Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Siirros

Vuosi sitten hehkutin lukemaani Siiloa. Hugh Howeyn kirjoittama trilogian ensimmäinen osa kolahti oikein kunnolla. Olen lukenut kakkososaa, Siirrosta, nyt koko joulukuun tajuamatta, että Siilo oli minulla luettavana samoihin aikoihin vuosi sitten. Lukuajalla ja -ympäristöllä on merkitystä. Howeyn kirjojen ympäristö on pääosin niin ahdistava, että talvi, sisätilat ja pimeys ympärillä vahvistavat kirjan tunnelmaa. Minusta tuntuu, että suurimman osan Siirrosta olen lukenut peiton alla juuri ennen nukkumaan menoa. Kirja onnistui ahdistamaan minua aiempaa osaa enemmän. Ehkä olisi kannattanut lukea kirja kesällä pihalla.

Ajattelin monta kertaa lopettavani kirjan kesken. Päätin kuitenkin jatkaa, koska halusin ymmärtää miten tarina jatkuu. Viime yönä pääsin loppuun asti. Siirros koostuu kolmesta osasta: Ensimmäinen siirros - isien perintö, Toinen siirros - menettelyohjeet ja Kolmas siirros - siilosopimus. Howey kuljettaa tarinaa monessa ajassa ja siilossa. Kirjassa on aikajanoja, joiden tehtä…

Luovutus ja uuden vuoden lupaus

Vuosi 2014 on päättymässä. Henkilökohtaisesti vuosi on ollut minulle mullistava ja kohtalaisen raskas. Uudelta vuodelta toivon rauhaa ja riittävän pieniä tehtäviä. Lukublogiani olen raahannut perässäni kuin pulkkaa, jälki on sen näköistä. Postauksia on tulossa tälle vuodelle 56, joka on ihan riittävästi. Sisällöstä en sano nyt mitään.

Luovutan kaikista pyrkimyksistäni lukuhaasteiden suhteen. Nobelisteihin en tee koontia piperryksestäni ja alkuunsa tyssänneen Päätalon lukemisen synnyttämän pettymyksen jätän nyt taakseni. Lupaan, etten aloita yhtään lukuhaastetta vuonna 2015. Hyvää uutta vuotta!


Puoliksi paha

Sally Greenin esikoiskirjaa Puoliksi paha mainostetaan kirjan kansissa "uudeksi Nälkäpeliksi". Kaikenlaiset ylisanat ja hypetykset ärsyttävät minua lukijana ennakkoon. Kirjan kansi tosin on todella hieno, oikea kaunokainen. Koska kirja on meille kotiin ostettu, otin sen luettavakseni. Nyt olen lukenut kirjan kaksi kertaa.

Puoliksi paha alkaa häkistä, jossa päähenkilö Nathan Byrn on vankina. Nathan on äitinsä puolelta valkea ja isänsä puolelta musta noita. Kohta täysi-ikäinen Nathan on elänyt valkeiden noitien joukossa ja ollut hyljeksitty mustan perimänsä vuoksi. Jo Nathanin ulkomuoto on herättänyt inhoa ja pelkoa jo pojan ollessa vauva. Ote kirjasta:
'Tämähän on pelkkä vauva', nainen rauhoittelee. Hän silittää lapsen paljasta käsivartta kämmenselällään.
Vauva havahtuu hereille ja avaa silmät.
'Hyvänen aika!' nainen henkäisee ja perääntyy kauemmas.
Hän käsittää, ettei hänen olisi pitänyt koskea niin hirvittävään olentoon, ja hän kiiruhtaa kylpyhuoneeseen pesem…

Simpauttaja

Olen lukenut Heikki Turusen Simpauttajan nuorena tyttönä sen hetkisellä elämänkokemuksellani. Siinä on jo tarpeeksi syytä tarttua uudelleen klassikkoon, tällä kertaa äänikirjana. Lisäksi hyllyssä lonkottaa Antti Heikkisen Pihkatappi, jonka haluan lukea niin, että Simpauttaja on tuoreessa muistissa.

Kuuntelen äänikirjoja, kun ajan autoa yksin. Joulukuun pimeys ja maaseudun kapeat tiet loivat sointuvan ympäristön tälle kuuntelukokemukselleni. Eilisiltana pääsin äänikirjassa viimeiseen, yhdeksänteen levyyn. Sen kunniaksi pari hirveä juoksi tien poikki Maaningalla juuri autoni editse. Onneksi selvisimme kaikki pelkallä säikähdyksellä.

Heikki Turusen Simpauttaja, esikoisteos muuten, julkaistiin 1973. Se sijoittuu Pielisen rannalle pieneen kylään Pohjois-Karjalassa. Lieksa on lähin kaupunki. Ajallisesti teos kertoo 1970-luvun alusta. Nuoret ja vihmerät lähtevät pois ja muuttavat isompiin kaupunkeihin. Jouko Turkka vaikuttaa Joensuussa ja kylän hullut saavat hoitopaikan Paiholasta.

Simpauttaj…

Vaatimaton suoritus

Onnistuin lukemaan Italia-haasteessa yhden kirjan. Todella vaatimaton suoritus. Kiitos Tuuleville haasteesta. 
Luin Pirandellon Ahdas frakki ja muita kertomuksia. Siinäpä kuohuviinini.

Sydänverelläni kirjoitettu

Gabaldonin Luiden kaiku aloitti höpsötykseni tältä syksyltä, nyt takana on uusi Gabaldon Sydänverelläni kirjoitettu. Vajaa 1200 sivua taattua seikkailua menneessä ajassa, tällä kertaa kahdessa kohti 1770-lukua ja 1980-luvulla. Olin alusta asti aivan täpinöissäni tämän kirjan kohdalla. Gabaldon pyörittää melkoista myllyä lukuisine henkilöineen, aikoineen ja paikkoineen onnistuen pitämään koko tarinan kasassa loppuun asti. Välillä tuli suvantoja ja hidastuksia, mutta sitten tarina taas hyrähti vauhtiin.

