sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Anu Kaaja: Katie-Kate


Sain Anu Kaajan romaanin Katie-Kate luettavakseni joskus talvella. Vasta nyt pääni on kirkastunut niin paljon, että pystyin kirjan lukemaan loppuun asti. Työ vaatii veronsa. Niin se on teoksen nimihenkilölläkin. Riittävän kaunis, riittävän joustava ja kiitokselle altis nuori skandinaavinainen löytää tiensä Lontooseen. Hän on Kate Middletonin näköinen ja on valmis ansaitsemaan rahaa ja hankkimaan mainetta tällä ominaisuudellaan. Ote teoksesta:
Mutta Katie-Kate on yksin, unohtunut ajatuksiinsa ja sen vuoksi kadottamassa itsensä. Vaan onneksi Helen pian saapuu hänen luokseen ja esittelee lehtinippua, jonka kuvista Katie-Kate voi rakentaa itsensä. Pöyheät tummanruskeat hiukset, yhtä jokapäiväistä univormua. Siinä asussa Katie-Kate klikkaa itsensä sivustolle. jolle tehdään työntömääriä, rituaalisesti, joka päivä.
Anu Kaaja on kirjoittanut hurjan teoksen naisen paikasta ja seksuaalisesta vallasta yhteiskunnassa. Nainen on tekstissä aina katseen alla ja arvioitavana. Kaikki aika menee identiteetin rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Kuninkaalliset prinsessat, somen kuninkaalliset megababet ja tavallisinkin nuori nainen ovat vain materiaa, massaa ja työstettäviä arvioitavaksi ja käytettäväksi. Pornokuvasto tirskahtelee ja lotisee jokaisella teoksen sivulla. Panemista riittää. Kaaja tekee perusteellista työtä hyödyntäessään Dianan, Kate Middletonin ja Katie Pricen julkiset tarinat ja Disney-prinsessat Katie-Katessa. Minua oksettaa ja ällöttää, mutta teos on lukukokemuksena mieletön ja mielettömyydessään hieno.

Olen katsellut kirjan kantta aika pitkään, mutta vasta tänään sängyllä makoillessani kirjan kanssa huomasin kannen kuvassa olevan spermaa! Arvostan.

Kaajan Ledasta pidin hyvinkin paljon. Katie-Katen kohdalla pitäminen tuntuu hassulta. En tiedä, luenko teosta koskaan enää uudelleen. Saatan hyvinkin lukea yhden luvun, jos maailma tuntuu jotenkin ihanalta paikalta. Nyt ei lainkaan tunnu siltä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Katie-Kate
Tekijä: Anu Kaaja
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Teos

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Salla Simukka: Lukitut

Vegan raivo ei kuitenkaan ollut kuumaa kuten kapinallisten, vaan kylmää ja kirkasta kuin jäävesi. Se lainehti hänen sisällään ja sai hänet ajattelemaan tarkemmin. Vega painoi mieleensä kaikki lukitut ovet ja kaikki ne, jotka aika ajoin olivat heille auki. Hän huomioi jokaisen valvontakameran. Hän mietti vankilan tekniikkaa ja logistiikkaa ja kaikkea hyvin konkreettista. Vega ei tiennyt vielä, mihin hän näitä kaikkia havaintoja käyttäisi, mtta hän uskoi, ettei yhdenkään yksityiskohdan mieleen painaminen menisi hukkaan.
Salla Simukan nuortenromaani Lukitut on aikamme kuva. Joukko nuoria viedään vastoin heidän tahtoaan vankilaan. He saavat hyvin rajatusti tietoa tilanteestaan. Kaikki tuntuu hyvin mielivaltaiselta. Simukan dystooppisessa romaanissa kuolema on läsnä alusta alkaen; ensimmäisen osion nimi on Kaksikymmentäneljä tuntia ennen kuolemaa.

Lukitut-romaanin kertojia on viisi. Johannes, Oliver, Kaspian, Meea ja Vega kertovat omasta näkökulmastaan Metsäjoen vankilan tapahtumista, mutta myös elämästään ennen vankilaan joutumista. Henkilöistä Vegasta tuli minulle tärkein romaanin edetessä.

Romaani on mysteeri alusta alkaen. Vankilassa nuorten tulisi ohjeiden mukaan keskittyä pelkästään itseensä ja oivaltaa tuleva rikoksensa. Sääntöjen noudattaminen on tärkeää ja nuoria valvotaan monin eri tavoin. Romaanin eräs merkittävä toimija jää ainakin lähtötilanteessa tuntemattomaksi. Mikä taho on vanginnut nuoret? Ovatko asiat niin kuin ne esitetään nuorille? Mitä nuorista tiedetään? Kuinka se on mahdollista?

Salla Simukka on minulle tuttu kirjailija tuotantonsa puolesta. Varsinkin romaaniparin Jäljellä / Toisaalla olen lukenut useampaankin kertaan. Lukittuja lukiessani muistelin tuota romaaniparia. Simukka on mielestäni palannut käsittelemään samoja vallan teemoja uudessa romaanissaan. Se on hienoa!

Lukitut sopii hyvin yläkoulaiselle tai sitä vanhemmalle lukijalle. Simukka on taitava kirjoittaja. Vaikka teoksessa ei edetä tapahtumajärjestyksessä ja kertojiakin on useampia, lukija pysyy hyvin mukana tarinassa.

Kansi: Laura Lyytinen

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Lukitut
Tekijä: Salla Simukka
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Tammi

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Eino Santanen: rakas kapitalismi pilkku

Eino Santasen novellikokoelma rakas kapitalismi pilkku on hurja! Santasen yhteiskuntakriittinen ja kokeellinen tekstivirta vei minut mukanaan. Parhaimmillaan teksti on ärhäkkää ja oivaltavaa. Eniten ahdistuin ja vaikutuin novellin Trickle down chicken äärellä. Novelli on maaninen kuva kevytyrittäjän hulluuden syvenevästä kierteestä. Erään pienen kulttuurialan säätiön hallituksessa -novelli pusertaa neuroottisesta kokemuksesta rahaa.
Tarjoilijalla oli samaan aikaan hyvin omintakeinen ja hyvin tunnistettava ääni. Hänen äänensä oli kuin katkeilevan raparperinvarren loksahduksiin taitettua kujerrusta, jossa on aavistus krutonkimaista rapeutta. Äänen kuva oli kauttaaltaan luontevan innostunut. - - 
Ajattelin, että tarjoilija on saattanut ottaa ääninäyttelijöiltä tunteja saadakseen ääntään kuplivammaksi.
Novellikokoelma kaataa lukijaan ajan ahdistuksen. Kaikki ryöppyää yli eräässä ruohonvihreässä kohdassa, jossa tekee mieli joko oksentaa tai hypätä lopun yli seuraavaan tekstiin. Elämässä ei voi ohittaa asioita, joten novellikokoelman mies on kello kädessä osa kaikkea mitattavaa ja osallistuu siihen itsekin. Työntekijä vääntyy outoihin tilanteisiin saadakseen osansa: palkkion, palkkaa, arvostusta aseman tai jotain. Takana on tasainen 54h työviikko. Kukaan ei voi voittaa, ihmiset ovat resursseja ja aina korvattavia.

Teos rakas kapitalismi pilkku on mutkikas, mutta elävä. Välillä herkistyn, välillä tylsistyn. En osaa kuvitellakaan, miltä teos tuntuu vuosikymmenten päästä. Jostain syystä luin teoksen romaanina ja vasta luettuani ymmärsin sen olevan novellikokoelma. Minulle se näyttäytyi romaanina, jonka päähenkilönä on tämä aika. 
Nuorempana se oli yrittänyt olla avoimempi ja maailman kanssa puheväleissä, mutta oli pikkuhiljaa tajunnut, ettei sillä ollut sellaista sanottavaa tai tapaa sanoa sanottavaansa, joka kiinnostaisi muita. 
Teos sopii ainakin kaiken nähneille ja ennakkoluulottomille lukijoille. Ihan töistä tai elämästä väsyneenä ei tätä kannata aloittaa. Itse taidan esitellä Santasen teosta lukiolaisille esimerkkinä postmodernista teoksesta.

Sain kirjan arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: rakas kapitalismi pilkku
Tekijä: Eino Santanen
Kansi: Tom Backström
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Teos

torstai 4. kesäkuuta 2020

Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava



Joskus joku luettava kirja jää ihmeelliselle hitaalle lukupolulle, vaikka kirjassa ei ole mitään vikaa. Näin kävi minulla Karen M. McManuksen nuortenromaanin Yksi meistä on seuraava kanssa. Äsken sain loppuun trillerin, joka on vetävä, vaikka en sitä heti ymmärtänytkään.

Yksi meistä on seuraava on jatkoa Yksi meistä valehtelee -romaanille. Tapahtumapaikkana on Bayview, pikkukaupunki Kaliforniassa. Teoksessa kertojina vuorottelevat Maeve, Phoebe ja Knox. Paikallista lukiota käyvät nuoret toipuvat aiemmista järkyttävistä tapahtumista. Maeven henkilökohtaisena murheena on vakava sairaus, jonka uusiutumista hän pelkää. Phoeben isä on kuollut, ja koko perhe on surun murtama. Knox uskoo olevansa tyttöjen silmissä näkymätön.

Nuorten parissa pyörähtää käyntiin tuntemattomana pysyvän henkilön pyörittämä julma peli, jossa nuoria vuorollaan haastetaan ottamaan joko totuus tai tehtävä. Jos valitsee tehtävän, joutuu suorittamaan sen todistetusti toisten seuratessa tai ainakin dokumentoimaan sen esim. videoimalla. Jos taas valitsee totuuden, kaikki peliä seuraavat saavat tietää yhden asian kyseisestä henkilöstä. Nämä viestinä kaikille jaettavat totuudet eivät tietenkään ole mukavia, vaan aihettavat häpeää itse henkilölle ja epäsopua ystävysten välillä.

Yksi meistä on seuraava on jännittävä tarina, jossa ratkotaan mysteeriä. Kuka pyörittää julmaa peliä? Mikä on hänen motiivinsa? Samalla kerrotaan teoksen päähenkilöiden elämästä, heidän ihastuksistaan, ystävyyssuhteistaan ja perheiden selviämisestä muuttuvissa tilanteissa.

Teos sopii oikein hyvin nuorelle, joka kaipaa itselleen koukuttavaa luettavaa. Teoksen käänteet pitävät lukijan varuillaan yllättävään loppuun saakka. Teoksessa on myös paljon inhimillisyyttä ja aitoa välittämistä. 

Sain teoksen arvostelukappaleena kustantajalta. Kiitos!

Kirjapöllön huhuiluja -blogissa kirja on myös luettu. Heidi P. on aloittanut ensimmäisestä teoksesta, mikä on viisasta, jopa suositeltavaa.

