Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin

Tunnenko Carlin pienet käsivarret, muistanko miltä hän tuntui kun imetin häntä, nukuin hänen kanssaan, pidin häntä kädestä? En. Tunnenpas. Ja miltä tuntui pitää häntä kädestä aikuisena.

Kun kuulin Aidtin kirjasta, tiesin haluavani lukea sen. Ensimmäiset sivut luin teoksesta kustantajan sivulta löytyvästä lukunäytteestä. Kirjailija Naja Marie Aidt on tanskalainen runoilija ja kirjailija, joka on kirjassaan Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin kirjoittanut itsensä läpi oman lapsen kuoleman kauheuden.

Kansikuva kustantajan sivulta

Aidtin poika, Carl, kuolee onnettomuudessa 25-vuotiaana vuonna 2015. Tämä kerrotaan jo takakannessa. Aidtin kirjoittama romaanin tapahtumat etenevät spiraalina, samoihin tapahtumiin palataan ja kerrotaan ne uudelleen syventäen ja avaten tapahtumia ja niiden merkityksiä.

Teos, Carlin kirja, on mykistävä lukukokemus. Kertojaminä ottaa lukijan aivan lähelleen ja kertoo kaikki muistonsa ja tunteensa heti, tässä ja nyt. Välillä Carl on pieni poika, välillä elossa oleva nuori mies. Yhtäkkiä kaunis oma poika on kuollut ja elämä muuttuu käsittämättömäksi. Aidt limittää omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa kirjallisia viitteitä tavalla, joka tekee minut heikoksi. Aidt kertoo Gilgamesin tarinasta, joka vanhin tuntemamme kirjallinen teos. Mistä tuo eepos kertoo? Aidtin mukaan mm. rakkaudesta ja kuolemasta. Aidt lainaa eeposta ja itkettää minua taas: "Ei kukaan voi kuolemaa nähdä, - - raivoisa kuolema ihmiset kaataa!".

Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin -teoksen lukukokemus on hyvin henkilökohtainen. Minulle tämän kirjan lukeminen mahdollisti äitini kuoleman suremisen ja omien rakkaiden, erityisesti lasteni, menettämisen pelon käsittelyn. Huomasin, että ihmisten keskellä lukeminen auttoi lukemaan kirjaa edes pääosin hallitusti ja kostein silmin. Aivan omassa rauhassa lukeminen puolestaan sai aikaan sellaisen itkutulvan, että lukemisesta tuli jopa fyysisesti vaativaa.

Kiitän kirjailijaa rohkeudesta kirjoittaa tämä teos. Kiitos myös suomentajalle. Katriina Huttusen käännös on niin kirkas, että minuun sattuu lukijana. Tekstissä on niin paljon sävyjä ja tunnetta, että minun tekisi mieli palata luettuani kirjan alkuun ja jatkaa lukemista. En pysty. Aidtin kirjassa on 159 sivua. Teksti on niin voimallista, että yksi annos on riittävästi. Ote Aidtin runosta:

anna takaisin se
minkä sait kuolleelta
kun hän oli elävä
kun kuollut oli sydämesi

Teos: Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin
Tekijä: Naja Marie Aidt
Suomentaja: Katriina Huttunen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: S&S

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Hän laulaa, käskystä. 
Hän hakkaa käsillään, käskystä, rytmejä, jotka hänelle pianosta soitetaan.
Hän lukee käskystä runon, improvisoi, tanssii, suunnittelee ryhmätyönä yhteiskunnallisen sketsin, matkii eläintä (apinaa), esittää tuulta, naista ja nimetöntä uhkaa.

Hänet valitaan Ylioppilasteatterin jäseneksi.
Hän ei ymmärrä päätöstä.

Halusiko hän?
En tiedä. Tiedän.

Kansikuva on Tiina Makkosen tekemä.

Tutkin Karstulan kirjaston valikoimista sopivaa äänikirjaa automatkoille. Päädyin Pirkko Saision Punaiseen erokirjaan. Lähdin avoimin mielin melkoisen tietämättömänä kuuntelemaan Saision teosta, joka on hyvinkin omaelämäkerrallinen. Aluksi onnistun olemaan aika etäisen viileä kuuntelija. Lempilukijani Erja Manto teki kuuntelusta helppoa. Sitten kirjailija Saisio teki siitä vaikeampaa.

Innostuin nimittäin Punaisesta erokirjasta todella paljon. Humahdin tarinaan täysin. Teos alkaa vuodesta 2002. Pian tarina siirtyy 80-luvulle ja siitä vuoteen 1970. Tanakka ja harteikas opiskelijatyttö elää nuoruuttaan Helsingissä. Klovnisilmäinen nuori nainen kiinnittää minäkertojan huomion, ja naisten välinen rakkaudesta tulee mahdollista.

Erja Mannon lukemana teksti tulee todella liki minua kuulijana. Välillä joudun jäähdyttelemään tunteitani ja keskeyttämään kuuntelun. Saision teksti on intensiivistä ja niukkuudessaan merkityksellistä. Ote kirjasta:

Hänestä on tullut rikollinen, Suomen rikoslain rikkoja.

Se on merkillistä. Se on kiihottavaa.
Hän painaa suunsa klovnisilmäisen suulle ja ajattelee: minä olen rikollinen. (Minä ajattelen, painaessani suunni klovnisilmäisen suuta vasten: hän on rikollinen.)
Se on kiihottavaa, merkillistä.

