Otto Lehtinen: Wurlitzer

Kuva kustantajan sivuilta

Minulleko muka voisi käydä niin, he ajattelevat ja nielevät valoa, joka on niin kirkasta, että sen täytyy olla puhdasta onnea, ja se lupaa, että ikuisesti voi tanssia. Kuulen musiikin ja sen miten homot laulavat toistensa korviin, If I told you, that this couldn´t get better baby. Vartalot kiemurtelevat ja violetti valo puhdistaa ajatukset, tekee mielestä kevyemmän.

Luin hitaasti ja kompuroiden Otto Lehtisen Wurlitzerin. Kiinnostuin kirjasta jo kustantajan katalogista ja ihastuin kanteen. Itse romaanista muodostui minulle sitten ristiriitainen lukukokemus.

Wurlitzerin kertojina ovat mm. Henryk, Poika, Mies, Nastassja ja Äiti. Minulle tärkeimmiksi romaanin henkilöiksi tulivat Nastassja ja Äiti. Nastassja on ollut vähän aikaa sitten Nikolai, mutta nyt hän haluaa tulla naiseksi ja luopua olemasta poika. Sairas äiti ja hänen aikuistuvan lapsensa kasvu omaksi itsekseen puhuttelivat minua ja herättivät eniten ajatuksia ja tunteita. Minussa heränneet tunteet eivät olleet pelkästään myönteisiä, mutta se lienee hyvä asia.

Wurlitzer sijoittuu nykyaikaan ja suomalaiseen kaupunkiin. Henryk, Poika ja Mies ovat nuoria tai vähän vanhempia homomiehiä. Kirjassa miehiä riittää näitä tässä nimeämiäni enemmän. Wurlitzerissä varsinkin miehet ovat baarissa viihteellä, viettävät aikaa asunnolla, etsivät kumppania, menevät sänkyyn mahdollisten kumppanien kanssa, harrastavat ajantapposeksiä, kaipaavat ja kokevat ahdistusta ja yksinäisyyttä. Tämä on siis minun tulkintani tapahtumista. Ote kirjasta:

Ensimmäistä kertaa Henryk tajusi, että heitä oli huoneessa kolmen sijasta neljä. Mytty patjalla ei ollutkaan paksu täkki, vaan laiha poika. Harmaa ja helmeilevän kalpea, hikinen. Haisi samalta kuin näytti - raadolta. Nastassja nyrpisti nenäänsä, mutta Henrykistä krapulaiset homot olivat huvittavia. Juhlia nyt itsensä tuohon kuntoon.

Wurlitzer on minulle kertomus lapsista, jotka kasvavat aikuiseksi. Vaikka ihminen on jo toisten silmissä aikuinen tai miltei aikuinen, sisäinen kokemus voi olla lapsen kokemus. Aikuisuus näyttäytyy pelottavana. Tarinassa rakkaus ja seksi häivähtävät lähellä toisiaan, mutta miltei aina ihmiselle jää vain seksi. Aikuistuva ihminen ei pääse eroon perheestään, äidit ja isät vaikuttavat poissaolevinakin. Ihminen kaipaa jotain tietämättä mitä se on tai miten sen voisi saavuttaa. Ote kirjasta:

Mies tutkii tilannetta, tulee siihen johtopäätökseen etten minä karkaa, nuolaisee tassuaan ja sukii sillä korvansa takaa. Antaa odotuttaa itseään. Katselee minua. Siniset silmät. Näen niistä kasvoni. Näen lapsen. - - Näen oven menevän kiinni.

Parhaimmillaan Lehtisen Wurlitzer koskettaa minua ja tunnen monenlaisia tunteita. Hankalimmillaan se jättää minut lukijana kohauttelemaan olkapäitäni välinpitämättömyyttäni. Harmikseni hankalia kohtia on minulle liikaa, lukukokemus kokonaisuudessaan jää sirpaleiseksi ja liian laimeaksi. Lehtinen kokoaa romaanissa toisilleen vieraiden ihmisten tarinoita yhdeksi tarinaksi. Tämä tuo loppua kohden jonkinlaista merkitystä yksittäisten ihmisten elämänkulkuihin. Lumoavan kaunis kansikin saa lopuksi oman merkityksensä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Wurlitzer
Tekijä: Otto Lehtinen
Kansi: Jenni Noponen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Gummerus

Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille ja Marko Kitti: Oliivityttö

Olen lomalla ja näköjään lukeminen maistuu. Tässä ajatuksiani kahdesta eilen loppuun lukemastani teoksesta.

