Sitoumuksia

Simona Ahrnstedtin Sitoumuksia on tekijänsä toinen suomennettu kirja. Olin aiemmin ottanut jo luettavakseni kirjailijan aiemmin suomennetun Unelmia ja yllätyksiä, mutta lopetin sen aika nopeasti kesken. Sitoumuksia luinkin sitten läpi innokkaasti ja viivytyksettä.

Sitoumuksia käynnistyy toisen päähenkilön menneisyyttä selvittävällä prologilla, sitten päästään keskelle vauhdikkaita tapahtumia. Ritari Markus Järv on kuninkaan palveluksessa oleva orpo piru, jolta parhaiten onnistuu tappaminen. Synkkä mörökölli joutuu onnettomien tapahtumien vuoksi ikävällä tavalla tekemisiin paikallisen mahtimiehen Henrik Sveininpojan ja hänen perheensä kanssa. Perheensä hylkimä Illiana Henrikintytär päätyy pakkotilanteessa yhteen mustanpuhuvan ritarin kanssa. Illiana on tyypillinen historiallisen viihderomaanin päähenkilö sekä ulkomuodoltaan (vaalea ja hento) että luonteenpiirteiltään (hyvä ja reipas). Siitä huolimatta tykästyin Illianaan nopeasti heti tarinan alussa ja se lisäsi lukemisen iloa kohdallani. Ote kirjasta:

Ja hän [Illiana] ymmärsi totuuden. Hän ei ollut pirteä ja vihreä minttu eikä harmiton persilja, ei edes vaatimaton, mutta sievä kehäkukka. --- Hän oli hyvä, käytännöllinen ja hiukan multainen.
Hän oli lanttu.

Minulle on lukijana tärkeää ymmärtää ainakin jotain siitä logiikasta, jolla päähenkilöt toimivat. Pidin sekä Illianasta että Markuksesta, mikä onkin aika poikkeuksellista. Illiana älykkäänä nuorena naisena joutui aika lailla miettimään omia ajatuksiaan ja päätelmiään ihmisistä ja tapahtumista. Se viehätti minua. Markus puolestaan oli kovin puolustuskannalla suhteessa toisiin ihmisiin ja hänen oli vaikea luottaa toisiin. Sekin oli ymmärrettävää.

Teos Sitoumuksia jakautui minulle lukijana kolmeen osaan. Alku ja loppu olivat mieleeni, koska niissä Markuksen ja Illianan välinen tutustuminen ja voimainkoitos pääsivät kunnolla vauhtiin. Keskellä tarinaa oltiinkin sitten ympäristössä, jossa kahden päähenkilön huomion veivät monet muut asiat. Kahden ihmisen kiintymyksen ja halun kuvauksen lisäksi Sitoumuksia pitää sisällään juonteen petoksesta, joka tuo tarinaan jännitystä.

Sitoumuksia on historiallinen viihderomaani. Tapahtumat sijoittuvat 1300-luvulle Ruotsiin. Minulle on muotoutunut jonkinlainen oma kuva tuon ajan elämästä, ihmisten maailmankatsomuksesta ja puhetavasta. Jouduin unohtamaan omat ajatukseni tätä kirjaa lukiessani, koska se olisi haitannut lukunautintoani. Epäilen vahvasti, etteivät tuon ajan (1300-luvun Ruotsi) vallassa olevan miehen ajatukset halujen tyydyttämisestä ja vaikkapa naisen nautinnosta olisi aivan sitä, mitä Sitoumuksia-teoksen Markuksen ajatukset, mutta saatan toki olla väärässäkin. Päätin siis sulkea omat ajatukseni pois ja nauttia Illianan ja Markuksen keskinäisestä tempoilusta. Ote kirjasta:

"Tiedän kyllä, mitkä ovat minun velvollisuuteni, toisin kuin sinä", Illiana kivahti vastaukseksi. Hän kääntyi ympäri. Oli parasta palata joutaviin naisten askareisiin, joita hän oli täällä tekemässä, kunnes kuolema hänet vapauttaisi. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä.
"Illiana", Markus sanoi lauhkeasti hänen selkänsä takana. Liian lauhkeasti. Illiana pysähtyi, muttei kääntynyt ympäri.

