Tiina Hautala: Leikkisä luuranko - seikkailu saaristossa

- Aika hurjaa. Kaksisataa vuotta sitten Majakkasaarella paleltui hyisenä talvena satoja venäläissotilaita, jotka olivat sotaretkellä jään yli Ruotsiin. Pitkään saarelta löytyi pääkalloja ja muita luita, kun routa nosti niitä esiin.
- Hui! Missä ne ovat nyt? Veikko miettii silmät pyöreänä.
- Tässä ei sanota. Mutta outo viesti liittyy takuulla luihin.

Hyppäsin mukaan lukemaan Tiina Hautalan ja Suvi Karin tekemää lastenkirjasarjaa Seikkailu saaristossa suoraan kolmannesta osasta. Luin eilen illalla myöhään kirjan Leikkisä luuranko. En nähnyt painajaisia ja se oli hyvä. Minun piti aamulla nousta aikaisin katselemaan verikuuta, joka olikin Savossa ainakin meidän pihan kohdalla pilvien takana piilossa.

Leikkisä luuranko kertoo kahdesta lapsesta ja heidän seikkailustaan Majakkasaaressa. Veikko ja Saaga pääsevät ratkomaan arvoituksia saarella kilpaa muiden vikkeläjalkaisten lapsosten kanssa. Voittajaparille on tiedossa palkinto. Merirosvokilpailu saaressa kuljettaa tarinaa vauhdilla tehtäväpisteeltä toiselle. Pidin Leikkisän luurangon aikuisten suhtautumisesta lapsiin. Tarinassa aikuinen turvasi lapsiin ja päästi lapset auttamaan itseään pulmassa, jota ei ollut saanut itse ratkaistua.  

Olen tuntenut lapsia, jotka ovat kaivanneet luettavaksi todella jännittäviä tarinoita. Muutama sellainen on tullut meillä kotona kasvatetuksi isoksi ja edelleen jänniin tarinoihin kallellaan olevaksi. Toisaalta tiedän, että osa lapsista haluaa kuulla ja lukea vähän vähemmän jänniä tarinoita, vaikka sopivasta jännityksestä nauttiikin. Mielestäni Leikkisä luuranko käy hyvin ainakin jälkimmäiselle joukolle.

Leikkisä luuranko on sopivaa ääneen luettavaa. Tarina jakautuu lukuihin, joiden pituus on sivu. Tarinaa eteenpäin vievien lyhyiden lukujen välillä on tehtäväohjeita yhteiseen leikkiin tai askarteluun. Itse pidin eniten vinkeistä, joiden avulla voi kirjoittaa tai piirtää vanhanaikaisen viestin kellastuneelle paperille.

Kuva kustantajan sivuilta

Leikkisä luuranko on lempeästi kuvitettu tarina, joka opettaa vaivihkaa kaikenlaista historiasta ja saaristosta. Kirja voisi olla sopivaa kuunneltavaa alle kouluikäiselle ja luettavaa lukutaitoiselle eskarilaiselle ja ekaluokkalaiselle.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Leikkisä luuranko - seikkailu saaristossa
Kirjoittaja: Tiina Hautala
Kuvittaja: Suvi Kari
Kustantaja: Haamu
Julkaisuvuosi: 2015

Annmari Dannebey: Kun kuulet laulun varjojen

Kuva kustantajan sivuilta

Sain käsiini uutukaisen kotimaisen fantasiakirjan. Annmari Dannebeyn esikoiskirja Kun kuulet laulun varjojen on ollut minulla nyt luettavana jokusen viikon. Vehrytkantinen kirja kertoo tarinan Enorasta, yksin jääneestä nuoresta naisesta, jonka kohtaloksi koituu Eavin metsä Normandiassa. Ote kirjasta:

"Sade yltyi ja muta loiskui ruunan kavioissa. Ilma ei ollut kylmä, mutta Enora tunsi sisuksiensa jäätyvän. Mitä lähemmäksi hän pääsi määränpäätään sitä huonompi hänen oli olla ja jokainen metsästä kuuluva rasahdus pahensi hänen mielentilaansa."