Aino Sutinen on tehnyt sarjakuvateoksen matkastaan Azerbaidzaniin, Georgiaan, Armeniaan ja Vuoristo-Karabahiin. Vaimoksi vuorille - reppumatkasarjakuva Etelä-Kaukasiasta on ihanan simppeli luettava. Kuvat ja tekstit ovat selkeitä, joten lukeminen sujuu joutuisasti. Kaukomatka saa tämän lukijan vaaleanvihreäksi kateudesta, mutta onneksi saan edes lukea toisten matkoista. Hymyilin kulttuurierojen kummasteluja puolin ja toisin. Tarinassa henkilöillä riittää ihmeteltävää sekä heissä, jotka menevät nuorena naimisiin että hänessä, joka ei sitä tee. Omat tavat tuntuvat järkeviltä ja sopivilta.

Vaimoksi vuorille on kiinnostavaa luettavaa. Huumoriakin matkakuvauksesta löytyy. Erityisen paljon pidin valokuvista, jotka ovat osa sarjakuvateosta. Itse asiassa valokuvia löytyy lisääkin Neon Tunisian sivulta, jossa kerrotaan teoksesta.

Luin Sutisen kirjasta Lukupino-blogista. Kun etsin kirjaa kirjastosta, sitä ei löytynytkään sarjakuvahyllystä. Lähikirjastossani Vaimoksi vuorille oli päässyt hyllyyn, josta löytyvät maantieteelliset ja kulttuurimaantieteelliset teokset, matkaoppaat ja matkakuvaukset. Sellainenhan se on, mutta silti ajattelin löytäväni sen sarjakuvista. Oppia ikä kaikki!

Teos: Vaimoksi vuorille - reppumatkasarjakuva Etelä-Kaukasiasta
Tekijä: Aino Sutinen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Neon Tunisia

Toinen lukemani kirja on Marko Kitin Oliivityttö. Oliivityttö on nuortenromaani, jossa kertojana on lukion syksyllä aloittava Joona. Teos kuvaa muutamaa päivää Joonan kesässä. Nuorukainen seurustelee, mutta tyttöystävä on lomamatkalla etelässä. Joona joutuu persoonallisen Veeran vaikutuspiiriin ja vaikuttuu.

Joonan perheessäkin on kaikenlaista Joonalle tuskaa tuottavaa, mutta pääpaino on kuitenkin nuoren miehen ihastumisen tunteissa ja teoissa. Pidin lukemastani ja mielikuvitukseni lähti aivan omille urilleen. Kirjan luettuani satuin löytämään kirjatrailerin Oliivitytöstä ja häkellyin, kun omat ajatukseni ja trailerin kuvat olivat niin kaukana toisistaan. Onneksi on kirjat ja oma mielikuvitus.

Oliivityttö on hetken kirja, nopeasti luettava ja omaksuttava. Yritin etsiä kirjasta kohtaa, jonka voisin ottaa tähän, mutta en sellaista löytänyt. Tunnelmaa on vaikea välittää parissa virkkeessä. Ehkä kirjasta jäi mieleen ihastumiseen liittyviä muistoja ja päähenkilön sisäinen levottomuus ja liike.

Teos: Oliivityttö
Tekijä: Marko Kitti
Julkaisuvuosi: 2012
Kustantaja: Tammi

Helka-Maria Kinnunen: Minä olen pamfletti

Hän nielee miehen, nielee naisen, nielee oravan / karvoineen häntineen ja hyönteisen, läpikuultavan / lankaraajoineen. Mutta miten hän sen tekee, / ja miten antaa ylen, limarihmoja, hekumoiden! /

Laputettu lukunautinto

Yllä oleva katkelma on runosta Helka-Maria Kinnusen esikoisrunoteoksessa Minä olen pamfletti. Sain luettavakseni tämän teoksen vähän aikaa sitten. Alku oli hivenen vaikeaa. Yritin lukea yhden runon joka ilta ennen nukahtamista, mutta olin runoihin aivan epävireessä. Tänään tartuin uudelleen Kinnusen kirjaan ja naps, vire löytyi. Kohta tuli itkukin, sen verran naisista, elämästä ja kuolemasta kertovat runot kolahtivat. Pidin paljon lukemastani.

