Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme

Kirja piti kiikuttaa kiipeilypuuhun kuvattavaksi

"Jokaisen elämässä on niitä ihmisiä, jotka jäävät, niitä, jotka lähtevät ja niitä, jotka viedään väkisin pois."

Olen viime päivät ollut aivan suunniltani liikutuksesta. Karen Joy Fowlerin kirja Olimme ihan suunniltamme on upea kirja lapsuudesta ja perheestä. Kirjaa lukiessani olin liikutuksen lisäksi myös hieman hämmentynyt, koska lähdin lukemaan nuortenkirjaa. Kirjan keskitietämillä päätin, että kirja on nuorten aikuisten kirja. Tänä aamuna tutkailin kustantajan sivuja ja ymmärsin lukeneeni ihan aikuisten kirjan. No, koska kirja kertoo tunteista, joita voi kokea lapsuuden perheessä, kirja sopii myös niille nuorille, joita asia kiinnostaa.

Olimme ihan suunniltamme kertoo Cooken kolmelapsisesta perheestä. Kertojana on Rosemary, jonka intensiivinen kerronta on tarinan liima. Se, millaisia ratkaisuja kertoja tekee tarinaa kertoessaan, on osin kertojan omaa muisteluprosessia, osin vuorovaikutusta lukijan kanssa. Kerronnan järjestys ja tarinan salaisuudet ja viivästykset ovat kaikki merkityksellisiä. Ote kirjasta:

"Kukaan ei ollut tulossa luokseni karjapiiska mukanaan - ainakin oletin, ettei ollut - mutta minulle yritettiin silti opettaa, kuka olin. Yllättäen minusta tuntui, että minua oli ihan turha opettaa siinä asiassa. En ollut koskaan tiennyt, kuka olin. Eikä sitä välttämättä tiennyt kukaan muukaan." 

Rosemary aloittaa tarinan keskeltä, vuodesta 1996. Hän on silloin jo nuori aikuinen. Rosemaryn ja koko hänen perheensä tarina alkaa punoutua auki vähän kerrassaan. Vaikka Rosemary pulppuaa puhetta pienenä, lopulta hän vaikenee miltei kokonaan. Koska kaikella tässä tarinassa on merkityksensä, oman merkityksensä saa niin henkilöiden puhe kuin hiljaisuuskin. Olimme ihan suunniltamme on sinänsä helppolukuinen ja juonivetoinen, mutta sisältää järkyttävän paljon mietittävää ja tunnettavaa. Kirja palkitsee lukijan tarkoilla havainnoilla ihmisluonteesta. Ote kirjasta:

"En siis pysty todistamaan, että olen erilainen kuin te, mutta se on paras keksimäni selitys. Päättelen olevani erilainen muiden reaktioiden perusteella. Oletan, että syy on kasvatuksessani. - - Oikeastaan yritän vain sanoa, että tunnen olevani erilainen kuin muut.
Mutta ehkä teistä tuntuu samalta."

Kansi on mieleenjäävä ja kaunis. En löytänyt kannen tekijää kirjasta, joten joudun ihastelemaan tuntemattoman tekijän kädenjälkeä. Kuva kustantajan sivuilta.

Minulle tuli Fowlerin kirjasta mieleen ainakin Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Lionel Shriverin Jonnekin pois ja Poikani Kevin. Olimme ihan suunniltamme on sekä vahvasti yhteiskunnallisesti kantaaottava fiktiivinen teos että hyvin merkittävä yksilön omaääninen kasvutarina. Mikäkö on teoksen kannanotto? Minulle ainakin se, että ihminen on julma otus sekä omia lajitovereitaan että muiden lajien edustajia kohtaan. Ote kirjasta:

"Niinpä kaikille meille ihmisille on oikeastaan yhteistä se, ettei meillä kaikilla mielestämme ole mitään yhteistä, ja se on lajimme tragedia."