Enora Kernot menee olosuhteiden ohjaamana outoon metsään 1959. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja metsä muuttuu välttämättömyydeksi tälle omalaatuiselle ja päättäväiselle naiselle. Enoran ja häneen liittyvien ihmisten tarina tapahtuu monessa eri ajassa. Metsä on ja pysyy. Henkilöitä metsän uumenissa riittää enemmänkin, mutta ratsumestari Gwendal, markiisi Jean-Philippe de Belleroy ja palvelustyttö Malicia tulevat Enoralle erityisen tutuiksi. Ihmisten lisäksi elämillä ja kasveilla on tarinassa omia merkityksiään. Ote kirjasta:

" Enora katseli markiisin vakavaa ilmettä. Miehen kasvoilla ei näkynyt häivähdystäkän hullun hourailuista. Ehkä hän näytteli. Yritti pelotella ja leikkiä. Enora ajatteli sitä pahaa, joka hänet oli ajanut metsän uumeniin. Hän muisteli hopeanharmaan hevosen lämmintä kylkeä selkäänsä vasten. Hän muisti myös unensa miehen ja katsahti vaistonvaraisesti salin seinällä roikkuvaa risukasaa."

Kun kuulet laulun varjojen on maaginen tarina. Kirjassa on omat säikeensä ainakin rakkautta ja kauhua. Hankalimmillaan minulle lukijana tarina oli lähimpänä nykypäivää ja vetävimmillään sitten siellä varhaisimmissa ajoissa. Toinen maailmansota ja maailmansodan jälkeiset tapahtumat eivät mielessäni yhdistyneet tarinaan tai henkilöihin riittävän hyvin.

Kun kuulet laulun varjojen oli minulle aika raskasta luettavaa miltei loppuun asti. Tarinassa on paljon uhkaa, riitasointuja ja odottamista. Kaikki tuo sopi kyllä hyvin tarinaan, vaikka en itse osannutkaan lukijana siitä nauttia. Kun pääsin lukemisessa viimeisiin lukuihin, tarina nytkähti käyntiin uudella lailla. Innostuin loppupuolella tapahtuneesta tarinan lankojen yhteensaattamisesta. Päättäessäni Dannebeyn kirjan olin iloinen, että olin lukenut kirjan loppuun saakka. Nautin lukiessani eniten ihmisten pyrkimysten kietoutumista kaikkeen siihen, mitä metsä ja metsän olennot tekivät ihmisille. Minua kiinnosti Enoran lisäksi Gwendal kaikkine epäröinteineen ja velvollisuuksineen.

Kirjan on lukenut jo ainakin Heidi P. blogissa Dysphoria.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kun kuulet laulun varjojen
Tekijä: Annmari Dannebey
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2015

Jukka Itkonen: Laulavat lenkkitossut

Kävin kirjastossa ja otin luettavaksi Jukka Itkosen Laulavat lenkkitossut - urheilullisia liikuntarunoja. En ajatellut lukevani runoja lapsille, vaan valmistauduin lukemaan niitä ääneen itsekseni. Itkonen on mieluinen kirjailija minulle, mm. Taikuri Into Kiemura ilahdutti minua ja lapsia kovastikin aikanaan.

Mieheni yllätti minut eräänä sunnuntaina viemällä minut mukanaan metsään. Otin automatkalle mukaan Itkosen kirjan ja luin sen läpi miehelleni. Laulavat lenkkitossut on mielestäni kirjava valikoima urheiluaiheisia runoja. Aika monet runoista ovat hyvinkin proosallisia, joten välillä minusta tuntui, että luin ajatelmia urheilusta ja liikunnasta. Rakastan anarkistista huumoria lastenkirjoissa. Sitä sorttia olisi voinut Itkosen uutuudessa olla enemmänkin.

Laulavat lenkkitossut pursuavat aukeama toisensa jälkeen hienoja ja värikkäitä kuvia. Kuvitus on Matti Pikkujämsän ja on mielestäni kirjan parasta antia. Mies ei autoa ajaessaan voinut kuvituksesta nauttia, joten sen ilon sain aivan omakseni.

Runoista omia suosikkejani olivat Tikkakisa ja Savolainen keihäänheittäjä. Tikkakisa päättyy valokuvaan, jossa naapurin rouva Makkonen on "nyt hyllyssä / kuvattuna tikka pyllyssä". Savolainen keihäänheittäjä on haastattelu, jossa Ruuskasen näköinen keihäsmies Antti lähettää terveisiä Pielavedelle ja on koko haastattelun ajan verbaaliakrobaattina niskan päällä. Näyte Antin sanataituruudesta:

"Illalla kun kottiin mään
ja kuu käyp möllöttämmään,
meikäläenen köntsähtää
kullan viereen köllöttämmään.