Punaisen erokirjan minäkertoja lähtee Ylioppilasteatterin toimintaan. Vallankumous on puheissa ja teoissa koko ajan läsnä. Punaisessa on paljon tietoa Suomen kulttuurihistoriasta ja yhteiskunnan muutoksista. Välillä nauran, välillä huokailen. Teoksen teatterin maailma on todella kiinnostava. Saisio tuo itsensä lisäksi näyttämölle monia tuon ajan kulttuurivaikuttajia.

Kun sain Punaisen erokirjan kuunneltua, etsin paperikirjan käsiini tämän blogitekstin kirjoittamista varten. Teoksen taitto hämmästytti minut. Äänikirjaa kuunnellessa luo mielikuvan teoksen ulkonäöstä. Erokirja ei näytä sivuiltaan kovin houkuttelevalta, koska teksti silppuutuu pieneksi.

Rakkaus on vaikeaa. Vallankumous on mahdottomuus. Jotkut rakenteet säilyvät uudistustenkin keskellä. Onni on hetkellistä.

Ihailen Pirkko Saision rohkeutta. Punainen erokirja tuo erehtyvän ihmisen virheineen ja toiveineen aivan lähelle. Kun katson teoksen henkilöitä, huomaan miettiväni omaa nuoruuttani, aikuisuuttani ja aikuisuuden alkua yleisemminkin.

Ensivaiheessaan rakkaus on tarkkanäköinen, tarkkanäköisempi kuin koskaan myöhemmin.

Mutta se on antelias.

Ruhtinas se on: jakelee hyväksyntäänsä ja suvaitsevuuttaan yli varojensa. 
Ja vasta myöhemmin se katuu anteliaisuuttaan.
Ja silloin se muuttuu kitsaaksi ja heikkonäköiseksi, Harpagoniksi, joka mustasukkaisena vartioi kaikkea, minkä kuvittelee omakseen.

Teos: Punainen erokirja
Tekijä: Pirkko Saisio
Lukija: Erja Manto
Julkaisuvuosi: 2003
Kustantaja: WSOY

Milja Kaunisto: Status

Kaikki loppuu aikanaan. Avatessani Milja Kauniston Purppuragiljotiini-trilogian viimeisen osan huokaan, koska ero Isidoren ja Mariannen tarinasta on jo käsillä. Status on jatkoa aiemmille sarjan osille. Luxus ja Corpus olivat minulle hienoja lukukokemuksia.

Marianne vilkaisi giljotiinia, vaikka oli siihen asti koettanut pitää katseensa poissa terästä. Se oli kylmänharmaa, kuiva ja ryhdikäs. Auringonvalo osui siihen kuin vedenpintaan, ja sai sen säihkymään hopeatikarin lailla.

Giljotiini säilyy Isidoren ja Mariannen näköpiirissä Statuksessa. Kaunisto kuvaa 1700-luvun lopun Ranskan ja vallankumouksen kaaosta, kurjuutta, likaa, sontaa ja verta tavalla, joka kuvottaa ja kiinnostaa. Nautin teoksen menneen maailman kuvauksesta ja yksityiskohtien runsaudesta. Ote teoksesta, aiheena veri:

Nyt kun avasin Paul Barrasin asunnon oven astuakseni kadulle, kavahdin taaksepäin tympeää, metallista hajua, joka roikkui ilmassa silloinkin kun tuuli. Pariisissa haisi homeinen peruna, viini ja veri. Kaikkein pahimmin löyhkäsi veri.
- - Me olimme parhaina päivinä teloittaneet kolme raavasta miestä kerran viikossa, ja niinä päivinä teloituslavan alle kasatut sahanpurut ja oljet eivät pystyneet imemään kaikkea verta.
Nyt Sanson poikineen mestasi kymmenestä viiteentoista ihmistä päivässä joka ikinen päivä.

Minua vaivasi lukujumi aloittaessani Statuksen. Siitä ei ollut tietoakaan, kun Kauniston teos imaisi minut 1700-luvun lopun Ranskaan ja siihen lohduttomaan sekasortoon, joka Pariisin kaduilla tuolloin vallitsi. Yksittäiset ihmiset pinnistelevät säilyäkseen elossa. Liittolaisten etsiminen on vaikeaa, mutta pienikin inhimillisyys lämmittää yksinäisyydessä ja ahdingossa. Vallankumouksen myllerryksessä vaikutusvaltainenkin henkilö voi heiketä hetkessä ja menettää kaiken.

Purppuragiljotiini-trilogian kansikuvat ovat niin kauniita. Kuva kustantajan sivuilta.

Jo aiemmissa teoksissa olin ollut kovin kiinnostunut Isidoren elämän kiemuroista. Hyvää tavoitteleva Isidore ei ole uskaltanut tarttua omaan onneensa aiemmin. Olisiko aika jo nyt kypsä rakkaudelle ja hyvälle elämälle? Kaunisto näyttää ihmisen ja ihmisjoukkojen raadollisuuden ja julmuuden, mutta myös mahdollisuuden hyvään ja välittämisen voiman.

Status on luettu ainakin blogeissa Ja kaikkea muuta, Kirjasähkökäyrä ja Kirsin kirjanurkka.

Teos: Status
Tekijä: Milja Kaunisto
Kansi: Jenni Noponen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus