Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3 ja Tulevaisuuden arabi 4

Koronakevään hellitettyä ensimmäisellä kirjastokäynnillä hain kasan sarjakuvia. Runoudella ja sarjakuvalla saan nopeimman lukuilon ja nyt kaipasin suoraa tietä perille. Tunsin itseni kirjaklonkuksi, kun kotona sivelin valitsemieni teosten kansia hymyillen.

Olen jo aiemmin kirjoittanut lukemistani Riad Sattoufin teoksista Tulevaisuuden arabi 1 ja Tulevaisuuden arabi 2. Riadilla on syyrialainen isä ja ranskalainen äiti. Hän on vanhempiensa esikoispoika. Olin jo ensimmäisen osan kohdalla ahdistunut perheen ahdingosta ja ristiriidoista. Riadilla ei ole vaihtoehtoja, hän joutuu elämään isänsä mielihalujen mukaan. Koko perhe siirtyy maasta toiseen isän päätösten mukaan.

Tulevaisuuden arabi 3 kertoo Riadin ja hänen perheensä elämästä vuosina 1985-1987. Teoksen tarina, piirrokset ja värit ovat kaikki Riad Sattoufin. Jo kolmannessa teoksessa tunnun asettuvan lukijana perheen yhdeksi jäseneksi. Sarjan teokset muodostavat jatkumon. 

Omapäinen ja ailahtelevainen isä, joka toimii yliopistolla arvostettuna professorina, elää omaa elämäänsä. Kaikki isän päässään velloma ikävä ja epävarmuus valuu alas perheeseen epäsopuna ja suurina odotuksina. Suuren osan siitä saa Riadin äiti, joka on masentuneena kotona. Kuonaa riittää lapsillekin, teoksen alussa 7-vuotiaalle minäkertojalle ja hänen pikkuveljelleen Yahyalle. 

Syyrian maaseutu on Riadille tyly asuinpaikka, koska hän muistaa Ranskan, jossa perhe aiemmin asui. Ranskassa äidillä on tukea ja mahdollisuuksia kodin ulkopuoliseen toimintaan. Teoksessa Syyrian ajassa äiti on hyvin yksinäinen ja hyljeksitty. Pienen tauon ja lepohetken äidille tuo perheen uusi tulokas ja hänen tuloonsa liittyvä matka Ranskaan.

Riadin elämä on kodin lisäksi myös koulussa, joka onkin hurja paikka herkälle lapselle. Riadille sattuu sosiaalisia huteja, joista hän saa maksaa poikakoulun armottomassa yhteisössä. Hetkellisen onnen tarjoaa elokuva Conan - barbaari ja siihen liittyneet leikit.

Jatkan suoraan itkua nieleskellen osaan 4. Voi Riadia, hänen veljiään ja äitiään.

Tulevaisuuden arabi 4 jatkaa Riadin ja hänen perheensä tarinaa. Nyt vuorossa ovat vuodet 1987-1992. Riad on kymmenen, ja isä on saanut lehtoraatin yliopistoon Saudi-Arabiassa. Äiti päätyy asumaan kolmen lapsen kanssa Bretagnen maaseudulle Ranskaan. 

Olen pitkin sarjan lukemista seurannut erityisellä mielenkiinnolla Riadin äitiä. Hänen tilanteensa on epämukava ja hän tuntuu kärsivän masennuksesta. Siksi hellyys valtaa mieleni, kun Sattouf kertoo äitinsä ja isoäitinsä keskinäisestä kiintymyksestä.

Se tuntuu tutulta.

Teoksesta Tulevaisuuden arabi 4

Nautin Sattoufin selkeästä kynänjäljestä. Teoksien tapahtumat ovat hyvin raskaita. Tuntuu pahalta seurata etenevää katastrofia, jossa keskeiset teoksen henkilöt ovat osallisina. Koska tarina on niin vahvasti latautunut, kuvien selkeys miltei lohduttaa. Riadin kampaushuolien kohdalla hymyilenkin hetkellisesti. Perheen elämä synkistyy entisestään, äidin asiat eivät ole hyvin ja isä kaivautuu tuttuun uskonnolliseen poteroonsa.

Tulevaisuuden arabi 4 -teoksella on mittaa melkein 300 sivua. Sarjakuva on kuitenkin nopeaa luettavaa, joten pian teoksen aloitettuni olen viimeisellä sivulla jännittäen ja miltei hengitystä pidättäen. Kuinka tässä käy? 

