Ahokummun ja Savonlahden teokset ehdolla esikoiskirjapalkinnon saajaksi

Aamun Helsingin Sanomissa nimettiin tämän vuoden esikoiskirjapalkintoehdokkaat. Palkinnosta kisaavat teoksillaan Anna-Liisa Ahokumpu, Silvia Hosseini, Jani Mäkivalli, Tuukka Pietarinen, Kirsikka Saari, Stina Saari, Sisko Savonlahti, Tapani Tolonen, Eeva Turunen ja Enni Vanhatapio. Onnea ehdokkaille!

Olen lukenut kaksi ehdokaskirjoista. Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Kaksi ehdokaskirjaa haluan vielä ehdottomasti lukea: Kirsikka Saaren nuortenromaanin Hölmö nuori sydän ja Silvia Hossenin esseekokoelman Pölyn ylistys.

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Joka aamu isä jätti pöydälle lapun, jossa luki hyvää koulupäivää, leivät on jääkaapissa. Leivissä oli niin paljon margariinia, että se tursusi hampaiden välistä. Nostin balkaninmakkaran ja juuston sivuun ja kaavin margariinia vähemmäksi. Sitten laitoin päällysteet takaisin ja söin, vaikka ruoka tuntui vieraalta suussani. Yritin syödessäni ajatella muista asioita. Mitään isän laittamaa en ikinä heittäisi pois.

Häkellyin hyvällä lailla lukiessani Noora Vallinkosken Perno Mega Cityä. Teoksen yhteiskuntaluokka on minulle hyvinkin tuttu. Vaikka tapahtumien paikkana ison kaupungin lähiö on vieras, siirryin nuoruuteni tunnelmiin. Tarinan kertoja on Hanna, jonka elämän vaikuttavat suuresti henkisesti hauras äiti ja syöpään sairastunut isä. Perno Mega City antaa äänen työväenluokan perheen nuorelle, joka ei ole mitään. Hannan äiti jaksaa muistuttaa itseään ja perhettään tästä maailmanjärjestyksestä.

Perno Mega City piti minua otteessaan tiukasti teoksen alkupuolen. Loppupuolella luin teosta vauhdikkaammin ja kevyemmin, mutta kokonaiskäsitys teoksesta jää ehdottomasti plussan puolelle.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Perno Mega City
Tekijä: Noora Vallinkoski
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Atena

Minna Rytisalo: Rouva C.

Miksi se ei tule jos sitä kutsutaan noin vimmaisesti ja koko metsä tietää, että sen pitää tulla?

Luen Minna Rytisalon romaania Rouva C. ja olen kiitollinen kirjailijalle, jonka tekstissä herää henkiin yksi vaihtoehtoinen tarina itselleni rakkaasta historiallisesta henkilöstä. Minna Canth on merkittävä suomalainen kirjailija, jonka näytelmät ja muut tekstit ovat syvästi liikuttaneet minua. Olen monet kerrat käynyt Kuopion korttelimuseon järjestämillä kiertokävelyillä ja esittelyillä, joissa olen oppinut uutta Canthin elämästä ja ajasta. En ole lukenut Minna Maijalan tietokirjaa Herkkä, hellä ja hehkuvainen (linkki Amman blogitekstiin teoksesta), vaan säästellyt nautintoa sopivaan hetkeen. Tämän romaanin lukunautintoa en kyennyt lykkäämään, koska sovin erääseen opiskelutehtävään lukevani teoksen mahdollisimman pian.

Romaanissa neiti Minna Johansson ja lehtori Ferdinand Canth kohtaavat rehtori Cygnaeuksen johtamassa Jyväskylän seminaarissa. En aio spoilata tekstistä yhtään mitään, koska tapahtumat sinänsä kulkevat kirjailija Canthin tosielämän tapahtumia myötäillen. Se ei olekaan olennainen puoli tämän kirjan lukukokemusta. Rytisalo kirjoittaa romaanissa näkyviin nuoren naisen ajatuksien siemenet ja siemenistä kasvavat kirjailija Canthin moraalin perusperiaatteet, joille lehtikirjoitukset, puheet ja näytelmät rakentuvat.

Kun hän katsoi Minnaa, hän näki ihmisen, siis ensin ihmisen ja sitten naisihmisen, joka ei ollut miestä heikompi tai tyhmempi, vaan älykäs, nopea, hauska - tai oli ollut, joskus. Nyt hän oli erilainen, ja tämä ensimmäinen alakulon aalto kammotti Ferdinandia, joka ei vielä tiennyt, että se menisi ohi.

Oma osansa on puolisolla, joka rakastaa ja haluaa ymmärtää vaimoaan. Nuori rouva Canth on yritteliäs, erehtyvä ja erityisesti oppiva ihminen. Rytisalo kirjoittaa heleästi ja herkästi yksilön sisäisistä mielenliikkeistä ja tärkeiden vuorovaikutussuhteiden syntymisestä ja kehittymisestä.

En ole vielä edes teoksen lopussa. Haluan kirjoittaa teille romaanin olevan merkittävä ja samalla haluan säästää lopun vain itselleni. Minulla on ajatus teoksen lopusta ja pelkään, että pakahdun surusta päästessäni romaanin viimeisille sivuille. Rytisalon Rouva C. on erityisesti lukupiiriteos ja teos, josta tulee puhua lähimpien ystäviensä kanssa. Vai mitä sanotte tästä sitaatista: Tälläistäkö on avioliitto, kahden tahdon paiskautumista vastakkain?

Teos: Rouva C.
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus

Kei Sanbe: Poissa 1 (Erased)

Sain luettavakseni Kei Sanben Poissa (Erased) -sarjan aloitusosan. Teoksen kansi on niin kaunis, että jo pelkästään se houkuttaa lukemaan. Vielä enemmän kiinnostuin teoksesta ja koko sarjasta, kun ymmärsin Netflixistä löytyvän Erased-sarjan sekä piirrettynä että näyteltynä.

Poissa 1 kertoo sarjakuvapiirtäjänä ja pitsalähettinä työskentelevän Satoru Fujinuman elämästä. Sarjakuvat eivät lyö leiville ja lähetin hommat kypsyttävät. Työpaikalla on innokas lukiolaistyttö, Airi Katagiri, jonka juttelu lähinnä ärsyttää Satorua. Satoru ei tosiaankaan ole sosiaalisesti kovin taitava ja joustava.

Sanbe kertoo tarinaa hyvin juonivetoisesti ja koukuttavasti. Satorun elämää määrittää yksi erityinen ominaisuus: hän kiepsahtaa huomaamattaan aikakieppiin ja jää toistuvaan tapahtumien kulkuun. Satorun tulee huomata muutoksen paikka ja reagoida saadakseen tapahtumien kulun lähtemään uudella lailla eteenpäin.

Lajityyppinä tässä mangassa on jännitys. Teos sinänsä ei ole hyytävän kamala, mutta tietty pahan läsnäolo ja aavistus tulevasta turmiosta tarinassa on miltei koko ajan. Satorun äiti tulee käymään poikansa luona. Hän puhuu murteella ja on oman tiensä kulkija ärsyttäen poikaansa kohtalaisesti. Satoru muistaa yllättäen lapsuudestaan asioita, jotka hän on aiemmin pyrkinyt vaientamaan.  Yhtäkkiä tilanne muuttuu hyvin pahaksi ja Satoru huomaa elävänsä henkilökohtaista painajaistaan. Teosta suositellaan 14-vuotiaista eteenpäin, joten tämä ei ole pienten luettavaksi tarkoitettu.

Pidän Sanben kuvituksesta ja erityisesti juonen seuraamisen helppoudesta. Päähenkilön elämänkulku ja lapsuuden kokemukset kiinnostivat ja kiinnostavat edelleen. Satorun tarina alkaa vuodesta 2006. Aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista, sen verran koukuttavasti tarina kerrotaan ensimmäisessä teoksessa.

Poissa - Erased 2 ilmestyy 31.11.2018! Sarjaan tulee yhteensä yhdeksän osaa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Poissa 1 (Erased)
Tekijä: Kei Sanbe
Suomentaja: Taavi Suhonen
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisja: Punainen Jättiläinen (Tammi)

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Kirjoitin jo Kankimäen uutuudesta jotain alkutunnelmia blogissani. Valittelin ristiriitaisia ajatuksiani. Tuon postauksen jälkeen Naiset joita ajattelen öisin on lähtenyt vetämään aika lailla. Aika loppuu kuitenkin kesken. Storytel-palvelun kokeiluaika loppuu tänään ja kirja on minulla vielä kesken.

Naiset joita ajattelen öisin kertoo historian tunnetuista tutkimusmatkailijanaisista ja niistä tutkimusmatkailijanaisista, jotka nousivat ensin tunnetuiksi ja sitten upposivat taas tuntemattomuuteen. Teoksen alussa Kankimäki kertoo Karen Blixenistä, jonka sentään tiedän. Kirjailija lähtee aluksi teoksessa Afrikkaan ja käy Blixenin elämään liittyvillä paikoilla saamassa vaikutteita ja kokemassa itse. Myöhemmin Kankimäki kertoo innostuneesti ja innostavasti naisista, joilla on ollut rohkeutta lähteä matkalle ja matkoille. Kankimäki itsekin on uskaltanut lähteä, vaikka kertookin myös niistä hetkistä, jolloin rohkeus ei ole huipussaan.

Äänikirjaa kuunnellessani mieleeni ei jää yhtään nimeä, johon voisin myöhemmin palata. Tämä on äänikirjan yleinen heikkous, ainakin jos kuulijalla ei ole muistiinpanovälineitä käsillä kirjaa kuunnellessa. Minulla ei ole, ajan autoa. Olisin kirjailijan tapaan halunnut hakea netistä kuvia kalanäytteistä ja naistutkimusmatkailijasta, joka naamioi itsensä hyvin perinteiseksi ja vaarattoman näköiseksi aikansa naiseksi. Uskon, että kirjassa on kuvia ja haluan ehdottomasti selata kirjaa mahdollisimman pian. Kirjastoon siis!

Naisen elämä ja sen rajoitteet ovat kiinnostavia mielenkiinnon kohteita Kankimäen teoksessa. Menneiden aikojen naistet ovat joutuneet tekemään tiliä elämästään matkatessaan paikasta toiseen. He ovat usein olleet koko elämänsä lähipiirin miesten tahdon alla. Ensin isä, sitten aviomies tai veli, lopuksi kenties oma poika on ollut määräämässä naisen elämisen rajoja, rahojen ja ajan käyttöä.

Mikä minua kertojassa tai teoksen asetelmassa sitten erityisesti aluksi ärsytti? Ainakin ensimmäisenä huomasin kateuden tunteeni. Elämäni tuntuu muodostuvan sarjasta arkisia suorituksia. Omat lapseni ovat kohta itsenäisiä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Vanhempani ovat tarvinneet paljonkin apuani viime vuosina ja nyt jäljellä on vain toinen heistä. Huomaan seuraavani ikäisteni ja minua vanhempien ihmisten arkea ja juhlaa. Tuntuu, että monien vanhemmat ovat vielä antamassa iloa ja tukea aikuisille lapsilleen. Tiedän, että ihmisten elämät eivät ole vertailukelpoisia ja toisen ihmisen elämää ei kannata kaivata itselleen. Nämä ovat kuitenkin tunteita ja muistoja, joita Kankimäen teos herättää minussa kuulijana. Itkin kuunnellessani naisesta, joka jo nuorena joutui hoitamaan sairaalloista äitiään, kun tytön isä kulki maailmalla. Nainen - silloin vielä tyttö - opetteli lukemaan ja turvasi isänsä kirjoihin, joita kotoa löytyi. Sama nainen lähti vapauduttuaan maailmalle hyvin rohkeasti, koska hänellä ei ollut mitään pelättävää. Hän oli valmis kuolemaan milloin tahansa.

