Kirjakko ruispellossa -blogi hiljenee

Aloitin blogin kirjoittamisen melkein neljätoista vuotta sitten. Ensimminen blogitekstini käsitteli lukemiani Kyllikki Villan matkakirjoja. Aktiivisesti aloin pitämään blogia vuonna 2012. Siltä vuodelta on 51 tekstiä. Nautin sekä lukemisesta että siitä kirjoittamisesta.

Viime aikoina on ollut toisin. Olen lukenut vaihtelevasti ja varsinkin lukemastani kirjoittaminen on ollut ihmeellisen työlästä. Palkkatyöni tuntuu vievän ison osan energiastani. Harrastus, jonka pitäisi tuoda virkistystä, on yksi velvollisuus pitkässä tehtäväketjussa.

Kypsyttelin päätöstä pitkän aikaa. Nyt on hyvä hetki lopettaa blogi ja jatkaa lukemista ihan itsekseen. Samalla hiljenevät myös blogiin liittyvät Facebook- ja Instagram-tilit.

Kiitos kaikille blogiani seuranneille kanssalukijoille.

Päivi Partasen maalaus vuodelta 2006. Kuvassa minä.

 

Hans Colliander: Kesäpoika

Sanoit silloin hyvin vakavana, että murtua suruun ja elämän vastoinkäymisiin on antaa periksi, eikä se ole kunniaksi eläville kuin kuolleillekaan. Elämän on tarkoitus jatkua kiitollisena siitä, mitä on ollut.

Hans Collianderin muistelmateos Kesäpoika - Anni Blomqvistin luona Simskälassa on lempeää ja viisasta luettavaa. Olen varmastikin teoksen kohderyhmää, koska olen lukenut Anni Blomqvistin (1909–1990) Myrskyluodon Maija -sarjan ja katsonut tv-sarjan monta kertaa. Ainoa tietoni saaristolaiselämästä on hyvin pitkään ollut tuo lopultaan surullinen sarja, joka näyttää elämän vaikeuden karuissa olosuhteissa. Ylen ohjelmatiedoista tutkin, että teos sijoittuu vuosiin 1842–1899. Yllätyn, minulle lapsena ja nuorena sarjan maailma oli jotenkin ajaton ja samaan aikaan tässä käsillä.

Colliander tutustui Anni Blomqvistiin nuorena kaupunkilaisena. Hän pääsi saaristoon kesäksi 1966. Tuolloin Blomqvist ei ollut vielä tunnettu kirjailija. Ensimmäisen kesän jälkeen Colliander vieraili monta kertaa Blomqvistin luona. Ahvenanmaalaisesta Anni-tädistä tuli vuosien mittaan läheinen ihminen aikuistuneelle Collianderille. He kirjoittelivat kirjeitä ja lyhyitä viestejä ympäri vuoden ja tapasivat Simskälassa. Collianderin ja Blomqvistin välille syntynyt yhteys säilyi aina Blomqvistin kuolemaan asti.

Teoksen maailma on arkinen ja mutkaton. Teos sisältää paljon huomioita tavallisesta elämästä ja luonnosta. Anni-tädin kirjeet olivat myös kannustavia ja lohduttavia.

Teoksen kannesta vastaa Markku Yli-Erkkilä.

Nautin kirjan maailmasta ja sen asenteesta elämään. Blomqvistin elämän suuret surut saivat hänet kirjoittamaan. Colliander edusti jo tuossa vaiheessa heidän ystävyyssuhteessaan eteenpäin menemistä ja uutta sukupolvea. Tämä lohdutti omalta osaltaan Blomqvistiä, joka oli menettänyt paljon tulevaisuudestaan. 

Colliander kirjoittaa teoksessaan omaäänisesti ja riittävän kevyesti painavista asioita. Tietokirjan fragmentaarisuus toimii teoksessa mielestäni hyvin. Kaikki kerrotut asiat eivät ole aivan varmoja, muistot ovat Collianderin muistoja ja tiedot pääosin hänen kauttaan suodattautuneita. Teos kunnioittaa kauniisti Anni Blomqvistia, hänen perhettään sekä Blomqvistin ja kirjoittajan välistä ystävyyttä.

Linkissä lyhennelmä Kodin Kuvalehden jutusta Collianderista ja teoksesta.

Teos: Kesäpoika - Anni Blomqvistin luona Simskälassa
Tekijä: Hans Colliander
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Warelia

Johanna Annola: Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla

Erään arvion mukaan 1830-luvun puolivälissä noin viisi prosenttia maaseudun miehistä osasi kirjoittaa, eikä kirjoitustaito jakautunut tasaisesti maan eri osien välillä. - - Kirjoitustaito yleistyi hitaasti: esimerkiksi vuonna 1880 vain vajaat 13 prosenttia kaikista yli kymmenvuotiaista suomalaisista osasi kirjoittaa.

Huhtikuun lopussa hankin Vastapainolta kaksi tietokirjaa. Kirjojen saapumisen jälkeen unohdin ne ja löysin vasta muutama päivä sitten luettavien kirjojen korista. Nappasin välittömästi luettavaksi Johanna Annolan tietokirjan Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla.

Nyt Annolan teos on luettu. Teos oli niin kiinnostava, että lukemisen lomassa referoin kotiväelle teosta useaan otteeseen. Saan antaa nyt kirjan luettavaksi seuraavalle innostuneelle lukijalle lähipiirissä.

Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla kertoo suomalaisista tavallisista ihmisistä ja heidän elämänkulustaan. Teos sijoittuu nimensä mukaisesti 1800-luvulle. Annola kuvaa teoksessa kahden perheen elämää sukupolvi sukupolvelta. Perheet on valittu sen ajan säätyjen ulkopuolelta tai ainakin niiden reuna-alueilta. Nyt ei siis käsitellä aatelisia, pappeja, porvareita tai talonpoikia. Katse kiinnitetään vaikkapa sotilaaseen, palvelustyttöön ja suutariin. Osa teoksessa kuvatuista säätyyn kuulumattomista onnistuu pyrkimyksissään parantaa omaa ja perheensä asemaa ja päätyy vaikkapa pappissäätyyn. Osaa puolestaan kohtaa onnettomuus, yleensä vakavan sairauden muodossa. Onnettomuudella on aina seurauksensa, ja perheen elämä voi mennä hyvin surkeaksikin.

Säädyttömät on vetävä ja koskettava tietokirja. Annolan kirja on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka kaipaavat laajempaa perspektiiviä elämänkulkuun yleisesti ja ihmisen mahdollisuuksiin omassa elämässään. Mielelläni suosittelen teosta myös kaikille heille, jotka kyseenalaistavat hyvinvointivaltiota ja uskovat sinnikkäiden ihmisten menestyvän elämässä joka tapauksessa. Elämä heittelee ihmisiä monella lailla aina surkeuteen ja epätoivoon saakka, ja olemme monella lailla oman aikamme armoilla.