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Olimme ihan suunniltamme (We Are All Completely Beside Ourselves)
Tekijä: Karen Joy Fowler
Suomentaja: Sari Karhulahti
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuteos ilmestyi 2013)

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Viime päivät olen viettänyt menneen ajan tunnelmissa, kiitos Kaari Utrion ja hänen uutuuskirjansa. Paperiprinssi liittyy Utrion epookkiromaanien sarjaan, vaikka toki onkin itsenäinen teos. Uusinta kirjaa odotellessa minulla ja Kaari Utrion Facebook-seuraajilla on ollut ilo lukea kirjailijan päivityksiä tarinan punoutumisesta ja pohdintoja mm. historiallisen romaanin rakentamisesta.

Kuva Amanitan kotisivuilta

Paperiprinssi kertoo merikapteeni Sebastian Rossin ja neiti Wilhelmine Falkenstenin risteävistä elämänpoluista. Neiti Wilhelmine on huomiotaherättävän pitkä nuori nainen, joka omaa paljon sekä järkeä että suhteellisuudentajua. Neidin suurin ja äänekkäin ongelma on hänen isänsä, joka on varsinainen ilkimys. Paperiruukki yhdistää Falkenstenit ja Rossit ja tarina pyörähtää käyntiin mörkin ja elämänsä pettyneen kapteeni Rossin kinkatessa takaisin kotiin kaukaa Siperiasta. Ote kirjasta:

"Mies vaikutti vuorenkokoiselta istuessaankin, hartioita ja käsivarsia riitti joka suuntaan, kourat kuin moukarit. Komea hän oli niin kuin Wilhelmine muisti, komea, mutta ei herramiesmäisesti, kuten rakas Edward. Jylhä ja rosoinen, ahavoitunut. - - Wilhelmine tunsi kiukun ja kitkeryyden nousevan happamena kielelleen."

Sekä Sebastian että Wilhelmine ovat tarinan alussa koko ajan jonkun hampaissa, tässä kunnostautuu ainakin Wilhelminen isä, luutnantti ja Falkbergan isäntä, Carl Adam Falkensten. Nälvintää riittää molemmille sekä yhdessä että erikseen. Jo tämä herättää oman sympatiani molempia kohtaan. Se, että Wilheminen isä pohtii mielessään tyttärensä olevan mahdoton, saa minut toivomaan kaikkea hyvää tälle päähenkilölle. Wilhelmine, joka on "liian pitkä, liian tanakka, liian reipas", rakastaa ruukkia, mutta huomaa myös muuta rakastettavaa lähellään. Neiti ei ole lainkaan lälly ja tasainen, vaan saa kokea hyvin voimakkaitakin ja vaikeasti hallittavia tunteita. Ote kirjasta:

"Mieleen nousivat vuosien loukkaukset ja vähättelyt ja Papan saituus, joka teki puustellin elämän pieneksi ja alhaiseksi.
Kostonhimo ja ilkeys velloivat varoittamatta Wilhelminen sisässä niin rajuina, että leuat kiristyivät. Hän oli vähällä sylkäistä sänkisiä kasvoja."

Paperiprinssi on kaikin puolin taiten sommiteltu tarina, jossa ainakin minä lukijana voin asettua nauttimaan kaikesta siitä ajankuvauksesta ja henkilöiden tarkasta kuvaamisesta, jonka Utrio niin hyvin hallitsee. Toisten henkilöiden motiivit ja sosiaalisen aseman mukanaan tuovat rajoitukset vaikuttavat siihen, mitkä asiat ovat mahdollisia Wilhelminen elämässä. Hän huomaa suvun päämiehen olevan täysin valmis päättämään Wilhelminen elämän suunnan kuulematta lainkaan Wilhelmineä itseään. Suuri henkilögalleria taitavissa käsissä takaa tarinan tarvitsemat särmät ja rinnakkaiset tarinat. Itseäni kosketti erityisesti Helena Christina von Stauden kohtalo, jossa nuorelle naiselle kreivittärenä ei jää mitään muuta kuin miehensä ihailu toisten seuratessa yleisönä. Madame Mèren tehtävänä on hymyillä tapahtuipa mitä tahansa.