Teos: Yksi meistä on seuraava (One of Us Is Next)
Tekijä: Karen M. McManus
Suomentaja: Inka Parpola
Julkaisuvuosi: 2020
Julkaiija: WSOY

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Supersankareita ja kohellusta

Sain luettavakseni kaksi Keski-Suomen Sarjakuvaseuran (eli KESS:in) jäsenten tekemää sarjakuva-albumia. Saimaannorppamies on usean keskisuomalaisen sarjakuvapiirtäjän yhdessä tekemä teos supersankareista. Valle ja Palle on Ville Rautiaisen ja Antti Arvolan yhteinen teos koheltavista kaveruksista.

Rakastan tätä kansikuvaa. Se on Juha-Matti Kinnusen piirtämä.
Saimaannorppamies (hieno yhdyssana) kokoaa supersankaruuden ääreen seitsemän tekijää. Juho Hautala, Antti Arvola, Juha-Matti Kinnunen, Juha91, Tiina Jyväskorpi ja Lewizkuz ovat kaikki piirtäneet jotain teokseen. Suurin osa heistä on työskennellyt yksin. Teos esittelee kuusi toisenlaista supersankaria.
Juho Hautalan nimitarina Saimaannorppamies jättää tarinan esittelyn asteelle. Toisaalta teosta lukiessa tulee tunne, etten ehkä kuulekaan viimeistä kertaa näistä sankareista. Antti Arvolan Melankolia - Luuserista legendaksi puhuttelee minua tarinan tasolla. Mielestäni kuvat ovat kerrottua tarinaa vitsikkäämpiä tai sitten luin tarinan luuserista synkemmin ja tarpeettoman realistisesti. Tarinan salaperäinen tohtorismies tosin antaa olemuksellaan ja puhetavallaan lukijalle vihjeen sävystä.

Juha-Matti Kinnusen kuvitusta tarinaan Saimaalla säteilee
Saimaalla säteilee on Juho Hautalan ja Juha-Matti Kinnusen yhteistyötä. Pidän tarinan hetkelllisyydestä. Tämäkin tarina sisältää aihioita uusiin tarinoihin - tai ainakin luen sitä niin. Kinnusen yksittäiset kuvatkin saavat minut hymyilemään, vaikka tarina ei erityisen hyvän mielen juttu olekaan. Jos paikkana on Saimaan ydinvoimala, sitä ei ehkä kannata odottaakaan.

Nettkettinainen
Juha91 on piirtänyt ja kirjoittanut Nettikettinainen - Verkkosankarin, josta tuli suosikkitarinani tässä teoksessa. Teoksen lopusta löytyvässä tekijäesittelyssä Juha91 kertoo saaneensa idean Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon sarjakuvatietokirjasta Vihan ja inhon internet, joka on minulle tuttu. Pidän tarinan ytimekkyydestä ja arkisuudesta. Nautin tarinan loppuratkaisusta, sen yksinkertaisuudesta. Tiina Jyväkorven Olennainen ja Lewizkuzin Next-gen Hero jäävät näillä lukukerroilla minulle etäisiksi.


Ville Rautiainen ja Antti Arvola ovat kirjoittaneet ja piirtäneet sarjakuvateoksen Valle ja Palle. Kansikuva on hyvin informatiivinen suhteessa teoksen sisältöön. Teoksen päähenkilöt, Valle ja Palle, ovat melkoisia koheltajia. He eivät oikein ymmärrä vaikutustaan ympäristöön ja lähellä oleviin. Teoksessa on viisi tarinaa, joissa kaikissa seikkailevat nimihenkilöiden lisäksi suomalaisen agenttijärjestö TURPAn henkilökuntaa.

Niina Näppärä treffeillä tarinassa Neiti Näppärän harmit
Aloitin lukemisen hivenen kyynisenä. Vaivuin parin aukeaman aikana melkein lukuangstiin, kun ajattelin, kuinka vähän minulla on yhteistä teoksen maailman ja sen henkilöiden kanssa. Mutta sitten lukuasentoni ja todennäköisesti aivoni kääntyivät uuteen. Ihmeekseni viihdyin teoksen parissa! Nautin yhtenäisestä piirrosjäljestä. Valle ja Palle toivat mieleeni slapstickin ja Pahkasian jutut.

Tarinat olivat hulluudessaan ennalta arvattavia. Kaikki saavat kuonoonsa ja mikään ei onnistu. Ptaf! Jytym! Tumps! Toisaalta en odottanutkaan mitään uutta ja mullistavaa. Koen asuvani välillä sellaisessa henkisessä miesluolassa, että ilmeisesti saavutan teoksen mielentilan vaivattomasti. Toivon seuraavassa teoksessa henkilöille keskenään erilaisia silmälasinkehyksiä.

Kiitos arvostelukappaleista tekijöille! Toivottavasti lukijat löytävät teoksenne.

Minulla ei ole mitään aiempaa yhteyttä tekijöihin. Päätin tarttua näihin sarjakuvateoksiin, koska sarjakuva ilmaisumuotona ja tekstilajina kiinnostaa minua paljon. Olen myös tänä vuonna lukenut zinejä, vaikka se ei ole blogissani näkynytkään. Sarjakuva on tekstilajina ihanan muuntuvainen ja moninainen!

Molemmat teokset ovat KESS:in tuotoksia, mutta myös tekijöidensä omia teoksia. Jos haluat hankkia Saimaannorppamiehen, ole yhteydessä Juho Hautalaan (yoshimaster91[ät]gmail.com). Jos puolestaan Valle ja Palle kiinnostaa, ole yhteydessä Ville Rautiaiseen (rautaviitonen[ät]gmail.com). Molempien kappalehinta on10€.

Kerään tänä vuonna lukemiani sarjakuvia KESSin haasteeseen, jota päivitän FB-sivuillani. Saimaannorppamies meni kuin itsestään kohtaan 2 (supersankarisarjakuva) ja Valle ja Palle kohtaan 30 (Keski-Suomen Sarjakuvaseuran julkaisu).

Teos: Saimaannorppamies
Tekijät: Juho Hautala (toim.), Antti Arvola, Juha91, Tiina Jyväkorpi, Juha-Matti Kinnunen ja Lewizkuz
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: tekijät ja KESS

Teos: Valle ja Palle
Tekijät: Ville Rautiainen ja Antti Arvola
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: tekijät ja KESS

Edit: Blogger-alusta on temppuillut fontin kanssa viimeisen vuorokauden ajan. Toivottavasti saan blogitekstin järjestykseen mahdollisimman pian. / 2.6.20 aamulla.

lauantai 23. toukokuuta 2020

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3 ja Tulevaisuuden arabi 4

Koronakevään hellitettyä ensimmäisellä kirjastokäynnillä hain kasan sarjakuvia. Runoudella ja sarjakuvalla saan nopeimman lukuilon ja nyt kaipasin suoraa tietä perille. Tunsin itseni kirjaklonkuksi, kun kotona sivelin valitsemieni teosten kansia hymyillen.


Olen jo aiemmin kirjoittanut lukemistani Riad Sattoufin teoksista Tulevaisuuden arabi 1 ja Tulevaisuuden arabi 2. Riadilla on syyrialainen isä ja ranskalainen äiti. Hän on vanhempiensa esikoispoika. Olin jo ensimmäisen osan kohdalla ahdistunut perheen ahdingosta ja ristiriidoista. Riadilla ei ole vaihtoehtoja, hän joutuu elämään isänsä mielihalujen mukaan. Koko perhe siirtyy maasta toiseen isän päätösten mukaan.


Tulevaisuuden arabi 3 kertoo Riadin ja hänen perheensä elämästä vuosina 1985-1987. Teoksen tarina, piirrokset ja värit ovat kaikki Riad Sattoufin. Jo kolmannessa teoksessa tunnun asettuvan lukijana perheen yhdeksi jäseneksi. Sarjan teokset muodostavat jatkumon. 

Omapäinen ja ailahtelevainen isä, joka toimii yliopistolla arvostettuna professorina, elää omaa elämäänsä. Kaikki isän päässään velloma ikävä ja epävarmuus valuu alas perheeseen epäsopuna ja suurina odotuksina. Suuren osan siitä saa Riadin äiti, joka on masentuneena kotona. Kuonaa riittää lapsillekin, teoksen alussa 7-vuotiaalle minäkertojalle ja hänen pikkuveljelleen Yahyalle. 

Syyrian maaseutu on Riadille tyly asuinpaikka, koska hän muistaa Ranskan, jossa perhe aiemmin asui. Ranskassa äidillä on tukea ja mahdollisuuksia kodin ulkopuoliseen toimintaan. Teoksessa Syyrian ajassa äiti on hyvin yksinäinen ja hyljeksitty. Pienen tauon ja lepohetken äidille tuo perheen uusi tulokas ja hänen tuloonsa liittyvä matka Ranskaan.

Riadin elämä on kodin lisäksi myös koulussa, joka onkin hurja paikka herkälle lapselle. Riadille sattuu sosiaalisia huteja, joista hän saa maksaa poikakoulun armottomassa yhteisössä. Hetkellisen onnen tarjoaa elokuva Conan - barbaari ja siihen liittyneet leikit.

Jatkan suoraan itkua nieleskellen osaan 4. Voi Riadia, hänen veljiään ja äitiään.



Tulevaisuuden arabi 4 jatkaa Riadin ja hänen perheensä tarinaa. Nyt vuorossa ovat vuodet 1987-1992. Riad on kymmenen, ja isä on saanut lehtoraatin yliopistoon Saudi-Arabiassa. Äiti päätyy asumaan kolmen lapsen kanssa Bretagnen maaseudulle Ranskaan. 

Olen pitkin sarjan lukemista seurannut erityisellä mielenkiinnolla Riadin äitiä. Hänen tilanteensa on epämukava ja hän tuntuu kärsivän masennuksesta. Siksi hellyys valtaa mieleni, kun Sattouf kertoo äitinsä ja isoäitinsä keskinäisestä kiintymyksestä.
Se tuntuu tutulta.
Teoksesta Tulevaisuuden arabi 4

Nautin Sattoufin selkeästä kynänjäljestä. Teoksien tapahtumat ovat hyvin raskaita. Tuntuu pahalta seurata etenevää katastrofia, jossa keskeiset teoksen henkilöt ovat osallisina. Koska tarina on niin vahvasti latautunut, kuvien selkeys miltei lohduttaa. Riadin kampaushuolien kohdalla hymyilenkin hetkellisesti. Perheen elämä synkistyy entisestään, äidin asiat eivät ole hyvin ja isä kaivautuu tuttuun uskonnolliseen poteroonsa.

Tulevaisuuden arabi 4 -teoksella on mittaa melkein 300 sivua. Sarjakuva on kuitenkin nopeaa luettavaa, joten pian teoksen aloitettuni olen viimeisellä sivulla jännittäen ja miltei hengitystä pidättäen. Kuinka tässä käy? 