Mitali on metallia,
kulta, se on morsmaekka.
Ja sen maekan kaenalo
on mualiman paras paikka."

Laulavat lenkkitossut sopii hyvin alakoululaisten luettavaksi. Kirjan innoittamana voisi vaikka tehdä omasta lempiurheilulajistaan runon ja kuvan. Niistä saisi luokan seinälle hienon näyttelyn. Kirja on myös mainio lahja urheilusta intoilevalle henkilölle ikään katsomatta.

Teos: Laulavat lenkkitossut - urheilullisia liikuntarunoja
Tekijä: Jukka Itkonen
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Lasten Keskus
Julkaisuvuosi: 2015

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

"Prinsessa Sadeia oli lukittu kuin hopeasimpukka, mutta samalla hätkähdyttävästi läsnä. Sadeia oli sellainen, jota halusi opiskella ja tutkia ja ihmetellä, ja oli kiehtovaa ja karmivaa, että ei voinut tietää pääsisikö hänestä milloinkaan perille."

En ole moneen päivään kirjoittanut tänne blogiin mitään. Siihen on hyvä syy, mieleni on täyttänyt taideteos. Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä on minulle juuri nyt syksyn merkittävin kirja.

Laura Lyytisen suunnittelema kansi on tummasävyinen ja kaunis. Kuva kustantajan sivuilta.

Vaikka olen aikanaan hankkinut Enorannan Nokkosvallankumouksen hyllyyni, se on vielä toistaiseksi lukematta. Perheestä löytyy kuitenkin kirjan lukenut, joka kehui minulle kirjailijan taitoja. Joten tiesin haluta Enorannan uusinta luettavakseni ja raivata lukutilaa itselleni. Se olikin viisas teko, Surunhauras, lasinterävä vei minulta monta päivää lukuaikaa. Kaiken sen annoin ilolla, koska sain tarinalta niin paljon.

Surunhauras, lasinterävä alkaa vuodesta 3114. Ahmiman ja Virtaavan saarten asukkaat muodostavat erimielisen kokonaisuuden, joka on ollut vuosisadat omissa oloissaan erossa muusta maailmasta. Saarten asukkaat ovat Surukauriin kansaa. Surukauris on mystinen olento, joka näyttäytyy jokaiselle kuusivuotiaalle saarelaiselle. Osa lapsista näkee surukauriin vilaukselta, osa vilausta pidempään. Seuraavan kerran saarelaiset näkevät surukauriin vasta kuolemansa hetkellä. Ahmiman saarella perheineen asuva Leana on luonteeltaan valoisa ja osaa lohduttaa perheenjäseniään. Leanan perheen elämä joutuu myllerrykseen heti tarinan alussa. Suru on heti lukijan iholla.

Surunhauras, lasinterävä -romaanin toinen pääpaikka on Sidrineian niemimaa ja siellä Sarastuksen palatsi. Nuori ja röyhkeä itsevaltias, prinsessa Sadeia, on kerännyt ympärilleen itselleen uskollisia naisia, jotka ovat miehiin verrattuna luotettavia ja vakaita. Naisten lähin piiri Sadeian ympärillä muodostuu lasittarista, jotka tekevät hienoja lasikoruja ja -veistoksia prinsessalle. Ote kirjasta:

"Mereia pyöritti sulaa lasimassaa rautatangon päässä, sai sen tanssimaan niin kuin itse mieli, niin kuin luuseppä kotona Surukauriin saarella komensi luuta ja savenvalajat savea, paitsi että aine, joka Mereiaa totteli, oli poltavan kuumaa ja vaarallista. Ja Mereia oli niin nuori ja niin hento!"

Surunhauras, lasinterävä tapahtuu pääasiassa kuuden kuukauden aikana. Välillä siirrytään menneisiin tapahtumiin, jolloin kirjan henkilöiden tarina avautuu vielä syvemmin. Jokainen luku on nimetty kertojan ja ajankohdan mukaan, joten kärryillä pysyminen on siltä osin helppoa. Paikkoja ja nimiä on paljon, mutta kyllä niistä selviää. Enoranta kerii auki kiehtovaa tarinaa aivan vieraasta ja mystisestä maailmasta. Enorannan käyttämä kieli on niin kaunista, että se vaikutti lukunopeuteeni. Halusin uida hitaasti teoksen kielen kauneudessa. Ote kirjasta:

"Ikään kuin todellisuudessa olisi ollut laskos, joka painoi kiinni Valessinin molemmat puolet, kokosi hänestä ihmisolennon: yhtä aikaa kuin hän oli sopimaton ja epäkelpo, hän kuitenkin oli myös Ilandan valittu, Ilandan oma, Ilandan kohtalo."

Kirja piti minut otteessaan heti alusta alkaen. Sivulla 16 olin jo aivan sydän syrjällään. Luin Enorannan kirjan jo valmiiksi surullisena ja minusta tuntui, että suruisaa kirjaa lukiessani olin aivan tunteideni vallassa. Kaikki kirjan henkilöt ovat menettäneet jotain. Kaipaus, suru ja rakkaus ovat läsnä koko lukukokemuksen ajan. Leanan poika Uli tiivistää jotain tarinan tunteista. Surullinen poika kokee olevansa vastuussa toisten murheesta. Uli on herkkä ja päättäväinen lapsi ja uskaltaa enemmän kuin aluksi uskoisi.

Surunhauras, lasinterävä on ihana tarina, joka vie mukanaan. Miltei 500 sivun mittaan vaaditaan harjaantunutta lukijaa, mutta niitä löytyy yläkoululaisistakin.  Enorannan kirja on niin nautittava, että en halua rajata sitä vain nuorille. Aikuiset, lukekaa Surunhauras, lasinterävä. Kirja palkitsee ja täyttää sydämen.

"Aika oli pyöreä, ja kaikki tulisi käymään samoin kuin oli käynyt ennenkin."

Enorannan uutuus on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Dysphoria
Mustetta paperilla

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Surunhauras, lasinterävä
Tekijä: Siiri Enoranta
Kansi: Laura Lyytinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015

Lukeminen on arvokas taito

Lukutaito on hienoin taitoni. En luopuisi siitä mistään hinnasta. Lukutaito on hyvin käytännöllinen taito, jota käytän miltei koko ajan valveilla ollessani. Arkisen taidon lisäksi sama superkyky mahdollistaa minulle hyvin laajan tiedonsaannin. Voin lukea satoja vuosia sitten eläneiden ihmisten kirjoittamia ajatuksia tai mielipiteitä, jotka on kirjoittanut toinen henkilö maapallon toiselta puolelta.

Olen lukenut useita kirjoja, joiden tarinoista on tullut osa minun omaa tarinaani. Niihin on muistoissani sitoutunut omia henkilökohtaisia päätelmiäni ihmisyydestä ja elämästä. Voin palata näihin ajatuksiin aina niin halutessani lukutaitoni avulla. Minulla on kolme lasta, joiden lukutaidon kehittymiseen olen voinut vaikuttaa. Kirjaan tarttuminen ja lukeminen on valinta. Lukeminen aikaansaa iloa ja mahdollistaa henkisen kasvun. Lukutaidon ansiosta en ole kiinni pelkästään kotiseuduillani, vaan koko maailma on käteni ulottuvilla. Lukutaidon avulla kaikki kirjoitettu on käytössäni.

Otan osaa Pakolaisavun #lahjoitalukutaito -kampanjaan. Aion itse lahjoittaa rahaa kampanjaan ja näin tukea lukutaitotyötä. Yhden ihmisen koulutus maksaa 52 €.

Lahjoita rahaa lukutaitotyöhön sivuston http://mesenaatti.me/lahjoitalukutaito kautta. Kampanja käynnistyy tänään 8.9. Aikaa osallistua kampanjaan on syyskuu.

Kuva Pakolaisavun materiaalipankista

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun

"Kuka rakastaisi tarpeeksi tullakseen tänne jonkun vaimoksi, jättäisi itsenäisyytensä ja ripustaisi vapautensa farkkujen kanssa naulakkoon. Kuka haluaisi tulla tarkkailtavaksi ja opetettavaksi tavoille? Kuka haluaisi ikuisesti erottua joukosta?"

Kristiina Bruunin esikoisteos Kaikki mikä on sinun päätyi luettavakseni omasta toiveestani. Halusin lukea jotain erilaista ja kirjan esittelytekstin perusteella Bruunin esikoinen vaikutti kevyehköltä tarinalta vieraista kulttuureista. Toinen syy lukuvalintaani on kirjan kannen huikaiseva kauneus. Kansi on Satu Kontisen käsialaa. Pidän paljon kannen väreistä ja kultainen häkki, jonka katolla lintu istuu, sopii teoksen tarinaan oikein hyvin. (Eksyin Satu Kontisen / Satukalan sivuille ihastelemaan muitakin hänen töitään.)

Kuva kustantajan sivuilta

Kaikki mikä on sinun kertoo suomalaisen Annan tarinan. Anna on taitava ja päämäärätietoinen nuori nainen, joka haluaa hyvän työn ja amerikkalaisen puolison. Anna on tarinan alussa Teksasissa yliopistossa ja nauttii joka hetkestä. Anna ottaa vaivatta käyttöönsä amerikkalaisuuden kaikkinensa, puheesta toimintatapoihin ja ajatteluun. Anna kuitenkin tapaa yliopistolla henkilön, joka muuttaa Annan itselleen suunnitteleman elämänkulun.

Teoksen alku, välillä Yhdysvalloissa, Suomessa ja Bangladeshissa, onkin alkusoittoa ja johdantoa. Pian tarina etenee viisi vuotta eteenpäin. Anna on syvästi rakastunut ja aivan uuden tilanteen edessä. Mihin maahan Anna aikoo rakentaa elämänsä?

Kirjan lievetekstissä nimetään kolme henkilöä tarinasta: Anna, Taslima ja Delwar. Anna on väistämättä näistä kolmesta keskeisin henkilö tarinassa. Niin tuttuutta kuin vierautta katsotaan mielestäni juuri Annan kautta ja hänen kokemanaan. Itse kiinnostuin kirjassa eniten Taslimaan. Taslima on naimisissa oleva bangladeshilainen nainen, joka joutuu kuitenkin elämään ilman miestään. Hän on henkilö, jonka mielessäni eniten liitän ihailemaani kansikuvaan. Hän on tuoksuva ja värikkäisiin asuihin pukeutuva nainen, joka hämmentyy ja huumaantuu rakkauden janostaan. Tästä kolmikosta Delwar, tarinan alussa poikamies, jää kaikkein etäisemmäksi. Delwar haluaa osansa elämästä ja ilahtuu saamastaan työstä ja vastuusta. Mielestäni Delwar toimii tarinassa jonkinlaisena kulttuurisena peilinä, jonka kautta niin Annan kuin Taslimankin reaktiot ja valinnat saavat uusia merkityksiä. (Hmm, tässä lätisen merkityksistä, vaikka kuvittelin lukevani kevyehköä kirjaa.)

Kaikki mikä on sinun rytmittyy ruokaresepteillä ja mukaan mahtuu myös sokerointiin tarvittavan seoksen valmistusohje. Ote ohjeesta:

"Vahaus kerran kuukaudessa muuttuu vähitellen vahaukseksi kerran kahdessa kuukaudessa ja niin edelleen, kunnes tavoitetaan täydellinen karvattomuus hieman ennen kuolemaa."

Kirja rakentuu kappaleista, joiden aluksi aina kerrotaan tapahtumien paikka. Kertoja vaihtuu, mutta lukija kyllä pysyy mukana. Tässä teoksessa Bruun onnistuu mielestäni parhaiten kuvatessaan paikkoja ja tapahtumia. Lukijana välillä herpaannuin dialogien kohdalla. Ote kirjasta, jossa kaksi ihmistä ovat illallisella:

"Minä uskon ihmisyyteen, en Jumalaan."
"Ei ole ihmisyyttä ilman jumaluutta. Rukoilen puolestasi."
"Kunhan sinulla on sukkanauhavyö ylläsi."
"En ikinä käytä niitä."
"Todella harmillista."

Kaikki mikä on sinun sisältää paljon bangladeshilaisen elämäntavan kuvausta. Tämä osa teoksesta kiinnosti minua eniten. Värit, tuoksut ja maut välittivät kokemusta omasta tavasta olla, kotoisuudesta ja tuttuudesta juuri Tasliman kertomina. Anna jäi minulle hyvin etäiseksi ja vieraaksi. Mietin jopa, oliko se tarinassa tarkoituskin. Oliko etäisyys ja tietynlainen koskemattomuus ja koskettamattomuus osa Annan persoonaa?