Näin Matkantekijä-sarjan kahdeksannen kirjan kohdalla voi sanoa, että jos sarja kiinnostaa, mutta edellisiä osia ei ole lukenut, tästä uusimmasta ei kannata aloittaa. Sarjan ensimmäisestä aloittamalla saa koko ihanuuden itselleen. Joten näppeihin Muukalainen siis vaikka kirjastosta.

Claire ja Jamie ovat koko sarjan ydin, niin nytkin. Siinä missä ensimmäisten osien Jamie oli uljas ja komea nuorukainen ja monella lailla tunteita herättävä henkilö, on nyt ukki-ikäinen Jamie yhtä viehättävä …

Puiden tarinoita: Ritari

Maaliskuussa ihastelin Puiden tarinoita -sarjan ensimmäistä satukirjaa, Puuseppää. Nyt sarjan toinen osa on ilmestynyt. Jokainen teos Puiden tarinoita -sarjassa on kuitenkin itsenäinen tarina, joten nyt ilmestynyt Ritari ei kaipaa pohjalle luettua Puuseppää.

Ritari kertoo kuningattomasta valtakunnasta, jota ritarit ovat hallinneet. Ajan kuluminen, ikääntyminen ja kuolema ovat läsnä sadussa, jossa vuorilla asustava lohikäärme on ollut voittamaton jo vuosikymmenet.

Ritari on mielestäni hieno satu. Se kertoo ajan kallisarvoisuudesta, ihmisen elämä on vain hetki. Ote kirjasta:
- Rakkaus ei pakene, sanoi Prinsessa. - Se juurtuu. Se pysyy, kasvaa, kantaa hedelmää ja uhmaa kaikkea sitä, mikä on mahdotonta ja toivotonta. Tässä kauniissa ja harkitussa teoksessa mielestäni tarina loisti erityisesti. Matka pojasta vanhukseksi on yllättävän lyhyt. Toisaalta ihminen on muutakin kuin lihaa ja verta, kuten satu ritarista todistaa. Tahto ja sitoutuminen merkitsevät paljon, ja kaikkein pienimmässäkin pi…

Kimmel

Kuva
Kun Vilja-Tuulia Huotarisen uutuus Kimmel ilmestyi kotiimme, yläkouluikäinen tyttäreni bongasi kirjan ja sanoi haluavansa sen luettavaksi heti jälkeeni. Syynä oli Valoa valoa valoa, josta hän oli pitänyt paljon. Itselläni tuo monien kehuma kirja on vielä lukematta.
Kimmel, häikäisevän pinkkiin kääritty, on kaunis ja syvämerkityksinen kertomus nuorista naisista. Kirja alkaa tiistaina tytön lähtiessä matkaan. Vanhemmat pahoittelevat maailmaan jääneitä sotkuja ja hyvästelevät tyttärensä, 16-vuotiaan Kimmelin. Teos koostuu Kimmelin matkallaan kohtaamista tytöistä ja hänen tutustumisestaan heihin. Jokainen tyttö on omaääninen, vaikka minulle lukijana juuri Kimmel oli kaikista kiinnostavin. Vähän aikaa sitten hehkutin Katajavuoren Wenla Männistöä ja hänen ihanaa röyhkeyttään. Kimmel ei ole röyhkeä, mutta tapa, jolla hän seisoo omilla jaloillaan ja uskaltaa olla oma itsensä, on ihailtava. Kimmel hehkuu uskallusta ja voimaa.

Minulle Kimmel on tarina rohkeudesta. Kimmel tapaa ikäisiään nuoria n…

Tuulet vihat

Morre kehui blogissaan Paula Havasteen uusinta romaania ja onnistui heti herättämään mielenkiintoni. Seuraavalla kirjastoreissulla kirja osui silmiini ja lähti mukaani. Kirja vei mukanaan ensisivuilta. Ote kirjasta:
"Miehen oli täytynyt lähteä salavihkaa hänen peräänsä, ja nyt mies katsoi Kertteä niin läheltä, että hän saattoi haistaa tämän kaikki tuoksut. Mies oli hiihtänyt ulkona tuulessa, ja tuuli oli tuonut häneen kaikkien kaukaisten mäkien ja jäisten järvenselkien tuoksut, oli tartuttanut tuulessa huojuneiden petäjien ja kuusikoiden pihkaisen kirpeyden, pörröttänyt majavaturkista puhtaanraikkaan eläimen hajun ja sekoittanut sen miehen omaan lämpimänä uhoavaan tuoksuun." Havasteen Tuulen vihat on 1100-luvun Suomeen sijoittuva tarina nuoresta naisesta. Vakavaraisen talon ainoa tytär Kertte näkee kuolleiden henkiä, jotka ovat jääneet pihapiiriin. Uskomukset, henkien lepyttelyt ja maailmanjärjestyksen ylläpito omilla toimilla ja ennakoinneilla kuuluu niin Kerten kuin hänen…

Luiden kaiku

Lähdin oman lukemiseni sivupolulle muistuttamaan mieleeni Jamien ja Clairen elämänvaiheita ennen Sydänverelläni kirjoitettu -teoksen maailmaan sukeltamista. Ja olihan niissä mieleenpalautettavaa. Diana Gabaldonin paksukainen, Luiden kaiku, on 1183 sivua seikkailua, osin 1770-luvulla, osin 1980-luvulla. Luiden kaiku on kuudes osa suositussa Matkantekijä-sarjassa. Gummerus on juuri julkaisut suomennetun seitsemännen osan.