Teos: Tulevaisuuden arabi 3
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: WSOY

Teos: Tulevaisuuden arabi 4
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: WSOY

torstai 21. toukokuuta 2020

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija


Olen tässä kertomassa tätä tarinaa, en haudasta käsin, en vielä, vaan tässä ja nyt, kurkistan toiseen aikaan, ja silloin me olimme komentolaisia, lähellä maata ja lähellä voimaa, joka kummastutti oppineita ja hämmensi valkoista yläluokkaa, lähellä voimaa, jota he eivät käsitä, kuten he eivät käsitä musiikkiamme ja tanssiammekaan, koska he eivät muista.

Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssija on vastaansanomattoman houkutteleva lukukokemus, joka muuttuu teoksen edetessä outoon ja aika haastavaankin suuntaan. Ensimmäisiltä sivuilta alkaen nuoren Hiramin tarina vetää lukijan luokseen. Alun tunnelmasta mieleeni tulee Waltarin Sinuhe egyptiläinen tai Jalosen Taivaanpallo. Tammi rinnastaa mainostekstissä Coatesin Toni Morrisoniin, minkä ymmärrän myös oikein hyvin.
Orjuus ei tuo rauhaa, koska jokainen päivä toisen vallassa on sotaa.

Hiram on nuori poika, joka on menettänyt äitinsä Rosien. Äidin kohdalla hyvin kaiken muistavalla pojalla tuntuu olevan muistamattomuuden sumu. Tummaihonen Hiram tutustuu valkoihoiseen isäänsä, joka löytää erityisen lahjakkaalle lapselle hyötykäyttöä. Isä, herra Howall Walker, on myös Hiramin ja hänen lähipiirinsä isäntä, joten varsinaista huolehtivaa isää ei Hiramilla ole. Locklessin isännällä on myös toinen poika, perin onneton tapaus. Nuori Maynard on virallinen perijä, jonka hyvinvoinnista koko talon väen tulee pitää huolta.


Coatesin teoksella on mittaa yli 500 sivua. Aluksi olen Vesitanssijan lumoissa, sitten väsähdän hetkeksi. Mutta kun tarina kuoriutuu maagiseksi ja oudoksi, se ottaa jälleen otteeseensa. En halua paljastaa mitään sellaista, joka laimentaisi henkilökohtaista lukunautintoa, joten yritän sanoa tärkeimmän yleisemmällä tasolla. Coatesin Vesitanssija on järisyttävä tarina kansasta, yhteisöstä ja selviämisestä. Hiramin kautta romaanissa kerrotaan Pohjois-Amerikan orjuuden historiasta. Olosuhteiden pakosta paikalleen sidotut ihmiset selviytyvät tarinoiden avulla. Tarinat kantavat yhteistä muistia ja mahdollistavat elämän, kiintymyksen ja rakkauden. Sanojen rinnalle nousee liike ja muistamisesta tulee hyvin kehollista.
"Emme unohda mitään, sinä ja minä", Harriet sanoi. "Unohtaminen on todellista orjuutta. Kun unohtaa, kuolee."

Ta-Nehisi Coatesin kieli on kaunista ja ilmaisuvoimaista. Suomentaja Einari Aaltonen on tehnyt hienoa työtä. Teoksen tapahtumat ovat usein julmia, ihmisiä kidutetaan ja alistetaan. Mutta kaikessa olemisessa ja tekemisessä korostuu selviytyminen ja hyvällä lailla henkiin jääminen. Minulle Vesitanssija on resilienssin ylistys. Hiram liittyy monen ihmisen elämään ja hänen ratkaisunsa vaikuttavat laajalti.



Vesitanssija on ehdottomasti lukupiirikirja. Olen merkinnyt teokseen melkein sata liimalappua. Merkitsin kohtia, jotka pelkäsin unohtavani. Nyt ne tuntuvat punoutuneen tarinaan, muuttuneen viittauksista osaksi suurta kokonaisuutta. Silti nauttisin keskustelusta muiden kirjan lukeneiden kanssa. 
Ja sitten minä tartuin sanojen otteella isääni kädestä ja johdatin hänet vuosikymmenten halki pellolle ja kivipaadelle, Bowie-veisten, puumien, karhujen ja kivenlohkareita raahaavien ja puroja uusiin uomiin pakottavien komentolaisten ja esi-isämme aikoihin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Vesitanssija (The Water Dancer)
Tekijä: Ta-Nehisi Coates
Suomentaja: Einari Aaltonen
Julkaisuvuosi: 2020 (2019)
Kustantaja: Tammi

tiistai 5. toukokuuta 2020

Jenni Hendriks ja Ted Caplan: Tosi raskas reissu


Jenni Hendriksin ja Ted Caplanin nuortenromaanin Tosi raskas reissu kansi vaikuttaa minuun piristävästi ja innostavasti. Kansi on vahvan pinkki, kannen kuva on viehättävän selkeä ja vihjailematon. Romaanikin on kannen mukaisesti reipas, selkeä ja suora.

Tarinan päähenkilö on koulussa menestyvä Veronica Clarke. Hän seurustelee komean ja suositun Kevin Decuziacin kanssa. Veronicalla on ystäviä ja rakastava perhe, mutta yhtäkkiä hän on älyttömässä pakkoraossa, josta on vain yksi keino pois. Hän on raskaana ja ei halua pitää lasta. Hänen on matkustettava salaa kauas aborttiklinikalle.

Tosi raskas reissu ei saarnaa. Se on sekä viisas tarina ystävyydestä ja oman äänen löytymisestä että hauska seikkailutarina. Veronicalla on sydän paikallaan.

Tosi raskas reissu on hyvin elokuvallinen. Uskon romaanin kääntyvän elokuvaksi piakkoin. Romaanissa tapahtuu miltei koko ajan, osa tapahtumista on uskottavia ja osa hurjuudessaan ainakin minulle ennalta-arvaamattomia. Nopeat käänteet tuovat tarinaan viihdyttävyyttä. Romaani on nopealukuinen.

Antaisin Hendriksin ja Caplanin nuortenromaanin yläkoululaiselle, jota aihe kiinnostaa. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Tosi raskas reissu
Tekijät: Jenni Hendriks ja Ted Caplan
Suomentaja: Inka Parpola
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: WSOY

perjantai 1. toukokuuta 2020

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Ehkä me kaikki synnymme luottavaisina ja sitten menetämme luottamuksen. Ehkä meidän kaikkien oli löydettävä se uudelleen ennen kuolemaamme.
Kassandra Montagin Tulvan jälkeen on tästä ajasta kauas tulevaisuuden maailmaan sijoittuva selviytymistarina. Lukeva puolisoni ennätti lukea kirjan ennen minua, joten poikkeuksellisesti ennätimme vertailla lukukokemuksiamme ennen blogitekstin kirjoittamista. Hän on lukukone, joka istuu kirja nenässä kiinni kaiken vapaa-aikansa.

Tulvan jälkeen kertoo dystooppisesta maailmasta, jossa ihmisten elintilan on vallannut aikaa sitten vesi. Ihmisyhteisöt taistelevat niukoista resursseista ja ihmisten henkilökohtaiset taidot parhaimmillaan mahdollistavat eloonjäämisen. Päähenkilö Myra on elämää kokenut aikuinen nainen, jolla on kaksi lasta. Ainostaan nuorempi tyttäristä elää Myran kanssa, joten huoli vanhemman tyttären hyvinvoinnista kalvaa naista koko ajan. Myra on taitava kalastaja, jonka hankkimien saaliiden turvin on mahdollista vaihtokaupalla saada jotain muuta tarpeellista niukkuuden keskellä.

Innostuin teoksesta esittelytekstin perusteella ja pyysin kustantajalta arvostelukappaleen. Bonni Leon-Bermanin tekemä kansi on niin kaunis, ihastelen sitä vieläkin. Romaanin takakansiteksti korostaa äidin ja tyttären selvitymistarinaa. Teos on Montagin esikoinen. Aloitin lukemisen innostuneena, mutta sitten vauhti tyssäsi alkuunsa. Luin teoksen loppuun hypähdellen ja vääntämällä.

Tulvan jälkeen on kustantajan mukaan trilleri. Luen trillereitä todella harvoin. Tätäkään teosta en lukenut ensisijaisesti jännityksen kautta. Romaanissa on vähän kaikkea: rakkautta, perheen ja yksilön tarinaa, ihmisen pyrkimystä hyötyä luonnosta ja luontokatastrofin seurauksia ihmisyhteisöjen elämälle. Minulle tämä on lähinnä dystopiaa. Genren ja teeman lisäksi pohdimme teoksen luettuamme teoksen kohderyhmää. Ehkä päähenkilöä mukaillen kirja voisi olla parhaimmillaan aikuislukijalle. Teos sopii kokemattomallekin lukijalle, se on helppo lukea ja juonivetoinen. Itse en oikein päässyt vetoon kiinni, tarina ei valitettavasti jaksanut kiinnostaa. Ehkä halusinkin pitää teokseen etäisyyttä, koska ympärillämme kytevä pandemia ei innosta ainakaan minua dystopioiden maailmaan. Ote fiktiivisisestä teoksesta:
Maailma muuttui niin nopeasti, että oli vaikea olla kunnianhimoinen tai tehdä suunnitelmia. Kun tulvat olivat pahentuneet pahenemistaan, elämä oli yhtä aikaa edennyt nopeasti ja pysähtynyt.
Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle!

Nörttityttöjen Niina Tolonen on bloggauksessaan lukenut teoksen paljon tarkemmin ja analyyttisemmin kuin minä, lukekaa vaikka. Niina kirjoittaa mm. veden määrästä, joka puhututti myös puolisoani. Tuhat vuotta on pitkä aika!

Teos: Tulvan jälkeen
Tekijä: Kassandra Montag
Suomentaja: Hanna Arvonen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: HarperCollins

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Ja kun linnut ovat lentäneet tarpeeksi monta kertaa taivaankannen ylitse, huomaat, ettei elämäsi ole enää niin onnetonta kuin luulit. Jokainen haava arpeutuu, armaani, eikä niistä kaikista jää edes pysyvää jälkeä.
Kristiina Vuoren uutuus Neitsytkruunu kertoo fiktiivisen tarinan historiallisesta henkilöstä. Anna Hansintytär Tott syntyi noin vuonna 1478. Teoksen nimi viittaa naimisiinmenoon ja morsiaimen kantamaan kruunuun. Ennen naimisiinmenoa rälssineidot pitivät päässään otsanauhaa tai hilkkaa. Neitsytmorsian saa vihkipäivänä päähänsä vihkikruunun ja häitä seuraavana päänpeittäjäispäivänä vaimo pukee päähunnun. Neitsytkruunu on hetkellinen merkki oikein eletystä elämästä tietyssä yhteiskuntaluokassa aikansa yhteisössä.


