Laura Lindstedt: Oneiron ja lukuhaaste 15.11.2015

Oneiron on luettu. Jäljellä on paljon tunteita ja sykkivä sydän.

Aloitin Laura Lindstedtin Oneironin 8.11. Kiitos marraskuisen lukuhaasteen, pystyin seuraamaan lukemisen etenenemistä päivittäisen bloggaamisen ansiosta. Oneironissa ihastuin jo heti alkuun kirjailijan valitsemaan aiheeseen (kuolema) ja aiheen käsittelytapaan. Lindstedt kirjoittaa hallitusti ja vyöryttävän intensiivisesti. Teoksen alussa on seitsemän kuollutta naista keskellä tyhjyyttä. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä voi tapahtua, kun ei ole paikkaa tai aikaa? Oneiron tuo mieleeni Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Teoksissa on samaa käsittämätöntä upeutta ja hurjuutta. Välillä tiristetään viimeistä kertaa suolta tyhjäksi, välillä ollaan juutalaisten historiassa. Arki sekoittuu filosofiaan, joku hyvin banaali keskeyttää hetkessä elämän tarkoituksen pohdinnan.

Ensimmäiset neljä päivää luin kohtalaisen tasaiseen tahtiin. Minulle Oneiron oli aika raskasta luettavaa, joka näkyi lukuvauhdissa. Vauhtini hidastui varsinkin arkena ja väsyneenä. Halusin jatkaa, mutta hitauteni ärsytti minua. 

Oneironissa väreillä on oma merkityksensä. Kuva Pixabay.

Oneiron jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan lukeminen kesti minulla pitkään, pääsin sen loppuun vasta eilen illalla myöhään. Ensimmäisessä osassa jokainen teoksen (pää)henkilö pääsee kertomaan toisille omaa tarinaansa. Naisten tarinat vievät lukijan pois tuosta ympäröivästä ei-mistään. Palaaminen tyhjyyteen ja ajattomuuteen on puuduttavaa ja tuskallistakin. Värejä tuossa olemattomuudessa on hyvin vähän.

Ahmin Oneironin toisen osan nopeasti. Lukuolosuhteetkin olivat suotuisat. Nuo kuolleet naiset itkettivät ja liikuttivat minua muutenkin tänä aamuna. Ensimmäisen osan tuskaisuudella ja tapahtumien verkkaisella rytmillä on merkitystä toisessa osassa, jossa asiat tapahtuvat nopeasti. Vaikka henkilöt ovat ensimmäisessä osassa jo aivan alasti ja riisuttuina, toisen osan tapahtumat tekevät heistä vielä paljaampia ja hauraampia. Ja sitten ne värit. Toinen osa liittää naisten kohtaloon ja kuolemaan värit. Ote kirjasta:

Nimettömään pujotettu sormus hohkasi sinisenä, mutta Anke-Maria ei näyttänyt iloiselta. "Ulrike Salzburgilainen, kyllä se on sininen, mutta ei vaaleansininen. Olet rentoutunut, ja silloin ihminen on toki onnellinen, mutta syvää autuutta, jota myös rakkaudeksi kutsutaan, et ole vielä kokenut."

Miksi teoksen nimi on Oneiron? Minä ymmärrän sen sanaleikkinä. Kyllä, ei ja keksitty, rimmaava tavu. Elämä on leikki ja arvoitus, on, ei, ron. On, ei, ron - joku on ymmärrettävää, joku täysin sattumanvaraista. Oneiron ei tarkoita mitään, se on jotain aivan uutta ja ennen kokematonta. Tarinan naiset ovat uuden äärellä, yhdessä he sanovat tuon teoksen nimen. (Saatan olla aivan väärässäkin. Kertokaa toki!) Oneiron sisältää paljon viitteitä toisiin kirjoihin ja leikittelyä tekstin ominaisuuksilla. Oneironissa lukija löytää romaanimuodon sisältä useita eri tekstejä: lehtijuttu, kuolinilmoitus, luentoperformanssi ja työpaikkailmoitus.

Kuinka vaalea on vaalein sininen? Kuva Pixabay.

Oneiron on kertomus naisista.  Naisten kehot käydään läpi kauttaaltaan tai siltä minusta lukijana ainakin tuntui. Naisten kehoille tehdään pahaa ja kehot ottavat vastaan monia iskuja. Naisten ympärillä on äitejä, miehiä, toisia naisia, lapsia. Ote kirjasta:

Jonnekin alle, sinne minne kaikkein epämääräisimmät mielenläikähdykset tapaavat piileskellä, alkaa vähitellen, ajatus ajatukselta, tulla tilaa: tyhjiö, jonne muuan tuttu mutta tarkoituksella unohdettu muistikuva saattaa salakavalasti puikahtaa.
- Harmi, ettei äitini näe minua nyt.
- Toivoisitko, että kaikista maailman ihmisistä juuri äitisi näkisi sinut?
- Hän on kuollut. Mutta kyllä. Haluaisin nähdä hänen ilmeensä.

Ja vielä toinen ote, muutama sivu eteenpäin:

Sanoisin: Äiti, rakastin minä sinuakin. Melkein kaikkia äitejä voi rakastaa, etkä sinä edes ollut pahimmasta päästä. 

Erityiskiitos kirjan ulkoasusta Jussi Karjalaiselle ja Aki-Pekka Sinikoskelle. Paperikansien alta löytyy huikaisevan keltainen kansi. Oneironin kansi on todella kaunis.

Teos: Oneiron
Tekijä: Laura Lindstedt
Kannen kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Kirjan ulkoasu: Jussi Karjalainen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Teos

Tänään luin 197 sivua.