Teos: Tulevaisuuden arabi 3

Tekijä: Riad Sattouf

Suomentaja: Saara Pääkkönen

Julkaisuvuosi: 2017

Kustantaja: WSOY

Teos: Tulevaisuuden arabi 4

Tekijä: Riad Sattouf

Suomentaja: Saara Pääkkönen

Julkaisuvuosi: 2019

Kustantaja: WSOY

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

Kansikuva kustantajan sivuilta

- - [T]oisinaan metsästäjä saattaa menettää saaliinsa, jos saalis ei ole valmis kuolemaan. Se tarkoittaa, että saalis on vahvempi kuin metsästäjä. Sellaisen voiman kohdatessaan metsästäjän on päästettävä irti ja palattava kotiin.

Tartuin kirjaan Vielä tänään olemme elossa hetken huumassa kirjakaupassa kauniin kannen innottamana ja luin nopealukuisen teoksen yllättävän hitaasti. Useampi ihminen kehui kirjaa, joten halusin jatkaa kirjan lukemista aina loppuun asti.

Vielä tänään olemme elossa sijoittuu ajallisesti toiseen maailmansotaan ja kertoo sotilaan ja juutalaisen tytön yhteisen tarinan, joka kerrotaan hyvin elokuvallisesti. Takakansiteksti kertoo kirjailija Pirotten olevan dramaturgi ja käsikirjoittaja ja kyseisen romaanin pohjalta julkaistavan elokuvan saavan ensi-iltansa aivan pian.

Yksin liikkuva sotilas saa vaivoikseen nuoren juutalaistytön, jonka perheestä kukaan ei tiedä mitään. Pieni tyttö itse on hyvinkin persoonallinen, kaunis ja eloisa. Erinäisten tapahtumien seurauksena sotilas ja tyttö jatkavat yhteistä matkaansa. Mielestäni koko romaanin ytimeksi muodostuu näiden kahden ihmisten erityisyys ja heidän kiinnostavuutensa suhteessa muihin ihmisiin. He ovat ulkonäöltään, taidoiltaan ja toimiltaan erityisiä ja viehättäviä. Viehättävyydestä on tosin lyhyt matka ärsyttävyyteen, joten ristiriitojakin on tiedossa.

Sotilaan kansallisuus herättää pohdintoja. Aluksi häntä pidetään amerikkalaisena, koska hänellä on amerikkalainen sotilaspuku ja hän puhuu englantia amerikkalaisittain. Kaikista vaarallisinta olisi, jos sotilas olisi saksalainen.

Luin Pirotten kirjan ristiriitaisissa tunnelmissa. Välillä hupsahdin tarinaan ja kiinnostuin tapahtumista, mutta välillä taas ärsyynnyin itsestäänselvyyksistä ja laskelmoivuudesta. Ehkä päähenkilöiden ylivertaisuus oli asia, josta kiusaannuin eniten. Ote kirjasta:

Hän seurasi kaikkea sivusta pieni hymynkare huulillaan. Miehen suu. Miehen huulet. Kuinka kiinteät ja pehmeät ne olivat. Kuinka ihastuttava ylähuuli.

Kerron nyt tässä tekstissä kirjasta vähemmän kuin on luettavissa kirjan takakannessa tai kustantajan verkkosivuilla. Toivoisin takakansien jättävän enemmän lukijalle kirjan kansien väliin löydettäväksi ja koettavaksi. Kävin silmäilemässä myös muita blogikirjoituksia (esimerkkeinä Leena Lumi, Yöpöydän kirjat ja Kirjasähkökäyrä), joissa on pidetty Pirotten kirjasta.  

Teos: Vielä tänään olemme elossa
Tekijä: Emmanuelle Pirotte
Suomentaja: Lauri Holma
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Minerva

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 1

Älykkäänä lukijana otin ensin haltuuni Sattoufin Tulevaisuuden arabi -sarjakuvateoksen toisen osan. Nyt olen saanut nauttia ja ahdistua sarjan ensimmäisestä osasta. Riad Sattoufin Tulevaisuuden arabi 1 on erittäin hyvä ja koskettava sarjakuvateos.

Kansikuva kustantajan sivuilta. Perhe kulkee kuvassa eteenpäin ja jättää Libyan Gaddafin taakseen.