Neitsytkruunun Anna on kuuliainen. Hän ymmärtää oman paikkansa ja malttaa odottaa vuoroaan. Annan elämää ohjaa vahvalla kädellä täti Ingeborg, joka haluaa vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Sympatiani on vahvasti tädin puolella. Ingeborgin puoliso, Sten Suuri, on valtionhoitaja, joten Annan tulevan puolison tulee olla riittävän varakas ja vaikutusvaltainen.

Neitsytkruunu on kertomus Annan elämästä nuoruudesta aina vakaaseen rouvaelämään. Elämä tuo muutamia iloja ja riittävän paljon suruja Annan elämään. Oma tahto on aina toisten hyppysissä, ja menetykset muovaavat Annan elämää yllättävän tuskan ja koetun häpeän kautta. Kristiina Vuori kuvaa Annan sisäistä sielunmaisemaa vivahteikkaasti. Nautin suuresti hänen tavastaan kirjoittaa. Ote teoksesta:
Jos Anna ei vielä äsken ollut lopen uupunut, nyt hän on. Hän tuntee itsensä täysin riittämättömäksi, ohueksi, aivan kuin voi, jota on säästelty ja pihistelty koko talven, ja kevään koittaessa siitä liikenee enää surkea sipaisu kyrsän kylkeen. Väsymys työntää kaiken tieltään ja ajatus tutusta baldakiinivuoteesta pehmeine polstereineen on vastustamaton.
Luin Vuoren uutuuden nopeasti ja nauttien. Anna pääsee naimisiin ja elämää riittää vielä senkin jälkeen. Ote teoksesta:
Rouvassa vielä veri vetää ja siksi hänen täytyy mennä tuonne nuorison sekaan ja nauttia keväästä. Menkää ja solmikaa kukkaseppele.
Olen lukenut melkein kaikki Vuoren teokset ja joka kerta ilahdun tarinan voimasta ja kirjoittajan taidoista. Tässä linkit aiempiin teksteihini:

Näkijän tytär (2012)
Siipirikko (2013)
Disa Hannuntytär (2014)
Kaarnatuuli (2016)
Filippa (2017)
Muutamalla rivillä mainitsin myös Elinan surmasta ja Viipurin valtiattaresta.

Ennen koronaa kalenterissani luki Kristiina Vuoren nimi erään maaliskuisen illan kohdalla. Tampereen Lielahden kirjastossa piti olla Vuoren kirjailijavierailu. Toivottavasti mahdollisuus sille tulee joskus myöhemmin tänä vuonna. Nyt voimme lukea teoksia kotona paperi- tai e-kirjaversioina.

Turvallisia lukuhetkiä kaikille blogin lukijoille!

Sain teoksen arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Neitsytkruunu
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Tammi

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kurt Vonnegut: Ajanjäristys

Et ole yksin.


Vaikka olen suhtautunut intohimoisesti kirjallisen ikirakkauteni Kurt Vonnegutin tuotantoon, onnistuin sulkemaan teoksen Ajanjäristys tietoisuudestani loppusyksyyn 2019 asti. Ostin teoksen itselleni joululahjaksi. Joulu 2019 oli henkinen alennustila minulle, joten lahjapaperiin kääritty kirja jäi yöpöydän uumeniin odottamaan valoa ja sopivaa hetkeä. Valo tuli ja jonkinlainen herääminen elämään, koska pari päivää sitten avasin joululahjani ja ryhdyin lukemaan Vonnegutin kirjaa.

Minua itketti. Samalla hymyilin. Tunteet ovat olleet hyvinkin pinnassa Ajanjäristyksen äärellä.

Ajanjäristys on tuttua Vonnegutia. Teoksen lukemista auttaa, jos on lukenut hänen tuotantoaan, koska hän viittaa tekstissä paljon aiempiin teoksiinsa. Kirjailijan alter ego on Kilgore Trout, jonka elämää teos käsittelee vähintäänkin yhtä paljon kuin Vonnegutin elämää. Vonnegutin tekstit ovat sekä yksittäistä ihmistä lempeästi puolustavia ja ymmärtäviä että yleistä ihmiskunnan hulluutta kritisoivia. Ote teoksesta:
Niinpä meidän ei tarvitse ihmetellä tippaakaan sitä, että myrkytämme veden ja ilman ja ruokamullan ja rakennamme entistä ovelampia tuomiopäivän vehkeitä sekä teollisuudelle että sotaväelle. Ollaanpa vaihteeksi täysin vilpittömiä. Valtaosalle meistä maailmanloppu ei tule kylliksi pian.
Ajanjäristys-romaanin kantava ajatus on fiktiivinen tapahtuma, jossa helmikuussa 2001 kaikki siirtyvät ajassa miltei kymmenen vuotta taaksepäin vuoteen 1991. Vonnegut ideoi, että ajanjäristyksessä kaikki menettävät vapaan tahtonsa ja joutuvat toistamaan kaiken tehdyn ja sanotun, vaikka tietävätkin jo lopputuloksen. Kun aika tulee täyteen, ihmiset saavat takaisin vapaan tahtonsa, jos sellaista on olemassakaan.

Vonnegutin sanat heläjävät erityisellä tavalla näin koronakeväänä 2020. Ote teoksesta:
Useimmat, jotka olivat kymmenen vuoden ajan joutuneet armotta toistamaan virheensä ja huono tuurinsa ja katteettomat voittonsa, olivat Troutin mukaan "lakanneet välittämästä paskan vertaa siitä, mitä seuraavaksi tai todennäköisesti tapahtuisi". Tälle oireyhtymälle annettiin ennen pitkää nimikin: ajanjäristyksen jälkeinen apatia eli AJA.
Vonnegutin humanismi puskee läpi koko teoksen. Hän esittää teoksessaan Yhdysvaltojen perustuslakiin lisäyksiä, jotka varmistaisivat jokaisen lapsen vastaanottamisen maailmaan vilpittömällä ilolla ja sen, että heistä huolehdittaisiin aikuisikään saakka. Eikö sen tulisi olla juuri niin?

Hannu on löytänyt Vonnegutin teoksen ennen minua ja kirjoittaa teoksesta blogitekstissään.

Teos: Ajanjäristys (Timequake)
Tekijä: Kurt Vonnegut
Suomentaja: Erkki Jukarainen
Julkaisuvuosi: 1998 (1997)
Kustantaja: Tammi

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni


Lähdin lukemaan Tiina Katriina Tikkasen romaania Toinen silmä kiinni tietämättömänä sen aiheesta. Kun ymmärsin teoksen aiheen, olin lopettaa lukemisen. Tässä ajassa ja iässä huomaan kaipaavani ei-tietävää tilaa ja kaikkien ajatusten poiskytkemistä. Jokin Tikkasen romaanissa ja päähenkilö Mintun hädässä sai minut kuitenkin jatkamaan.
Urhon tavattuani olisin halunnut nopeasti naimisiin ja äidiksi. Aloin vihdoin uskoa, että isä oli kuollut kuin betoniporsas, mutta minä elin. Nyljin Urhon paksua ihoa kirjoittamalla pitkiä tekstiviestejä. Haluan olla sinulle enemmän.
Toinen silmä kiinni -teoksen minä-kertoja on kahden pienen lapsen äiti keskellä lapsiperhe-elämää. Hyvistä asioista huolimatta Mintun keho pettää, ja teos alkaa ambulanssireissulla sairaalaan. Minttu on "reipas, mutta kauhuissaan". Takaumat vievät lukijan Mintun lapsuuteen ja nuoruuteen. Ote teoksesta:
Kun isä tuli kotiin, suljimme suumme.
- Kertokaa nyt isällekin kertokaa, isä yritti.
Menimme veljen kanssa huoneisiimme, laitoimme raskaat puuovet kiinni, niin että kuului naksahdus. Kuvittelin, että naksahdus lukitsisi oven.
Lukija kokee lapsen kauhun ja turvattomuuden. Isästä näytetään monta puolta: huolehtiva, viehättävä, äkkipikainen ja julma. Tikkasen esikoisromaani on kylmäävää luettavaa. Ymmärrän hyvin, miksi teos on kirjoitettu ja julkaistu. Seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin, ja uhri tarvitsee monenlaista apua.

Suomen Delfins ry tarjoaa apua ja tukea lapsena hyväksikäytetyille tai kaltoinkohdelluille aikuisille.

HUS:in toimintaohjeet auttavat, jos epäilee oman tai läheisen lapsen joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle!

Teos: Toinen silmä kiinni
Tekijä: Tiina Katriina Tikkanen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Atena

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Ilkka Auer: Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille

"Ne tulevat ja hakevat kaikki pois. Ymmärrätkö? Ja sitten sinä hirtät itsesi, koska pelkäät niin paljon", tyttö uhkaili. Mielikuva riipaisi syvältä. "Näyttää siltä kuin olisit ollut ikuisuuden hereillä, etkö tulisi tänne? Voisin viedä sinut vaikka nukkumaan? Vai haluaisitko vain halauksen?"
Ilkka Auerin Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille on mielenkiintoinen nuortenkirja. Teoksen nimellä on mittaa, joten jatkossa tekstissäni puhun vain Kymnaasista. Olen aiemmin lukenut saman kirjailijan kirjoittaman Anastasian, jonka lukemisesta nautin, vaikka kauhuelementit ovatkin minulle vähän vaikeita.

Kuva kustantajan sivuilta. Teoksen kansi on Ilkka Auerin käsialaa. 
Luin itse asiassa Kymnaasin jo aiemmin talvella, mutta tekstin saan aikaiseksi vasta nyt, kun päivätyön suurimmat kierrokset ovat hetkeksi tauonneet.

Kymnaasin päähenkilö on nuori Sofia, jonka elämä on surkealla tolalla. Hän yrittää surmata itsensä, mutta päätyykin hämmästyttävään paikkaan, joka on elävien ja kuolleiden maailman rajalla. Ote teoksesta:
"Olet karanteenissa. Pue päällesi."Sofia riisui pyjaman ja alkoi pukeutumaan farkkuihin ja t-paitaan samalla, kun Muusa kiskaisi verhot sivuun ja avasi toisen ikkunoista."Karanteenissa. Miksi?" Sofia kysyi."Entisen elämäsi ja Punaisen Miehen ote roikkuvat vielä sinussa vahvana kuin kaatopaikalta jäänyt löyhkä. Minäkin haistan sen. Aveline vaatii, että lemun täytyy poistua ennen kuin pääset muiden tyttöjen luokse."
Kymnaasi on salaperäinen paikka. Se on nimensä mukaisesti koulu, mutta siellä olevat tytöillä on pelkkää opiskelua enemmän tehtävänään. Kymnaasi on ollut olemassa vuodesta 1887, ja koulun menneisyys näkyy rakennuksissa ja Kymnaasin toiminnassa.

Kymnaasin tarina etenee jouhevasti ja tylsiä hetkiä ei ole. Viidyin teoksen parissa. Teos sopii varmasti lukevalle yläkoululaiselle, jota kiinnostavat yliluonnolliset ilmiöt ja arvoitukselliset paikat.