Minä olen pamfletti on särmikäs ja painokas runoteos. Se kertoo ainakin ikääntymisestä ja menetyksistä. Minä olen pamfletti jakautuu kuuteen osaan, joista kahden nimessäkin mainitaan sekä kuolema että nainen. Runossa Ei me puhuta siitä runon puhuja kertoo unohtelevansa ja jaksavansa joka kesä aiempaa vähemmän. Muissa osan runoissa seurataan toisten muistamattomuutta, syömättömyyttä ja kaikkea hidasta kuolemista. Runoissa myös jätetään jäähyväisiä. Aktiivisempi, kenties nuorempi runon puhuja on osassa Hän ajattelee. Tuo osa on itse asiassa yksi pitkä runo, jossa rytmin vaihdokset, nopean ja hitaan muunnokset tekevät runosta erityisen kiinnostavan ja elävän.

Löysin myös teoksesta itselleni hyvän muistorunon. Olemme muutaman ystävän kanssa näitä sopivia runoja keränneet tulevaan tarpeeseen. Luin löytämäni runon muutamalle perheenjäsenelle, jotka sarkastisesti arvostivat mm. runon lyhyyttä. Valitsemani runon alku:

tästäkin kuulaasta kesäaamusta sinun on luovuttava / tästä heleästä päivästä korkein kirkuvin pääskyin / illan pehmeänä punertuvasta valosta /

Osa Minä olen pamfletti on teoksen ärhäkin ja se on hyvä. Runon puhuja huutaa ja kertoo mielipiteensä lupia kysymättä. Vääryydet on tuotava ihmisten tietoon. Vanheneva naisihmisyys viehättää minua.

Lopuksi Minä olen pamfletti -teoksen viimeisessä osassa Runkoääniä minua lukijana odottaa äkkipysäys ja jälleen - liikutus. Onko tuo kuolema?

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Myös Omppu blogissa Reader, why did I marry him? on lukenut tämän runoteoksen ja vaikuttunut mm. teoksen kansikuvasta.

Teos: Minä olen pamfletti
Tekijä: Helka-Maria Kinnunen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Noxboox

Lotta Nuotio: Yksi miljoonista

Kannen kuva kustantajan sivulta

Halusin lukea uutuuskirjan Yksi miljoonista, koska aihe kiinnostaa ja koskettaa minua. Kirjan kirjoittanut Lotta Nuotio on haastatellut Modia, joka ei esiinny kirjassa omalla nimellään.

Yksi miljoonista alkaa keskeltä erään syyrialaisen nuoren miehen arkea. Modi on maansa huonosta tilanteesta huolimatta tyytyväinen elämäänsä. Hän opiskelee kirurgiksi, hänen perheensä on riittävän varakas, hänellä on mahdollista elää mukavaa elämää. Kaikki tuo häviää todella nopeasti, kun tilanne ympärillä huononee ja Modi joutuu valtaapitävien silmien alle epäiltynä hallinnon vastustamisesta. Pian tarkkailu vaihtuu vankeuteen ja kuulusteluihin. Vankeudesta kotiin palaa hyvin toisenlainen Modi, joka ymmärtää, että hänen täytyy lähteä maasta pysyäkseen hengissä. Jo kansitekstit kertovat, että kirja kertoo Modin paosta Syyriasta.

Yksi miljoonista on surullinen kirja, joka kertoo yhden ihmisen ja hänen läheistensä kautta monien ihmisten vaikeasta tilanteesta. Samaan aikaan Yksi miljoonista on tarina selviämisestä ja sitkeydestä. Modin tarinan lisäksi lukija saa tietoa Syyrian nykytilanteesta ja historiasta. Ote kirjasta:

[Modin kertomana:] Ymmärsin aikuistuessani, että 50-60 -lukujen Syyriassa elettiin paljon demokraattisemmin ja vapaammin kuin meidän aikanamme. Me nuoret jotenkin luulemme tietävämme näistä ihanteista paremmin, mutta isäni ja äitini sukupolvi on Syyriassa elänyt paljon vapaammassa ilmapiirissä.