Toinen ärsyttävä tai minua vaivaava ajatus liittyy maailman tilaan, matkailun kuluttavuuteen maapallon hyvinvoinnin näkökulmasta ja länsimaisen ihmisen vapauteen tehdä asioita, joita hän haluaa tehdä. En haluaisi kannustaa ketään lentämään yhtään minnekään. Voinko innostua teoksesta, joka innostaa minua ja monia muita ostamaan lentolipun ja lentämään toiselle puolelle maailmaa? Voin ja en voi. Matkakirja voi korvata varsinaisen matkustamisen. Koska minulla ei ole rahaa ja mahdollisuutta lähteä, ratkaisu on todella helppo. En matkusta ja lentäminenkin minulta jää. Entä jos voittaisin Eurojackpotissa monta miljoonaa euroa? Lähtisinkö matkalle Japaniin tai Etelä-Koreaan? Ehkä lähtisinkin. Silti minun ja kaikkien muiden pitäisi todella miettiä valintojamme.

Kävin tänään hoitokodissa ja hautausmaalla. Kankimäen äänikirjan kuuntelu sopi päiväni sisältöön ja tunnelmaan erittäin hyvin. Mielestäni Kankimäki puhuu pohjimmiltaan teoksessaan ihmisen suhtautumisesta itseensä, elämäänsä ja maailmaan. Voin ymmärtää teoksen viestin tavallani oman elämäni ja kokemuksieni kautta. Minua Naiset joita ajattelen öisin rohkaisee elämään itseäni kuunnellen. Voin luottaa itseeni ja tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Teos: Naiset joita ajattelen öisin
Tekijä: Mia Kankimäki
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

(Kökköä virkettä korjattu 14.10. vähän virkeämmällä mielellä.)

Runoannoksia ja Naiset joita ajattelen öisin

Runovälipalat ovat uusin kehitelmä lukutavoissani. Nautin runovälipalat säännöllisesti lähikirjastossa työpäivän päätteeksi. Tavoitteenani on käydä kaksi kertaa kuussa nauttimassa runoista niihin keskittyen, ilman sen suurempia tavoitteita. Käytännössä tämä tarkoittaa puolta tuntia kirjaston sohvalla yhden tai kahden runoteoksen parissa. Minun ei tarvitse tietää teoksista tai runoilijoista mitään ennen välipalaa. Kaikki käy. Puolessa tunnissa ennätän lukea yleensä yhden teoksen kokonaan. Suosittelen!

Viimeksi kirjastossa luin Saila Susiluodon ja Johanna Venhon runoja.

Intoilin viikko sitten äänikirjojen uusista mahdollisuuksista autoelämässäni. Aloitin kahden viikon kokeilujakson Storytelin palvelussa. Mitä sitten helpon rekisteröitymisen jälkeen otin kuunneltavaksi? Valitsin omaan kirjahyllyyni nämä teokset:

• Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
• Juha Hurme: Niemi
• Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta ja muita runoja
• Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
• Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent - runotytön tarina jatkuu
• Antti Tuisku ja Antti Aro: Antti Tapani.

Olen ennättänyt kuunnella ajomatkoilla Kankimäen romaania. Tekniikka on toiminut hyvin, poissa on CD-levyjen vaihto ja muu sellainen sälä. Tänä iltana lähden puolisoni kanssa pienelle autoretkelle, joten virittänen meille kuunneltavaksi Berlinin tarinoita. Jos puoliso haluaa puhua kanssani, nöyrryn siihenkin.

Kankimäki on kirjailijana minulle tuttu aiemmasta, Japaniin sijoittuvasta romaanista. Naistet joita ajattelen öisin kertoo kertojan ihailemien naisten elämänkulusta ja niistä risteymistä, joita naisten ja kertojan elämien väliin rakentuu. Teos on autofiktiota, tarinassa M matkustaa Afrikkaan ja pohtii elämän merkitystä ja merkityksettömyyttä mm. Karen Blixenin elämän kautta. Teos antaa uutta tietoa ja herättää monenlaisia tunteita. Välillä pidän kertojasta, välillä ärsyynnyn hänestä hyvinkin paljon. Yleensä teos, joka onnistuu herättämään sekä positiivisia että vähemmän positiivisia ajatuksia, on osoittautunut lopulta ehdottoman hyväksi lukukokemukseksi. Saas nähdä, kuinka nyt käy. Riittääkö aika?