Utrio on saanut mahdutettua Paperiprinssiin paljon mielenkiintoista 1800-luvun alkupuoleen liittyvää historiaa. Kirjassa kerrotaan mm. paperin valmistuksesta, Siperian tutkimusmatkoista, tieteen kehityksestä Suomessa ja teollisen tuotannon alkuajatuksista. Vaikka Paperiprinssissä pysytään konkreettisesti Suomen kamaralla, ollaan muistoissa ja suunnitelmissa välillä maan rajojen ulkopuolellakin. Vesi on tarinassa tärkeässä roolissa, sen avulla tehdään paperia ja varmistetaan elämän jatkuminen. Toisaalta se uhkaa henkeä ja voi viedä terveyden ja elinvoiman. Rakkaus jopa vertautuu veden voimaan. Ote kirjasta:

"Mutta rakkaus ei kysynyt aikaa eikä paikkaa: se tuli yli kuin tulvavesi, ja hänen surkeaksi kutistunut elämänsä oli äkkiä täynnä riemua ja kiihkoa."

Paperiprinssi on ihanaa luettavaa. Kaikki tarvittava on kohdallaan.

Sain arvostelukappaleen kustantajalta, kiitos!

Teos: Paperiprinssi
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Kustantaja: Amanita
Julkaisuvuosi: 2015

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi

Pääsin lukemaan tuoreeltaan nuortenkirjan Rob McCool ja Krimin jalokivi. Olin silmäillyt aiemmin kirjailijan blogia, jossa kuvataan kirjan kirjoitusprosessia, mutta en ollut muodostanut mitään erityistä kuvaa kirjasta (tai mistään muustakaan kirjaan liittyvästä) etukäteen. Lähdin lukemiseen siis mielestäni hyvin ennakko-odotuksista vapaana.

Kirjan kansi herättikin paljon ajatuksia. Kansi ei innostanut minua tai perheemme nuoria tarttumaan kirjaan. Kuvitus oli mielestäni liian yksityiskohtainen ja konkreettinen. Kannen alaosasta tulee mieleen Star Wars ja yläosan vähäpukeinen nainen nelikätisen örriäisen kanssa on omiaan vahvistamaan tätä mielikuvaa. No, meistä minä tartuin kirjaan kannesta huolimatta. Ja kirjahan oli hyvä! Suhtauduin kanteenkin paljon myötämielisemmin kirjaa sata sivua lukeneena.

Kuva kustantajan sivuilta

"He olivat irlantilaisten fénnid-sotureiden pelotonta sukua ja tottuneet ottamaan riskejä heti siitä saakka kuin olivat oppineet kävelemään. - - Kohtaloa kiusoiteltiin kilpailumielessä. Testattiin heikkoja jäitä, juostiin suolla, temppuiltiin leijulaudoilla, uhmattiin petoja ja kavuttiin pitkin jyrkkiä kallioita. Kukaan ei heittänyt henkeään, mutta usein tultiin pää kainalossa kotiovelle."

Aluksi kompuroin nimissä, mutta se vaihe meni nopeasti ohi. Ehkä lukijan virkeystilakin vaikutti asiaan. Tarina alkoi vetää mukanaan ensimmäisten kolmenkymmenen sivun aikana. Päähenkilö Rob, Roibeárd McCool, on tarinan alussa seitsemän vuotta vanha ja melkoinen seikkailija. Tarinan fantasiamaailma on mielenkiintoinen, osin vanhanaikainen ja osin futuristinen. Rob pukeutuu joukkonsa lailla pellavasta, nahkasta ja villasta tehtyihin vaatteisiin, mutta kulkee paikasta toiseen leijulaudan ja kypärätutkan avulla. Oravannahkat ovat haluttua kauppatavaraa, vaikka taivaalla lentää lentopursia. Robin soturijoukkiolla on käytössään käärmeterva, Dragan tár, joka tehostaa havainnointia ja nopeuttaa reaktioita. Heillä on kypärissään viestijärjestelmä, jolla he voivat viestiä toisilleen ilman ääntä tai näkyvää yhteydenottoa. Kirjassa tämä viestintä, nuotittaminen, kuvataan tähdellä ja kursiivilla. Toimiva ratkaisu.