Jokaisen pitää saada itse lukea ja kokea tämä tarina Jamiesta ja Clairesta, joten juoneen en voi mennä juuri lainkaan. Koska kyseessä on aikamatkailu ja useamman sukupolven tarina, kirjailijalla riittää paljon kerrottavaa. Matkantekijä-sarja on minulle rakkauden ja sitoutumisen tarina. Sarjan alkuosien pääparin polttavin intohimo on tasaantunut tarinan tässä vaiheessa. Halu ei kuitenkaan ole sammunut. Nautin Gabaldonin tavasta kuvata pitkään kestäneessä parisuhteessa elävien keskinäistä kanssakäymistä ja heidän sille antamiaan merkityksiä.

Gabaldon kuljettaa tarinassaa…

Sivupolku

Kuva
Sivupolku = päätös, jonka lukija tekee ostettuaan Diana Gabaldonin kirjan Sydänverelläni kirjoitettu ja huomattuaan, ettei muista edellisestä kirjasta, Luiden kaiku, mitään. Uutuuskirjan lukeminen pitää siis aloittaa Luiden kaiusta. Edeltävää kirjaa aloittaessaan lukija ei uskalla katsoa edes takakannesta, mitä tapahtui sitä edellisessä kirjassa, Lumen ja tuhkan maassa. Niin hauskaa kuin Gabaldonin kirjojen lukeminen onkin, on otettava huomioon pimenevät päivät ja lukijan uupumus. Sivupolku pidentää matkaa ja vähentää yöunia.

Yksisarvinen

Suljin juuri kirjan kannet ja henkäisin syvään. Takana on kolmas lukukerta Kaari Utrion kirjoittamasta massiivisesta historiallisesta romaanista Yksisarvinen. Utrion Yksisarvinen on julkaistu kirjailijan uudistamana painoksena tänä syksynä. Olen aiemmin blogissani tunnustanut olevani Kaari Utrio -fani ja pitäväni hänen kirjojensa lukemista lohtuna, joten tiesin olevani hyvän äärellä tarttuessani kirjaan.

Yksisarvinen kertoo kaksosveljesten tarinan. Geirin ja Ivarin elämää seurataan heidän syntymästään aina vuoteen 1099, jolloin miehet ovat 32-vuotiaita. Paljon noihin vuosiin mahtuukin. Veljekset eroavat toisistaan ainakin luonteeltaan, toinen on vakaa sotilas ja toinen kuohuva runoilija. Kertojan katse seuraa erityisesti vakaata veljestä, vaikka runoilija seuraakin mukana lähietäisyydellä. Veljesten elämäntyöksi muodostuu ristiretki Jerusalemiin, joka on merkittävässä asemassa tarinassa.

Tällä lukukerralla ahdistuin tarinan kuvaamasta uskonnosta ja kaikesta siitä, mitä sen nimissä ihmi…

Yahya Hassan: Runot

Vaikka luenkin runoja, kirjoitan blogissani niistä todella harvoin. Luin lehtijutun kirjailija Yahya Hassanista, kun hänen runokokoelmansa julkaistiin suomeksi elokuussa. Itse runoteos lähti mukaani kotikirjastosta torstai-iltana. Taisin olla kyseisen niteen ensimmäinen lukija, sen verran neitseellinen kirja oli sivuja käännellessäni. Siihen se koskemattomuus sitten loppuikin.

Luin Yahya Hassanin Runot nopeasti. Toinen vaihtoehto olisi ollut lukemisen lopettaminen, mutta sitä en halunnut tehdä. Hassanin runot ovat täynnä pakkoa, väkivaltaa, hyljeksintää ja inhoa. Runojen puhujaminä on nuori mies, joka on isänsä hyljeksimä ja toistuvasti pahoinpitelemä. Muut ympärillä olevat ihmiset luokittelevat puhujan teosta lainaten ählämiksi. Tanska, joka kuvataan teoksessa sivistysvaltioksi, on maa, joka näyttäytyy puhujaminälle ainakin lakien, koulukotien, vartijoiden, tutkintavankeuden ja toimeentulotuen kautta.

Yahya Hassanin Runot alkaa runolla Lapsuus, jossa puhuja kuvaa koko perhettä pahoin…

Ostin kirjoja syyskuussakin

MarikaOksa blogissa Oksan hyllyltä kutsui kirjabloggaajia kertomaan syyskuun kirjaostoksistaan. Ostin kirjoja vähän, koska rahaa oli vähänlaisesti. Miltei aina (kirja)kauppaan päästyäni ostan sieltä myös jonkun kirjan, joten säästäväisinä kuukausina minun on syytä kiertää kaupat kaukaa.

Syyskuun alkupäivinä löysin Kuopiosta kauppahallista Rosebud-kirjakaupan, joka on sievä ja loistavalla paikalla. Ostin sieltä todella halpaan hintaan Jouni Tossavaisen Koulun, joka on Liken kustantama muutaman vuoden takaa. Olen lukenut Koulua sieltä täältä, mutta kirjaan pitää tutustua vielä paremmin.