Teos on täynnä faktaa, se kertoo todellisista eläneistä ihmisistä. Historiantutkija Annola avaa kirjallisia lähteitä ja haastatteluita yhdistelemällä näkymän kahden perheen ihmisten elämään menneisyyden Suomessa. Koen lukijana pääseväni teoksessa niin lähelle tavallista ihmistä kuin se vain on mahdollista. Annola käyttää monipuolisesti aineistoja huomioiden täydellisesti lukijoiden vaihtelevat pohjatiedot. Nauttiakseen Annolan tietokirjasta lukijalla ei tarvitse olla opintoja historiassa. Kirjassa on lähdeluetteloa sivukaupalla, joten aiheesta innostuvalla lukijalla on monia suuntia, joihin jatkaa teoksen jälkeen. 

Historiantutkijana Annola tunnistaa oman paikkansa teoksessa ja sen synnyssä. Hän korostaa teoksen lopussa jokaisen tutkijan tekevän työtään omista lähtökohdista. Hän kuvaa vivahteikkaasti eettistä pohdintaansa aineistojen äärellä. Mielestäni teos on ihmisiä kunnioittava, ja arvostan tekstistä välittyvää huolella tehtyä tiedonhankintaa. Liikutun teosta rytmittävistä kirjoittajan omista lyhyistä kommenteista. Niistä lukija saa lisävalaistusta tutkija-kirjailijan omasta asemasta suhteessa tekstiin.

Aiemmin intoilin Annolan romaanista Valkenee kaukainen ranta. Jos se on lukematta, kannattaa tarttua siihenkin.

Tekijä: Johanna Annola
Teos: Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Vastapaino

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen on suunnitellut Laura Noponen.

Hän oli hiutunut kangas, jonka loimilangat paistoivat.

Johanna Annolan historiallinen romaani Valkenee kaukainen ranta liikuttaa minua. Huomaan hengittäväni teoksen lopussa yhtä aikaa romaanin päähenkilön, rouva Ulrika Vuorisen kanssa.

Teos alkaa vuoden 1897 kesästä. Rouva Vuorinen, Ulrika tästä eteenpäin, on arvonsa tunteva ja eteenpäin pyrkivä perheenäiti. Puoliso Antti on kaupungin kassanhoitaja, mutta tehtävästään huolimatta jotenkin hukassa elämässään. Perheen poika, Väinö, opiskelee lyseossa. Tytär Helmi on kuollut pienenä, ja tyttären kuoleman suru on Ulrikan suurin murhe.

Ulrika ei romaanin alkupuolella ole kovin mukava ihminen läheisilleen tai edes itselleen. Ulrika tavoittelee parempaa yhteiskunnallista asemaa, joka näkyisi kutsuna Rouvasyhdistyksen jäseneksi. Hänen tavoitteistaan tulee koko perheen tavoitteita. Paremman tavoittelun Ulrika on oppinut äidiltään, jo edesmenneeltä Beata Lovisa Eskeliniltä. Ulrikan isä, joka on toiminut aiemmin lukkarina, ei tunnu suostuvan tyttärensä elämäntapaan.

Ulrikan elämä muuttuu yllättäen ja perusteellisesti. Hän joutuu muuttamaan ja aloittamaan aivan toisenlaisen elämän uudessa paikassa ja tehtävässä. Kirjalija Annola näyttää kahden erilaisen 1800-luvun lopun ajan naisen tien kautta hienosti ja yksityiskohtaisesti tuon ajan naisen paikan ja mahdollisuudet.

En halua sen kummemmin paljastaa Ulrikan muutoksen syytä. Jokainen teoksen lukeva voi kokea yllätyksen ja sen käänteet aivan itse. Ulrikasta paljastuu paljon uudessa tilanteessa, ja ainakin minä lukijana heräsin arvostamaan häntä. Sitkeä ja lopultaan viisas nainen! Ote teoksesta:

Hänellä oli tietoa, tummaa ja painavaa. Miten vaikea sitä oli ollut kantaa kaikki nämä vuodet, miten raskaaksi se olikaan tehnyt sydänalan niinä lukemattomina öinä, joina Ulrika oli turhaan odottanut unta.

Annola on rajannut teoksen taitavasti. Teos Valkenee kaukainen ranta herättää kysymyksiä naisen paikasta yhteiskunnassa ja hänen mahdollisuuksistaan 1800-luvun lopun Suomessa. Teos vastaa niihin aivan kuten romaani voi vastata; se valottaa yhden ihmisen kautta tien muutokseen ja omannäköiseen elämään. Teos sisältää paljon tietoa tuon ajan ihmisten elämästä.

Teos: Valkenee kaukainen ranta
Tekijä: Johanna Annola
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Siltala

Anu Vähäaho: Niin kauan kuin voit rakastaa

Luin Anu Vähäahon esikoisromaanin En voi sua unhoittaa poies viime elokuussa. Näin hehkutin lukukokemustani IG:ssä:

Olen vasta kuuntelemassa tätä tarinaa, mutta olen aivan ❤️. Päähenkilö Emerentia Brant on voittanut minut puolelleen, mutta niin on kirjailija Anu Vähäahokin. Oulun seudulle sijoittuva historiallinen romaani on murretta myöten aivan loistava.

Koska ihastuin Vähäahon Oulujoen helmet -sarjan aloitukseen, odotin tietenkin seuraavaa teosta malttamattomasti.

 

Mieleenpainuvasta kannesta vastaa Emmi Kyytsönen.

 

Niin kauan kuin voit rakastaa kertoo ainakin kolmen ihmisen elämän risteyskohdasta. Minulle tärkein teoksen keskeisistä henkilöistä on merikapteenin leski Salome Jaakson, joka asusti äitinsä ja tyttärensä kanssa. Salome on voimakas ja ennalta arvattava nainen, jonka elämän ratkaisut eivät vaikuta pelkästään hänen omaan arkeensa. Tytär Kerli tutkii ja selvittää arjen ihmetyksiä ja omalla toiminnallaan avaa äidilleenkin uusia mahdollisuuksia. Salome on nainen, joka unelmoi uudesta puolisosta, mutta omassa elinpiirissä todellisia mahdollisuuksia ei ole ollut tarjolla.

Eroksi Salomen elämään ja sen mahdollisuuksiin piirtyy teoksen toinen keskeinen naispäähenkilö, patruuna Andbergin nuorin tytär Ida. Neiti on varakas, rohkea ja erittäin kiinnostunut järjellä tutkittavista asioista. Ida haluaa opiskella, tietää ja kertoa tiedoistaan toisille. Perheen ja erityisesti isän tuki varmistaa nuoren naisen uskalluksen, hän voi tehdä tahtonsa mukaan ja valita haluamansa.

Teoksen kolmas henkilö on naimaton kapteeni Robert Stenmark, joka on hankkinut itsellensä Mäntykallion talon aivan leski Jaaksonin Mirjalan vierestä. Stenmarkilla on työ, varallisuus, talo ja miltei kaikki tarvittava. Nyt tarve on enää vaimosta ja omasta perheestä. Näistä asetelmista teoksen tarina alkaa.