Kirjan loppupuolella innostuin oikein odottamaan loppuratkaisua. Se, että se päättyi toisin kuin olisin itse valinnut, ei loppua huononna. Aion antaa kirjan luettavaksi ystävälleni ja näin varmistaa, että pääsen itse puhumaan kirjasta toiselle sen lukeneelle.

"Oli kolme asiaa, jotka merkitsivät: se mitä hyvää teit elämäsi aikana ja mitä hyviä asioita opetit toisille sekä puolestasi lausutut rukoukset."

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Kaikki mikä on sinun
Tekijä: Kristiina Bruun
Kansi: Satu Kontinen / Satukala
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Julkaisuvuosi: 2015

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Merenkulkija (Puiden tarinoita 3)

Kuva Merenkulkija-teoksen sivulta

"Laivanrakentaja seisahtui Prinssin vierelle. Hän sanoi, ettei hän ollut milloinkaan nähnyt tämän kaltaisia puita. - - Aivan kuin näiden puiden tekijä ei olisi milloinkaan nähnyt oikeata puuta, vaan olisi kasannnut puut tässä pelkkien hatarien mielikuvien ja oletusten perusteella."

Minulla on ollut onni lukea Puiden tarinoita itsenäiset osat 1 (Puuseppä) ja 2 (Ritari). Olen ihastellut teosten komeaa kuvitusta ja kunnianhimoista otetta. Vaikka tarinat ovat olleet satuja, ne ovat uponneet myös osaan yläkoululaisista lukijoista. Kirjojen ulkoinen kauneus sinänsä jo houkuttelee ihmisiä lukemaan niitä.

Uusin sarjan tulokas on kolmas kirja, Merenkulkija. Kuten perinteisesti, tätä kirjaa on nautinto lukea jo kansien ja sivujen koskettamisen vuoksi. Lukiessani huomaan siveleväni kauniita kuvia. Sinänsä tarina on nopealukuinen ja helposti seurattava koulunsa aloittaneelle, jolla on kokemusta satujen kuuntelusta. Minusta olisi riemullista lukea tämä tarina ääneen pienelle lukutaitoiselle lapselle. (Tätä kirjoittaessani eräs perheenjäsen tulee jo selaamaan Merenkulkijaa ja ilmoittaa tyylin vähän muuttuneen sarjan ensimmäisestä osasta. Millä tapaa? Tarina on pidentynyt, vastaa tarkkaavainen selailijani.) Sivuja on vajaa neljäkymmentä, mutta teksti on aika pienikokoista. Tarinan tekstin osuus on pidentynyt.

Merenkulkija kertoo autiomaassa elävän prinssin tarinan. Prinssi on hiekan lapsi ja puut ovat hänelle vieraita. Meripihka, joka on meren leikkikalu, on olennainen osa tarinaa ja autiomaan kuningaskunnan identiteettiä. Prinssi kaipaa muuta ja joutuu ratkaisemaan omalla laillaan velvollisuuden ja luottamuksen merkityksen omassa elämässään. Vallastaan huolimatta prinssit ja kuninkaat eivät ole pelkästään itseään varten, vaan heillä on asema suhteessa muihin ihmisiin ja vastuu muidenkin ihmisten hyvinvoinnista. Häpeä ja epäusko tulevat tutuksi tarinan prinssille. Vuosia kuluu ja Prinssin syvin henkilökohtainen kaipaus säilyy. Mutta tapahtuu muutakin. Minulle Merenkulkija on tarina muutoksen välttämättömyydestä.

Pieni lapsi ymmärtää Merenkulkijan konkreettisesti. Tarina toimii varmasti myös niin. Merenkulkija on myös luettavissa aikuisten satuna, josta löytyy symboliikkaa ihmisen osasta ja elämän merkityksestä. Voiko unelman surmata?

Nautin Merenkulkijan tarinasta. Voi lähteviä äitejä ja maailmanpuun alkuja! Ote kirjasta:

"Ennen matkallelähtöään vanhempi Prinssi käveli merenrantaan, kuten hän aina teki, jättääkseen merelle hyvästit ja tallettaakseen sen kuvan syvälle silmiinsä."

Kiitos kustantajalle kirjasta!

Teos: Merenkulkija (Puiden tarinoita 3)
Tekijät: Iiro Küttner (teksti) ja Ville Tietäväinen (kuvitus)
Kustantaja: Books North
Julkaisuvuosi: 2015