Kaisa Happonen ja Karri Paleface Miettinen: Revi se

Kaisa Happosen ja Karri Paleface Miettisen runoteos Revi se on herättävä lukukokemus. Se sopii ensirunokirjaksi nuorelle lukijalle. Happosen ja Miettisen runopohjina ovat valmiit tekstit. Pääasiassa lähteenä ovat mediatekstit lehdistä. Niitä leikkaamalla ja liimaamalla ja teksteistä osia värittämällä on saatu uusia tekstejä, tässä tapauksessa runoja.

Takakansi todistaa maailman olevan täynnä sanoja ja haastaa lukijat ottamaan ne käyttöön. Tässä vaiheessa virityn lukemaan vaikuttamaan pyrkiviä runoja. Revi se on värikästä luettavaa. Teoksessa on kuvia ja kuvakollaaseja ja teoksen runotkin ovat eräänlaisia kuvia.

Miettisen - tai Palefacen - tiedän, mutta Happosen joudun hakemaan netistä. Teoksessa ei eritellä, kumpi on tehnyt minkäkin runon, joten päättelen kaiken teoksessa olevan yhteisesti heidän tusseistaan ja saksistaan lähtöisin. Jossain kohti runossa näkyvissä on itkuun purskahtava kalpea poika, jolloin väistämättä ajatukset siirtyvät Palefaceen.

Luin kertaalleen teoksen läpi eilen illalla. Lukeminenhan väistämättä sotkeutuu ja punoutuu muuhun elämään. Eilisen illan tunnelma siivilöi teoksen lukukokemuksen moniääniseksi ja aktiivisuuteen kehottavaksi. Revi se -runoteoksen lisäksi keskustelimme kotona poliitikoista, mediasta ja armeijasta. Teetä ja pullaa kului jonkin verran. Välillä katsoimme Sohvaperunat ja myöhäisillasta pienemmällä porukalla elokuvan Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos). Aamulla jatkoin lukemista ja teen juomista. Lukemisen välillä keskustelimme opiskelupaikoista, töistä ja nuorisovaltuustojen toiminnasta. Välillä pesin pyykkiä ja tein muita huoltotoimenpiteitä. Tänä aamuna runoteosta lukiessani ymmärrän teoksen runojen olevan kriittisyydestään huolimatta ihmiskuntaan uskovia.

Osa runosta teoksesta Revi se

Löysin vinkin teoksesta jostain nettiselailuistani. Ajattelin, että teos olisi tietokirja, jossa opetetaan kirjanselkärunojen ja muiden vastaavien uusien runojen kirjoittamista. Sellainen oppikirja teos ei ole, vaan ihan oikea runokirja. Mutta se toimii kuitenkin hyvänä muistuttajana tekniikoista, joilla voi olla mahdollista tehdä tekstejä uudella lailla.

Tässä oma Google-runoni.

Revi se on runokirja lukijalle, joka ajattelee, etteivät runot ole häntä varten. Usein ihmisillä on käsitys, että runot ovat vaikeita lukijalleen ja siksi niitä kannattaa väistellä. On varmasti olemassa runoja, joiden ymmärtäminen ei käy hetkessä. Revi se -teoksen löytyy kuitenkin luettavaa kaikille.

Teoksen nimi, Revi se, viittaa tekemisen tekniikan lisäksi paikkaan, johon teos lukijan asettaa. Nimi muistuttaa, että maailma ei ole vielä valmis. Keskeneräisessä maailmassa ihminen tarvitsee runoja voimaksi, suojaksi ja löytääkseen oikean reitin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Revi se
Tekijät: Kaisa Happonen ja Karri Paleface Miettinen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: WSOY