 

Vähäahon teosta todellakin lukee ilokseen. Murre on rehevää, ja henkilöt piirtyvät selkeästi omanlaisinaan. Nautin Mirjalan naisten keskinäisestä dynamiikasta ja Salomen heräämisestä leskeyden unesta. Ote teoksesta:

Mies oli paljain päin, ja tuuli oli riepotellut tummat hiukset sekaisin. Eilisen päivän parrasta ei ollut tietoakaan. Mies oli siisti ja ryhdikäs ja tuoksuikin hyvälle. Kevään ensimmäinen perhonen heräsi lennolleen Salomen vatsassa.

Päädyin lukemaan kirjan osin paperikirjana ja osin äänikirjana. Vuoroluku onkin yllättävän paljastavaa, jotkut teoksen rakenneratkaisut jäävät minulta huomaamatta kuuntelussa. Olen tottunut historiallisten romaanien pitkiin lukuihin, mutta Vähäahon romaanin luvut ovat hämmästyttävän lyhyitä. Teoksessa on sivuja melkein 600 ja lukuja 94. Lukujen mitta rytmittää kerrontaa, ja mielestäni nyt tehty valinta ei ole onnistunein kerronnan kannalta.

Kaikenlaista ennättää tapahtua teoksen henkilöille kuudessasadassa sivussa. Lukijana upposin teoksen maailmaan ja koin huolta jokaisen päähenkilön sydämen ja tulevaisuuden puolesta. Vähäahon uusin romaani Niin kauan kuin voit rakastaa on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa jokaiselle historiallisen romaanin ystävälle ja erityisesti heille, jotka kaipaavat tarinaa Oulun seudulta.

Teos: Niin kauan kuin voit rakastaa

Tekijä: Anu Vähäaho

Julkaisuvuosi: 2024

Kustantaja: S&S

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan ja Seurapiirineidon opas skandaaleihin

Hän on niin kovin nuori, eikä hän ole se... joksi hän vielä saattaa muuttua.

Kuuntelin viime syksynä Sophie Irwinin historiallisen romaanin Seurapiirineidon opas onnenongintaan. Ihastuin teokseen kovin paljon. Näin kuvailin teosta ja lukukokemustani IG-postauksessani:

Kuuntelin äänikirjana Seurapiirineidon opas onnenongintaan -romaanin. Teoksen kirjoittanut Sophie Irwin on esikoiskirjailija, mutta ehdottoman lupaava ja seurattava historiallisen viihderomaanin taitaja.

Kirjan sijoittuu vuoteen 1818 ja Lontoon seurapiireihin. Päähenkilö on nuori ja naimaton neiti Kitty Talbot. Hän on pahassa ahdingossa ja vaihtoehtoja tuntuu olevan vain yksi. Jostain on löydettävä rikas naimaton mies ja päästävä naimisiin. Tämän pitäisi tapahtua todella nopeasti tai viimeistään ihan kohta. 😉

Nautin kirjan juonenkäänteistä ja yritteliäästä päähenkilöstä. Teoksellaan Irwin kumartaa ainakin Jane Austenin suuntaan. Ihanalle kirjalle on suunniteltu kansi, joka ei herätä ihastustani.

Ote teoksesta:

Mies levitteli käsiään kuin kehottaen häntä katsomaan ympärilleen. Kitty ei katsonut. Hän tiesi, mitä näkisi, sillä hän oli seissyt tässä huoneessa elämänsä jokaisena päivänä. Kuluneet tuolit kyhjöttivät takan luona kuin lämpöön hakeutuen; aikoinaan niin tyylikäs takanedusmatto oli nyt koinsyömä ja nuhjuinen; hyllyn, joissa oli aiemmin ollut kirjoja, seisoivat tyhjillään.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Nyt kesäkuussa pääsin kuuntelemaan Irwinin uutuuden. Seurapiirineidon opas skandaaleihin alkaa päähenkilön, Lady Somersetin, kaivatuista kyynelistä testamentin lukutilaisuudessa. Takana on kymmenen vuotta avioliittoa vanhan ja kuivakkaan jaarlin kanssa ja edessä loppuelämä leskenä suvun palveluksessa ja rahoittajana.

Nuori leski joutuu ahdinkoon, johon hän ei jää. Uusi lordi Somerset on piikki lesken lihassa Jane Austenin Viisastelevan sydämen henkeen, mutta muitakin ratkaisuaan odottavia tilanteita tulee nuoren Elizan tielle.

Teos vie lukijansa muutoksen äärelle. Juonessa riittää käänteitä ja päähenkilö joutuu todella miettimään itseään, nykyistä elämäänsä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ote teoksesta: "Hän on niin kovin nuori, eikä hän ole se... joksi hän vielä saattaa muuttua."

Molemmat teokset todistavat minulle, että Sophie Irwin kirjoittaa viisaita teoksia historiallisista rakkausromaaneista innostuville lukijoille. Teoksissa on paljon ajankuvaa, mutta myös ajasta vapaata pohdintaa yhteiskunnan ja yhteisön rajoituksista. Innoistuin todella tämän uusimmankin teoksen äärellä.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Teos: Seurapiirineidon opas onnenongintaan
Tekijä: Sophie Irwin
Suomentaja: Jänis Louhivuori
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Bazar

Teos: Seurapiirineidon opas skandaaleihin
Tekijä: Sophie Irwin
Suomentajat: Terhi Leskinen ja Sari Ristolainen
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Bazar

Kivi Larmola: Kaikki liikkuu - Lev Termenin ihmellinen elämä

 

Maaliskuun lopulla sain käsiini Kivi Larmolan uutuussarjakuvan Kaikki liikkuu - Lev Termenin ihmeellinen elämä. Olen lukenut teoksen tässä välissä muutamaankin otteeseen, mutta kirjoitan siitä vasta nyt. 

Sarjakuvan keskeinen henkilö on Lev Termen (Léon Theremin). Hän oli venäläinen keksijä, joka syntyi Pietarissa 1896 ja kuoli Moskovassa 1993. Melkein sataan elinvuoteen mahtui mahdottoman paljon yksittäisen ihmisen elämäntapahtumia ja ympäröivän yhteiskunnan muutoksia. Termenin elämästä tulee Larmolan käsissä myös kiinnostavaa Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa.

Sarjakuvateos alkaa Venäjältä vuodesta 1917. Nuori Termen on innostunut sähkön ihmeistä ja Nikolai Teslasta (1856–1943). Termin pääsee esittelemään keksintöään Leninille ja Stalinille. Teoksen tapahtumat etenevät vauhdilla, ja minulla on lukijana vaikeuksia pitää katse Termenissä - aivan konkreettisesti siis. Kapeat kasvot, aluksi viikset, loppua kohti aika lailla vähemmän hiuksia. Kun pidän lukemisen riittävässä vauhdissa, en unohda hänen ulkonäköään.

Maat vaihtuvat, mutta niin vaihtuvat kumppanitkin. Päähenkilö Termen muuttaa Saksaan, mutta jatkaa siitä matkaansa vielä Yhdysvaltoihin. Termen omaksuu kyseenalaisen tavan pistää parisuhde poikki postikortilla. Osattiin sitä ennenkin! Tarinan pääpaino on mielestäni kuitenkin keksijä Termenin toiminnassa. Suhteet valtaapitääviin eivät ole mitenkään yksiselitteisiä, ja Termen päätyykin melkoisiin paikkoihin.

Larmolan kirjoittama ja piirtämä teos on mielenkiintoinen ja hyvin tietopitoinen. Kuvitus välittää minulle tietoa enemmän tunnetta. Muutamat todellisesta maailmasta irtoavat kohdat tarinassa ovatkin minulle teoksen kuvien parasta antia.

Suosittelen teosta ainakin kaikille historiasta kiinnostuneille.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kaikki liikkuu - Lev Termenin ihmeellinen elämä
Tekijä: Kivi Larmola
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Manitou & Rosebud

Chi Ta-Wei: Kalvot

Hän oli kuin puuhunsa tyytymätön persikka, joka halusi vaihtaa puuta. Moni varmaan ajatteli, että väliäkö sillä, missä puussa hedelmä kasvoi. Eivätkö kaikki persikkapuut olleet samanlaisia?

    Eivät alkuunkaan.

    Kaksi persikkapuuta olivat kaksi täysin eri maailmaa.

Kuva kustantajan sivulta. Kannen kuvasta vastaa Satu Enstedt.

Kun suljen kirjan kannet, sisälläni velloo tunteiden meri. Haluaisin lukea Kalvot-romaanin uudelleen heti. Hieno, liikuttava ja vähäeleinen tarina. Onneksi hankin teoksen hyllyyni.

Seuraavaksi kypsyy ajatus teoksen elämänkaaresta ja iästä. Jo takakansiteksti kertoo, että Chi Ta-Wei on kirjoittanut romaanin jo vuosia sitten. Teos on julkaistu kiinaksi 1996. Meille teos on tuore, Hertta Kustannus julkaisi teoksen nyt helmikuussa. Kiitos, Hertta!

Aloitin romaanin lukemisen jo aiemmin. Pääsin alkuun, mutta väsymys esti minua nauttimasta tarinasta. Päätin jättää teoksen odottamaan sopivaa hetkeä. Huhtikuun lopulla pääsin työmatkalle. Kalvot luin lopultaan kroatialaisessa hotellihuoneessa parissa illassa.

Teos alkaa kolmekymppisen Momon kertomana ja hänen kokemuksestaan. Momo on nainen, joka on syntynyt äitinsä mukaan persikasta. Hänen nimensäkin tarkoittaa persikkaa. Nimi tarkoittaa myös hiljaista ja tuntematonta. Heti alusta alkaen on selvää, että Momo kaipaa äitiään, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. 

Teoksen tapahtumat sijoittuvat 2100-luvulle. Toisista mielellään erillään elävä Momo työskentelee arvostettuna ihonhoitospesialistina. Teoksen menneisyydessä on tapahtunut paljon, ja ihmisten elinympäristöt ovat hyvin erilaisia kuin 2020-luvulla.

Teos vie lukijan outoon tulevaisuuden maailmaan. Välillä ajattelen lukevani utopiaa, mutta teos painuukin dystopiaksi. Momo tuntuu olevan onnellinen, vaikka äitiin liittyykin jotain vaikeaa ja epäselvää. 

Koen lukijan tehtävän olevan tässä teoksessa erityisen merkityksellisen. Lukijana rakennan maailman, jossa Momo toimii. Kuinka hänelle käy? Mitä on päähenkilön kokema epäselvyys? Mitä minä lukijana tiedän maailmasta?

Teos on taitavasti sommiteltu mysteeri. Kalvot sai minusta vaivatta otteen alun hankaluuksien jälkeen. Ote pysyi lujana loppuun asti ja itse asiassa sen jälkeenkin. Jäin lukemaan teoksen viimeisiä lukuja uudelleen ja uudelleen. Ajattelen vieläkin Momoa, teoksen toista merkittävää henkilöä ja teoksen maailmaa.

Teoksen nimi, Kalvot, viittaa ainakin päähenkilön kokemukseen. Jokin estää Momoa olemasta yhteydessä toisiin ihmisiin ja luo ulkopuolisuuden tunteen. Asiat voisivat olla lähellä, mutta välissä tuntuu olevan aina jotain.

Takakannen mukaan teos on "kiinankielisen queer-kirjallisuuden moderni klassikko". Uskon sen ja tunnen sen itsessäni. Kalvot tutkii toiseutta niin taitavasti. Kirjoitan viestejä lukemastani teoksesta perheenjäsenille ja läheisilleni. Kuvaan teosta järisyttäväksi. Niin se onkin, pieni henkilökohtainen järistys. Suosittelen koettavaksi!

Teos: Kalvot
Tekijä: Chi Ta-Wei
Suomentaja: Rauno Sainio
Julkaisuvuosi: 2024 (alkuperäisteos julkaistu 1996)
Kustantaja: Hertta Kustannus

Edit: Tein pari tarkennusta tekstiin julkaisua seuraavana päivänä, 11.5.2024.

Anne Muhonen: Greipinkeltainen tulevaisus

Sain taannoin käsiini Anne Muhosen nuorille suunnatun uutuusteoksen. Greipinkeltainen tulevaisuus on houkutteleva kirja nimeään myöten. 

Muhosen aiempi tuotanto on minulle tuttua. Blogistani löytyy tekstit teoksista Kesä, jona opin soittamaan ukulelea, Universumin avain ja Älä unohda minua. Nyt käsillä oleva teos on itse asiassa itsenäinen jatko-osa sarjakuvateokselle Älä unohda minua.

 

 

Salmiakkia ja hyvää luettavaa.

Pidän paljon säeromaaneista. Niiden muoto on kutsuva. Arvostan lajin monikäyttöisyyttä ja helppoutta. Greipinkeltainen tulevaisuus -teoksessa on 60 sivua ja kahdeksan lukua. Kaikki säeromaanit eivät ole automaattisesti helppolukuisia, mutta Muhosen uutuus on sekä selkeää ja yksinkertaista kieltä että säeromaani. Lukeminen on vaivatonta ja teos etenee nopeasti.

 

Teos alkaa päähenkilön kotoa. Eero Männistö saa kirjeen ja salaa sen saapumisen isältään. Eeron ystävä, Piku, kaipaa apua, kannustusta ja ihan ruokaakin ystävältään. Älä unohda minua -teoksesta tuttu kukkakauppa ja kukkakauppias Hilla syventävät tarinaa hienosti. 

Pikun tapaan myös Eero kaipaa tsemppausta. Hän saakin sitä muutamastakin suunnasta. Eerolla on unelma, johon saapuva kirje liittyy. Kukkakaupassa auttelu ja kesätyö kaupungin julkisivuosastolla ovat hienoja juttuja, mutta unelma opiskelusta on jotain suurempaa. Kaiken keskelle ilmestyy myös Airi, joka tuo Eerosta esiin uuden puolen. Eeron läheiset ihmiset elävät muutoksen aikaa, aivan kuten Eero itsekin.

Muhosen teos valittiin mukaan Lastenkirjainstituutin ja Suomen kulttuurirahaston Selkopolku-hankkeeseen, jossa kaikille yläkouluille lahjoitetaan helppolukuinen kirjapaketti. Tiedän työni perusteella, että kouluille lahjoitettavilla kirjapaketeilla on iso merkitys lukutaidon kartuttamistyössä. Olen todella onnellinen, että peruskoulut ympäri Suomen saavat näitä tuoreita ja kiinnostavia luettavia luokkiin käyttöön.