Haamu-kustannuksen sivuilta löytyy opetuspaketti Kymnaasiin. Paketin tehtävät on erityisesti suunniteltu yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille.

Teoksesta löytyy myös kirjatraileri.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille
Tekijä: Ilkka Auer
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Haamu Kustannus

torstai 16. huhtikuuta 2020

Susi Nousiainen: Sukupuoleen katsomatta - Kuinka kohdata moninaisuus

Mielipiteen- ja sananvapaus on yksi tärkeimmistä ihmisoikeuksista. Oleellinen osa tätä oikeutta on kuitenkin vastuu. Sananvapaus ei siis oikeuta sellaiseen puheeseen, joka vahingoittaa toisten ihmisoikeuksia, eikä se oikeuta esimerkiksi syrjintään, rasismiin tai väkivaltaan yllyttämiseen.
Huomasin Susi Nousiaisen tietokirjan jo katalogista syksyllä. Pyysin joulukuussa arvostelukappaletta ja unohdin asian sitten kokonaan. Nyt huhtikuussa luin teoksen ilmestymisestä ja innostuin valtavasti. Tilasin kirjan itselleni eräänä aamuna ja iltapäivällä sain sen postipaketissa. Arvostelukappaleeni oli tullut, ja kohta saan postissa tilaamani kirjan.

Susi Nousiaisen Sukupuoleen katsomatta - Kuinka kohdata moninaisuus on tärkeä teos. Nousiainen kertoo tutkimustietoon tukeutuen sukupuoli-identiteetin moninaisuudesta ja sukupuolivähemmistöjen nykytilanteesta Suomessa. Teoksessa määritellään riittävän yksinkertaisesti tärkeimmät käsitteet, jotta voimme puhua asioista toisiamme ymmärtäen.

Nousiaisen teos ei lässytä. Sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö kokee omassa identiteettiprosessissaan ainakin osittain olevansa näkymätön muiden silmissä. Hän kokee stressiä ristiriidoista oman kokemuksensa ja vallitsevan heteronormatiivisuuden välillä. Tähän kokemukseen liittyy paljon vaikenemista. Kaapista ulostulo ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan sarja tilanteita, joissa joutuu rikkomaan kerta toisensa jälkeen omalla kohdallaan yleisen koodin. Kaapista poispääseminen vaatii paljon työtä. Nousiainen haluaa lisätä teoksellaan kaikkien ihmisten ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta ja sen tietoisuuden edistämistä. Moninaisuuden mahdollistaminen vaatii turvallisia aikuisia kouluihin ja työpaikoille.

Nousiaisen teos Sukupuoleen katsomatta on ajankohtainen teos. Koronatilanteen keskellä Setan Sinuiksi-neuvontapalvelu muistuttaa tänään Ylen jutussa, ettei nuoren kannata tulla kaapista kriisiaikaan, koska se voi altistaa nuorten turvattomuudelle omassa lähipiriissä. Nuori ihminen voi siis joutua vaaraan kertoessaan omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan läheiselle, jolle asia tulee uutuuden lisäksi omaa maailmanjärjestystä uhkaavana. Se on hyvin surullista.

Sukupuoleen katsomatta on joka tapauksessa hyvin luottamusta ja toiveikkuutta herättävä lukukokemus. Nousiainen hyödyntää omaa elämänkokemustaan, mutta teos ei missään tapauksessa ole yksiääninen tai julistava. Teoksessa kuuluvat monenikäisten ihmisten kokemukset, toiveet ja pelot. Nousiainen rohkaisee lukijaa kohtamaan kaikki ihmiset herkän kuuntelevasti ja avoimin mielin. Me olemme toistemme turva. Teoksessa on hyviä kysymyksiä pohdittavaksi:
Kun näen hänet nyt ensimmäistä kertaa, mitä tunnen tuota ihmistä kohtaan? - - Kun sanon ääneen, mitä tunnen tuota ihmistä kohtaan... - - Sanoisinko sen ääneen omalle lapselleni tai jollekin tutulle lapselle? - - Mikä on yksi sellainen asia, joka yhdistää meitä?

Luin teoksen äitinä, ystävänä, opettajana ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena. Sain teoksesta paljon ajatuksia omaan työhöni, mutta myös henkilökohtaiseen elämääni. Toivon, että olen osannut toimia riittävän oikein ja ylläpitää toivoa. Blogitekstini alkaa sitaatilla teoksesta. Se on merkityksellinen ja siksi vien sen näkyviin omaan luokkaani. Suosittelen Susi Nousiaisen tietokirjaa kaikille vanhemmille, sellaiseksi aikoville, ystävistään välittäville ja ihmisten parissa töitä tekeville henkilöille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sukupuoleen katsomatta - Kuinka kohdata moninaisuus
Tekijä: Susi Nousiainen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Atena

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Siiri Enoranta: Kesämyrsky

Sydneyn tummanruskea tukka oli suittu taakse, kauluspaita oli kalleinta merkkiä, kuonan sähköisen hajun ja kuivan katupölyn seassa oli aavistus partaveden tuoksua. Sydney hymyili."Mä tiesin, ettet sä ole mikään helppo pala pureskeltavaksi", hän sanoi, ja Penelope ajatteli pureskele mut, ja pakotti itsensä sanomaan:"Sulla ei ole mitään mahdollisuuksia." Sydney nauroi.


Siiri Enorannan Kesämyrsky on minulle häkellyttävä lukukokemus. Teoksen kansikuva ja koko kansi on järisyttävän upea. Sisältökin on kaunista, mutta samalla erikoista ja vaikeasti määriteltävää.

Kesämyrsky kertoo nuorista ja heidän kesästään. Teoksen päähenkilö on 13-vuotias Andrew. Hän ihailee Josephia, joka on Nokisiipien johtaja. Josephin sisar Penelope elää kriisin keskellä ja tarvitsee apua. Josephin ja Penelopen vanhemmat hakevat avuksi Andrew'n isän, joka on arvostettu psykiatri. Isä muuttaa Royn perheeseen auttamaan perheen tytärtä ja Andrew muuttaa mukana.
Andrew ei ymmärtänyt, miten kenelläkään saattoi koskaan olla tylsää tässä maailmassa, missä kaikki oli yllätystä - kaikki! Hän katsoi ylöspäin, aurinko tuikki sokaisevina kultakimppuina vaahteranlehtien välistä, ja rastaat sirpittivät toisilleen salakielellään puun oksilla.
Kesämyrsky on fantasiakirja. Teoksen maailma on teknisesti edistynyt kaupunkiympäristö. Taivaalla lentää liitokoneita, ilmalaivoja, riksalennokkeja ja lentureita. Lentämiseen tarvitaan ihmeellistä indigoa, josta valmistetaan polttoainekapseleita. Lentämisestä syntyy kuonaa, joka on käytettyä indigoa. Siniharmaa kuona kuorruttaa kaupungin pinnat.

Kesämyrskyn kieli pakahduttaa minut onnesta. Kirjoitan muistiin lukemiseni aluksi, että Enorannan sanat ovat värjättyä tomusokeria. Kaksi otetta kirjasta:
Kaikille tuli lahjoittaa Joseph Rayn näkemisen ilo. - - , mutta Andrew'sta tuntui ettei hän niinkään kuullut musiikkia, jota Josh soitti, vaan musiikin joka Josh oli. Pyökissä Josh oli koskettanut häntä pasuunoilla ja rummuilla, mutta Joshissa asui myös metsänkeijujen triangeli. Andrew tunsi sen alhaalla vatsanpohjassaan, silmäluomiensa takana.
💚
Penelope nyökkäsi taas, ja oli kuin Sydney olisi kytkenyt silmiensä yövalot päälle, päästänyt itsensä vapaaksi, jotakin - hänen katseensa lävisti - - 
Lumoudun teoksen tunnelmasta ja siinä käytetyistä sanoista ja ilmauksista, mutta samalla mietin teoksen henkilöitä, heidän ikäänsä, tapahtumia, syitä ja seurauksia ja jään hämmennyksen tilaan. Teoksen maailma muistuttaa minua Jessica Schiefauerin romaanin Pojat maagisesta maailmasta. Toisaalta luen tekstissä myös Enorannan omaa tyyliä, johon sain perehtyä teoksessa Surunhauras, lasinterävä. Silti minun on vaikea lukijana ajatella teoksen henkilöitä kerrotun ikäisenä. Minulle he tekstissä näyttäytyvät huomattavasti vanhempina. Ehkä se on fantasiaa, en tiedä.

Värjätty tomusokeri alkaa tuntua aina vain paremmalta määrittelyltä. Kustantaja suosittelee teosta 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Teos ei todellakaan ole tuota nuoremmille. Minulle Kesämyrsky kertoo halun heräämisestä ja sisäisten yllykkeiden ohjaamisen vaikeudesta. Himo, kateus ja pelko huljuavat teoksen nuorten välillä. Joukkoon pääseminen on vaikeaa ja oma paikka ryhmässä lunastetaan jokaisessa tapaamisessa. Nuorten elämässä on paljon julmuutta. Takakannessa mainittu murha ei tuntunut erityisen merkittävältä, koska jäin seuraamaan täysin nuorten kuohuntaa ja kimallusta. En ole koskaan lukenut tällaista kirjaa!
Opeta mut painimaan, Andrew ajatteli, opeta mut lukemaan runoja.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kesämyrsky
Tekijä: Siiri Enoranta
Kansi: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: WSOY

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Haikeita tarinoita

Elämä on oudolla mallilla, koska koronavirus vaikuttaa kaikkeen. Vaikka joutuisimme olemaan neljän seinän sisällä vuoden, perheellämme riittäisi luettavaa. Siksi onkin koomista, että tilasin itselleni luettavaa Suuren Kurpitsan verkkokaupasta. Nämä kolme olen lukenut viimeisimmäksi:



Henri Gylanderin Unia ja toiveita (2012) on lämmin tarina ihmisten välisestä kiintymyksestä ja perheestä. Gylanderin teos koostuu kahdesta tarinasta, joilla on yhteys. Tarinassa Ihan pieni ihminen kerrotaan vauvan odotuksesta perheessä esikoisen silmin. Kuvat ovat ruskeasävyisiä ja selviä, tekstit kuvissa vielä kuviakin selvempiä. Tarinaa ei ole pakattu liian tiiviiksi, lukukokemus on hyvin miellyttävä ja melkeinpä meditatiivinen. Kauneudesta puheen ollen jatkaa omalla laillaan ensimmäistä tarinaa.

Työni puskee vapaa-ajan harrastukseeni eli lukemiseen. Kohtaan työssäni lukiolaisia, jotka kertovat lukevansa vain pakolliset kirjat. Monille heille lukeminen on vaivalloista ja turhaa.