Riad Sattouf kurottaa muistoissaan ja mielikuvissaan aina varhaislapsuuteensa asti ja kertoo perheensä tarinan. Vaaleakutrinen poika muuttaa perheensä mukana Ranskasta isänsä työn vuoksi Libyaan. Libyaa hallitsee 80-luvun alussa "suuri arabipresidentti" Gaddafi. Siirtymä Euroopasta Libyaan on aika täräkkä. Oma huomioni kiinnittyi Riadin äitiin, joka ensin puhtaaksikirjoittaa miehensä väitöskirjan ranskaksi miehen heikon kielitaidon vuoksi ja sitten lähtee tietämättömyyttään / ajattelemattomuuttaan / tunteidensa viemänä / mieheensä luottaen / itseensä luottaen / täynnä seikkailuhenkeä maahan, joka on turvaton sekä hänelle itselleen että lapselleen. Miksi äiti tekee tämän suuren ja uhkarohkean luottamusloikan? En tiedä, mutta ahdistun suunnattomasti seuratessani Riadin lapsuutta.

Kolme ruutua teoksesta. Isä opettaa pojalle tärkeän asian naisista ja Saatanasta.

Kuusi ruutua teoksesta. Kiroilun skaalaa oppimassa.

Kaksi ruutua teoksesta. Libyassa tehtiin muutoksia.

Tulevaisuuden arabi 1 sisältää neljä lukua ja etenee jouhevasti. Pidän paljon Sattoufin kynänjäljestä. Joskus joudun tihrustamaan sarjakuvia (lupaan käydä optikolla), mutta Tulevaisuuden arabia lukiessa tätä ongelmaa ei ole. Voin keskittyä olennaiseen. Tarina vie minut mukanaan kauas pois, toiseen aikaan ja vieraisiin paikkoihin. Libya ei jää perheen pysyväksi asuinpaikaksi, vaan muutto toiseen maahan on taas edessä. Syyria on 80-luvulla sosialistinen sotilasdiktatuuri ja Sattoufin perhe muuttaa jälleen uuteen ympäristöön, tällä kertaa lähelle isän sukua.

Riadin tarina tekee minut surulliseksi. Turvattomuus ja arvaamattomuus ovat Riadin ydinkokemusta perheen ja kodin ulkopuolisesta elämästä lapsuudessa. Lapsen maailmassa riittää paljon ihmeteltävää ja outoa. Kodissakin pieni Riad kokee mielestäni turvattomuutta. Isän alati muuttuvat suunnitelmat perheen tulevaisuudesta ja äitiä ympäröivä masennuksen ilmapiiri ei lapsen hyvinvointia tue.

Teos: Tulevaisuuden arabi 1. Lapsuus Lähi-idässä (1978-1984)
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäinen on julkaistu 2014 ranskaksi)
Kustantaja: WSOY

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Café Bongon ilmassa risteilee koko ajan sellainen määrä äänettömiä viestejä, että jos ne olisivat näkyviä niin koko ravintola olisi kattoa myöten täynnä sateenkaarenväristä hämähäkinseittiä - punaiset säikeet intohimoa, siniset kaipausta ja odotusta ja toivoa, keltaiset kimoilevia viestejä siitä että on aika ottaa ensimmäinen askel, siihen on ääneti kysytty ja ääneti annettu lupa; ja tietenkin mukana olisi muutama pikimusta halveksunnan ja pettymyksen ja suoranaisen vihan lanka.

Yllättävä ryhdistäytyminen valtasi minut pari päivää sitten. Nappasin kirjastosta Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Toivoin viettäväni klassikkokesän, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi. Koska elokuu alkaa aivan kohta, lienee hyvä lukea edes yksi klassikko tänä kesänä. Silmissäni Sinisalon esikoiskirja, vuonna 2000 Finlandia-palkittu, Ennen päivänlaskua ei voi on sekä nykyklassikko että erittäin houkutteleva kirja. Houkuttelevuuteen liittyy aina uhkia, ja olen oikeasti pelännyt, etten pitäisi kirjasta tai edes ymmärtäisi koko kirjaa.

Kun kirja on luettu, minulla ei ole enää huolta. Ymmärsin kirjan omalla laillani ja pidin siitä aivan valtavasti. Kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa (Sininen kissa blogissa Karkutie, Taika blogissa Kirjakko, Annami blogissa Anna minun lukea enemmän, Jori blogissa Kaiken voi lukea!, Morre blogissa Morren maailma ja Miska blogissa Kirjoitan ja luen, siis olen.) Keräsin edelle blogitekstejä, joissa kirjasta on pidetty. Netistä löytyy myös niitä tekstejä, joissa kerrotaan, että tämä kirja ei tuntunut omalta lainkaan.