 

Muhosen Greipinkeltainen tulevaisuus on mielenkiintoinen säeromaani, joka sopii hyvin monelle yläkouluikäiselle lukijalle. Eeron elämä ei ole pelkkää auringonpaistetta, mutta tulevaisuus näyttää yllättävän iloiselta. Tästä säeromaanista on helppo jatkaa Muhosen sarjakuvateokseen Älä unohda minua.

 

Kiitos kirjoittajalle arvostelukappaleesta! 

Säeromaani etenee nopeasti.

Teos: Greipinkeltainen tulevaisuus
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: omakustanne

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia (Moraalisten naisten kirjakerho, osa 1)

 

Hän oli valinnut oman tiensä, eikä siihen kuulunut yksikään mies, olipa ehdokas kuinka kaunis ja houkutteleva tahansa. Hänen oli pidettävä varansa, ettei kiusaus veisi häntä harhapoluille.

Tartuin Satu Tähtisen uutuusteokseen Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia. 1800-luvun Englantiin sijoittuva viihderomaani tempaisi minut mukaansa ja piti otteessaan vaivattomasti loppuun saakka.

Moraalisten naisten kirjakerho -sarja käynnistyy kerhon perustajan ja vetäjän, lady Josephina Wakefieldin, elämän käännekohdasta. Lady Josephina, tuttavallisemmin Josie, on 28-vuotias ikäneito, joka on omistanut elämänsä hyväntekeväisyydelle. Suttonin herttua Joshua Wakefield on Josephinan veli ja sisarensa lailla selkeästi yläluokan edustaja. Muutakin yhteistä heillä on. Ote teoksesta:

"En epäile yhtään, ettetkö onnistuisi tehtävässäsi", Joshua hymähti. "Sisarenani olet perinyt Wakefieldien jääräpäisen luonteen siinä missä minäkin."

Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia on hengeltään hyvin bridgertonilainen. Vaikka teos sijoittuu 1800-luvulle, jotain hyvin modernia teoksen henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiin on kirjoitettu. Minua se ei ainakaan nyt haittaa, olen Bridgertonini lukenut ja niistä nauttinut. Kun kustantajakin mainitsee teoksen olevan "kuuma, romanttinen herkku", teoksen suunta käy selväksi.

Viihdyin teoksen maailmassa. Nautin päähenkilö Josephinan elämänasenteesta ja ristiriidasta, jonka hän joutuu elämässään ratkaisemaan. Pidin paljon myös teoksen nimihenkilöstä eli lordi Devonaysta. Tällä Abernathyn jaarlin ainoalla pojalla, Raymord Northilla, on omat perkeleensä tai ainakin yksi sellainen selätettävänä ennen onnea.

Sarjan toinen osa, Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä, on tulossa syyskuussa. Nyt käsillä olevan teoksen henkilökaartista voi jo arvaillakin seuraavan tarinan päähenkilöitä. Ainakin seikkailijalordin taidan tunnistaa.

Teos: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia
Tekijä: Satu Tähtinen
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Otava

Kirjailijani Édouard Louis

En ole niinkuin he. Kirjotin ollakseni olemassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Aloitin Édouard Louisin uusimman teoksen eilen ja viime yönä sain sen luettua loppuun. Nyt minulla on kauttaaltaan laputettu teos, myllertävä mieli ja sisäinen pakko kirjoittaa lukemastani.

Olen lukenut kaiken Louisilta suomennetun, miltei kaikki hänen teoksensa löytyvät hyllystänikin. Hänen tekstinsä koskettavat minua monestakin syystä. Tunnistan itsessäni lapsen ja nuoren ahdistuksen lukiessani hänen teoksiaan. Ranskalaisen kirjailijan henkilökohtainen konflikti on omaani suurempi, mutta silti koen yhteenkuuluvuutta häneen. Luen Louisin teoksia myös aikuisen silmin. Lapsen suru, keinottomuus ja voimattomuus ovat käsinkosketeltavia Louisin romaaneissa.

Teoksessa Muutos: metodi Louis kuvaa omaa toivettaan muutoksesta ja muutosta, jonka hän tekee. Aikuisena minäkertojan on mahdollista nähdä polku, joka johdattaa ahdistuneen nuoren pois perheensä ja sukunsa yhteiskuntaluokasta ja tulevaisuudesta, joka hänelle ja hänen kaltaisilleen on varattu. 

Lapsena minäkertojaa haukutaan homoksi, vaikka hän yrittää kaikilla tavoin olla samanlainen kuin muut. Hän pyrkii sulautumaan joukkoon, mutta erottuu aina. Samalla köyhyys määrittää perhettä ja koko yhteisöä. Köyhyydessä minäkertoja onnistuu olemaan jotenkin osa joukkoa.

Teoksen maailmassa ensimmäinen oma valinta on lukio. Siellä ystävä Elena näyttää toisenlaisen elämän. Minäkertoja alkaa oleilla ystävän luona, puhua hänen laillaan ja esittää häntä. Kun hänestä tulee opiskelija, hän ylittää ensimmäistä kertaa selkeästi rajan ja muuttuu toiseksi, kääntyy pois lapsuuden kodistaan. Samalla teokseen tulee hänkertoja: "Édouard kulkee kaupungin läpi ja menee teatterille".

Muutosten lista on mittava ulottuen näennäisen pienistä asioista valtavan suuriin päätöksiin: vaatteet, hiukset, syöminen, juominen, puhetapa, kiinnostuksen kohteet ja uskallus rakastaa toista miestä. Ote teoksesta:

Menin kirjakauppaan. Otin mukaani kahden vuoden aikana kulttuuritalon palkasta kertyneet säästöni ja ostin kymmenkunta kirjaa, kaikki luennoilla mainitut: Pierre Bourdieu, James Baldwin, Émile Durkheim, Marguerite Duras, Erving Goffman, Jaques Derrida, Assia Djebar, Patrick Chamoiseau, Simone de Beauvoir. Tiesin, että jos halusin kirjoittaa, minun oli luettava, en voinut enää odottaa, minulla oli jo liikaa takamatkaa kirittävänä, olin seitsemäntoistavuotias enkä ollut lukenut paljon mitään. Menin kotiin ja päätin lukea kaikki ostamani kirjat lähipäivinä.

Hän päätyy muutokseen nimenomaan kirjoittamisen ja kirjailijuuden kautta. Sinne hän pääsee lukemalla paljon ja harjoittelemalla kirjoittamista. Amiens vaihtuu Pariisiin, ja lista täydentyy: 

Silloin kun olin illalla yksin, otin usein esiin luettelon, jonka olin laatinut heti Pariisiin tultuani. Luin rivit yksin kerrallaan, olin kirjannut joka riville yhden tavoitteen: Vaihda nimeä, korjauta hampaat, muokkaa ulkonäköä, muuta naurua. Ruksasin toteutuneet tavoitteet ja vannoin, että pian muodonmuutokseni olisi valmis.