Pohdin miltei aina sarjakuvateoksista niiden luettavuutta. Mielessäni on henkilö, jolla on vähän lukukokemusta ylipäätään ja vain hivenen sarjakuvien lukutottumusta. Gylanderin teos sopisi hyvin esim. lukiolaisen ensimmäiseksi sarjakuvateokseksi. Se ei säikäyttäisi aloittelevaa sarjakuvalukijaa tiehensä, mutta antaisi todennäköisesti oivalluksen teoksen tarinoiden keskinäisistä yhteyksistä.

Kuvassa teoksen kannesta varjoja on alkuperäistä enemmän.
Jussi Waltameren Pieni hetki onnea (2018) kertoo mielestäni erään ihmisen elämänkulusta, lapsuuden lopusta ja ihmiseen tarraavasta surusta. Waltameren sarjakuvateoksen lukeminen oli minulle pienoinen urakka. Luin sitä monta kertaa ja yritin löytää minulle olennaisen asian tarinasta. Huomaan palaavani alkupuheeseen, jossa mielestäni tiivistyy teoksen tunnelma ja ristiriitaisuus.

Teoksen nimi viittaa onnen hetkeen, joita muutamia teoksessa onkin. Päähenkilö on poika, jolla on kissa ja ystävä nimeltä Ulla. Koulun opettaja vaikuttaa päähenkilöön sekä luokassa että kadun varrella. Tapahtumia tärkeämmäksi tarinassa nousee pojan sisäinen maailma. Hän kokee asiat voimallisesti ja omalla laillaan. Välillä pojan tuska on käsinkoskeltavaa.

Teoksen kuvat ovat tummanpuhuvia. Jos olisin selannut teosta ennen ostamista, en olisi hankkinut sitä itselleni, koska kuvitus ei ensisilmäykseltä miellytä minua. Se ei ole kuitenkaan koko totuus. Luettuani kirjan useamman kerran lämpenen kuville. Teoksen kuvat kuvaavat päähenkilön maailmaa ja hänen kokemustaan. Ne ovat merkittävä osa tarinaa.


Tuisku Hiltusen Kuutamo ja muita kertomuksia (2020) on uutuusteos. Kansi on ehdottoman vetoava ja herättää kiinnostukseni. Alkusanoissa Hiltunen kertoo teoksen kolmen tarinan synnyn. Alun perin erilliset tarinat ovat nyt yksissä kansissa. Hiltunen on kirjoittanut tarinat englanniksi, ja teokseen ne on suomentanut Ella Pitkänen.

Kuutamo on näennäisesti yksinkertainen tarina. Kaksi miestä ovat viettäneet iltaa yhdessä ja päättävät vielä käydä yksillä Kuutamon kuppilassa. Aika pian tarinan sävy muuttuu huolettomasta surulliseksi. Nikolain ja Émilen välillä tuntuu olevan puhumattomia asioita. Nautin tarinan tunnelman muutoksista. Jo Nikolain ilme muuttaa kaksikon keskinäisen tunnelman hetkessä näennäisestä kepeydestä joksikin muuksi. En tiennyt lainkaan tarinaa etukäteen, joten olin aivan tekstistä saatavien tietojen varassa. Mikä etuoikeus! Ensimmäisellä lukukerralla lähdin päättelyssäni omille teilleni, joten yllätys tarinan lopussa oli melkoinen, Olen lukenut Kuutamon nyt monta kertaa ja uudet lukukerrat paljastavat tarinasta vivahteita ja kerroksia, joita en aiemmin osannut nähdä.

Yli meren vie menneeseen aikaan. Charity on matkustamassa kauas pois valtamerilaivalla, ja Abigail tulee auttamaan lähtövalmisteluissa. Charityn mekko vaihtuu miesten vaatteisiin. Pakolliset päivitykset tapahtuu avaruudessa tulevaisuuden maailmassa. Jamien yksinäisyys tyssää tekniseen ongelmaan. Avaruusalusta päivitettäessä päivittyy elämä muutenkin.

Hiltunen toivoo alkusanoissa teoksensa herättävän ajatuksia, tunteita, haikeutta ja helpotusta. Kiitos tekijälle, niitä teos todellakin tarjosi. Rakkaus näyttäytyy teoksen tarinoissa tärkeänä ja kaikille kuuluvana elämän perustana. Ihmisten elämä on monimutkaista ja yllättävät käänteet voivat hetkessä myllertää ihmisen elämän perustan. Muutosta etsiessään ihminen joutuu tekemään suuren työn, koska yhden asian muuttaminen vaikuttaa niin moneen muuhun asiaan. Nautin teoksesta ja erityisesti nimitarinasta Kuutamo suuresti.

Teos: Unia ja toiveita
Tekijä: Henri Gylander
Julkaisuvuosi: 2012
Kustantaja: Suuri Kurpitsa

Teos: Pieni hetki onnea
Tekijä: Jussi Waltameri
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Suuri Kurpitsa

Teos: Kuutamo ja muita kertomuksia
Tekijä: Tuisku Hiltunen
Käännös: Ella Pitkänen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Suuri Kurpitsa

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kun jälleensynnyin hirviönä

Koko maailma tuntuu oudolta. Olen jatkanut omia töitäni etänä ja ollut hyvinkin työllistetty viimeisen kuukauden. Olen kaivannut sellaista normaalitilaa, jossa ennättäisin lukea aivan omassa rytmissäni, mutta näin ei ole käynyt. Minun on turha tuskastua siitä, koska nyt on tärkeämpiäkin asioita käsillä. Yöpöydälläni luettavien kirjojen pino kasvaa. Vapaan lukutilan puutosta kuvaa hyvin uutuusmangan lukuaika. Oikeasti tähän teokseen menisi tunti tai vähemmän. Nyt olen lukenut sitä viikon. Viime yönä sain teoksen luettua.

Kansi, jossa on lohikäärme, tuntui sopivalta kuvata lohikäärmepaitani päällä. Uskon lohikäärmeiden olevan juuri noin kauniin värisiä.

Kun jälleensynnyin hirviönä houkutti minua jo nimensä perusteella. Täydellinen syötti kaltaiselleni lukijalle! Teos alkaa turhia aikailematta, ensimmäisen luvun nimi on Kuolema ja jälleensyntyminen. Mikami (lieneekö etu- vai sukunimi) on vailla tyttöystävää elävä aikuinen mies, joka kuolee yllättäen. Vaikka keho kuolee, tietoisuus jää elämään ja ihmettelemään toinen toistaan seuraavia outoja tapahtumia.


Jo takakansi paljastaa, että päähenkilö jälleensyntyy pienenä limapalleroisena. Maailma, johon tarinassa siirrytään, on erikoinen fantasiamaailma, jossa ei tunnu olevan mitään rajoja. Välillä minun piti palata takaisin päin pysyäkseni kärryillä kaikista hurjasusista, kääpiöistä ja hiisistä. Uusia käänteitä riittää todella paljon ja tarinan vauhti ei tunnu hiljenevän lainkaan.


Kun jälleensynnyin hirviönä on hauska ja erittäin viihdyttävä manga. Minua nauratti ääneen jo alun hahmoluokan säätämisissä. Nautin päähenkilön hömelyydestä ja kaiken sattumanvaraisuudesta.

Sain kustantajalta tämän luettavaksi. Onnistuin myös ostamaan itselleni kyseisen sarjakuvan. Älkää edes kysykö, miten se on mahdollista. Vien nuo eteenpäin omille lukiolaisilleni, kunhan tästä palataan takaisin töihin.

Kiitos lukukappaleesta kustantajalle.

Teos: Kun jälleensynnyin hirviönä
Luoja: Fuse
Manga: Taiki Kawakami
Hahmosuunnittelu: Mitz Vah
Suomentaja: Kim Sariola
Julkaisuvuosi: 2020 (alkuperäinen 2015)
Julkaisija: Sangatsu Manga (WSOY)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Ihmiskohtaloita sarjakuvissa

Kävin eilen kirjastossa, oikein Metsossa asti. Innokkeena oli Litku Klemetin keikka, mutta samalla otin mukaan sarjakuvaa. Jatkan KESS:in sarjakuvahaastetta 2020 ja näillä teoksilla kuittasin kohdat Menneeseen aikaan sijoittuva sarjakuva ja Sarjakuvassa on lapsia.

Reetta Niemensivun Saniainen kukkii juhannuksena on tarina juhannuksen ajasta vuodelta 1928. Parkanon seudulle sijoittuvassa tarinassa nuoret miehet odottelevat tyttöjen ripille pääsyä ja juhannusjuhlia. Nuori pappi valmistautuu ensimmäiseen saarnaansa. Ilma on painostava ja tunnelma tarinassa vähän uhkaava ja mystinen. Niemensivun teos on aiheensa puolesta mielenkiintoinen. Tarina ei kuitenkaan pysy minulla hyppysissä, sotken henkilöitä ja loppuratkaisu jää minulla osin epäselväksi. Pidän kuitenkin erityisesti alun kummasta hetkestä, jolloin tarina pitää minua tiukasti otteessaan.


Edward Goreyn Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita on erittäin jännittävä tuttavuus. Teos koostuu pienistä tarinoista, jotka ovat toisen toistaan synkempiä. Pieni teos on kahdeksan tarinan kokoelma. Ensimmäisessä tarinassa Kummallinen kyläilijä perheen kotiin tulee lupaa kysymättä outo hahmo. Se tuhoaa kirjoja ja kääntelee tauluja. Perheen pyrkiessä olohuoneen oven kautta ruokasaliin syömään otus makaa oven edessä ja estää perheenjäsenten kulkemisen. Makaaberissa toisessa tarinassa käydään sivun kokoinen kuva kerrallaan lasten kohtaloita. Yhden vie karhu, toisen gini ja kolmas uppoaa suonsilmään. Viimenen kuva on hautausmaalta.

Mielenkiintoinen teos avautuu uusiin ulottuvuuksiin lopun tietotekstissä kirjailijasta. Jonas Ellerström kertoo eksentrisen Edward Goreyn elämästä ja tuotannosta. Kuvien perustella voisi kuvitella lukevansa 1800-luvun sarjakuvateosta. Gorey on kuitenkin syntynyt 1925 ja kuollut vuonna 2000, joten oletukset vievät vikaan. Näin synkkää ja hirtehistä menoa en muista ihan vähän aikaan sarjakuvateoksessa lukeneeni!

Teos: Saniainen kukkii juhannuksena
Tekijä: Reetta Niemensivu
Julkaisuvuosi: 2013
Kustantaja: Suuri Kurpitsa

Teos: Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita
Tekijä: Edward Gorey
Suomentaja: Teemu Manninen
Julkaisuvuosi: 2012
Kustantaja: Huuda Huuda

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Terhi Ekebom: Kummituslapsi

Olen sijoittanut KESS:in sarjakuvanlukuhaaste 2020 -tulosteen niin näkyvälle paikalle työpöytäni ääreen, että saan joka päivä muistutuksen sarjakuvan lukemisen tärkeydestä. Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä kävelin kirjastoon hakemaan lisää luettavaa.