Mutta minä olin kuitenkin seitsemän päivää ja seitsemän yötä maannut ihmislapsen kehdossa ja kuunnellut ihmisäidin kehtolauluja. Sen jälkeen minussa on vain puolet peikkoa, toinen puoli ikävöi takaisin ihmisten luo.

Valokuvaaja Mikael muuttaa maailmaa vangitsemalla luokseen villieläimen, tekee väärän teon riistämällä toisen vapauden. Hänen syynsä ovat omanlaisensa ja muuttuvatkin ymmärtääkseni tarinan aikana. Villieläin on fiktiivinen olento, peikko. Sinisalo tekee kuvitellusta totta, minä näen peikon silmieni edessä lukiessani kirjaa. Ote kirjasta:

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.

Romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo hyödyntää tekstimaailmaa ja tekstien lainalaisuuksia. Hän kutoo kiehtovasti oman tekstinsä tuttujen tekstien tai tutuilta teksteiltä näyttävien tekstien maailmaan. Tarina kerrotaan useamman ihmisen näkökulmasta. Henkilöiden vahvat tunteet vaikuttavat voimallisesti heidän tekoihinsa.

Vaikka pelko on useimpien ihmisten tunne peikkoa kohtaan, on muitakin tunteita. Peikko herättää halun, joka pitää kätkeä. Halu kuohuu myös ihmisten välillä. Se saa aikaan toiveen toisen omistamisesta ja muilta salaamisesta. Kateus, mustasukkaisuus, viha ja katkeruus leimahtavat äkkiä näissä ihmisten (tai olentojen) välisissä suhteissa.

Mikaelin koti on kerrotalossa, mutta asiat tapahtuvat ihmisten silmiltä salassa. Asunnossa syntyvät sitoumukset, joilla on merkitystä. Luin kirjaa nopeasti edeten, mutta aina välillä jouduin laittamaan kirjan vähäksi aikaa pois ja vetämään henkeä. Rakastin kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa.

Silloin minä säikähdin.
- Miksi sinä säikähdit?
- Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niistä virtasi pelko minuun.

Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
Tekijä: Johanna Sinisalo
Julkaisuvuosi: 2011 (6. p.) (1. p. julkaistiin 2000)
Kustantaja: Tammi

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

Kuva kustantajan sivuilta

Lainasin jo aiemmin Tulevaisuuden arabi -kirjat, siis kaksi ensimmäistä suomennettua, kirjastosta, mutta jouduin viemään ne takaisin, kun en kerta kaikkiaan ennättänyt keskittyä niihin. Eräänä iltana tilasin kirjastoon lähtijältä Sattoufin sarjakuvateokset uudelleen lainaksi. Ensin tuli toinen osa. Aloitin siitä.

Tulevaisuuden arabi 2 on aivan järisyttävän hyvä sarjakuva, teoksista kasvaa kokonainen elämäkerta. Alaotsikko, Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985), kertoo jo paljon. Sattouf on tarinan minäkertoja. Toinen osa alkaa viidennestä luvusta, jossa 6-vuotias Riad on muuttanut perheensä kanssa syyrialaiskylään lähelle isän äitiä. Aluksi tunnelma on rauhallisen unelias ja seisahtanut, mutta sitten tapahtumat käynnistyvät toden teolla.

Riad joutuu tai pääsee kouluun, josta tuleekin pojan huomion keskipiste tässä toisessa osassa. Välillä kouluun liittyy mukaviakin asioita, mutta pääasiassa koulu on herkälle pojalle pelkäämisen ja arastelun paikka. Tulevaisuuden arabissa kuvattu syyrialainen koulu on varsin hurja ja kova yhteisö. Lukijana pelkäsin jokaisen oppilaan puolesta. Riadin koulussa kuria valvotaan armottomalla ja suoralla väkivallalla.