Syyskuun loppupuolella olimme puolella perheellä Kuopiossa Suomalaisessa kirjakaupassa ja ostin nuorisolle pari kirjaa. Mukaan lähtivät Aleksi Delikourasin Nörtti 3 ja Annukka Salaman Harakanloukku. Molemmista riitti puhuttavaa moneksi päiväksi, koska ykköslukijat lukivat kirjat suitsait. Minä sain kuulla lukijoiden arviot, spoilaukset ja pähkäilyt siitä, mihin suuntaan tarinat tästä jatkuvat. Sitten sov…

Väliaikatietoja

Elämä on hulvatonta. Valmistuin ja sain töitä. Vastavalmistuneen työssä on noin ziljoona uutta juttua opeteltavaksi. Koska kirjablogin pitäminen on juuri tällä hetkellä minulle todellinen sivujuonne tässä elämässä, te lukijat saatte nauttia ehkä jopa pitkälle syksyyn erittäin harvoin tapahtuvista blogipäivityksistä. Olen pahoillani.

Kaiken huipun lisäksi aloitan varsinaisen paksukaisen lukemisen tänä iltana. Kaari Utrion Yksisarvinen on uudistettu. Aion nauttia teoksesta pitkään ja hartaasti. Annetaan iltojen pimetä. Avatkaa kaikessa rauhassa omat kirjanne.

Wenla Männistö

Kuva
Jusa. Jumalauta Wenla, mä kostan, mä NIIN kostan!

Wenla. Mä kiljuin hysteerisesti ja juoksin pakoon ja huohotin ja mahassa tuntui mahtava jännitys. Iso-Jusa oli hurja kun se suuttui.
Mutta minä en pelkää mitään, se on minun motto. Enkä mä tiedä, suuttuiko se ikinä mulle oikeasti. Se haisi hikiselle miehelle ja ulkoilmalle kun se kävi minuun kiinni. Sain luettavakseni Riina Katajavuoren uutukaisen Wenla Männistön. Katajavuori on kirjoittanut oman Seitsemän veljestään ja hienosti onkin sen tehnyt. Minulle Kiven klassikko on ollut hauska ja äänekäs tarina pahkapäisistä veljeksistä. Katajavuori on tuonut Wenla Männistöllään nuo tyypit Impivaaran saloilta tähän päivään ja kaupunkiin. Mukaan on tarttunut Jukolan veljesten ja Männistön porukan kylkeen niin Jimi Hendrix, Marilyn Monroe kuin muutama muukin, mutta se ei tarinaa huononna. Isoon kaupunkiin mahtuu kaikenlaista.


Luin Wenla Männistön naisten tarinoiden kautta. Wenla on ihana ja röyhkeä nuori nainen. Wenla tekee tarinan aikana monta mo…

Syntysanat

Kuva
Löysin Venhon Syntysanat luettavaksi harharetkelläni kirjastoautossa pelkästään kannen upean kuvan vuoksi. Seinää vasten nojaa siivekäs nainen.
Syntysanojen kannen tekijä jää minulle tuntemattomaksi, todennäköisesti tiedot ovat kirjaston takakannen tarralapun alla. (Ha-haa, salapoliisi selvittää. Katja Jalkasen Lumiomena-blogista löytyy kannen tekijä: Marjaana Virta). Kansikuva toi minulle mielleyhtymän Kaari Utrion Vaskilinnun kanteen. Tuo oikeanpuoleinen kannen maalaus on F.W.Burtonin The Meeting on the Turret Stairs. Alkuperäistyöstä kiinostuneet pääsevät lukemaan maalauksesta ja taiteilijasta National Gallery of Irelandin kotisivuilta. Mutta nyt Syntysanoihin. Ote kirjasta:
"Oos hiljaa nyt! Suu suppuun!
En koskaan uskonut häntä.
Uskontoni: on sanoja, jotka on sanottava syntyäkseen.
Äiti opetti sen minulle." En ollut lukenut yhtään Venhon kirjaa aiemmin, mutta tähän kyllä ihastuin. Kirja kertoo kahdesta naisesta, joiden elämänpolut risteävät Kourankorven pienessä kylässä. …

Teemestarin kirja

Olen lukenut niin paljon kehuja Emmi Itärannan teoksesta Teemestarin kirja, että päällimmäinen tunne lukemista aloittaessa onkin pelko. Mitä jos minä en pidä tästä kirjasta? Entä jos minä en ymmärrä sitä lainkaan?

Alku onkin minulle vaikeaa, määrittelemättömään tulevaisuuden aikaan sijoittuva pelkistetty tarina sisältää paljon hiljaisuutta ja hallintaa. Itärannan teksti on hyvin kaunista ja täsmällistä. Noria Kaitio on nuori teemestarioppilas, joka opettelee vaativaa elämäntyötään isänsä ohjauksessa. Perhe asuu kaukana isoista kaupungeista. Lukemisen alun vaikeus hiipuu pois, kun pääsen junaan ja omaan rauhaan. Itärannan taitavasti sommiteltu teksti alkaa soljua ja saan kiinni lukemisen rytmistä.

Teemestarin kirja on surullinen tarina ihmisten mahdollisesta tulevaisuudesta. Kuluttamisen aika on loppunut aikoja sitten ja yksittäisen ihmisen elämä on säänneltyä aina veden käyttöä myöten. Teemestarin arvostetussa tehtävässä vedellä onkin erityinen asema. Ote kirjasta:
"Kaikki maailma…

Lukuhaasteiden väliaikatietoja

Yksi loppuu, kaksi jatkuu ja yksi alkaa kohdallani.

Noin vuosi sitten kokosin arpapelillä luettavaa hyllystäni. Vuoden aikana ennätin lukea seitsemästä kirjasta kaksi! Luin siis Bromfieldin Joki tulvii ja Markandayan Punaista tomua. Kahta aloitin, Canthin Ihmiskohtaloita ja Smileyn Vuonojen kansaa, mutta lukeminen ei edennyt ensimmäistä kolmannesta pidemmälle tällä kertaa. Lopetan itseni härnäämisen ja lähilukuhaasteeni tähän.

