Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kokenutta kotiopettajatarta eivät tittelit pelottaneet. Jokainen ylhäisyys oli kerran ollut lapsi ja tankannut aakkosia aikuisen vaativan silmän alla. Kaikki olivat pelänneet vitsaa, ja useimmat pelkäsivät sitä yhä. Valtaosa ihmisistä oli pelkureita; se kannatti muistaa nuoren naisen, joka ei voinut tukeutua sukuun, asemaan eikä omaisuuteen.

Perjantaina kotiuduttuani arjen töistä minua oli odottamassa postipaketissa Kaari Utrion uutuusromaani. Viikonloppu ei olisi voinut alkaa paremmissa merkeissä. Nyt sunnuntai-iltapäivänä ihanuus on luettu. Yöunista nipistämällä sain seikkailla useita tunteja viisaan leskirouvan seurassa 1800-luvun Suomessa.

Lauantaina aamupalapöydässä perheenjäsenet saivat nauttia ääneenluetuista romaanikatkelmista. Hupsu rakkaus alkaa vauhdilla ja nuori Hedda Becke on ikävässä pinteessä heti teoksen ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Hehkuttaessani Utrion romaania osa perheestä muisteli minun lukeneen edellisen Utrion romaaniuutuuden kaksi kuukautta sitten ja ihmetteli kirjailijan julkaisuvauhtia! Kerroin, että tätä romaania kirjailija on kirjoittanut kaksi vuotta. Edellisen Utrion kirjan luin tuoreeltaan elokuussa 2015. Utrio (@KaariUtrio) on aktiivinen Facebookissa, missä hän kertoo kirjoittamisprosessistaan ja teosten aiheiden taustoista. Suosittelen seuraamaan hänen mielenkiintoisia päivityksiään siellä.

Leski Hedda on viisas nainen, joka haluaa itselleen mahdollisuuden parempaan. Kirje sukulaiselta saa Heddan irtisanoutumaan työstään kotiopettajattarena ja lähtemään ahdingossa olevan pikkuserkun tueksi Helsinkiin. Tilanne perillä onkin kirjeessä kerrottuun verrattuna hivenen toisenlainen, ja Hedda joutuu käyttämään kaiken neuvokkuutensa selvitäkseen itse ja auttaakseen muita parhaalla mahdollisella tavalla. Lukijan myötätunto on Heddan puolella. Ote teoksesta:

Hedda kumarsi. Hän ei ollut niiannut kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun oli mennyt naimisiin merikapteeni Becken kanssa ja ruvennut rouvaksi kahdeksantoistavuotiaana.

Nautin Utrion taidosta kirjoittaa tarinaa niin, että vähän kerrassaan henkilöistä kuoriutuu esiin heidän todellinen olemuksensa. Ylhäisistä paljastuu alhaisia piirteitä, ihmiset ovat kateellisia ja myrkyttävät läheistensä elämän omilla kihinöillään. Yhteisönsä arvostama ja julkisessa virasta toimiva herra onkin kiinnostunut vain itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja ihailtu kaunotar laskelmoi maksimoidakseen saatavissa olevan edun.

Erityisen ilahtunut olen teoksen nimestä. Hupsu rakkaus kertoo jotain olennaista tarinan pääparista. Mitä tapahtuu järkeville ihmisille, jotka rakastuvat? Utrio kuvaa rakastumisen tunnelmia herkästi. Ote teoksesta:

- - Hän harppasi eteenpäin ja sulki Hedda Becken syliinsä, puristi, kiinnitti Heddan itseensä jäsen jäseneltä kuin Hedda olisi osa häntä, niin kuin olikin.
Sade tuli. Se huuhtoi pois surun ja kastoi heidät pilvien puhtaalla vihkivedellä, valutti murheen, katumuksen ja itsesäälin puroina venevalkamaan aaltojen jyskeeseen. Sade syöksyi heidän kasvoilleen, heidän huulilleen, jotka löysivät toisensa pyhän ihmetyksen vallassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Hupsu rakkaus säilyttää rytminsä alusta loppuun. Dramaattisia käänteitä riittää ja jokaisen uuden tapahtuman myötä joku henkilö tulee selväpiirteisemmäksi tai tilanne muuttuu. Onnet ja onnettomuudet vuorottelevat. Jotkut mahdollisuudet muuttuvat mahdottomuuksiksi ja moni paha saa palkkansa.