Kiireisin asia oli hoidattaa hampaat. Ne herättivät eniten kysymyksiä ja liittivät minut kaikkein selvimmin lapsuuteeni.

Louisin teokset kuvaavat hänen elämänsä merkittäviä tapahtumia. Jokainen teos on tuntunut painavalta ja olennnaiselta. En kokenut tässäkään teoksessa olevan turhaa toistoa suhteessa aiempiin teoksiin. Aihe, jonka kirjailija nostaa esiin, on polttavan tärkeä ajassamme. Kuinka tulla itsekseen? Kuka olen? Viimeinen sitaattini teoksesta:

[älä tuomitse minua]

💥

Aloittaessani kirjoittamaan romaanista Muutos: metodi ymmärsin, ettei blogin puolella näy oikein mitään muista lukemistani Louisin romaaneista. Tässä kooste kommenteistani, joista miltei kaikki on aiemmin julkaistu Instagramin puolella. Tekstin julkaisuajankohta on suluissa tekstin lopussa.

Édouard Louis on kirjoittanut hurjan ja tärkeän romaanin. Ei enää Eddy kertoo köyhyydestä, häpeästä ja henkiinjäämisestä. Nuori poika selviää läpi kaiken kamalan, vaikka suojaa ei tunnu löytyvän mistään. 

Ei enää Eddy pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon työntekijöille. Myöskin opettajien kannattaa tarttua tähän kirjaan. 

Aivan uskomattoman hieno teos! ❤️ (4.1.2020)

Édouard Louis kirjoittaa teoksia, jotka pitävät lukijan otteessaan. Aiemmin luettu Ei enää Eddy ja uusin Väkivallan historia ovat uskomattoman intensiivisiä.

Väkivallan historiassa minäkertoja Edouard joutuu väkivallan kohteeksi ja uhriksi kotonaan. Teos kuvaa minuutteja, tunteja ja vuorokausia tapahtuneen jälkeen. Kuinka elämä voi jatkua? Mitä keho kokee? Mitä tapahtuu muistoille ja mielelle?

Kiitos suomentaja Lotta Toivaselle! (5.12.2020)

Édouard Louis on kirjoittanut ytimekkään romaanin Kuka tappoi isäni (Tammi 2022). Teoksen on suomentanut Lotta Toivanen, ja se on julkaistu Keltaisessa kirjastossa.

Louis kirjoittaa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksestaan puutteen ja julmuuden läpi kohti hetkittäin näkyvää kiintymystä. Kertoja ei todellakaan huuda teoksessa, mutta hänen äänensä kuuluu vaivatta. Minä kuulen romaanissa ihmisen herkkyyden ja särkyvyyden.

Teos on mielestäni muistokirjoitus ja poliittinen kysymys vastattavaksi. Kirjailija Louis kirjoittaa isälleen, itselleen ja meille kaikille yhteiskunnan jäsenille. Mitä näemme? Kenen asiat ovat meille tärkeitä? Mitä tapahtuu heille, jotka eivät kerro hädästään? Toivottavasti tätä kirjaa luetaan opeopinnoissa, kansanedustajien kahvipöydässä ja sosiaalityöntekijöiden täydennyskoulutuksessa. (9.6.2022)

💥

Tähän on hyvä päättää vuosi 2023. Kiitos kaikille blogitekstejäni lukeneille!

Teos: Muutos: metodi
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Tammi

Teos: Ei enää Eddy
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Tammi

Teos: Väkivallan historia
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Tammi

Teos: Kuka tappoi isäni
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Tammi

Edit: Korjasin ajatustani kahdeksannessa kappaleessa nukuttuani päiväunet. Toivottavasti toivomani ajatus välittyy nyt hivenen paremmin. / 29.12.2023

John Irving: Viimeinen tuolihissi

Äitini nimesi minut Adamiksi, tiedätte varmaan kenen mukaan. Minä olin hänen armas ainokaisensa, niin äiti usein sanoi.

Kannen on suunnitellut Timo Mänttäri.

John Irvingin kirjojen maailmoista on varmasti tehty bingo, sen verran toistoa teoksissa on. Yhden löysinkin, ruotsiksi tosin. Ensimmäiset virkkeet Irvingin uusimmasta romaanista tuntuvat tutuilta, ja pääsen rastittamaan kaksi ensimmäistä ruutua kuvitteelliseen bingooni. Äiti ja poika. Tarina pojan kertomana. Kun kaksikon tarinaan tulee mukaan painia, kirjoittamista, monimuotoista perhettä, hotelli, kuolemia ja paljon rakkautta, vanha Irving-fani tuntee tulleensa kotiin. Bingoruudukko helähtää täyteen nopeasti.

Varhainen kirjallinen rakkaus tuntuu olevan hyvin voimakas pohjavirta, joka kestää vuosikymmeniä. Kun olin nuori, rakastin John Irvingin romaaneja. Olen lukenut hänen suomennetut teoksensa aina Ystäväni Owen Meany -romaaniin asti monta kertaa. Kun sain lukiolaisena tuon romaanin tuoreeltaan lahjaksi, luin sen kolme kertaa läpi peräjälkeen. Olin aivan kippuralla ihastuksesta ja ihmetyksestä. Sen jälkeen hellimmät tunteeni Irvingin tuotantoa kohtaan laimenivat, koska koin uudet teokset vähemmän koskettaviksi. Pidän eniten edellä mainitun YOM:n lisäksi romaaneista Välisarjan avioliitto, Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma.

Tartuin Irvingin uusimpaan romaaniin, Viimeiseen tuolihissiin äänikirjan muodossa. Se onkin topakka kirja, äänikirjana yli 38 tuntia. Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen. Paperikirjapaksukaisessa sivuja on yli 1200. Äänikirjan aloitettettuani ymmärsin vanhan rakkauteni tuntuvan hyvin tuoreelta ja elävältä. Viimeisen viikon olen nauttinut kaikista automatkoista ja kävelyistä erityisen paljon. Loppupuolella otin e-kirjan käyttöön, koska se tuntui kertojarakenteen suhteen helpommalta.

Irvingin romaanin minäkertoja on myöhäiskeski-ikäinen Adam, joka tuntuu olevan elämän sivustaseuraaja. Hänen äitinsä, Rachel Brewster, rakastaa poikaansa ja hiihtoa. Adam ja kaikki muut kutsuvat Rachelia Pikku Rayksi. Adam elää isovanhempiensa luona, koska isoäiti Mildred on hänen talviäitinsä. Adamin äiti on sesongin aikaan töissä hiihdonopettajana ja poissa poikansa luota. Tämä kaikki olisi kai tavallista - mitä ikinä se tarkoittaakaan - mutta kirjailijan tuntevat arvaavat jo hänen seuraavan liikkeensä. Irvingin parhaat romaanit, mukaan lukien nyt käsillä oleva uutuus, revähtävät auki uskomattomaan fiktiiviseen maailmaan, jossa yksityiskohtia ja juonisuiroja kulkee ristiin rastiin lukijan iloksi. Minulle tämä kirja oli suunnaton lukuriemu!

