Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Kuolema ei ole koskaan edes hipaissut minua. Olen tuntenut myötätuntoa kuullessani jonkun julkkiksen tai tutuntutun kuolemasta, mutta mieleeni ei ole koskaan juolahtanut, että voin kuolla itsekin.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Viestejä Koomasta tuli luettavakseni. Pidän Tiaisen teoksista, hän on taitava kirjoittaja ja osaa käsitellä vaikeitakin aiheita. Ensimmäinen lämpeneminen tapahtuu kauniin kannen kohdalla, Laura Lyytinen on suunnitellut todella mieleenpainuvan kannen tälle teokselle. Kansi on palkittukin äskettäin Turun kirjamessuilla.

Salaperäisen ja viehkeän kannen takaa löytyy aika vakava tarina yläkoululaisesta Silvasta, jonka elämä ei ole kohdillaan. Erään illan hölmöilyn ja harkitsemattoman teon seurauksena Silva loukkaantuu. Silva joutuu outoon paikkaan, joka on täynnä vieraita ihmisiä.

Tiainen on luonut teokseensa Kooman, joka on välitila ennen lopullista kuolemaa. Kooma pakottaa Silvan muuttumaan ja tämä onkin mielestäni mielenkiintoisinta Silvan tarinassa. Ystävyyden ja kaveruuden kiemurat, luottamus toiseen ja rehellisyys ovat tärkeitä asioita nuoren ihmisen elämässä. Silva käy melkoisen myllerryksen läpi, mutta oppii sen aikana paljon itsestään ja muista ihmisistä. Jos ensimmäinen lämpeneminen tapahtui kantta ihaillessa, toinen ehdoton lämmön läikähdys oli kohdallani teoksen loppupuolella. Silva kasvaa tarinan aikana omaksi itsekseen, muuntuu juuri omanlaisekseen inhimilliseksi olennoksi.

Itse uskon, että tämä tarina on parhaimmillaan juuri yläkouluikäisen lukijan käsissä. Teos on täsmäluettavaa henkilölle, joka on joutunut miettimään elämässään sairautta, kuolemaa ja kaiken rajallisuutta. Tiaisen teos ei saarnaa tai tuputa mitään, mutta antaa ajattelemisen aihetta nuoruuttaan elävälle.

Kiitos kustantajalle ja kirjailijalle vapaakappaleesta.

Teos: Viestejä Koomasta
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi

Juuli Niemi: Et kävele yksin

Sain ystävän kautta luettavaksi Juuli Niemen uutuusromaanin Et kävele yksin. Jo lukiessa pohdin, kirjoitanko tästä blogiini lainkaan. Et kävele yksin ansaitsee tulla luetuksi ja siitä on hyvä kirjoittaa blogeihin. Tässä pohdinnassani oli kyse lähinnä omista rajoitteistani.

Kansi kustantajan sivuilta

Et kävele yksin kertoo kahden nuoren kaupunkilaisen, Adan ja Egzonin, rakkaustarinan, joka on alusta asti mahdottomuus. Nuoret ovat hyvinkin erilaisia, mutta isättömyys näyttää yhdistävän heitä tarinan alussa. Rakkaus on yksi väri tarinassa, vähintäänkin yhtä vahvasti näkyvillä on molempien nuorten kasvu ja omaksi itsekseen muuttuminen.

Pidin Niemen romaanista, joka kertoo nuoruudesta ja rakkaudesta kauniisti ja aidosti. Ajattelin, että tätä ei ole kirjoitettu laisinkaan minulle ja olen aivan liian vanha ja kyyninen nauttiakseni tästä niin kuin tästä pitäisi nauttia. Ote kirjasta:

Ada otti toisen kulauksen. Sitten kolmannen. Ja neljännen.
Sisällä kuplivaan mereen tuli korallikuohut ja helmiäisvaahto. Jokainen ajatus kutitti päässä höyhenen lailla ja jalkojen nivelet joustivat kuin trampoliini. Ada nauroi ja puut ympärillä eivät enää näyttäneet siltä, että ne oli säälistä jätetty reunustamaan kävelytietä, kitukasvuisina ja kerrostalojen ympäröiminä, vailla vapaasti kulkevaa valoa.
Minä olen valo, Ada ajatteli. Minä suojaan sinua puu.
- Minä rakastan metsää, Ada huusi.
- Ada, halaatko sinä puuta?
Egzonin äänessä oli naurua ja hän laski pullon lumihankeen ja juoksi Adan luo.

Tunsin oman ikäni ja asenteeni ihan lukemisen loppuun asti, mutta osasin myös nauttia Adan ja Egzonin tarinasta ja nuoruuden ihanuudesta. Pidin tarinan kuvataidejuonteista, mutta Dave-viittaukset menivät tältä tädiltä vauhdilla ohi. Sen sijaan Aamiainen Tiffanylla -elokuva palasi taas katsottavien listalle.