Viihdyn niin hyvin Utrion uusimman teoksen parissa, että Hupsun rakkauden loppumimen harmittaa. Epookkiromaani kertoo ajasta, paikoista ja ihmisten toiminnasta paljon ja tekee sen vaivihkaa. Välillä selasin teoksen loppussa olevaa sanastoa, välillä katsoin teoksen kansikuvaa ja esilehtien kuvia. Ote teoksesta:

Otto Lindmarck oli vanhan ajan miehiä. He eivät parkuneet sillä tavalla kuin nämä nykyiset. Nuoret miehet kirjoittivat runoja tai sävelsivät, ja tyrskivät sitten omille säkeilleen ja sävelilleen.

Romaanin Hupsu rakkaus voi lukea historiallisena romaanina ja nauttia menneen ajan tunnelmasta. Teoksen voi lukea myös nuoren naisen kasvutarinana tai rakkauskertomuksena. Minulle Hupsu rakkaus on kaikkea tätä.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Hupsu rakkaus
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Amanita

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?

Holly Bournen Mikä kaikki voi mennä pieleen? on raikas ja viihdyttävä nuortenromaani. Amber on nuori nainen, joka näkyy ja kuuluu. Teoksen alussa hän on matkalla Englannista Amerikkaan äidin luo. Suhde äitiin on huono, mutta Amber on saanut kutsun ottaa osaa äidin ja tämän uuden puolison yhdessä järjestämälle lasten kesäleirille apuohjaajana. Kesäleirityön lisäksi Amberilla on ajatus viettää aika yhdessä äidin kanssa.

Amber on kiinnostavan särmikäs henkilö. Amber juo tilanteen tullen liikaa, puhuu sivu suunsa ja hermostuu raivokohtauksen partaalle. Toisaalta Amber haluaa ihmisille hyvää ja rakastaa ystäviään yli kaiken. Amber, joka vouhkaa Harry Potterista, vaikuttaa mielenkiintoiselta ihmiseltä. Kun hän tupsahtaa leirimaailmaan keskelle kesätöihin palkattuja nuoria amerikkalaisia opiskelijoita, suhdekuviot järjestyvät uudelleen.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? on täsmälukemista ysiluokkalaisille. Teos ei ole mielestäni lälly tai lapsellinen. Teoksessa on sivuja noin 450 ja lukuja 37. Jokainen luku alkaa listauksella siitä, mikä kaikki on tuomittu menemään pieleen. Tapahtumat seuraavat toisiaan, ja lukija viihtyy vaivatta kirjan sivuilla. Teos on nopea lukea.

Erityinen ansio menee kirjailija Holly Bournelle, joka on saanut vetävään tarinaan mukaan ajatuksia yksilön arvostuksesta ja toisten auttamisesta. Teoksessa on myös feminististä pohjavirettä. Ote teoksesta:

"Haluatko mun neuvon?" Evie kysyi, ihan tietäväisenä.
"Mistä?"
"Kaikesta."
- -
"Kerro sitten." Ääneni takertui kurkkuun.
"Ole vain oma itsesi. Ole vain iloinen siitä että sä olet sä. Paras tapa taistella sellaisia tyttöjä kuin Melody vastaan on, ettei lähde mukaan kaikkeen niiden paskaan. Ole vahva, ole sanavalmis, ole kunnioitettu oikeista syistä. Sä teet sen kaiken luonnostasi, Amber. Siksi me ollaan ystäviä."