Isoäidin ja koko suvun piina Adamin nuoruudessa on täysin höpsähtänyt isoisä, joka luulee olevansa rehtori. Lähisukua ovat myös Adamin äidin sisaret, heidän miehensä ja Adamin serkku Nora.

Isoäidin, Nanan, rakkaus on klassikkoromaani Moby Dick. Sitä luetaan ja muistellaan. Muistelen Herman Melvillen Moby Dickin olevan aika puiseva, mutta Irvingin hyppysissä valaan jahtaaminenkin on eeppistä.

Oma juttunsa on Adamin isän mysteeri, jota teoksessa selvitellään hyvin monellakin tapaa. Pikku Ray arvostaa miehissä ainakin pientä kokoa. Tähän liittyy kaikenlaista, syyt ja seuraukset ovat samalla outoja ja aivan loogisia.

Olen ihaillut Irvingin kirjojen henkilöhahmoja ja voimakasta juonen virtaa läpi teoksen. Nytkin saan nauttia fiktiivisestä maailmasta, jollaisen uskon muokanneen minua paljon nuorena ihmisenä aikanaan. Miten hyvän valinnan tein, kun rakastuin sekä Irvingin että Kurt Vonnegutin fiktioon! Luin vanhoja blogitekstejäni Irvingistä tätä tekstiä varten. Eräässä niistä viittasin Ylen dokumenttiin kirjailjasta. Siinä hän kertoo, että pelkomme paljastavat meidät. Pelko, jota hän koki lastensa syntymän jälkeen näiden menettämisestä, sai hänet kirjoittamaan. Tämä oivallus on varmasti myös Viimeisen tuolihissin ydin.

Teoksen loppupuolella joudun vaihtamaan e-kirjaan. Välillä tapahtumat etenevät elokuvakäsikirjoituksena. Sitä on raskasta ja vähän ongelmallista kuunnella äänikirjana. Hahmotan tekstin ja sen nyanssit paremmin visuaalisesti.

Adam on tosiaan teoksen sivussa oleva päähenkilö. Rakastan häntä enemmän riehakkaan omapäisiä naisia aina mummosta ja äidistä kaikkiin laajennetun perheen puolisoihin. Romaanin henkilöillä on paljon salaisuuksia, joita pyritään tietenkin salaamaan, mutta myös selvittämään. Erityisesti Adamiin liittyy salaisuuksien keskittymä. Salaisuudet ovat jännitteitä, joiden kertomista pelätään. Kun salaisuudet on kerrottu ja mysteerit ratkaistu, ei ole enää tarvetta jatkaa tarinaa.

"Ajattelin ennen, että olet aika outo, mutta nykyään olet minusta vain pikkuisen kummallinen", äiti sanoi Emille ja halasi häntä.

Aluksi minua ärsytti teoksen kansikuva. Ajattelin sen olevan ihmeellisen yksinkertainen. Olin väärässä. Teoksen alkuperäinen kansi on typerryttävän yksinkertainen ja mitäänsanomaton. Keltaisen kirjaston kannessa on Irvingin henkeä. Kiitos kannesta, Timo Mänttäri. Se avautui minulle vasta romaanin lukemisen myötä. Teoksen nimikin tulee ymmärrettäväksi romaanissa hyvin konkreettisesti.

Viimeinen tuolihissi sopii mainiosti Irvingin teoksista pitäville lukijoille. Viimeinen ote on Irvingin teoksesta, mutta sitaatti on otettu Melvillen Moby Dickistä. Ajatus on lohdullinen:

Mutta Kuolemahan on vain lähtö Koettelemattoman oudolle alueelle.

Teos: Viimeinen tuolihissi
Tekijä: John Irving
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Tammi

Tampereen Kirjafestarit 3.12.2023

Onnistuin tänä vuonna käymään Tampereen Kirjafestareilla kahtena päivänä, mikä on hienoa. Lauantai oli vauhdikas päivä, ja sama meininki jatkui kohdallani myös sunnuntaina. 

Sunnuntainakin kieppasin puistomuumin ohitse sisään kirjojen ja kirjallisuuden ihmemaailmaan. Aamu alkoi reippaasti Duetto 2 -salissa, jossa Aleksi Pöyry haastatteli asiantuntevasti Anni Kuu Nupposta. Sydänmeri on Gummeruksen kustantama. Romaani vetosi minuun luonnon, mystisyyden ja toiveikkuuden vuoksi ja olikin päiväni ensimmäinen kirjahankinta.

Kuvassa Aleksi Pöyry ja Anni Kuu Nupponen.

Sydänmeri-teoksen kansikin on hyvin houkutteleva.

Palasin samaan saliin iltapäivällä, kun ennätin opinnoistani takaisin Tampere-taloon. Perinnetutkija Pasi Klementtinen on kerännyt vanhaa perinnetietoutta karhusta. Häntä oli haastattelemassa sujuvasanainen Lotta Vuorio. Tietokirja Karhu - Pohjoisten kansojen myyttejä (SKS) taitaa päästä sekä omalle että lähipiirin lukulistalle.  

Lotta Vuorio ja Pasi Klementtinen keskustelun syövereissä.

Tässä vaiheessa päivää olin jo aika herkistyneessä kirjamessutilassa. Kokeneet messuilijat tunnistavat vaiheen, jossa monenlaiset tunteet ovat käsillä. On sattuman varassa, mikä kuohu tirskahtaa pintaan ensimmäisenä. Sain vaivoin hillittyä itseni.

Kävin kuvaamassa salien koristuksia ennen esitysten alkua. Tämä maaginen puu löytyi Sopraano-salista. Ajattelin, että Peppi Pitkätossu, Liisa Ihmemaassa ja muutama muu fiktiivinen hahmo olisi sopinut sujahtamaan puun kolosta piiloon ja toiseen todellisuuteen, mutta minä pääsisin kohta kuuntelemaan runoilija Risto Ahtia.

Maaginen valopuu.

Jyrki Vainonen ja Risto Ahti.

En aavistanut vielä aamulla, että haluan kuunnella Ahtia Kirjafestareilla. Niin vain jalat veivät sinne, onneksi. Haastattelija Vainonen antoi hienosti tilan haastateltavalle ja jopa pyysi häntä lukemaan muutaman runon. Ne ilahduttivat minua valtavan paljon. Onnittelut saa tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt virkeä runoilija, joka kertoi olevansa syvästi hämäläinen.

Katja Raunio

Silvia Hosseini ja Antti Hurskainen

Sekä Katja Raunion että Antti Hurskaisen haastattelut edustivat minulle uusia ajatuksia ja suuntia. En ole lukenut Raunion pienoisromaania Viime ajat, jonka on kustantanut Teos. En myöskään ole lukenut Hurskaisen romaania Suntio, joka puolestaan on Siltalan kustantama. Kiinnostuin molemmista teoksista! Nautin erityisesti Silvia Hosseinin tarkasta haastattelusta, joka mahdollisti Hurskaisen kirjalliseen tuotantoon tutustumisen lyhyessä ajassa. Halusin lopettaa kirjamessut kohdallani näin, uuteen katsoen.