Niemi on taitava kirjoittaja ja herkkä tunnelma säilyy voimakkaana läpi teoksen. Aion tarjota Niemen teosta luettavaksi lukiolaisille, joista luulen löytyvän aiheesta kiinnostuneita lukijoita.

Teos: Et kävele yksin
Tekijä: Juuli Niemi
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY

Helsingin Kirjamessut lähestyvät

Helsingin Kirjamessut ovat tänä vuonna 27.-30.10. Pääsen messuille kahdeksi päiväksi ja olen tästä aivan riemuissani. Sain messulehden postitse ja olen jo merkinnyt minua kiinnostavia esityksiä suunnitellakseni itselleni optimaalisen messumatkan. Silti kaikki piirtämäni pallerot, rastit ja huutomerkit ovat turhia. Tunnen itseni. Messupäiväni menevät näin:

Lauantaina 29.10. roikun ovenrivassa hyvissä ajoin, koska haluan päästä heti sisälle. Vietän miltei koko päivän KirjaKallion lavan äärellä. Teen muutaman pikkukierroksen antikvariaattiosastolla ja käyn kuuntelemassa pari muuta esitystä. Lauantaina ne ovat todennäköisesti Kirjakahvilan Kriitikkobattle kello 12 ja Eino Leinon Korpinkehät kello 14. Käyn yleensä kuuntelemassa yhden ruotsinkielisen esitykseni itseäni ilahduttaakseni. Lauantaina se lienee kello 13.30 lavalla Tottiscenen. Siellä on aiheena Feministisk Fantasy ja haastateltavana on kirjailija Maria Turtschaninoff. Käyn välillä syömässä ja teellä pysyäkseni vireessä koko päivän. Poistun paikalta kolme minuuttia vaille kuusi.

Sunnuntaina 30.10. olen hyvissä ajoin liikkeellä. Vietän miltei koko päivän KirjaKallion lavan läheisyydessä. Sunnuntaina ilmassa on jo kaiken loppumisen tuntu ja alaleuka väpättäen kuljen levottomana messuilla ja uskon tulevani ensi vuonna tänne neljäksi päiväksi. Etsin käsiini Yrjö Hosiaisluoman uutuuden Kirjallisuusoppi aapisesta äänirunoon ja ostan sen itselleni. Käyn kuuntelemassa Milja Kaunistoa Mika Waltari -lavalla kello 11.30. Lukupiirissä käyn hakemassa iloa ja energiaa kuuntelemalla Mark Levengoodia.

Vaikka nautinkin uusien ja vanhojen tuttavuuksien tapaamisesta, en ole kovin sosiaalinen kirjamessuilla. Viihdyn loistavasti yksin ja haluan päättää omasta aikataulustani tunnelman ja jaksamisen mukaan. On ihanaa olla yksin ihmisten keskellä ja antaa ajatusten vaeltaa kaiken kuulemansa innostamana vapaana aivan uusia polkuja.

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Olen lukenut itsekseni Anna Elina Isoaron runoteosta Rakkautta ja vasta-aineita. En ole oikein päässyt näiden runojen imuun ja runoteos on ollut yöpöydälläni odottamassa sopivaa hetkeä.

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kansi on Emmi Kyytsösen tekemä ja todella hieno!

Sopiva hetki tuli menneellä viikolla. Olin valinnut Isoaron ja Kinnusen runoteokset käsiteltäväksi lukupiiriimme Siilinjärvellä. Lukupiirin jäsenet olivat lukeneet Isoaron teoksen ja pääsimme keskustelemaan kiinnostavimmista runoista. Lukupiirissä intouduimme tällä kertaa myös lukemaan runoja ääneen toisillemme. Se oli hienoa! Ääneen lukeminen todella herättää runon henkiin.

Rakkautta ja vasta-aineita kertoo äidiksi tulosta ja äitiyteen liityvistä tunteista. Teos alkaa prologin supistumisella ja avautumisella päättyen epilogiin, josta kaikki vasta alkaa. Tuore äitiys, vanhemmuus ja vauvaelämä ovat kamalia, hauskoja ja ikimuistoisia elämänvaiheita ja Isoaro revittelee virkistävästi runoissaan. Kuulimme lukupiirissä luettuna mm. runon Laulu äitien keskinäisestä solidaarisuudesta, joka nauratti meitä. Sitä kuunnellessa nyökkäilivät lukupiirimme naiset ikään katsomatta. Ote runosta:

Päättäjien kuoro:
Liru laru loru, vanha tuttu poru ratkiriidaksi muuttuu!
Höpö löpö löpö, pikkuäiti söpö syyllistyy sekä suuttuu!
Hoppa poppa poppa, kylläpäs tää soppa nettipalstoilla kiehuu!
Me ei hätää tässä olla kärsimässä, äidit keskenään vain riehuu!