Kuvaruutuja teoksesta Tulevaisuuden arabi 2

Riadin vanhempien erimielisyys ei hyppää silmille, mutta on olemassa jomotuksena. Äiti kaipaa Ranskaan, mutta isän toiveesta perhe jatkaa asumistaan Syyriassa. Syyrian hallitsija Hafez al-Assad ja hänen hallintonsa näkyvät koulussa, kansallislaulua laulatetaan paatoksella ennen lukemaan opettelua. Arvosteluilla armeijan miehillä on varallisuutta, mutta suurin osa kansasta on hyvin köyhää. Riadin isä työskentelee Damaskoksen yliopistossa. Raha ei riitä unelmien toteuttamiseen, vaikka perhe onkin monia muita perheitä varakkaampi. Varsinkin isän katseissa ja olemuksessa on paljon latausta, josta koko perhe saa osansa.

Arabian kieltä oppimassa

Tulevaisuuden arabi 2 liikutti minua kovasti. Olen kuullut koulunkäynnistä ja elämästä Syyriassa näinä viimeisinä sodan vuosina. Tässä kirjassa, vaikka se sijoittuukin vuosien takaiseen todellisuuteen, on monia säikeitä, jotka voin yhdistää kaikeen nyt kuulemaani ja oppimaani. Rauhallinen Suomi ja hyvä peruskoulu ovat asioita, joista voimme olla kiitollisia ja ylpeitä. Riadin vierailu Ranskassa isovanhempien luona saa silmät kyyneltymään. Moni asia tässä teoksessa saa silmäni kyyneltymään.

Kävin tänään hakemassa ykkösosan. Tätä kirjaa ja koko Tulevaisuuden arabi -sarjaa voi hyvin suositella luettavaksi henkilölle, joka haluaa oppia jotain uutta historiasta, politiikasta ja Lähi-idästä. Tämän teoksen voi myös lukea lapsuuden kuvauksena tai kertomuksena perheestä. Kun kaiken edellä mainitun pyrkii lukukokemuksessaan yhdistämään, on tärisyttävän tunteen äärellä. Voi pientä enkelikiharaista poikaa, jolla oikeasti ei ole vaihtoehtoa.

Teos: Tulevaisuuden arabi 2. Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985)
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen on julkaistu 2015 ranskaksi)
Kustantaja: WSOY

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies

Autenttinen ympäristö nuortenkirjalle

Marja-Leena Tiainen on kirjoittanut uuden selkokirjan nuorille. Itse pidin Tiaisen viime vuonna ilmestyneestä selkokirjasta Poika joka katosi todella paljon, joten odotin tätä kirjaa luettavakseni innolla.

Tatu, Iiris ja Pääkallomies kertoo Tatusta, joka on 16-vuotias. Tatu tutustuu veljensä ja tämän kaverin kautta muutamaa vuotta Tatua vanhempaan Iirikseen, joka on Tatun (ja muidenkin nuorten miesten mielestä) aivan ihana. Tarinassa läikähtelee ihastusta ja ystävyyttä. Tiaisen kirja ei ole pelkkää onnea, koska Iiris katoaa. Tatu on huolissaan Iiriksestä.

Kirjassa Tatu, Iiris ja Pääkallomies on 104 sivua. Kirja sopii hyvin yläkouluikäiselle ja nuorelle aikuiselle. Erityisen hyvin tämä kirja sopii nuorelle, joka ei ole lukenut paljon. Tatu, Iiris ja Pääkallomies on myös hyvä ensimmäinen luettava kirja vaikkapa opiskelijalle, joka ei ole vielä lukenut yhtään kirjaa loppuun. Tämän kirjan kanssa lukija onnistuu!

Pidin erityisesti siitä, että Tatu, Iiris ja Pääkallomies käsittelee pelkoa, uhkaa ja väkivaltaa arkisella tavalla. Ihmisten elämässä tapahtuu kaikenlaista ja Tiaisen kirjan aihe, nuoren kokema uhka, on olemassa todellisessa elämässä. Tatu huomaa elämän olevan arvaamaton. Toivon, että tämä kirja löytää lukijansa niistä nuorista, jotka eivät halua lukea lällyjä juttuja.

Ote kirjasta:

Tatu luonnosteli sarjakuvaa,
jossa Hanska ja Pipo olivat koulun ruokalassa.
Tarjolla oli lihapullia.
Ne olivat molempien herkkuruokaa.
Nyt Pipo päätti kuitenkin, ettei syö lihapullia.
Mä ajattelin ruveta vegaaniksi,
Tatu kirjoitti puhekuplaan.
Mikä on vegaani? Hanska ihmetteli.
Vegaani ei syö lihaa.
Se ei myöskään koske maitotaloustuotteisiin, Pipo selitti.
Sehän kuolee nälkään, Hanska sanoi.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Avain