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (alkuperäinen: How Hard Can Love Be?)
Tekijä: Holly Bourne
Suomentaja: Kristiina Vaara
Julkaisuvuosi: 2017 (alkuperäinen: 2016)
Kustantaja: Gummerus

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Kansikuva kustantajan sivuilta

Joka hetki olemme yhä elossa -teoksessa runoilija Tom Malmquist kertoo oman elämänsä suuresta surusta. Avopuoliso sairastuu vakavasti raskaana ollessaan. Lapsi joudutaan synnyttämään hätäsektiolla. Karin kuolee ja Tom jää kahden vastasyntyneen esikoisensa kanssa. Malmquist kirjoittaa vähäeleisesti ja paisuttelematta, mutta hyvin paljaasti puolison yllättävästä kuolemasta. Ote kirjasta:

Kirjoituspöytien välissä minulla ja Karinilla on saarnikirjahylly. Kirjat ovat hyllyssä sikin sokin. Suurimman osan yhteisestä ajastamme me olemme viettäneet istumalla vastapäätä toisiamme ja kirjoittamalla omia kirjojamme pelkkä kirjahylly väliseinänä. - - 
Ikävöin työtuolin narinaa hänen liikuessaan, rouskutusta joka kuului kun hän mutusteli seesamkeksejä, - - Karinin vaimeasti piipittävää hengitystä kun hän keskittyi miettimään, terottimessa kiertyvän lyijykynän kirskuntaa, kirjoittavien sormien hillittyä liikettä ja yhtä hillittyjä huokauksia.

Teoksessa vuorottelevat tarinan nykyhetki ja menneisyys. Minäkertojan lapsuus ja muut elämän tapahtumat tuovat merkittävällä tavalla tarinan henkilöitä lähelle lukijaa. Malmquistin omat vanhemmat, appivanhemmat ja ystävät joutuvat etsimään oman uuden paikkansa suhteessa Tomiin. Tom itse on suuren muutoksen keskellä valtavassa myllerryksessä. Vaikka teoksessa tapahtuu paljon ja monessa ajassa, sitä on helppo seurata.

Lukijana tunteeni ovat koetuksella. Itken Malmquistin romaanin äärellä ja näen öisin unia kuolleista rakkaista. Hänen romaaninsa herkistää ajatukseni, mutta se auttaa samalla ymmärtämään ja jaksamaan. Teosta lukiessani ajattelen, että kuolema tuntuu tältä, suru on raastava ja jähmettävä yhtä aikaa. Teoksessa suuren surun vierelle muodostuu uusia suruja, jotka vaativat huomiota. Tämä on minunkin kokemukseni.

Joka hetki olemme yhä elossa on voimakas romaani. Romaanilla on kaunis nimi ja vielä kauniimpi kansikuva. Malmquist pitää kertomuksen hallinnassaan ja kirjoittaa keveän vakavasti vaikeasta aiheesta. Suomentaja Outi Menna on onnistunut hyvin, lukeminen on nautinto. Ostin teoksen läheisestä kirjakaupasta ja aion pitää sen hyllyssäni.

Ote teoksesta:

- - minä vaihdan vaippoja, käyn kaupassa, laitan ruokaa, lohdutan ja kylvetän Liviaa, harjaan kullanvärisiä hiuksia, leikkaan kynnet, imuroin, vaihdan mullat kukkaruukkuihin - -
sysään lelut jalallani huoneen nurkkaan. uunohdan vetää vessan, avaan jääkaapin, tunnen sieltä huokuvan kylmyyden ja jään tuijottamaan sen sinkinvalkoisia sisäpintoja ja viisitoistavattisen lampun kelmeää valoa.

Teos: Joka hetki olemme yhä elossa
Tekijä: Tom Malmquist
Suomentaja: Outi Menna
Kansi: Satu Kontinen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: S&S

Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan

Jack Chengin nuorille suunnattu Kosmoksessa tavataan on filosofinen romaani. Teos kertoo Coloradossa asuvan 11-vuotiaan Alexin elämästä ja ajatuksista. Alex on hyvin lempeä, myötätuntoinen, utelias ja rohkea poika.