Isoaron runot ovat muodoltaan vaihtelevia ja kokeilevia, mukana on mm. runo, joka päättyy nopanheittoon. Runossa Eväsboksi ja juomapullo Prismassa käynti lasten kanssa muuttuu larpiksi, jossa äiti hävittää ensin lapset ja sitten itsensä. Nopan heitolla pisteillä 3 tulee tuho ja pisteillä 4 pelastus. Selviäminen on pienestä kiinni. 

Rakkautta ja vasta-aineita on tutustumisen arvoinen runoteos varsinkin kaikille äideille, mutta myös kaikille lukeville naisille ikään katsomatta. Jos on mahdollista, ilahduttakaa ystäväänne tai perheenjäsentä lukemalla hänelle ääneen runo. Ääneen luettu runo on hieno lahja!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Rakkautta ja vasta-aineita
Tekijä: Anna Elina Isoaro
Kansi: Emmi Kyytsönen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Into Kustannus

Aris Fioretos: Mary

Kaikki kunnia poikabändille mutta minä pidän enemmän farkkutakkisista naisista. Bassokomppi jylisee suonissa, terva kärventää mustana ja karkeana keuhkoja. Savuke väpättää suupielessä kun laulan Suzy Quatron mukana. Ensimmäistä kertaa minä olen maailmassa joka on minun sisässäni, joka on rakentunut ryynin kokoisen auringon ympärille.
Että elämä voi olla näin keveää.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Aris Fioretos on Kreikasta kotoisin oleva ruotsalainen kirjailija, joka kirjanliepeen mukaan kuuluu Ruotsin nykykirjallisuuden kärkinimiin. Hänen romaaninsa Mary on ollut luettavanani nyt jo jonkin aikaa. Ensimmäinen tunteeni kirjasta liittyy sen kanteen. Elina Warstan kansi on huomiota herättävän kaunis, kunnes ymmärrän, että kaikki punainen on verta. Kansi on edelleen mielestäni upea, mutta lukemisen edetessä kannen kuva saa uusia merkityksiä. Maryn kansi on minulle yksi vuoden parhaimmista.

Päähenkilö Mary on nuori opiskelija, jonka poikaystävä Dimos on poliittisesti aktiivinen. Tarina sijoittuu 1970-luvun Kreikkaan. Heti kirjan alussa minäkertoja tekee tarinasta merkityksellisen kertomalla, että tämä tarina kertoo hänen lakkaamisestaan. Jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ymmärrän, että luen kirjaa, joka tekee minut pohjattoman surulliseksi ja ahdistuneeksi. Nyt surua on jo kaksi kerrosta.

Mary on kieleltään ja kerronnaltaan kaunis ja hallittu teos. Mutta se, että kirja kertoo ihmisen vangitsemisesta, hänen kiduttamisestaan ja eristämisestään, tekee kirjasta sietämättömän tuskallisen lukea. Kirjassa on sivuja 337. Luin kirjaa noin kuukauden. Päätin monta kertaa lopettaa kirjan lukemisen, mutta sitten päätin jatkaa. Jotenkin ajattelin, että jos Mary jaksaa, niin minunkin pitää jaksaa.

Dimos raapi partaansa ja otti sitten yhden granaattiomenan. Minun puhuessani hän leikitteli rosoisella hedelmällä, paineli ja puristeli sitä jänteikkäillä sormillaan. "Miksi on niin tärkeää että asiat sinänsä ovat kylliksi?" Kuulin että hän oli vakavissaan. "Kyllähän jotkin asiat merkitsevät enemmän kuin toiset." - -
"Voi olla." En tiennyt osaisinko vastata, mutta halusin että hän ymmärtäisi. "Jos sinä halkaiset tuon omenan, et löydä yhtäkään siementä joka on tärkeämpi kuin toinen. Kaikessa on selvä järjestys, mutta keskipiste on kaikkialla."

Suora väkivalta, sen uhka, pelko ja epävarmuus tekevät Maryn ja muiden vankeudessa olevien elämästä hyvin vaikeaa. Välillä kipu tuntuu vahvana, kun taas välillä Mary onnistuu etäännyttämään ajatuksensa kehostaan, mutta palaaminen itseen ja omiin tunteisiin on silloin vielä tuskallisempi. Maryn raskaus tekee tästä kaikesta vielä pahempaa, vaikka raskaus tuo mukanaan myös toivoa ja häivähdyksen mahdollisesta tulevaisuudesta.

Fioretos katsoo vallasta kamppailevien voimien taistelun aikana yksittäistä ihmistä ja hänen kohtaloaan. Kirjailija kertoo tarkasti Maryn rakennusaineet, hänen hajoamisensa ja hajoittamisensa. Minulle Mary on teos inhimillisyydestä ja sen puutteesta. Teos näyttää ihmisen sitkeyden ja haurauden. Suru kerrostuu lukemisen aikana niin, että kirjan lopettaessani olen jo mennyt laskuissa sekaisin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Mary
Tekijä: Aris Fioretos
Suomentaja: Liisa Ryömä
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Teos