Tuulevi Tuulevin lukublogissa viritti tammikuussa vuoden mittaisen haasteen italialaisten kirjojen lukemisesta. Olen tähän mennessä lukenut yhden, Pirandellon Ahdas frakki ja muita kertomuksia. Koska tavoitteeni oli vaatimaton kaksi, uskon venyväni siihen vuoden loppuun mennessä!Toinen jatkuva haaste on Jokken kirjanurkan 14 nobelistin haaste. Tähän mennessä olen lukenut yhden, tuo edellä mainittu Pirandello käy tähänkin! Mutta uurauttani epäilen ja itselleni asettamaani kuuden luetun tavoitetta.

Yksi alkava haaste kohdallani on Karoliinan Kirjava kammari -blogin…

Gabaldonin Muukalainen sarjana Ylelle!

Kuva
Olen monta kertaa ylistänyt Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjaa. Olen pitänyt sitä luettavien kärkikymmenikössä ja ylistänyt sen kykyä viedä mukanaan muihin maailmoihin ja lohduttaa. Vaikka olen puhunut sarjan aloittavasta Muukalainen-kirjasta, kehuni voi ulottaa koko sarjaan. Diana Gabaldon on kirjoittanut riittävästi luettavaa Clairen ja Jamien seikkailuista 1700-luvulla. Kirjasarjan genre on historiallinen romanttinen romaani. Gabaldonkin kirjat ovat muutakin kuin romantiikkaa, Clairen lääkintätaitojen kehitys sarjan aikana ja hänen kiinnostuksensa luonnosta löytyviin parannuskeinoihin on myös minusta erittäin mielenkiintoista. Pidän Gabaldonin tavasta kuvata mennyttä aikaa. Nykyajasta tulevien henkilöiden suhtautumistapa kaikkeen ympärillään eroaa 1700-luvun ihmisen tavasta. Se pelottomuus, jolla Claire katsoo miehiä ja naisia, poikkeaa toista ja tekee Clairesta erilaisen ja pelättävän. Sarja on poikinut sivujuonnekirjoja, jotka liittyvät lordi John Greyn elämänkiemuroihin.

Syy, …

Like plastic: muovautuva mieli

Kuva
Koska menin notkumaan kirjastoon, se heitti syliini pienoisromaanin Like plastic: muovautuva mieli. Otin kopin ja nyt se on luettu. Kun saa käsiinsä kirjan, joka on sekä pieni kooltaan että kansikuvaltaan lapsekkaan oloinen (palaan tähän kohta), ajatukset vievät lastenkirjallisuuden suuntaan. Siitä ei nyt kuitenkaan ole kysymys. Kirja on ihan aikuisille ja nuorille aikuisille tarkoitettu.

Like plastic: muovautuva mieli on pääosin romaani. Mietin sitä lukiessani, ettei tämä ole varmaankaan chicklittiä, ei myöskään dicklittiä, mutta varmaankin jotain littiä. YA-littiä nuorille aikuisille? Ote kirjasta:
"Tässä hän siin makaa uima-altaallaan, ilman koristuksia huolimatta lukemattomista hänen makuuhuoneestaan löytyvistä kultaesineistä, lyhythihaisessa paidassa, koska hänen tyttärensä on varoittanut häntä liiallisesta auringonotosta, ja sortseissa, koska hänen tyttärensä on sanonut hänelle, että Speedot ovat rahvaanomaiset. Hän näyttäisi vaatimattomalta ilman tuota kultareunaista itselu…

Elämän mittainen lukupiiri

Kuva
Olin eilen levottomassa mielentilassa ja lukemista vaille, kun tartuin helpolta vaikuttavaan luettavaan kirjastossa. Will Schwalben kirjoittama Elämän mittainen lukupiiri lähti mukaani ja sai ilon tulla luetuksi pikapikaa. Teos ei ole fiktiota, vaan kirjailijan kertoma tarina äidistään Mary Anne Schwalbesta, tämän elämästä ja äidin ja pojan välisestä suhteesta. Kaiken tämän lisäksi kirja on lukemisen ylistys. Kirjan äiti oli varsinainen toimen ihminen, hän teki koulutukseen liittyvän elämäntyönsä lisäksi mittavan määrän vapaaehtoistyötä ja erityisesti auttoi rahoituksen hankkimisessa pakolaisten tukemiseksi. Viimeisin Mary Anne Schwalben hanke oli kirjaston rakennuttaminen Afganistaniin. Hän kuoli haimasyöpään, johon sairastuminen on Elämän mittainen lukupiiri-kirjan kehys. Ote kirjasta:
"Olemme kaikki mukana elämän mittaisessa lukupiirissä, tiedostimmepa sitä tai emme; mikä tahansa lukemamme kirja voi olla viimeisemme, niin kuin mikä tahansa käymämme keskustelukin." Schwal…

Loppukesä ja urakan jälkeinen myrsky

Kuva
Opiskelu-urakkani alkaa olla ohi. Kaiken päänsisäisen gradumelskeen hiljennyttyä on aikaa tehdä muita asioita. Hakea töitä, katsoa elokuvia, olla perheen kanssa, pelata tietokoneella ja lukea kirjoja. Kirjan lukeminen on nyt minulle yllättävän vaikeaa.

Luin Gabaldonin Muukalaisen ties monennenko kerran (oli ihan yhtä hyvä, kun aina). Luin Hölmöläissatuja (kuvat naurattivat kaikkein eniten). Luin Shriverin Jonnnekin pois loppuun (tästä pitää vielä koota ajatuksia ja kirjoittaa erikseen blogiin). Luin tuskissani Pasaatituulet, koska muuhun en osannut keskittyä (se auttoi). On vaikeaa olla lukematta, mutta nyt on vaikea lukea. Joku järjettömyys iski minuun myöhään eilen, koska aloin lukea Emma Donoghuen Huonetta. Se kai ei voi tehdä hyvää levottomalle mielelle?