Kosmoksessa tavataan rakentuu tallenteista, jotka Alex on puhunut kultaiselle iPodille. Tallenteet on tarkoitettu avaruusolennoille. Nuorella Alexilla on polttava halu saada yhteys maapallon ulkopuolisiin olentoihin. Lukijana pääsen tarkastelemaan yhdysvaltalaisen pojan elämää aivan ulkopuolisena ja vieraana. Alex päästää lukijan lähelle, joten Alexin vahvat tunteet pelosta, pettymyksistä ja toiveista tulevat iholle. Ote kirjasta:

Silloin mietin... tunnetteko TE surua?
Ehkä olette keksineet miten siitä päästään, tai ehkä tunnette surun sijasta jotain muuta.
Ehkä teidän suru on meidän iloa, ja te nauratte ja hymyilette, kun olette surullisia, ja teille tulee siitä parempi mieli, ja se on samanlaista kuin valailla, jotka kuulostavat siltä koko ajan, silloinkin kun niillä on hauskaa.
Tai ehkä olette aina surullisia ja teillä on kolme sydäntä ja yksi keuhko ja suru saa sydämenne lyömään ja keuhkonne hengittämään. Se pitää teidän elossa. 

Avaruus on Alexin suurin intohimo. Tuo intohimo saa Alexin tekemään hyvin rohkeita päätöksiä, jotka asettavat hänet vaaraan. Läheisimpänä turvana Alexilla on koira, jonka hän on nimennyt Carl Saganiksi idolinsa mukaan. Carl Sagan on päässyt kansikuvaankin isäntänsä kanssa.

Ote kirjasta:

ALEX: Katsotaanpas - vau! Katso, Carl Sagan, katso valoja!
[kaulapannan kilinää]
ALEX: Hei te siellä, voi kun voisitte nähdä tämän. Las Vegas on suoraan edessäpäin ja kaikki valot loistavat kuin lämpimänkeltaisten ja kylmänvalkoisten tähtien galaksi tai nebula. Ja kun me lähestytään sitä ja autot ympärillä lähestyvät sitä, on melkein kuin me kaikki oltaisiin yökkösiä matkalla kohti kuistilla palavaa valoa...
[liidun riipustusta]
[Alexin naurua]

Kuva kustantajan sivuilta

Filosofista pohdintaa sisältävät romaanit voivat olla ärsyttäviä mukaviisaita tai lohdullisia voiman antajia. Suositut Coelhon romaanit saavat minut ärsyyntymään, joten en enää lue niitä. Filosofisen fiktion anti on mielestäni hyvin henkilökohtainen ja elämänkokemukseenkin liittyvä asia. Romaani, josta olen innostunut yläkouluikäisenä, ei välttämättä tunnu keski-iässä enää miltään. Siksi olen välttänyt Lokki Joonatanin lukemista. Tartuin Chengin Kosmoksessa tavataan -romaaniin varovaisen odottavasti.

Pidin Chengin romaanin yksinkertaisuudesta ja teoksen avaruudesta. Pinnaltaan romaani kertoo yksinäisestä pojasta, jonka elämä on rankkaa. Päähenkilö on kuitenkin hyvin sinnikäs ja elämään myönteisesti suhtautuva. Lisäksi hänellä käy hyvä tuuri, hän tapaa kilttejä ihmisiä ja säilyy turvassa. Teos ottaa mielestäni kantaa ihmisten välisiin suhteisiin, toisten auttamiseen, vanhemmuuteen ja hyvään elämään. Yksinäinen poika löytää avoimin mielin maailmasta monia välittäviä ihmisiä. Teoksen avaruutta on mielestäni se, että uskon lukijoiden löytävän teoksesta itselleen merkityksellisiä asioita ja lohtua omaan elämäntilanteeseensa hyvinkin erilaisista asioista. Viehättävää ja kiinnostavaa on Alexin into avaruuteen ja kaikkeen siihen liittyvään. Liikuttavaa on hänen suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja uusiin tilanteisiin. Rohkaisevaa on hänen herkkyytensä, jonka kanssa hän elää vaihtuvissa tilanteissa. Kun itkettää, silloin itketään. Otetaan äänitys uudelleen, jos puheesta ei saa selvää itkun takia.