Kokko on kirjoittanut vetävän seikkailutarinan yläkoululaisille. Todennäköisesti tarina iskee ainakin poikiin, mutta uskon sen kiinnostavan myös tyttöjä. Kirjassa riittää reilusti luettavaa, sivuja on vajaa 300. Se on hyvä, koska kerrottavaakin riittää. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Rob on lapsi, mutta kahdessa seuraavassa jo nuori mies, ikää hänellä on tuolloin 14. Rob McCoolin tarinan aloittava kirja ei ole missään tapauksessa venytetty tai tylsä. Rob McCool ja Krimin jalokivi -tarinassa seikkailevat ainakin tsuudit, fénnidit ja has'hassinit. Kirjassa käytetään niin suojasädehaarniskaa kuin metallista komentotelttaa. Ote kirjasta:

"Asha oli kytkenyt ajatuksensa prismaporttien kautta skandien tietojärjestelmään. Hän ei tarvinnut ulkopuolisia johtimia tai laitteita. Prosessorit ja signaalisuodattimet oli rakennettu suoraan hänen vartaloonsa, ja hän käytti lentopurtta vahvistimena."

Toivottavasti kirja löytää tiensä yläkoululaisten käsiin. Kirja taipuisi hyvin myös peliksi tai elokuvaksi. Minua kirja viihdytti. Robin elämäntarina avautui tarinan edetessä ja paljon jäi vielä kertomattakin. Ilmeisesti kuulemme Robista vielä lisääkin?

Lisää kirjan kirjoitusprosessista Tatu Kokon blogissa Livekirjailija.

Kirjaa puidaan ainakin seuraavissa blogeissa:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Oksan hyllyltä
Kirjasähkökäyrä
Jos vaikka lukisi...
Luetaanko tämä?
Lastenkirjahylly

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Tekijä: Tatu Kokko
Kansi: Jussi Korhonen
Kustantaja: Icasos
Julkaisuvuosi: 2015

Blogistanian elokuun lukumaraton

Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa emännöi Blogistanian elokuun lukumaratonia, joka on 6. laatuaan.  Halusin osallistua, koska lukumaraton on niin hauskaa puuhaa. Reitti on valittu ja yö on nukuttu. Aamuvirkun on hyvä aloittaa työt aamusella. Laitoin riisipuuron pöhisemään perheelle, tee on keitetty ja nyt on hyvä hetki avata kirja.

15.8. lauantai

klo 5.30 Lukumaraton alkaa. Avaan Ella Brandonin kirjan Janet ja linnanherra.

klo 6.30 Janet ja linnanherra jo puolessa välissä. Kirja on nopealukuinen ja ärsyttävä. Tarina sinänsä on ok, mutta se on päätetty kertoa lyhyesti, miltei selkokielisesti. Naiskohtalo kerrallaan otetaan käsittelyyn ja homma hoidetaan nopsaan. Henkilöt myös miettivät ääneen omituisesti. Ote kirjasta:

"Lowrens tunsi kuuman humahduksen kulkevan kehonsa läpi. Rohto alkoi vaikuttaa. Maria huomasi sen ja naurahti mielessään: - Mieshän oli kuin kollikissa keväisessä lemmenhuumassaan."

Jatkan lukemista. Luen kirjan loppuun ennen muiden perheenjäsenten heräämistä.

klo 7.05 Ensimmäinen kirja lopussa, 153 sivua luettu. Uusi kirja alkamassa. Pirjo Tuomisen Mariaana, Vantaan tytär. Välillä luen, välillä valmistelen eväitä päivän retkeä varten. Lattea tölkissä, makkaraa, juustoa, leipää. Keittelen mukaan useamman termospullon kahvia ja kuumaa vettä teetä varten. Mies herätetty, kohta loppuporukka hereille. Ulkona paistaa aurinko! Lukeminen! Loppukesän ihana päivä edessä!

klo 19.10 Toinen kirja puolessa välissä. Ei kovin vakuuttavaa menoa lukemisen puolesta. Kaikki muu retkellä meni lukemisen edelle. Omien vanhempien kanssa keskustelut tuntuivat ehdottomasti lukemista tärkeämmiltä. Sää oli hyvä ja söimme yhdessä mansikoita. Automatkallakin huomion veivät hauskat jutut radiossa... Kunhan saan muun joukon nukkumaan, pääsen itse lukemaan. Sinänsä Tuomisen tarina Mariaanasta on mielenkiintoinen. Tähän mennessä toista kirjaa luettu 134 sivua. Nyt saldo siis 153 + 134 = 287. Huisaa! (Ei ole oikeasti, ihan onnetonta. Mutta muuten olen onnellinen.)

klo 22.00 Toinen kirja luettu. Tällä hetkellä saldo 153 + 270 = 423. Tuomisen Mariaana, Vantaan tytär oli vahva tarina leskestä, joka yritti elää tolkun ihmisen elämän. Hän rakastui syvästi, mutta ei unohtanut muuta elämää omassa tunnemyrskyssään. Kertomus Mariaanan elämästä tuntui ainakin tässä mielentilassa luettuna viehättävältä, aidolta ja uskottavalta. Kirjassa kuvattiin myös Helsingin seudun historiaa erityisesti 1700-luvulta.

Talo on hiljentynyt. Lataan pyykkikoneen pyörimään, juon hyvää teetä ja luen kirjaa. Seuraavana vuorossa Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili. Pitääpä kurkistaa myös muiden bloggaajien urakointia.

hämärät tunnit yöllä

Yritin päivittää postausta tuossa puolen yön tienoilla, mutta nettikin kieltäytyi toimimasta. Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili osoittautui yllättävän pirteäksi luettavaksi. Vahvan omaääninen minäkertoja Liisa Harju lähtee Pohjanmaalle opettajaksi. Ihmeteltävää riittää paikallisessa kulttuurissa nuorison riiaustavoista aina eri yhteiskuntaluokkien keskinäiseen nokkimisjärjestykseen asti. Kirja on hauska ja itseironinen, mikä yllätti minut. Kirja vilisee pistävän hauskoja heittoja (esim. täysipitoinen kansakoulunopettaja, syntyperäinen savolainen pöyhkeilyhenki).

Luin keittiön pöydän ääressä ja sohvalla, vaihtelin lukupaikkaa ja keitin teetä. Lopullinen simahtaminen tapahtui sunnuntain puolella 00.30. Onneksi olin jo makuuasennossa. Siihen mennessä olin päässyt Valtosessa sivulle 170. Opettajattaren syyslukukausi oli juuri päätöksessä ja vuosi 1924 alkoi. Silloin yöllä vielä harkitsin hetken heräämistä aikaisin aamulla viimeistelemään maratonini hallitusti. Sitten järki häivähti päässä ja päätin, että nukun ja teen itselleni hivenen helpomman sunnuntain ja maanantain.

Koko maratonin saldoksi minulla tulee 2½ kirjaa ja sivuja 593. Tämä maraton oli minulle hyvä kokemus siitä, että voin lukumaratoonata siinä sivussa, kaiken muun tekemisen ja elämän keskellä.

Blogistanian elokuun lukumaratonin reitti valittu

Olen valinnut luettavani lukumaratonille. Tavoitteeni on aloittaa jo perjantain puolella ja päättää urakka sitten sääntöjen mukaan vuorokauden täytyttyä lauantaina. Lähdemme mökkivierailulle lauantaina, joten automatkalla saan ehkä luettua, mutta perillä joutunen seurustelemaan, uimaan ja paistamaan grillimakkaraa. Tarjolla hupia siis koko päiväksi.

Olen valinnut luettavaksi helppoa ja viihdyttävää. Kiertelin romantiikkaosastolla kirjastossa ja valitsin kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Tässä lyhyt esittely takakansipainotteisesti kirja kerrallaan:

Rosamunde Pilcher: Talvipäivän seisaus

Eläkeläinen ja ex-urkuri matkustavat Skotlantiin ja tapaavat muita(kin) elämän kolhimia ihmisiä. (Miksi ihmeessä otin tämän kirjan??? Ilmeisesti kannen "Laatuviihdettä Skotlannista" -kommentin vuoksi.)

Andrew Miller: Kivun mestari

Sydämetön ja kipua tuntematon lääkäri seikkailee 1700-luvulla.

Barbara Cartland: Rakkauden virta

Sisäisesti tyhjä, mutta pinnaltaan soma herttua iskee silmänsä köyhään lähetyssaarnaajan tyttäreen.

Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Suomalainen taideopiskelija rakastaa Pariisissa.

Hilja Valtonen: Nuoren opettajan varaventtiili

Periaatteellinen opettajatar myllertää Pohjanmaalla. 

Pirjo Tuominen: Mariaana, Vantaan tytär

Punatukkainen leski ja nuori sotakamreeri rakastuvat 1700-luvun Vantaalla.

Rajaa Alsanea: Riadin tyttäret

Tavoitteena on häät rakastetun miehen kanssa.

Ella Brandon: Janet ja linnanherra

Köyhä nuori nainen ja linnanherra salarakastavat 1300-luvun Skotlannissa.

Antti Holma: Kauheimmat runot

"Uni tulee purkista / ja paholaiset nurkista..." 

Olin lukenut Antti Holmalta jo Järjestäjän ja pitänyt sen surullisuudesta hauskuudesta ja julmuudesta. Vaikka Järjestäjä on hauska, on Kauheimmat runot vielä hauskempi. Kärvistelin kotona odotellessani kirjaa näppeihini, mutta odotus oli sen väärti. Holma on koonnut yhteen niteeseen suomalaista lyriikkaa neljän runoilijan tuotannon osalta. Kauheimmat runot on lukijaystävällisesti jaettu runokukkasiin, runoihin ylioppilaille, runoja kodin juhlahetkiin, runoja ystäville ja rakkaille, runoja elämän kolhimille ja runoja matkalle tuonpuoleiseen. Lisäksi kirjasta löytyy johdanto, joka valottaa lukijalle runoilijoiden elämänkulkua ja yhteyttä kirjailija Holmaan. Teos päättyy yhteenvetoon runoilijoista. Ote kirjasta:

"Kuinka paljon lehtikaalia / mahtuu naiseen? / Yhtä paljon kuin / tunteita. / Eivät tunteetkaan / kokonaisena naiseen mene. / Lehtikaalin lailla ne / on käsiteltävä."

Päätin lukea kirjan omassa järjestyksessäni. Ensin luin hohottaen ja hihittäen runot elämän kolhimille ja runot matkalle tuonpuoleiseen. Sitten luin myhäillen alun tiedot ja jatkoin käkätyslukemista kukkasista eteenpäin. Kauheimmat runot sopii luettavaksi satunnaisessa järjestyksessä ja pienissä paloissa. Ote kirjasta:

"... ko buss mene ohi / kalsarireun mene persvako / eläm mene hukka / ja viimese raha / mene vuakra / kiit sillonki / kiit vitust ..."