Vaimotesti

Kirjan nimenä Vaimotesti oli minulle luotaantyöntävä, mutta onneksi harasin vastaan ensireaktiotani. Aloitin Vaimotestin lukemisen jo jonkin aikaa sitten eräänä iltana, mutta sinä(kin) iltana pääni oli niin täynnä muita ajatuksia, ettei tarina lähtenyt vetämään. Uusi yritys toisena iltana tuotti toivotun tuloksen ja lukijana nielaisin syötin sivulla 21. Lukea hosotin Vaimotestin nopeasti loppuun, koska se oli niin hauska, keveä ja mielestäni viisas.

Kirjan päähenkilö on genetiikan apulaisprofessori Don Tillman, joka on omalaatuinen henkilö. Hänen erilaisuutensa on luonteeltaan pysyvää ja elämään laajasti vaikuttavaa, muttei missään tapauksessa pahantahtoista. Miehellä on arvostettu työ, kaikenlaisia mielenkiinnon kohteita, mutta vähänlaisesti ystäviä. Don ei ole eristäytyvä tai ihmisiä vieroksuva tyyppi, mutta muiden ihmisten kanssa oleminen ja toimiminen tuottaa hankaluuksia ja väärinymmärryksiä. Donille herää toive vaimosta, joten hän käynnistää projektin vaimon löytämiseksi. Kirjan…

Kassan kautta

Pauli Kohelo on minulle tuttu ajattelija aiemmasta irvailustaan, Ohessa tilinumero, jota olen saanut monet kerrat hihitellen lukea itsekseni ja ääneen. Tällä kertaa tyydyin lukemaan Kassan kautta aivan itsekseni myhäillen. Toivoisin metsuri Kohelon olevan täysin tuntematon suuruus, mutta epäilen hänen olevan kovinkin tuttu kirjailija, joka tuulettaa päätään näillä kirjoituksilla. Mutta ei anneta sen häiritä hupia.

Kohelo parodioi ainakin Coelhoa, mutta onnistuu siinä sivussa tekemään pilaa yhdestä jos toisesta suomalaisen kulttuurin ilmiöstä ja perinteestä. Kassan kautta on edeltäjäänsä enemmän kiinni tässä päivässä, on Hjallista ja Veikkaa, marketin täplätuotetta ja teknistä alusasua. Nautin eniten Kohelon seikkailuista Lellikin rouhimana. Miesparka ruhjoo itsensä kirjallisella teoksella, mutta selviää neuvokkuutensa ja rakkauden siivittämänä takaisin elämään.
"Takaisin teemaan sanoi Teresan Äiti kun köyhään törmäsi."Pidin paljon Kohelon tavasta yhdistää proosaa ja runoa, koo…

Onni on hyvä kirja odottamassa

Kuva
Viime viikkoina olen kuluttanut aikani lähinnä gradun kirjoittamiseen, jalkapallon seuraamiseen ja perheen kanssa kuljailuun. Kun hupilukuaikaa on vähän, kirjan laatu on ratkaiseva. Pinoni alimmainen, Minna Canthin Ihmiskohtaloita liittyy lähilukukilvoitteluuni, joka on huonolla tolalla. Kirja on aloitettu, mutta ei edisty sitten millään. Seuraavana pinossa on minulle aivan vieras Sudenlaulu, jonka nappasin kirjakierrätyshyllystä Kuopiosta. Emmi Itärannan Teemestarin kirja odottaa elokuuta ja lukemisen vapautta.

Perjantaina kävin kirjastossa etsimässä sopivaa luettavaa viikonlopuksi, kevyttä ja vaivatonta. En löytänyt haluamaani. Koska yöpöydällä makasi tuo Sudenlaulu, oli vähintäänkin loogista ottaa mukaan Suden lupaus. Samaisella kirjastoreissulla mukaan tarttui vaikka mitä uusia lasten- ja nuortenkirjoja, mm. Paretskoin uusin Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, joka on nyt sunnuntaina jo osan perhettä lukema. Kirjasta on puhuttu suu vaahdossa, ja minulle on spoilattu kirjan lop…

Paperinarujumala

Kävin hakemassa Paperinarujumalan luettavaksi kirjastosta, koska kirjaa suositeltiin luettavakseni. Hanna Hauru on minulle aivan uusi tuttavuus kirjailijana. Pienoisromaani onkin kaltaiselleni novelliaralle lukijalle heti innostusta herättävä, kun kirja silmämääräisesti osoittautuu niin lyhyeksi, että se voisi olla novellikokoelma. Huomasin kirjaston hyllyn äärellä, että häneltä on ilmestynyt useampikin kapeaselkäinen teos. Mielenkiintoista!

Nyt teoksen luettuani pidän Haurun tiiviistä ilmaisusta ja vähäeleisyydestä. Koko teos on kantta ja tekstinasettelua myöten pelkistetty, mutta juuri se luo hyvän taustan ja kontrastin päähenkilön sisäiseen myllerrykseen. Alle sadassa sivussa kerrotaan päähenkilö Laina Heinosen kohtalokas elämän rajuilma. Minä ajattelin sen psykoosiksi, joku toinen otsikoi tapahtumat toisin. Laina on töissä kaupungintalolla. Eräänä päivänä lapsuudesta tuttu viima palaa takaisin korviin ja Laina kuulee Jumalan puhuvan hänelle. Laina turvautuu sisareensa, Lianaan, jo…

Julma maa

Hyllystäni löytyi Julma maa, joka on Moira Youngin kirjoittama nuortenkirja. Takakansi tietää teoksen aloittavan toiminnallisen trilogian. Ryhdyin lukemaan kirjaa täysin tietämättömänä kirjasta tai sen tekijästä, mikä on pelkästään hyvä. Lukeminen oli kuitenkin tyssätä heti alkuunsa.