Yksi miljoonista on mahdollista lukea kuvauksena tapahtumista. Silloin lukeminen etenee vaivatta. Jos lukiessaan alkaa miettiä tarkemmin yksittäisten ihmisten tuskaa, lukeminen hidastuu ja vaikeutuu. Jo kirjan nimi, Yksi miljoonista, on ahdistava. Ei edes yksi miljoonasta, vaan yksi miljoonista. Uutiset ja sanomalehdet kertovat joka päivä, kuinka vaikeassa tilanteessa sodan keskellä olevat ihmiset ovat.

Kun Modi pääsee Turkkiin, kuolemanpelko hellittää osin. Kaikki se vieraus, jota hän kokee, on koskettavaa. Moni muu asia on taas lähinnä järkyttävää. Kun Modi pääsee YK:n pakolaisjärjestön Istanbulin toimistoon, jossa rekisteröidään pakolaisia, hän saa haastatteluajan vuoden päähän. Tilanne muuttuu vielä siitäkin huonommaksi. Kirjassa todetaan, että "lailliset reitit Eurooppaan olivat kiinni ja suljettuina ne pysyivät".

Kirjan luettuani kävin vielä lukemassa netistä ja UNICEFin sivuilta Syyrian ajankohtaisesta tilanteesta. Olen UNICEFin kuukausilahjoittaja. Jos haluat lahjoittaa UNICEFin kautta rahaa lasten auttamiseksi, tästä linkistä pääset heidän sivuilleen ja voit tehdä kertalahjoituksen.

Jos haluat tämän kirjan luettavakseksesi, voin lähettää sen sinulle. Ensimmäinen kommentoija saa kirjan postitse itselleen. Muista laittaa kommenttiin sähköpostisi. Kirja löysi uuden lukijansa toista kautta. Hyvä niin.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Yksi miljoonista - Modin pako Syyriasta
Tekijä: Lotta Nuotio
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Otava

Edit: Tekstiä muokattu 9.3.2016

Chester Brown: En koskaan pitänyt sinusta

Elina luki Chester Brownin sarjakuvateoksen En koskaan pitänyt sinusta ja sai minut blogikirjoituksellaan ottamaan kirjan luettavaksi. Nyt se on luettu.

Kansi kustantajan sivuilta

Omaelämänkerrallinen En koskaan pitänyt sinusta nosti tuskanhien tämän lukijan otsalle heti alkuunsa. En pidä pelkisteltystä piirrosjäljestä ja pienestä tekstistä sarjakuvissa. Jälkimmäiseen voisi auttaa käynti optikolla, mutta ei mennä nyt siihen. Brownin En koskaan pitänyt sinusta luottaa pienieleisyyteen. Ruudut ovat pieniä ja välillä aika harvakseltaan. Siinäpä ne ikävät asiat tästä sarjakuvateoksesta olivatkin.

Nyt niihin hyviin. Brownin En koskaan pitänyt sinusta päästää lukijan päähenkilön pään sisälle. Päähenkilö Chester, joka on kansikuvassa etualalla, on hintelä poika, joka miettii paljon asioita mielessään, mutta sanoo niitä ääneen paljon vähemmän. Chesterille tuottavat päänvaivaa ainakin hän itse, äiti ja monet ikätoverit. Chester on erilainen, joten moni kokee asiakseen kuittailla pojalle mennen tullen mm. ulkonäöstä, kavereista ja puhetavasta.

Chester on erittäin kiinnostava fiktiivinen henkilö. Se aukko, joka jää henkilön käytöksen ja kaiken sen välille, jonka lukija voi päätellä katsoessaan Chesterin pakoja paikalta, hänen yksinäistä miettimistään ja reagointejaan erilaisiiin tilanteisiin, on niin suuri, että siinä riittää täytettävää. Riippuen lukijasta ja lukijan kokemuksista aukot tulevat kyllä täytetyksi. En koskaan pitänyt sinusta on eräänlainen värityskirja. Väritettävänä ovat tässä tapauksessa muistot, tulkinnat niistä ja muistoihin liittyvät tunteet. Minkä värin annat epävarmuudelle? Entä yksinäisyyydelle? Äidin ailahtelevuudelle ja vaikenemiselle? Väritätkö hylkäämisen ja pilkan jo tänään?

Aukkojen ja vähäeleisyyden vuoksi En koskaan pitänyt sinusta on myös loistava lukupiirikirja. Harmi, että lukupiirissä tarvitaan yleensä yhtä aikaa monta kappaletta samaa kirjaa ja ymmärtääkseni kirjastoissa on yleensä yksittäiskappaleita sarjakuvateoksista. Mutta puhetta kirja kyllä synnyttää.