Etukäteen uskoin pitäväni eniten Reino Leinosta. Tuo Eino Leinon kanssa samalta lähteeltä ammentava lyyrikko on melkoisen synkkä tapaus. Silti naiset veivät voiton tälläkin kertaa. Edith Södermalm ei vaatimattomuudessaan kaipaa paljoa, mutta silti omaa aimo annoksen kaupunkilaisasennetta halutessaan annoksensa gluteenittomana ja ilman korianteria. Edith Södergranista ei ole paljonkaan jäänyt jäljelle Holman käsittelyssä, vain muutama tähti ja kaipaus. Kirsi Kunnas on kuralammikossa sotkettu ja tuloksena on räävitön Sirsi Sunnas, jonka aakkosruno alkaa alkometristä ja päättyy ö-mappiin. Vastoin ennakko-odotuksiani pidin eniten kainuulaisen äidinkielenopettajan Karin Toiseks-Parasken runoista. Tämä  rohkea nainen runoilee itsekehittämällään murteella ja toivoo vielä joskus pääsevänsä runojensa kotiseuduille. Karin varmasti toivoisi pääsevänsä yökunssiin Heli Laaksoselle.

Antti Holman Kauheimmat runot on runoparodia, josta nauttii todennäköisesti eniten, jos tietää tai arvailee irvistelyn kohteita. Kannen söpö vehjekuvitus ja nopea kirjan sisällön selailu toivottavasti jo estää tosikoita hankkimasta tätä kirjaa. Sen verran mustaa kirjan huumori on. Tämä runokirja on parhaimmillaan ääneen luettuna. Kokeilkaapa! Aivan kaikkea en pystynyt naurultani ääneen lukemaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kauheimmat runot
Tekijä: Antti Holma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015

Mukana elokuisella maratonilla

Blogistanian elokuun lukumaraton pidetään 15.8.2015. MarikaOksa blogista Oksan hyllyltä emännöi maratonia. Hänen blogitekstistään (linkki yllä) voi tarkistaa halutessaan tapahtuman säännöt.

Minäkin olen mukana. Mietin maratoonaamisen mielekkyyttä, mutta ei kai pieni lukeminen voi millään olla haitaksi. Aion ottaa rauhallisesti, nauttia muustakin elämästä ja nukkuakin yöni. Lähden tällä viikolla käymään kirjastossa ja paketoin kertareissulla teeman maratonille. Ajatus minulla jo on valmiina. Yhden asian voin jo nyt luvata. En aio lukea kirjoja, jotka olen jo lukenut. Nyt mennään itselle uusilla kirjoilla tällä kertaa!

Kuva Pixabaysta.

Kolme kirjaa -haaste

Sain Kuuttarelta Kuuttaren lukupäiväkirja-blogista haasteen kertoa kolmesta kirjasta, jotka haluaa lukea vielä joskus uudelleen. Kirjan tulee olla myös blogattu. Kiitos haasteesta!

Kesäilta ikkunastani

Luen kirjoja kyllästymiseen asti uudelleen. En ikinä muista tarinoita aivan niin tarkkaan, joten voin hyvin sukeltaa kertomukseen uudemman kerran. Ryhdyin etsimään uudelleen luettavaa vanhimmista bloggauksistani. Tässä nämä nyt ovat, tämän hetken läikähdykset:

1. Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta

Kaunis ja viisas sarjakuvateos. Klassikko. Sopii hyvin monille lukijoille ikään katsomatta.

2. Jenny Kangasvuon Sudenveri

Huumaannuttava lukukokemus. Fantasiaa aikuisille.

3. John Steinbeckin Tuntemattomalle jumalalle

Lisää huumaa. Vanha kirja, joka meni ensilukemalta nuorella tytöllä ihon alle. Tässä tarinassa on tunnelma, joka viehättää minua kerta toisensa jälkeen. Vai mitä sanotte tästä:

"Tuuli tuiversi hänen hiuksiaan ja partaansa hänen kävellessään paljain päin vainioilla, ja hänen silmissään kyti kiima. Kaikki mitä hän näki ympärillään, maa, karja ja ihmiset, teki hedelmää, ja Joseph oli tämän hedelmällisyyden alkujuuri; hänen kiimansa oli sen liikkeelle paneva voima."