Tässä hankintani sunnuntailta. Vähempikin olisi riittänyt, mutta tein oikein hyviä valintoja.

Kun katson kahden festaripäivän monipuolista ohjelmaa, olisin mielelläni ollut kuulijana vielä monessa muussakin keskustelussa. Nyt aikani oli hyvin rajallista, ja taisin olin erityisen tehokas ja tavoitteellinen. Ensi vuonna lupaan ottaa rauhallisemmin..

Kiitos messulipuista tapahtuman järjestäjille!

Tampereen Kirjafestarit 2.12.2023

Raportoin Tampereen Kirjafestareista laukaten tunnelmasta toiseen. Muoto kuvastaa ensimmäistä festaripäivääni tänä vuonna. Pidän paljon kotikaupunkini suurimmasta kirjajuhlasta, Tamperetalo sopii mielestäni hyvin kirjamessujen paikaksi.

  

Pihalla tulijat ottaa vastaan pieni muumi. Minä ja muut lapset kiersimme sisään Sorsapuiston kulmalta tästä syystä.

  

Elegantti sisääntulo on tärkeää. Lapoin aulan säilytyslokeron täyteen villasukkaa, säärystintä ja muuta varustetta, koska talvi on saapunut paikkakunnalle. Samalla jätin säilytykseen ohjelmalehden, johon olin merkinnyt reittini. Onneksi uusia ohjelmalehtiä löytyi joka puolelta festareita. Tampereen yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden pöydästä ostin haalarimerkin, jolla koristan työreppuni.

Kuvassa vasemmalla Tiitu Takalo, oikealla Ville Pirinen.

Ensimmäisenä hönkäisin Duetto 1 -saliin, joka on nuortenkirjallisuuden ja sarjakuvan sali. Siellä sarjakuvataiteilija Tiitu Takaloa haastatteli Ville Pirinen. Takalo on tehnyt yhdessä tutkija Tiina Männistö-Funkin kanssa sarjakuvateoksen Polkimilla. Teoksen on kustantanut Suuri Kurpitsa. Teoksessa yhdistyy tutkimustieto ja henkilökohtaiset muistot ja kokemukset.

Teos pääsee ehdottomasti lukulistalleni.

Kuvassa vasemmalta oikealle Edith Arkko, Artemis Kelosaari, Magdalena Hai ja J.S. Meresmaa.

Ainoa messukirjahankintani ensimmäiseltä päivältä.

 

Viereisessä historiaan ja faktaan keskittyvässä salissa tarjoiltiinkin päivän ihanin keskustelu. Duetto 2 -saliin rantautui Osuuskumman väkeä esittelemään uutta teosta. Molemmat teoksen toimituksesta vastanneet kirjailijat olivat paikalla: Edith Arkko ja tuore Finlandia-voittaja Magdalena Hai. Lisäksi keskustelemassa olivat J.S.Meresmaa ja Artemis Kelosaari, jotka molemmat olivat kirjoittaneet novellin kokoelmaan Sydänten salonki - queer-romanttisia tarinoita. Arkon johdolla osallistujat saivat käytettyä heille varatun ajan todella hyvin. Kuulijana koin olevani osallisena keskustelussa.

Sitten hölkkäsinkin Aamulehtisaliin, jossa haastateltavana oli Ann-Christin Antell, jonka Puuvillatehdas-trilogia on valmistunut. Antellia haastatteli Anne Flinkkilä. Kolmas ja viimeisin osa Gummeruksen kustantamasta teossarjasta on tänä vuonna valmistunut Puuvillatehtaan kilpailija. Pidin ensimmäisestä osasta, mutta en ole ennättänyt jatkaa näiden kirjojen parissa. Aion korjata tilanteen. Huomasin myös, että minulla on siis luettavana tai kuunneltavana kaksi osaa trilogiasta sekä kaksi joulutarinaa, jotka sijoittuvat samaan maailmaan. Lyhyet joulutarinat, Joulu Örndahlin ruukissa ja Loviisan joulu, löytyvät vain äänikirjoina ja e-kirjoina.

Kuvassa vasemmalla Ann-Christin Antell, oikealla Anne Flinkkilä.

Ennätin kuunnella lopun Juhani Branderin haastattelusta. Amerikka-romaani vaikutti oikein kiinnostavalta. Teoksen on kustantanut WSOY.

Vasemmalla Iida Turpeinen, oikealla hänen kustannustoimittajansa.

Sokerina pohjalla oli Iida Turpeisen haastattelu. Turpeisen esikoiskirja, Elolliset, on ilmestynyt vasta tämän vuoden syyskuussa. Sitä on vaikea ymmärtää, koska teos on jo herättänyt paljon kiinnostusta ja keskustelua. Teos on saanut Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, Finlandia-ehdokkuuden ja sen käännösoikeudet on myyty jo moneen maahan. Kirjan on kustantanut S&S.

Olen innostunut hankkimaan tänä syksynä uutuuskirjoja pinoksi asti. Turpeisen teos on siinä pinossa, joten haastattelun perusteella minua odottaa taattu lukunautinto.

Messuiltapäivän päätteeksi oli hyvä tavata kirjaystäviä hyvän ruuan äärellä.

Kiitos messulipusta tapahtuman järjestäjälle!

Viikonloppuna Tampereen Kirjafestareille

 

 

Vietän tulevana viikonloppuna aikaa Tampereen Kirjafestareilla. Tässä tärppini:

2.12. lauantai

📖 klo 15.30, Duetto 1, Tiitu Takalo
Polkimilla
Rakastan sarjakuvia! Takalon teoksessa pyöräillään. Teos pohjautuu historiantutkija Tiina Männistö-Funkin tutkimuksiin suomalaisesta pyöräilystä ja teoksen tekijän omiin kokemuksiin. 

📖 klo 16.30, Pieni sali, Ann-Christin Antell, Gummerus
Puuvillatehtaan kilpailija
Pidän paljon Puuvillatehdas-trilogian ensimmäisestä osasta, ja nyt Antell on jo päässyt loppuun. Myyntimenestykseksi paljastuneen trilogian kolmas osa sijoittuu 1920-luvulle.

📖 klo 17:30, Pieni sali, Iida Turpeinen, S&S
Elolliset
Turpeisen teos odottaa lukemistaan yöpöydälläni. Hengästyttävä seikkailu, joka keskittyy ainakin stellerinmerilehmään. Wau!

3.12. sunnuntai

📖 klo 10:00, Duetto 2, Anni Kuu Nupponen, Gummerus
Sydänmeri
Tämä kirja on lukulistallani. Vimmainen rakkaudentunnustus merelle houkuttelee!

📖 klo 15:30, Duetto 2, Pasi Klemettinen, SKS
Karhu – Pohjoisten kansojen myyttejä 

Karhun myyttinen historia kiinnostaa kovasti.

📖 klo 16:45, Sopraano, Anneli Kanto, Tiina Poutanen ja Anni Kuu Nupponen
Tutkiva kirjailija
Kolme kirjailijaa kertoo työskentelytavoistaan. Haluan ehdottomasti kuulla tämän keskustelun.

 

Kiitän Tampereen Kirjafestareita messulipuista.