Kosmoksessa tavataan tarjoaa lohtua ja iloa surun keskelle. Se muistuttaa arjen hetkien olevan yhteydessä merkitykselliseen elämiseen ja meidän olevan osa suurempaa kokonaisuutta. Teos on lempeää luettavaa kaikille lukutaitoisille.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Kosmoksessa tavataan (alkuperäinen: See You in the Cosmos)
Tekijä: Jack Cheng
Suomentaja: Terhi Kuusisto
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Aula & Co

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin

Kansikuva kustantajan sivuilta

Avasin Jussi Huhtalan esikoisromaanin Ukkosenjohdatin ja luin sen ollessani oudossa mielialassa, jota voi kutsua välitilaksi. Romaanin päähenkilö on keski-ikäinen mies, joka on jymähtänyt välitilaan ja on nyt ahdistuksen suppilossa matkalla kohti pohjaa. IT-tukihenkilö Eero Perälä on sukunsa lailla jähmeän murahtelevaa joukkoa. Sosiaalinen vaimeus on estänyt häntä niittämästä suosioita parisuhdemarkkinoilla. Työ, parisuhde, sosiaalinen elämä ja oma tyytyväisyys elämään ovat kaikki huonolla tolalla.

Ukkosenjohdatin ei anna suomalaisesta miehestä kovin mairittelevaa kuvaa. Lapsuus, nuoruus ja aikuisuus ovat räpiköintiä, elämä kuluu päivä päivältä ja ihminen siinä sivussa. Takakannessa mainittu romanttisen traaginen tarina jää mielestäni puuttumaan sitä romanttisuutta. Suomalaiset tuntuvat olevan aika synkkää kansaa!

Teoksen parasta antia minulle on Perälän karu työyhteisö ja -tilanne. Jorel Oy on prototyyppi firmasta, jossa kukaan ei kai haluaisi olla itse töissä. Tosin Perälä ei omilla toimillaan tee työtään yhtään helpommaksi. Melkoinen ajankuva koko Jorel, aiemmin Jortikan Elektroniikka ja Sähkö Oy:nä tunnettu. Ote teoksesta:

Päällimmäinen ajatukseni oli, että kunpa työtuolin voisi jotenkin levittää vuoteeksi ja ottaa torkut. Ehkäpä nukkuisin hetken istualtani.
Luovuin ajatuksesta, sillä ohi käveli silloin tällöin kollegoja, joiden valvovien silmien alla ei nukuttu. Lähdin hakemaan kahvia; huomaavainen työnantajamme ei veloittanut kahviautomaatin käytöstä.
- -
Kahviautomaatilla törmäsin projektipäällikkö Ovaskaiseen. Hän oli palannut kuukauden mittaiselta sairauslomalta, jolle hän oli jäänyt burn outin takia. Hän näytti epäilyttävän virkeältä.

Ukkosenjohdatin ei vienyt outoa ajelehtivaa tunnettani pois. Sehän ei toki olekaan fiktiivisen teoksen tehtävä. Kuvitteellinen Eero jatkaa lillumistaan haaleassa vedessä. Minä astun arkiseen elämääni ja jatkan toimissani.

(Kuulenkohan kirjailija Huhtalan haastattelun syksyllä Helsingin kirjamessuilla? Se voi avata uusia ajatuksia tähän teokseeen.)

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Ukkosenjohdatin
Tekijä: Jussi Huhtala
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Atena

Lintulan kronikka löysi sydämeeni

Kävin keväällä Nurmeksessa ja piipahdin myös paikallisessa kirjastossa. Löysin poistohyllystä itselleni luettavaksi Lintulan kronikka -teoksen. Teokseen on kerätty hyvin monenlaisia tekstejä: kirjeitä, muisteluita, historiakatsauksia ja päiväkirjamerkintöjä. Tekstejä yhdistää Lintulan luostari ja ortodoksisuus.