Somessa on lukukampanja #pojatlukee (se onkin #pojatkinlukee). En koskaan pitänyt sinusta on juuri sopiva pojille, ainakin kasiluokkalaisille ja siitä eteenpäin. On halua, tunnetta, tissiä ja ahdistusta. Suosittelen myös kaikille miehille. On selvää, että tämä sarjakuvateos sopii myös kaikille tytöille ja naisille, koska heilläkin on kaikenlaisia haluja, tunteita ja ahdistuksia, joiden kanssa he joutuvat elämään päivästä toiseen. Tissit he kestävät varmastikin.

Itse vien oman kappaleeni syötiksi nuorison kirjahyllyyn. Ties vaikka joku sen sieltä ottaisi luettavaksi.

Äiti avautuu automatkalla. Kuva kustantajan sivuilta.

Teos: En koskaan pitänyt sinusta (I Never Liked You)
Tekijä: Chester Brown
Suomennos: Hans Nissen
Julkaisuvuosi: 2012 (alkuperäinen 1994)
Kustantaja: Huuda Huuda

(6.3.2016 aamusella tarkennettu, että #pojatKINlukee)

Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka

Kuva kustantajan sivuilta

Olen hellinyt itseäni hyvillä kirjoilla. Viimeisin lukemani hyvä kirja on Kaiho Niemisen Ihmissuden kronikka. Tämä uutuusromaani on ollut todella vaikuttava lukukokemus, vaikka tartuinkin kirjaan ihan sattumalta. Kirjan nimi herätti aluksi uteliaisuuteni, mutta kaunis ja ajatuksia herättävä kansikuva sai minut aloittamaan kirjan. Kirjan aloitettuani en voinut lopettaa, sen verran liikuttavan ja vahvan tarinan Kaiho Nieminen kertoo köyhästä talonpojasta. Ote kirjasta:

Pyhän Rekon päivänä pyry oli tukkinut talvitien umpeen. Poika istui reessä kirstun kannella ja piteli ohjaksia, Matti käveli. Poika oli jo oppinsa saanut, Matin ei tarvinnut sanoa sanaakaan, kun poika pysäytti Korven karsikkopetäjän kohdalla.
Matti kävi veistämässä ristin sen kylkeen. Ja siinä se vartioi, pihkansa valuttaneen petäjän varressa, vanhaäitivainaan ristinmerkin ja vanhaisävainaan puumerkkilänkien alapuolella.

Ihmissuden kronikka kertoo 1600-luvun Suomesta. Talonpoika Matti Jurvanen elää perheineen niukkaakin niukempaa elämää. Valtioiden suuria asioita hoitaessa herrojen saattue erämaiden poikki pelmuuttaa Jurvasen elämää tarpeettomasti ja perheen kiikkerä elämän tasapaino on mennyttä. Ote kirjasta:

"Kysyköön Luojalta", luutnantti jupisi, "tai paskokoon alleen. En minäkään enää näitten karjalais-savolaissaatanoitten maalla pysty kaikkea takaamaan. Sen voin taata, että ensimmäisen löyhiä lupailevan nimismiehen hirtätän heti, jos semmoisen kelmin vielä silmiini saisin... Ja vaikka en ainuttakaan voudinpaskaa enää kuunaan tavoittaisi, vien meidät vielä täältä kuninkaamme eteen. Että sen voit sanoa jalosukuisille, sinne vien, vaikka turkit tulessa ja perseet karrella. Koettakoot sen ajan kärvistellä hengissä."

Nieminen pakottaa lukijan katsomaan yksittäisen ihmisen tuskaa. Kaikki talonpoika Jurvasen ympärillä sortuu ja ihmisen pahimmaksi uhkaksi tulevat toiset ihmiset. Ulkopuolisuus ja pahan asettaminen itsen ulkopuolelle ovat teemoina hyvin ajankohtaisia aiheita, vaikka teos sijoittuukin menneen ajan Suomeen. Ihmissuden kronikka hiljentää sanomallaan, ihmisen petomaisuutta ei vähennä koulutus, sivistys, asema tai usko korkeimpaan. Yhteisön jäsenyys tuo turvaa, mutta vain heille, jotka luetaan osaksi joukkoa.