Ahrnstedt kuljettaa tarinaa taitavasti eteenpäin. Varsinkin alun dramaattiset tapahtumat olivat mieleeni. Sitoumuksia on kelpo viihderomaani, jonka Ahrnstedt pitää hyvin kasassa loppuun asti.


Teos: Sitoumuksia (Betvingade)
Tekijä: Simona Ahrnstedt
Kääntäjä: Auli Hurme-Keränen
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäinen 2012)

Tämän kirjan sain arvostelukappaleena, kiitos kustantajalle.

Minua ei omista kukaan

Alan toistaa itseäni, koska huomaan taas valinneeni hyllystäni luettavaa ja taas oli kyseessä todellisiin tapahtumiin pohjaava muistelma. Toisin kuin viimeksi, kyse ei ole lapsen rakkaudesta kemiaan. Åsa Linderborg kuvaa kirjassaan Minua ei omista kukaan lapsuuttaan isänsä kanssa. Åsa ja isä, karkaisijamestari Leif Andersson, asuvat kahden Åsan äidin lähdettyä. Duunari-isällä on tyttärensä lisäksi epävarma sielu, jota mies lääkitsee juomalla.

"Iskän mielestä kaikki muut lapset olivat rumia, juroja, lihavia ja lahjattomia. Kun hän puhui lapsille, hän oli lempeä ja kuunteli tarkasti, mutta jälkeenpäin hän sanoi aina, että olipas siinä harvinaisen typerä kakara ja että sen idioottimaiset jutut olivat melkein vieneet häneltä hengen.
- Sääliksi käy se vanhempia, ei voi muuta sanoa!
Hän ei koskaan lakannut hokemasta, miten hyvä onni hänellä oli käynyt, kun hänellä oli niin fiksu ja hieno likka kuin minä."

1970-luvulta alkava tarina kertoo kaunistelematta tyttären näkökulmasta perhe-elämästä. Isän juominen olisi voinut kaataa kaiken, mutta onneksi isällä ja tyttärellä oli auttavia käsiä ympärillään. Historioitsija ja toimittaja Linderborg onnistuu kuljettamaan lomittain tarinassaan sekä yleisiä asioita (työelämän muutokset, sukupolvien eroavaisuudet) että hyvin yksityisiä asioita (kertojan oma kasvu ja kehitys).

Tämä(kin) kirja on ollut tovin kypsymässä hyllyssäni. Pidin aihetta raskaana, vaikka olinkin iloinen luettuani kirjan. Linderborgin Minua ei omista kukaan oli minulle tarina kiintymyksestä ja tyttären rakkaudesta isään.

Kirjasta sanovat sanasensa ainakin seuraavat blogit:
Lue, ihminen!
Kirjanainen
Rakkaus on koira helvetistä

Teos: Minua ei omista kukaan (Mig äger ingen)
Tekijä: Åsa Linderborg
Kääntäjä: Leena Peltomaa
Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen
Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2008 (alkuperäinen 2007)

Tauolta palaaminen ja blogikesä

Pöljän kotiseutumuseon pihasta Siilinjärveltä

Blogitauko oli ja meni. Tauolla tein opiskelujani eteenpäin, mutta jäihän noita vielä tehtäviksi näille tuleville viikoillekin. Omat opiskelut olisi kuitenkin tarkoitus saattaa päätökseen heti syksyn aluksi, joten otan blogiini keveän huithapeli-asenteen. Keveyteni kunniaksi kuvasin teille paikallista hirttä kotiseutumuseon pihapiiristä. Minähän luin muutakin kuin opiskelujuttuja blogitauolla ja ovelasti aikataulutin ajatuksiani lukemistani teille luettavaksi nyt kesän mittaan.

Minun täytyy tänä kesänä hupilukea "vain" omasta hyllystäni ja pitää itseni kurissa opiskelujen tähden. Kirjastoon en uskalla usein mennä, ties mitä tarttuu mukaan. Tuo omasta hyllystä lukeminen ei ole pahakaan, siellä riittää kaikenlaista lukematonta. Olen ollut pari päivää niin kanttuvei, kiitos jonkun pöpön, etten voinut muuta kuin nukkua ja lukea! Tällä hetkellä luen hyllystäni löytynyttä Moira Youngin Julma maata, joka on hyvin synkkä nuortenkirja. Vieläpä trilogian aloittaja. Siitä ehkä enemmän myöhemmin.

Olen todella iloinen, että blogiani lukevien määrä lisääntyi minun taukoillessani. Tervetuloa kaikki uudet lukijat! Toivotan kaikille lukijoille, niille säännöllisemmin lukemassa pistäytyville ja satunnaisemmille kävijoille, unohtumattomia lukuelämyksiä. Ja kiitos kaikille opiskeluissa tsempanneille, siitä on apua.

Volframin hehku

Ostan usein kirjoja hyllyyni odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Oliver Sacksin muistelmateoksen Volframin hehku. Muistoja kemiallisesta lapsuudestani ostin sen ilmestyttyä jo hyvän aikaa sitten. Välillä lueskelinkin pätkän sieltä, toisen täältä, mutta vasta äskettäin otollinen aika koitti ja luin kirjan kokonaan. Kirjailija Sacks oli minulle tuttu mm. kirjastaan Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi, jossa kuvataan neurologisia sairauksia nimenomaan ihmisen ja hänen lähipiirinsä kokemana hyvin lämpimästi ja kunnioittaen. Näin ainakin muistelen. (Jos tuo kirja kiinnostaa, kannattaa lukea aiheesta ainakin Nipvet-blogista.)

Oliver Sacksilla oli onni syntyä kertakaikkisen huimaan tiedemiesperheeseen. Sacks kertoo perheensä ja sukunsa tarinaa hyvin innokkaasti ja arvostaen. Into kaikenlaisiin henkisiin ja fyysisiin asioihin oli kulkenut jo suvussa ja yhteiskunnassa tapahtunut tieteen läpimurto näkyi monella lailla tämän pienen pojan perheessä ja suvussa. Oliver Sacksin molemmat vanhemmat olivat lääkäreitä ja Oliver itse oli perheen nuorin lapsi. He asuivat Lontoossa ja kotitalossa oli mm. lääkärin vastaanottotilat ja laaja kirjastohuone.

Sacks syntyi 1933 ja joutui vuonna 1939 sodan jaloista veljensä kanssa maalle kouluun, josta hänelle jäi huonoja muistoja. Sacks kertoi vastoinkäymisten keskellä löytäneensä lohdun numeroista ja erityisesti alkuluvuista. Teos Volframin hehku keskittyy Sacksin elämään ikävuosina 10-15. Maalta tuli kotiin Lontooseen kirjailijan omien sanojen mukaan "sisäänpäin kääntynyt ja jossain määrin häiriintynyt poika, jonka intohimona olivat metallit ja numerot".

Äidin veli Dave oli "Volframi-eno", joka oli innostunut kemiasta ylipäätäänkin, mutta piti volframia omana metallinaan ja suhtautui siihen hyvin intohimoisesti. Laajasta suvusta löytyi useita enoja, jotka seikkailivat kukin omissa kemiaan liittyvissä töissään ja tutkimuksissaan ympäri maata ja maapalloa. Osa oli keskittynyt tieteeseen, osa etsi tieteen ja kaupallisen tai teollisen toiminnan yhtymäkohtia. Volframi-eno valmistutti hehkulamppuja ja tyhjiöputkia. Sukulaisten kautta kirjailija sai lapsena kaikenlaisia kemiallisten kokeiden ainesosia itselleen ja perusti kotiin kemian laboratorion. Ote kirjasta:

"Oli käytännöllistä, että huoneessa oli ovi, josta pääsi suoraan puutarhaan. Aina kun olin keittänyt kokoon jotain, joka kiehui yli, syttyi palamaan tai synnytti vaarallista höyryä, saatoin syöksyä ulos ja kaataa kaiken nurmikolle."

Oliver Sacks onnistuu muistelmateoksessaan kuvaamaan kiinnostavasti omaa lapsuuttaan, johon liittyi luonnontieteiden ihailu ja tutkiminen. Koko perhe ja suku arvosti tiedettä, vaikka heidän elämäänsä mahtui paljon muutakin, mm. teatteria, musiikkia ja kirjallisuutta. Vanhempien lääketieteellinen toiminta läpäisi koko perheen ja Sacks pääsi jo pienenä sunnuntaisin isänsä mukaan lääkärin tekemille kotikäynneille. Isän listassa oli joka sunnuntai yli kymmenen nimeä.

Teos Volframin hehku on kasvutarina, jossa on roimasti tunnetta. Se on kertomus nuoren Sacksin rakkaudesta luonnontieteisiin ja erityisesti 1800-luvun kemiaan. Intohimoisin rakkaus kesti viisi vuotta ja se nosti fiksun nuoren miehen sodan ja sodan aikaisen koulun huonon kohtelun ahdingosta takaisin elämäniloon. Kemia ja numerot innostivat todella nuorta Sacksia, josta tuli lopulta jotain ihan muuta. Se, että noin taitava ihminen päättikin keskittyä ihmisiin, eikä vaikka mustekaloihin, joista hän myös oli kiinnostunut, on siunaus meille ihmisille. Oliver Sacksista kiinnostuneet voivat lukea miehestä lisää hänen nettisivuiltaan. Käykää ainakin katsomassa hänen kuvansa sivuilta. Nyt kun olen lukenut kirjan Volframin hehku, näen kuvan miehen silmien väikkeessä sen innostuneen pojan, joka hihkuu London Science Museumissa Mendelejevin jaksollista järjestelmää kuvaavan lokerikon äärellä.

Volframin hehku on tuhtia tavaraa. Sacks kuvaa menneiden aikojen kuuluisia tutkijoita ja heidän saavutuksiaan. Tutuksi tulevat ainakin Humphry Davy, John Dalton, Heinrich Hertz, Robert Wilhelm Bunsen ja Marie Curie. Nuori Sacks luki aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja kokeili kaikkea kirjoissa kuvattua oman taitonsa ja uskalluksensa rajoissa. Volframin hehku on silkkaa kemiaa, mutta hyvin henkilökohtaisesti ja intohimolla kerrottua.

Pidin kirjasta paljon, kirjassa on luettavaa vajaa neljäsataa sivua. Mielestäni käännös oli sujuva ja sisällön huomioon ottaen helppolukuinen. En malttanut lukea kirjaa itsekseni, vaan vähän väliä altistin perheenjäseneni kuulemaan jutun Sacksin hurjan ihmeellisestä lapsuudesta. Kirjan luettuani jäin miettimään Sacksin perheen yleistä asennetta elämään. Tekikö perheen ilmapiiri Oliver Sacksista sen, mikä hänestä tuli? Olisiko tuossa perheessä kasvaneena lapsena voinut jäädä tiedon janon ja innostuksen ulkopuolelle?

Ja lisää kysymyksiä: Mahtaakohan kukaan käyttää edes osia tästä innostavasta kirjasta kemian opetuksessa?

Teos: Volframin hehku. Muistoja kemiallisesta lapsuudestani (Uncle Tungsten. Memories of a Chemical Boyhood)
Tekijä: Oliver Sacks
Kääntäneet: Helmut Diekmann ja Arja Hakulinen
Kannen kuvitus: Stuart Haygarth
Kannen suunnittelu: Michael Diekmann
Kustantaja: Absurdia
Julkaisuvuosi: 2011 (alkuperäinen 2001)

Rabbin katti

Kirjastosta käteeni sattui sarjakuvateos Rabbin katti, jonka olin nimeen päässeen kissuuden vuoksi valmis jättämään hyllyyn. Oma kiinnostukseni juutalaisuuteen vaikutti kuitenkin enemmän kuin kissavälttelyni, joten otin luettavan mukaani. Onneksi!

Sarjakuvateos Rabbin katti on itse asiassa kokoomateos kolmesta erillisestä tarinasta, jotka on julkaistu alun perin erillisinä ranskaksi. Päähenkilöolio ja kertoja on rabbin kissa, joka elää aluksi kohtalaisen tavallisena kissana. Hyvin pian tarinan alettua kissa saa oman äänensä aivan konkreettisesti. Kissa on ulkomuotoaan myöten varsinainen persoonallisuus, joka pystyy todella hyödyntämään uuden taitonsa. Vanhan rabbin ja hänen viehättävän tyttärensä Zlabyan arkielämä muuttuu melkoisesti.

Puhumisen taidon oppinut kissa on hyvin filosofinen ja haluaa oppia juutalaisuudesta enemmän. Sillä on lukemattomia kysymyksiä rabbille uskosta ja juutalaisuudesta. Kissa haluaa myös juhlia omaa bar mitsvaansa. Kissa haastaa rabbin toden teolla ja kertoo olevansa Jumala, joka kissan muodossa koettelee miehen uskoa. Rabbin vaatiessa kissaa puhumaan totta ja olemaan näin hyvä juutalainen, kissa kertoo olevansa "pelkkä kissa". Aika pian, itse asiassa heti kissan saatua puhelahjat, ihastuin tuohon nokkavaan otukseen.

Pidin koko lukemisen ajan tekijää naisena, mutta hänhän onkin mies! Wikipedia tietää Joann Sfarin ranskalaismieheksi, joka on sekä sarjakuvataiteilija että elokuvantekijä. Hän on tehnyt sarjakuvia paljon, joten olen ollut hänen suhteensa täysin tietämätön. Rabbin katti innosti minua erityisesti tarinansa puolesta, kuvat menivät siinä tekstin ohessa. Pidin tavasta, jolla Sfar rytmitti kuvat ja tekstin yhteen. Tekstiä oli riittävän vähän, joten tarina eteni jouhevasti ja lukeminen tuli nautinnolliseksi.

Rabbin katti tarjosi roppakaupalla tunnelmia sefardijuutalaisesta elämäntavasta, filosofisia pohdintoja elämästä ja olevaisen luonteesta ja ajankuvaa 30-luvun Algeriasta ja Ranskasta. Samaa teosta tai sen osia ovat lukeneet ja blogissaan kommentoineet ainakin Elma-Ilona blogissa Tarinauttisen hämärän hetket ja Salla Brunou blogissa Sallan lukupäiväkirja. Molempien blogeista löytyy hyviä kuvia teoksesta, toisin kuin omastani.

Teos: Rabbin katti (alunperin julkaistu kolmena albumina: Le Chat du Rabbin 1: La Bar-Mitsva, Le Chat du Rabbin 2: Le Malka des Lions ja Le Chat du Rabbin 3: L'Exode)
Tekijä: Joann Sfar
Värit: Brigitte Findakly
Kääntäneet: Kirsi Kinnunen ja Saila Kinnunen
Kustantaja: Egmont
Julkaisuvuosi: suomalainen versio 2006, alkuperäiset 2001, 2002 ja 2003.