Ennakko-odotukseni olivat hyvin uskonnollisia ja mietin, mitä teos minulle antaakaan. Äitini oli ortodoksi ja ortodoksisuus on ollut elämässäni välillisesti aina. Äitini kuoleman jälkeen olen käynyt  läpi hänen papereitaan ja tavaroitaan, joissa ainakin suvun kautta ortodoksinen kirkko ja usko on näkyvissä. Kirjoitan tätä tekstiä työhuoneessani, jonne toin kuvia Valamosta ja ikonin. Olen käynyt tänä vuonna jo kahdesti Riisassa ja ollut hyvin liikuttunut näkemästäni.

Lintulan kronikka on sydäntä lämmittävä teos. Siinä kerrotaan nunnien elämästä ja työskentelystä luostarissa. Sota vei nunnat pois Vanhasta Lintulasta, joka perustettiin Karjalan kannakselle 1895. Nykyäänhän Lintulan luostari on Heinävedellä. Henkinen ja maallinen elämä lomittuu luostarissa. Alla olevat kuvat teoksesta ovat osoitus siitä, että nunnat tekevät luostarissa hyvin monenlaisia tehtäviä.

Minulle liikuttavin ja mieleenpainuvin osa teosta on teksti, joka on koottu skeemanunna Serafiman päiväkirjoista. Skeemanunna keskittyy rukoilemaan ja on vapautettu muusta työnteosta. Skeemanunna Serafiman päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä, mutta saavat kyyneleet silmiini. Hänen päiväkirjamerkintänsä alkavat vuodesta 1973, jolloin hän vastaanottaa skeemavihkimyksen 71-vuotiaana. Viimeinen merkintä on kuusi vuotta myöhemmin. Kaksi otetta tekstistä:

Vietämme Palmusunnuntain juhlaa. Nousin aamulla klo 4. En mitenkään kyennyt nousemaan aikaisemmin. Kuntoni on heikonlainen. Lauluäänikin on mennyt. Lukea voin vain suurella vaivalla. Herra auta minua! Ehkä kuolen pian enkä ole vielä edes aloittanut kilvoitustani! (7.4.1974)

- - Minulla on molemmissa muistelukirjoissa nimet Anna ja Aleksandra. En voi mitenkään muistaa, keitä he olivat? (9.11.76)

Skeemanunna Serafinan päiväkirjassa limittyvät henkinen elämä tavoitteineen ja vanhenevan ihmisen ajatukset itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Ja tässä vielä päiväkirjatekstin viimeinen merkintä, joka on päivätty 2.4.1979:

Eilen kuoli sairaalassa hiljaa äiti Alexandra. Perjantaina meni sinne taksilla ja lupasi palata takaisin pääsiäiseksi, mutta nyt makaakin kirkossa kauniissa arkussa. Ja siinä on koko meidän elämämme!

Useat teoksen tekstit ovat vanhoja. Pappismunkki Hariton on kirjoittanut vuonna 1931 muistelun nunnien vihkimisestä, Ville Matilainen muistelee jatkosodan aikana komppaniansa saamaa komennusta Lintulaan. Tarkoituksena oli sodan rauhallisella hetkellä korjata taisteluissa tuhoutuneita rakennuksia. Sotilaiden kanssa luostarin rakennuksia oli rakentamassa joukko venäläisiä sotavankeja.Vuonna 1964 on Aamun Koitto -lehteen kirjoittanut Irja Laine vieraillut luostarissa ja kirjoittanut luostarin arjesta tavoitteenaan saada nunnille "vaatimaton, mutta lämmin asuintalo".

Tämän blogitekstin kirjoittamisestakaan ei tahdo tulla mitään, koska jään lukemaan teosta ja katselemaan kuvia jälleen kerran. Teos sai minut selaamaan Lintulan luostarin sivustoa ja sieltähän löytyikin lisää luettavaa! Lintulan kronikka on todella mielenkiintoinen kirja maailmasta, joka on minulle vieras. Teos herättää lämpimiä ajatuksia nunnista ja luostarielämästä.

Teos: Lintulan kronikka (Valamon luostarin julkaisuja 51)
Toimittanut: Arkkimandriitta Panteleimon
Julkaisuvuosi: 1992
Kustantaja: Valamon luostari