Nieminen teksti soljuu ja on kaunista, vaikka tapahtumat ovat surullisia ja armottomia. Teos toi mieleeni hyvässä mielessä mm. Aino Kallaksen Sudenmorsiamen, Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Anneli Kannon Pyövelin.

Näin oli hyvä. Oli helppo olla ja odotella talvea.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Ihmissuden kronikka
Tekijä: Kaiho Nieminen
Kansi: Mika Tuominen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY

Laura Lähteenmäki: Nutcase

Tänään Juho lähtisi. Illansuussa, vanhempien työpäivän jälkeen he veisivät Juhon kaupunkiin sadankahdenkymmenen kilometrin päähän sisämaahan, missä olisi uusi koulu, uusi soitonopettaja, uusi elämä. Tämä päivä oli nyt. Koko kesän odotettu kamala, vähä vähältä vääjäämättä lähestynyt päivä oli tänään.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Luin Laura Lähteenmäen uutuuden, nuortenromaani Nutcasen. En muista lukeneeni Lähteenmäen kirjoja aiemmin, vaikka olenkin huomannut hänet mm. nuortenromaanista Iskelmiä. Lähdin lukemaan Nutcasea innokkaana. Kirja olikin minulle mielenkiintoinen lukukokemus, koska koin päähenkilö Saimin perheen ja kotimaisemat hyvin tutuiksi. Saimin äiti on äidinkielen opettaja, joka vielä kirjoittaa blogia iltaisin. Aluksi olin lukukokemuksestani jopa kiusaantunut, moni asia tuli liian lähelle.

Päähenkilö Saimi joutuu heti kirjan aluksi eroamaan rakkaimmasta ihmisestä, veljestään Juhosta. Juho muuttaa opintojensa vuoksi pois kotoa. Tämä nuoren henkilön ehdottomuudella koettu yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu on koko tarinan läpi kulkeva teema. Vaikka sisarukset ovat läheisiä, on heillä myös omat keskinäiset eronsa. Ote kirjasta:

He sallivat Juhon kanssa loilotuksen isälle, sillä kiltisti ajatellen renkutus [Vielä on kesää jäljellä] sopi hetkeen. Yleensä he kyllä soittivat autossa omia levyjään. Juho piti klassisesta, Ismo Alangon varhaisemmista bändeistä, Hassisen koneesta, Siekkareista ja Säätiöistä, sekä 80-luvun punkin jälkeläisistä, kuten YUP:stä. Saimi puolestaan fanitti vielä vanhempaa, syvempää, alkuperäisempää punkia.

Nutcase kertoo Saimin kokemana nuoruudesta pienellä paikkakunnalla. Saimin ja Juhon perhe on kokenut menetyksen, joka näkyy kussakin perheenjäsenessä omalla laillaan. Saimin perhe ja kouluun liittyvät ihmissuhteet vaikuttavat Saimiin, samoin Saimin yhteydenpito tai sen puute itsenäiseen elämään muuttaneeseen veljeen päin. Saimi, Juho ja itse asiassa kaikki muutkin perheessä ovat oikein mukavan oloisia ihmisiä. Meno on juurevan realistista ja aika arkista.

Tietty salaisuus tai mysteeri alkaa kuitenkin kiertyä Saimin ihmissuhteisiin tarinan edetessä. Tämä puoli tarinaa häiritsi minua jonkin verran, koska se vei huomiotani, vaikkei minua suuresti kiinnostanutkaan. Samoin kirjan takakannen teksti vei omia ajatuksiani ehkä väärille raiteille noin ennakkoon. Luin kirjan loppuun ja oioin omia ajatuksiani viimeisillä sivuilla.

Lähteenmäki on kirjoittanut kirjan lisäksi fiktiivisen blogin, joka laajentaa lukukokemusta netin puolella. Blogi löytyy osoitteesta lelunionpakattu.vuodatus.net. Itse en lukenut blogia kirjaa lukiessani, joten kirja toimii hyvin itsenäisenä.

Nutcase on hyvin kirjoitettu realistinen nuortenkirja, jossa kerrotaan maalla asuvan nuoren elämästä ja ajatuksista. Sisarusten välinen kiintymys ja yhteys on liikuttavaa. Pidin kirjassa erityisesti Saimin terävistä huomioista ja ajatuksista bloggaamisesta. Kirja sopii hyvin yläkouluikäiselle luettavaksi.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Nutcase
Tekijä: Laura Lähteenmäki
Kansi: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY