niemensivun tarinoita yhdistää lapsuuden voimakas taidekokemus. Ninka Reittu-Kuurilan Siellä sinäkin olisit paskaa heittänyt on teoksen oma henkilökohtainen suosikkini. Usein käy niin, että sarjakuvateoksessa pidän enemmän joko kuvista tai tekstistä (vaikka kuvakin voi olla teksti, mutta ymmärtänette ajatukseni). Reittu-Kuurila onnistuu iskemään minuun näillä molemmilla todella lujaa.

Kuva Ninka Reittu-Kuurilan Siellä sinäkin olisit paskaa heittänyt -tarinasta teoksesta Noin seitsemän taidetta

Tarinan päähenkilö on nuori mies, joka rakastaa jalkapalloa ja teatteria. Vanhemmat eivät nuoren miehen ajatuksille tulevaisuuden suunnasta lämpene, joten pientä vääntöä on luvassa. Tarinan kuvat ovat mielestäni ihanan ilmavia ja valoisia. Nuoruus jatkuu myös Tiitu Takalon Kaikki mistä Tiina tykkää on punk -tarinassa.

Pauli Kallion ja Ville Rannan Mies joka jalosti juonittelun taiteeksi ja Ville Pirisen Eräät parhaista ystävistäni ovat kansanmuusikoita ovat jo nuorten aikuisten maailmassa. Kiitos jälkimmäisen tarinan, en pysty enää koskaan kuuntelemaan kansanmusiikkia ajattelematta tuon tarinan viinanhuuruista hääjuhlaa nuorisoseurantalolla ja yötä vuokramökissä. Viimeinen tarina on Timppa Mäkelän Suomalaisella sarjakuvalla menee lujaa, jossa suomalainen sarjakuvataiteilija verkostoituu ja hoitaa sosiaalisia suhteita.

Nautin paljon sarjakuvateoksesta Noin seitsemän taidetta. Lukija, joka ei tunne sarjakuvia omakseen, voisi hyvin aloittaa lukemisen tämän teoksen kaltaisesta kokoelmasta, jossa pääsee tutustumaan monen sarjakuvataiteilijan kädenjälkeen.

Teos: Noin seitsemän taidetta
Tekijät: Pauli Kallio, Kati Kovács, Timppa Mäkelä, Reetta Niemensivu, Ville Pirinen, Ville Ranta, Ninka Reittu-Kuurila ja Tiitu Takalo
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
Julkaisuvuosi: 2015

Antti Holma: Järjestäjä

"Mieheksi kasvaminen on monimutkainen prosessi, joka voi mennä pilalle monta kertaa, monella eri tavalla. Jos minulla olisi ollut äiti, olisinko ollut nyt enemmän mies? Olisiko äitini auttanut minua kasvamaan mieheksi, ostanut rippipuvun ja suurentanut sen myöhemmin ylioppilaspuvuksi, hankkinut tyttöystävän, taannut asuntolainan, tuonut kastemekon, leiponut voileipäkakun ja solminut kravatin puolestani? Vai päinvastoin? Olisinko kiintynyt äitiini niin, etten olisi muuta kuin virkannut hänen kanssaan keinutuolissa isän jo jätettyä meidät, ja kissat vain olisivat paritelleet joka puolella."

Odotin Antti Holman Järjestäjää luettavakseni, vaikka en tiennytkään juuri mitään kirjasta. Kun olin ystäväni kanssa kirjakaupassa, hän nappasi kirjan nenäni edestä. Ystäväni ei kuitenkaan pitänyt kirjasta ja jätti sen kesken. Näin kävi myös hänen puolisolleen, joka seuraavaksi yritti lukea kirjaa. Kun sain ystävältäni kirjan näillä terveisillä, aloin jännittää omaa reaktiotani.

Järjestäjä on tarina Tarmosta, joka on mielestään epämies. Hän sulautuu naisten joukkoon ja joutuu taputeltavaksi ja kannustettavaksi, mutta jää näkemättä. Tarmo on pohjimmiltaan aika hulju ja hän viettääkin paljon aikaa miettien itseään suhteessa muihin. Tarmo ei halua ketään eikä kaipaa muuta kuin rauhaa syödä perunaleivos omissa oloissaan, mutta silti hän huomaa eräänä päivänä himonsa heräävän.

Järjestäjä on hauska, julma ja surullinen kirja. Tarmon on vaikea olla nahoissaan ja tämä ahdistus välittyy lukijalle. Tarmo jotenkin liukenee katseen alta, hän jää minultakin lukijana näkemättä. Kaikkea muuta tarinassa kyllä nähdään, oikein tökitään tikulla. Kirjassa piruillaan ainakin (keski-ikäisille) naisille oikein urakalla, toki muutkin saavat osansa. Ote kirjasta:

"Aina naiset haluavat jutella, heidän jutteluaan oli maailma pullollaan, se esti kaiken kehityksen, se teki kaikesta tahmeaa valtataistelua, jossa oli kysymys vain alistussuhteista. Selvitetään tämä asia, naiset sanovat. Ei, sinä haluat selvittää sinun asiasi minulle, sinä haluat saada minut tuntemaan itseni pahaksi ihmiseksi, sitä on asioiden selvittäminen naisten kanssa."

Nautin Järjestäjästä sen hauskuuden vuoksi todella paljon. Kirja jaksoi vetää minua voimalla reilusti yli puolen välin. Järjestäjässä oli myös muunlaisia sävyjä ja koin, että tarinan loppupuolella kirjan ote minusta lukijana herposi. Luin kirjan loppuun ja huokaisin. Järjestäjä ei todellakaan ole onnellinen tarina. Silti se on ehdottomasti lukemisen arvoinen!


Teos: Järjestäjä
Tekijä: Antti Holma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014