Tarina alkaa lyhyiden lakonisten lauseiden tykityksellä. Ensimmäiset sivut eivät tekstiä tulvehdi. Aivan kuin kertoja ei kertoisi mielellään monisanaisesti, vaan olisi miltei pakotettu tiristämään ääneen vain sen pakollisen. Teos on jaettu lukuihin, joiden nimistä päätellen paikka ainakin vaihtuu tarinan edetessä. Aluksi ollaan Hopeajärvellä ja lopuksi Vapaustantereella.

Luhg ja Saba ovat kaksosia, mutta Saba-kertojan mukaan hyvin erilaisia. Saba katsoo veljeään Lughia yläviistoon ja pikkusisko Emmiä alaviistoon. Perheeseen kuuluu myös isä, perheen äiti on kuollut Emmin syntymässä. Tarinassa kaikki on ankeaa ja ahdistavaa muuttuen aina vain ahdistavammaksi. Kirjan alkuperäinen nimi, Blood Red Road, kertoo…

Sitoumuksia

Simona Ahrnstedtin Sitoumuksia on tekijänsä toinen suomennettu kirja. Olin aiemmin ottanut jo luettavakseni kirjailijan aiemmin suomennetun Unelmia ja yllätyksiä, mutta lopetin sen aika nopeasti kesken. Sitoumuksia luinkin sitten läpi innokkaasti ja viivytyksettä.

Sitoumuksia käynnistyy toisen päähenkilön menneisyyttä selvittävällä prologilla, sitten päästään keskelle vauhdikkaita tapahtumia. Ritari Markus Järv on kuninkaan palveluksessa oleva orpo piru, jolta parhaiten onnistuu tappaminen. Synkkä mörökölli joutuu onnettomien tapahtumien vuoksi ikävällä tavalla tekemisiin paikallisen mahtimiehen Henrik Sveininpojan ja hänen perheensä kanssa. Perheensä hylkimä Illiana Henrikintytär päätyy pakkotilanteessa yhteen mustanpuhuvan ritarin kanssa. Illiana on tyypillinen historiallisen viihderomaanin päähenkilö sekä ulkomuodoltaan (vaalea ja hento) että luonteenpiirteiltään (hyvä ja reipas). Siitä huolimatta tykästyin Illianaan nopeasti heti tarinan alussa ja se lisäsi lukemisen iloa kohdallan…

Minua ei omista kukaan

Alan toistaa itseäni, koska huomaan taas valinneeni hyllystäni luettavaa ja taas oli kyseessä todellisiin tapahtumiin pohjaava muistelma. Toisin kuin viimeksi, kyse ei ole lapsen rakkaudesta kemiaan. Åsa Linderborg kuvaa kirjassaan Minua ei omista kukaan lapsuuttaan isänsä kanssa. Åsa ja isä, karkaisijamestari Leif Andersson, asuvat kahden Åsan äidin lähdettyä. Duunari-isällä on tyttärensä lisäksi epävarma sielu, jota mies lääkitsee juomalla.
"Iskän mielestä kaikki muut lapset olivat rumia, juroja, lihavia ja lahjattomia. Kun hän puhui lapsille, hän oli lempeä ja kuunteli tarkasti, mutta jälkeenpäin hän sanoi aina, että olipas siinä harvinaisen typerä kakara ja että sen idioottimaiset jutut olivat melkein vieneet häneltä hengen.
- Sääliksi käy se vanhempia, ei voi muuta sanoa!
Hän ei koskaan lakannut hokemasta, miten hyvä onni hänellä oli käynyt, kun hänellä oli niin fiksu ja hieno likka kuin minä."1970-luvulta alkava tarina kertoo kaunistelematta tyttären näkökulmasta perhe-el…

Tauolta palaaminen ja blogikesä

Kuva
Blogitauko oli ja meni. Tauolla tein opiskelujani eteenpäin, mutta jäihän noita vielä tehtäviksi näille tuleville viikoillekin. Omat opiskelut olisi kuitenkin tarkoitus saattaa päätökseen heti syksyn aluksi, joten otan blogiini keveän huithapeli-asenteen. Keveyteni kunniaksi kuvasin teille paikallista hirttä kotiseutumuseon pihapiiristä. Minähän luin muutakin kuin opiskelujuttuja blogitauolla ja ovelasti aikataulutin ajatuksiani lukemistani teille luettavaksi nyt kesän mittaan.

Minun täytyy tänä kesänä hupilukea "vain" omasta hyllystäni ja pitää itseni kurissa opiskelujen tähden. Kirjastoon en uskalla usein mennä, ties mitä tarttuu mukaan. Tuo omasta hyllystä lukeminen ei ole pahakaan, siellä riittää kaikenlaista lukematonta. Olen ollut pari päivää niin kanttuvei, kiitos jonkun pöpön, etten voinut muuta kuin nukkua ja lukea! Tällä hetkellä luen hyllystäni löytynyttä Moira Youngin Julma maata, joka on hyvin synkkä nuortenkirja. Vieläpä trilogian aloittaja. Siitä ehkä enemmän…

Volframin hehku

Kuva
Ostan usein kirjoja hyllyyni odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Oliver Sacksin muistelmateoksen Volframin hehku. Muistoja kemiallisesta lapsuudestani ostin sen ilmestyttyä jo hyvän aikaa sitten. Välillä lueskelinkin pätkän sieltä, toisen täältä, mutta vasta äskettäin otollinen aika koitti ja luin kirjan kokonaan. Kirjailija Sacks oli minulle tuttu mm. kirjastaan Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi, jossa kuvataan neurologisia sairauksia nimenomaan ihmisen ja hänen lähipiirinsä kokemana hyvin lämpimästi ja kunnioittaen. Näin ainakin muistelen. (Jos tuo kirja kiinnostaa, kannattaa lukea aiheesta ainakin Nipvet-blogista.)


Oliver Sacksilla oli onni syntyä kertakaikkisen huimaan tiedemiesperheeseen. Sacks kertoo perheensä ja sukunsa tarinaa hyvin innokkaasti ja arvostaen. Into kaikenlaisiin henkisiin ja fyysisiin asioihin oli kulkenut jo suvussa ja yhteiskunnassa tapahtunut tieteen läpimurto näkyi monella lailla tämän pienen pojan perheessä ja suvussa. Oliver Sacksin molemmat vanhemmat olivat lä…

Rabbin katti

Kirjastosta käteeni sattui sarjakuvateos Rabbin katti, jonka olin nimeen päässeen kissuuden vuoksi valmis jättämään hyllyyn. Oma kiinnostukseni juutalaisuuteen vaikutti kuitenkin enemmän kuin kissavälttelyni, joten otin luettavan mukaani. Onneksi!

Sarjakuvateos Rabbin katti on itse asiassa kokoomateos kolmesta erillisestä tarinasta, jotka on julkaistu alun perin erillisinä ranskaksi. Päähenkilöolio ja kertoja on rabbin kissa, joka elää aluksi kohtalaisen tavallisena kissana. Hyvin pian tarinan alettua kissa saa oman äänensä aivan konkreettisesti. Kissa on ulkomuotoaan myöten varsinainen persoonallisuus, joka pystyy todella hyödyntämään uuden taitonsa. Vanhan rabbin ja hänen viehättävän tyttärensä Zlabyan arkielämä muuttuu melkoisesti.

Puhumisen taidon oppinut kissa on hyvin filosofinen ja haluaa oppia juutalaisuudesta enemmän. Sillä on lukemattomia kysymyksiä rabbille uskosta ja juutalaisuudesta. Kissa haluaa myös juhlia omaa bar mitsvaansa. Kissa haastaa rabbin toden teolla ja kertoo…

Tauko, saa puhaltaa

Kuva
Nyt pidän kolme viikkoa taukoa blogin kirjoittamisesta oikein etukäteen ilmoittaen. Tarkoitus olisi viedä opiskelutöitä eteenpäin. Samalla käsken itseni lopettamaan (miltei) kaiken hupiluvun. Tiedossa siis gradun kirjoittamista ja tenttiin lukua.

Kaikille teille lukuihmisille toivon oikein järisyttäviä ja yllättäviä kirjatuttavuuksia tuleville kesäviikoille!


Kaksi tornia

Sain päätökseen Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogian toisen osan, Kaksi Tornia, jonka kuuntelin äänikirjana. Minulla oli harmittavan vähän autoilua, joten pääsin vetävään tarinaan aina vain hyvin hetkittäin ja kuunteluprosessi venyi pitkäksi ja hajanaiseksi. Hehkutin taannoin trilogian ensimmäistä osaa blogissani, Sormuksen ritarit on niin hyvä.

Kaksi tornia jatkaa hajonneen saattueen epätoivoista matkaa kohti Mordoria. Teos sisältää tämän ydintarinan lisäksi vaikka mitä jännittävää ja huokailuttavaa. Hellyyttävyyslistan ensimmäisellä sijalla minulla ovat tällä hetkellä entit. Entit ovat ihania ja sain perheeni ärsytettyä puhumalla monta päivää enttisistä. Tolkienin entti-, entvaimo- ja enttispuheiden jälkeen olen katsellut puita aivan eri silmin.

Entäpä olifantit? Ote kirjasta:
"Sam nousi seisomaan, pani kädet selän taakse (niin kuin aina kun "puhui runoja") ja aloitti:
Olen harmaa niin kuin hiiri,
iso kuin pihapiiri,
kärsäni käärmeenä kärkkyy,
kun kuljen, maa ihan…

Opettajainhuone

Kuva
Luin Annika Lutherin kirjan Opettajainhuone lukupiiriini liityen. Luther on ollut minulle tähän saakka lukematon kirjailija, joka on kirjoittanut useita nuortenkirjoja. Nyt käsillä ollut Opettajainhuone on aikuisille tarkoitettua viihdettä. Takakansi lupaa ajankohtaista ja hauskaa aikalaisromaania.

Aiheeseen sopivasti kirja alkaa kesäloman loppupuolelta ja päättyy kevätjuhliin. Lukuvuoden mittaan kuvitteellisessa Diktoniuskoulussa sattuu ja tapahtuu niin opettajille kuin oppilaillekin. "Kaukana Töölössä" sijaitseva koulu sisältää yläkoulun ja lukion. Vaikka mukana on koulun oppilaita ja opiskelijoita, pääpaino on koulun aikuisissa ja heidän keskinäisissä kähinöissään ja kuhinoissaan. Pääosaan nousevat viisi opettajaa: pitkän työuran tehnyt Magdalena, opettajauntuvikko Freddu, herkkä Tove, kotitilanteensa uuvuttama Jenny ja kutsumustaan opettajana toteuttava Max. Ote kirjasta:
"Kun ensimmäinen koulupäivä on vihdoin ohi, Jenny Waseniusta väsyttää niin, että hän voisi va…