Mukaan tarttui Terhi Ekebomin Kummituslapsi. Lielahden kirjastossa oli vaikka kuinka monta hienoa sarjakuvateosta, mutta reppu ja ostoskassi olivat täynnä ja kädet olivat väsyneet. Kun piti valita vain yksi, se oli tämä. Viime yönä luin teoksen ennen nukkumaan menoa.

Kummituslapsi on hyvin pelkistetty tarina niin tekstin kuin kuvienkin osalta. Aukeamalla on yleensä kaksi kuvaa. Vähäinen teksti on sekä suomeksi että englanniksi. Sama yksinkertaisuus ja niukkuus pätee myös sisältöön. Päähenkilö, surumielinen nainen, tulee tyhjään taloon ja on siellä itsekseen, kunnes saa seuraa. Viittaukseksi naisen surullisuuden syyhyn ymmärrän pienet kengät, jotka nainen tuo mukanaan ja jättää vaatekaapin hyllylle. Taloa ympäröivässä metsässä on henkiä, jotka kiinnittävät naisen huomion ja saavat hänet toimimaan.


Kummituslapsi on lohdullinen tarina surusta ja kiintymyksen synnystä. Pienet teot antavat mahdollisuuksia uudelle. Vaikka ensin vierastin teoksen niukkuutta, ihastuin siihen lukiessani.

KESS:in sarjakuvanlukuhaasteeseen kirjaan teoksen kohtaan 24. Teoksessa on fantasiaolentoja tai ainakin haluan lukea sen niin.

Teos: Kummituslapsi
Tekijä: Terhi Ekebom
Julkaisuvuosi: 2013
Kustantaja: Asema Kustannus

torstai 27. helmikuuta 2020

Elina Kilkku: Ihana tyttö

Jokainen sana tuntui vievän pahaa kauemmas.

Elina Kilkun nuortenromaani Ihana tyttö kertoo 15-vuotiaan Reetan elämästä ja hänen palavasta teatteri-innostuksestaan. Teos kertoo myös nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen paljastumisen kuohuista. Teos sopii erityisen hyvin nuorille, nuorten vanhemmille ja nuorten kanssa työskenteleville. Reetan altistuminen hyväksikäytölle ahdistaa ja suututtaa minua lukijana, mutta Ihana tyttö on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Yhdistän Elina Kilkun ainakin kahteen tekstiin. Kilkku on sovittanut näytelmäksi Nadja Sumasen Rambon ja kirjoittanut romaanin Täydellinen näytelmä. Rambo on minulle rakas ja merkityksellinen sekä romaanina että kotiteatterini Vivateksen aikanaan esittämänä näytelmänä. Teatterin maailmaan sijoittuva romaani Täydellinen näytelmä on keveän kirpeä. Tiedän siis odottaa hyvää, kun käsissäni on Kilkun romaani.

Pääsy lukiomusikaaliin on Reetan toiveiden täyttymys. Ystävien puute, ulkopuolisuuden kokemus, etäisyys omiin vanhempiin ja sisäinen epävarmuus jäytävät Reettaa. Nuoren minäkertojan kautta lukija pääsee kokemaan tarinan aikana tapahtuvan Reetan sisäisen ja ulkoisen muutoksen.
Mä olisin vihdoinkin Ikaros, joka polttaisi siipensä auringossa! Vaikka mua sattuisikin, tekisin sen sata kertaa mieluummin kuin tyytyisin katsomaan maan kamaralta, miten muut lensivät.
Reetta näkee itsensä koulukuvassa epäkiinnostavana, kokemattomana ja kaikin puolin neitsyenä. Hän on niin nössö, että seuraa hymyillen vierestä mitä tahansa hirveyksiä, koska ei uskalla avata suutaan. Reetan elämä jakautuu voimakkaasti kahtia: on koulu ja koti, joissa asiat ovat huonosti ja joissa Reetta jää näkymättömäksi ja sitten on näyttämö ja kaikki siihen liittyvä, jossa asiat ovat hyvin ja jossa Reetta nähdään.

Ohjaaja Jarmosta tulee Reetan elämässä merkityksellinen ihminen. Hän onnistuu raivaamaan heille kahdelle oman yksityisen alueen, joka mahdollistaa Reetan kaltoinkohtelun. Rajaamalla muut pois hyväksikäyttäjä luo uuden todellisuuden, jossa kielletty onkin mahdollista ja kieltäytyminen ehdotetusta mahdotonta.

Elina Kilkku vie Ihanassa tytössä lukijan läpi Reetan kokemuksien. Teatterista ja elämän mahdollisuuksista huumaantuneen nuoren valinnat ja tapahtumiin liittyvän vaikenemisen ymmärtää, hetken Ikaroksen silmissä on vain auringon kirkkaus. Romaani tarjoaa ongelman lisäksi myös ainakin yhden vastauksen. Sinänsä jo tämä romaani voi olla pelastusrengas nuorelle, joka ei vielä uskalla puhua kokemastaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Ihana tyttö
Tekijä: Elina Kilkku
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Bazar

maanantai 24. helmikuuta 2020

Antti Arnkil: Sunnuntaiesseet

Otin luettavakseni Antti Arnkilin Sunnuntaiesseet jossain vaiheessa hämärää vuodenaikaa. Lumettomuus mössöyttää loppusyksyn ja talven eri vaiheet ja ihminen tarpoo tietämättään johonkin suuntaan odottaen valoa ja kirkkautta ympärilleen. Hetkellisesti Arnkilin esseekokoelma tarjosi minulle valoa. Kiitos siitä!

Sunnuntaiesseet sisältää kymmenen esseetä. Teos alkaa analyysilla Breaking Badistä ja päättyy lapsuuden muistoihin Vantaan Tikkurilassa. Teos on kooltaan kompakti ja viehättävän pelkistetty muodoltaan ja kanneltaan.

Törmäsin lukemista aloittaessani jälleen kerran tuttuun ongelmaan: Mikä on paras tapa lukea esseekokoelma? Aloitan aina ensi alusta ja luulen lukevani teoksen tekstit järjestyksessä. Toista esseetä aloitellessani päätän lukea tekstit haluamassani järjestyksessä ja päädyn hyppelehtimään esseestä toiseen etsiessäni sitä oikeaa. Luettuani kaikista lopuista esseistä sivun, kaksi tai kuusi päätän ryhdistäytyä. Lukisin viimeisen esseen kokonaan ja sitten jatkaisin haluamassani järjestyksessä. Yhden esseen lukemisen jälkeen hyppely alkaa taas uudestaan. Voiko olla, että joku essee, jota olen jo lukenut kuusi sivua, jääkin minulta lukematta? Jättäisikö tämän tekstin lukematta? Voisiko viimeisessä kappaleessa olla jotain sellaista, joka heilauttaa koko esseen uudeksi ja merkitykselliseksi? Äääh!

Essee on minulle yllätyksellinen tekstilaji. Esseen aihe voi olla kiinnostava, mutta itse essee saattaa jättää minut lukijana kylmäksi. Toisaalta itselle vieras aihe voi saada aikaan innostuksen ja useita uusia ajatuspolkuja. Minulle merkittävin essee Sunnuntaiesseet-teoksessa on Breaking Badin kiero materialismi. Innostuin tekstin ajatuksista paljon, vaikken ole itse sarjaa katsonutkaan. Teksti toimii oikein hyvin, vaikka lukijalla ei olisikaan tietoa itse sarjan tapahtumista ja henkilöistä.

Sunnuntaiesseiden olen etsinyt sopivaa lukupaikkaa ja mielentilaa yllättävän paljon. Parhaiten sain teosta luettua lähiliikenteen bussissa ja tamperelaisessa kahvilassa. Parhaimmillaan essee tuntuu innostavalta keskustelulta uuden ihmisen kanssa. Haaksirikkoja kirjallisuuden merellä läikäyttää lämmön rintaan, koska saan keskusteluseurakseni Arnkilin lisäksi vielä Petri Tammisenkin. Oma lukijuus todellakin elää itsessä koko elämänkaaren mitalla. Kun luen nyt teoksen, joka on ollut minulle peruskoululaisena merkittävä, saan jonkinlaisen yhteyden lapsuuden ja nuoruuden minääni. Tai ainakin voin kuvitella niin.

Vien Sunnuntaiesseet työpaikalleni lukion äidinkielen luokkaan. Lukiolaiset kirjoittavat itsekin pohtivia ja kantaa ottavia pitkiä tekstejä, joten teos tulee luokan käsikirjastoon abien luettavaksi.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Teos: Sunnuntaiesseet
Tekijä: Antti Arnkil
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Siltala

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tiitu Takalo: Kehä

Arkisen aherruksen keskellä olen taas siirtynyt henkiinjäämismoodiin lukemisen suhteen. Vaikka kuinka haluaisin lukea ilokseni ja nauttien, työn sisällöt pyörivät päässäni ja käytännössä lukuenergiani menee nyt työtekstien lukemiseen. Sellaisella hetkellä luovun omasta merkityksellisestä lukemisestani ja pyrin pysymään hengissä lukemalla jotain. Käytännössä tämä on tarkoittanut jo lukemieni kirjojen uudelleenlukemista ennen nukkumaanmenoa.

Sinnittelyyni tuli toivottu hetkellinen helpotus eilen, kun kävin kirjastossa kauppareissun yhteydessä. Olen jo oppinut, että lukuajan ja -voimien ollessa rajallisia kannattaa tarttua joko runoihin tai sarjakuvaan. Nyt otin sarjakuvia mukaani.

Tiitu Takalo on piirtänyt ja kirjoittanut sarjakuvateoksen Kehä, jonka Suuri Kurpitsa on kustantanut 2007.

Kehän kansikuva
Kehän päähenkilö on 16-vuotias Julia, joka harrastaa tosissaan nyrkkeilyä. Hän asuu yhdessä äitinsä kanssa, joka on kotona työskentelevä keraamikko. Julia seurustelee Eetun kanssa, mikä huolestuttaa teiniraskautta pelkäävää äitiä. Nyrkkeilysalilla Julia tapaa Alexandran, joka on samassa koulussa Julian kanssa. Samaan aikaan Julia pohtii suhdettaan Eetuun, ärsyyntyy äitinsä huolehtimiseen ja tutustuu Alexandraan eli Alexiin. Asiat kietoutuvat toisiinsa, ja Julia huomaa viihtyvänsä hyvin Alexin kanssa. 


Kehä tapahtuu Julian arkisessa elinpiirissä, mm. Julian kotona, koulussa, Eetun kotona ja nyrkkelysalilla. Julia tuntuu hyvin aidolta ja avoimelta nuorelta. Ärsytys, ihmetys ja ilo näkyvät ilmeinä hänen kasvoillaan. Pidän Takalon kynänjäljestä, kuvat ovat hyvin selkeitä.

Kehä on mukaansatempaava tarina nuoren naisten elämästä. Pidin paljon tarinan näennäisestä yksinkertaisuudesta ja helppilukuisuudesta. Teos avautuu myös kokoaan suuremmaksi, viittaukset sopivaan seurusteluun, seksuaalisuuden yhteiskunnalliset ulottuvuudet ja äidin ja tyttären välinen suhde odotuksineen ovat osa teoksen viehättävyyttä.

Lempeä Kehä on päähenkilön puolella alusta aina loppuun asti. Novellin kaltainen Kehä kertoessaan Julian henkilökohtaisesta elämästä kertookin myös ajastamme ja yhteiskunnasta. Kehä on myös helppo sarjakuva aloittelevalle sarjakuvan lukijalle.

Teos: Kehä
Tekijä: Tiitu Takalo
Julkaisuvuosi: 2007
Kustantaja: Suuri Kurpitsa

tiistai 7. tammikuuta 2020

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Aloitin Ruth Hoganin kirjan eilen illalla. Yöllä heräsin ja vaikka yritin, uni ei enää tullut. Päässä pyörivät murheet tuntuivat valtavan suurilta. Päätin käyttää valveillaoloaikani hyvin eli lukemalla kirjaa. Koska luin kirjan loppuun hyvissä ajoin ennen heräämisaikaa, ajattelin kirjoittaa ajatukseni kirjasta blogiini heti tuoreeltaan. Keitin teetä ja toivotin tiistain, arjen ja uuden vuoden tervetulleeksi.

Bazar herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan jo hyvissä ajoin ennen kirjan julkaisua. Sain marraskuussa pienen suklaamaistiaisen, joka oli samalla mainos tulevasta kirjasta. Kauniiseen kääreeseen pakattu omena-kanelivalkosuklaa lohdutti marraskuun painamaa mieltä aivan yhtä lempeästi kuin itse kirja onnistui tehtävässään viime yönä.

Takakansi lupaa romaanin olevan rakkaudentäyteinen hyvän mielen romaani. Sitä se onkin! Tarina lähtee liikeelle ikääntyneestä kirjailijasta, joka elää kauniissa kodissaan tavaroiden, muistojen ja tarinoiden ympäröimänä. Tavarat kantavat muistoja, keksittyjä tai todellisia. Kirjailija toki kirjoittaa ja ehkä jopa keksiikin tarinoita, mutta mielestäni teos herättelee kysymyksiä totuudellisuudesta ja mahdollisesta todellisesta elämästä. Hilpeimmillään pohdinta on kirjailijuutta tavoittelevan Portian käsikirjoituksissa, jotka ovat toinen toistaan värikkäämpiä pastisseja tutuista romaaneista. Takaisin siihen ensimmäiseen kirjailijaan: Anthony Peardew suree edesmennyttä puolisoaan, Thereseä. Hän kokee pettäneensä Theresen, koska on hukannut naiselta saamansa medaljongin. Jonkinlaisena korvauksena siitä hän on kerännyt kadonneita tavaroita, kirjannut muistiin niiden löytöpaikan ja kirjoittanut niihin liittyvän tarinan.

Kadonneiden tavaroiden vartija kertoo rakkaudesta, ihmisten välisistä suhteista ja elämän merkityksestä. Tarinat liittyvät toisiinsa ja lukija saa osan tavaroita talteen keräävän henkilön ilosta kerätessään teoksen tarinoita ja liittäessään ne yhteen. Liikutuin erityisesti muistiin ja muistamattomuuteen liittyvistä tarinanjuonteista, koska niitä aiheita olen saanut itsekin elämässäni pyöritellä.

Peardewin yksityissihteeri Laurasta kasvaa teoksen päähenkilö, vaikka minun huomioni saakin kirjoja ja elokuvia rakastava Eunice, joka löytää jotain merkittävää. Teoksessa on useita mielenkiintoisia henkilöitä, joista yksi on Päivänpaiste. Päivänpaisteella on nuori nainen, jolla on omien sanojensa mukaan "yksi ylimääräinen kroppasomi". Ote teoksesta:
Päivänpaiste oli reipas ja luottavainen, mutta rohkeus ja hyväluonteisuus tekivät hänestä haavoittuvan. Hänen parhaat puolensa hankaloittivat usein hänen elämäänsä kaikkien eniten.
Hoganin teos ei ole lälly, vaan viisas romaani, joka saa minut katsomaan ympärilläni olevia tavaroita ja ihmisiä uusin silmin.

Teos ilmestyy 16.1.2020.

Kiitos ennakkokappaleesta kustantajalle.

Teos: Kadonneiden tavaroiden vartija
Tekijä: Ruth Hogan
Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Bazar

maanantai 6. tammikuuta 2020

George Eliot: Daniel Deronda



"Mama kulta, älä nyt sure", sanoi Gwendolen ja paineli nenäliinallaan kyyneliä, jotka vierivät rouva Davilowin poskilla. "Ei nyt surra. Minä en sure. Teen jotain. Tulen joksikin. Kaikki korjaantuu. Kaikki tuntui pahemmalta, kun minä olin poissa. Mama kiltti! Kai nyt olet iloinen, kun minä tulin."
Joka sana oli vilpitön.
Daniel Deronda on ihastuttava ja viihdyttävä tiiliskiviromaani. Pyysin arvostelukappaletta kustantajalta innostuneena suomennoksesta, mutta saatuani teoksen käsiini hyvissä ajoin ennen joulua jouduin nielaisemaan innon muuttuessa pieneksi ahdistukseksi. Olin ajatellut viettää teoksen äärellä joulupyhät ilman paineita, mutta romaani, jossa on sivuja 890, luo paineita sivumäärällään.

Uskon katsoneeni Daniel Derondan BBC:n filmatisoimana sarjana, joka julkaistiin 2000-luvun alussa. Yleensä katson kaikki vanhat brittiklassikot, jotka vastaan tulevat. En muistanut laisinkaan, mitä Daniel Deronda sisältää, mutta uskoin tarinassa olevan ajankuvaa, ihmissuhteita ja kuvausta yhteiskuntaluokista. Alkuperäinen teos on julkaistu 1876, joten odotukseni olivat korkealla.

Teos alkaa nuoren viehättävän naisen kortinpeluusta. Rohkea riskinottaja häviää rahaa ja lähtee tappion kokeneena yöpaikkaansa. Pieni pettymys kertautuu järkyttävillä uutisilla, jotka muuttavat nuoren naisen elämän. Neiti Gwendolen Harleth herättää ympärillään ihastusta, joka tuntuu määrittelevän hänen elämänsä suunnan ja olevan rahaakin merkittävämpi ominaisuus. Kauneutensa lisäksi hän on virkeä ja sosiaalisesti aktiivinen. Näiden hyvien puolien lisäksi neiti Harlethilla on muitakin ominaisuuksia, jotka eivät ole yhtä mairittelevia. Daniel Derondassa ennätetään vajaassa tuhannessa sivussa käydä henkilöiden luonteet ja keskinäiset suhteet tarkasti läpi. Ihanaa!

Romaanin nimihenkilö, Daniel Deronda, on hyväluontoinen nuori mies. Hänen alkuperänsä on epäselvä, mikä synnyttää hänessä sisäistä epävarmuutta. Kolmas merkittävä henkilö on Mallinger Grandcourt, joka tulee perimään setänsä sir Hugo Mallingerin, koska tällä ei ole miespuolista perillistä. Sir Hugo Mallinger on kuitenkin ottanut suojelukseensa nuoren Daniel Derondan. Näistä asetelmista tarina alkaa keriytyä auki.

Harlethin, Derondan ja Grandcourtin lisäksi teoksessa olennaisia henkilöitä ovat Harlethin äiti, Hugo Mallinger lähipiireineen, Grandcourtin osin piilossa olevat läheiset ja Derondan lähipiirin lisäksi nuoren miehen elämään yllätyksellisesti ilmestyvä nuori juutalainen tyttö, Mirah Lapidoth. Juutalaisuudella on suuri merkitys Daniel Derondan elämässä ja se saakin paljon tilaa romaanissa.

Vuoden vaihtuessa olen päässyt kirjassa noin puoleen väliin. Kirjoitan blogitekstiä vähän kerrassaan, koska muuten unohdan alun ja keskityn loppuun. Gwendolen Harleth varastaa huomioni teoksen alkupuolella, mutta niin käy teoksen henkilöille yleisemminkin. Kun kaunis Gwendolen saapuu huoneeseen, kaikki katsovat vain häntä.

Ihailen Alice Martinin suomennosta, joka tuntuu niin vaivattomalta ja virtaavalta. Tekstissä on paljon alaviitteitä, joista osan olen käynyt lukemassa teoksen lopusta löytyvästä liitteestä. Martin on kirjoittanut myös loppusanat teokseen, mutta ne säästän lopuksi. Haluan jatkaa lukemista, että saan romaanin luettua ennen töihin paluuta.

Saan teoksen päätökseen loppiaisena. Luku-urakan päätteeksi olen aika häkeltynyt lukemastani. Olen siis saanut nauttia teoksesta, joka on julkaistu 1876 ja nyt suomennettu mahdollisimman vivahteikkaaksi luettavaksi. Teoksessa on myös paljon huumoria ja satiiria. Tarina oli kuitenkin - minisarjasta huolimatta - minulle vieras, joten en tiennyt, mitä tuleman pitää. Aivan loistavaa! Romaani herätti minussa paljon ajatuksia ja kirjoittelinkin itselleni muistiin tärkeimmät sivunumerot myöhempää teokseen palaamista varten.
"Sinä olet upea olento!" hän sanoi matalalla, sointuisalla äänellä; tavujen ääriviivat piirtyivät vieraan, mutta miellyttävän kuuloisina. "Tiesin, että olisit."
Useissa teoksen henkilöissä on ulkoista kauneutta. Tuo kauneus herättää huomiota ja lumoaa, mutta myös altistaa kaikelle tavoittelulle ja hyväksikäytölle. Ulkoinen kauneus ei vielä tarkoita sisäistä kauneutta tai hyviä tekoja. Ote romaanista:
" - - Mitä sinä maailmasta tiedät? Minut sinä olet nainut, ja minun mielipiteeni ohjailtavaksi sinun on antauduttava."
Mistä romaani kertoo? Mielestäni se kertoo nuoren aikuisen elämästä kaikkine vaikeuksineen. Osa teoksen henkilöistä on hyvinkin tietoisia hyvästä elämästä, osa uskoo itse olevansa hyviä. Elämä kulkee kuitenkin omia polkujaan ja ihastus voi muuttua huomaamatta katkeruudeksi. Se, että itse rakastaa, ei välttämättä riitä hyvään yhteiseen alkuun.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Daniel Deronda
Tekijä: George Eliot (Marian Evans)
Suomentaja: Alice Martin
Julkaisuvuosi: 2019 (1876)
Kustantaja: WSOY