Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

Lähdin tänään kirjastoon palauttamaan kassillisen kirjoja. Aikomuksenani oli selvitä sieltä pois ilman uusia lainoja. [Hmph, en onnistunut hyvässä aikomuksessani.] Lainasin kirjastosta muutaman tärkeän kirjan (mm. kohtalaisen tuoreen käännöksen Shakespearen Romeosta ja Juliasta), mutta tämän Stephen Hawkingin elämänkerran nappasin luettavaksi heti kotiin tultuani. Kirjaan taitavasti valitut valokuvat vauhdittivat lukemistani, erityisesti kannen kuva on upea. Kirjan kannessa on kuva nuoresta Hawkingista polleana muiden opiskelijapoikien joukossa. Huolettomuus ja vapaus paistavat kuvasta. Minun lyhyt historiani on ohut kirja, sivuja on 124. Muutaman tunnin lukemisen jälkeen kirja oli luettu.

En yleensä pidä elämänkerroista, mutta Hawking kiinnostaa kyllä. Hawking on tieteen superjulkkis. Useimmat tunnistavat hänen olemuksensa ja ulkomuotonsa, vaikka eivät miehen tekemästä tieteellisestä tutkimuksesta mitään tietäisikään. Hawking itse sanoo kirjassa, että pyörätuoli paljastaa hänet.

Kirja Minun lyhyt historiani on helppo lukea, tästä kuuluu kiitos sekä itse kirjailijalle että suomentaja Markus Hotakaiselle. Varsinkin alun lapsuuden ja nuoruuden muistelu on nautinnollista luettavaa. Hawking kuvaa lapsuudenperhettään lämmöllä, boheemi älykkyys lienee perhettä hyvin kuvaava luonnehdinta. Hawkingin lapsuus muistuttaa minua Oliver Sacksin lapsuusmuistoista teoksessa Volframin hehku. Erityisesti iloitsin kouluikäisen Hawkingin kesästä Mallorcalla. Stephenilla ja hänen ikätoverillaan oli kesällä kotiopettaja, joka opetti pojille englannin kielen kauneutta antamalla joka päivälle lukuläksyn kuningas Jaakon aikaisesta Raamatusta. Lukemisen jälkeen pojat saivat kirjoittaa lukemansa pohjalta aineen. Wau!

Valtaosa kirjasta kertoo Hawkingin poikkeuksellisesta elämästä. Mukana on kuitenkin myös miehen kertomana hänen tekemäänsä tieteellistä tutkimusta roimasti yleistettynä ja oiottuna. Kaiken yksinkertaistamisen jälkeenkin virkkeitä saa lukea monta kertaa ja silti mieleen jää vielä kaihertamaan oman ymmärryksen vajavaisuus. Tätäkin pätkää luin ääneen sohvalla:

" [Polkuintegraalin] - - mukaan maailmankaikkeudella ei ole yhtä ainoaa historiaa, vaan on olemassa maailmankaikkeuden kaikkien mahdollisten historioiden kokoelma, ja kaikki nämä historiat ovat yhtä todellisia (mitä se sitten tarkoittaakaan)."

Hawking kertoo elämästään liikoja kaunistelematta. Sairastumisesta parikymppisenä tulee elämän jakava kriisi, jonka jälkeen motivaatio tutkimuksen tekoon löytyy nuoruuden haahuilun jälkeen. ALS on sitonut nyt jo yli 70-vuotiaan Hawkingin pyörätuoliin ja toisten jatkuvaan apuun, mutta silti mies on tutkinut maailmankaikkeuden syntyä, ollut kaksi kertaa naimisissa ja saanut kolme lasta. Hawking palauttaa kitisevän lukijan, siis minut, todellisuuteen ja suhteellisuuteen. Omat pienet ongelmat kutistuvat mitättömiksi lukiessa Hawkingin elämänvaiheista.

"On ollut upeaa olla elossa ja tutkia teoreettista fysiikkaa."

Teos: Minun lyhyt historiani (My Brief History)
Kirjailija: Stephen Hawking
Suomentaja: Markus Hotakainen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2013)

Sängynaluskansa

Voi tyräys sentään!

Sain luettavaksi ja kuunneltavaksi kotimaisen lastenkirjasarjan alun, tarkalleen ottaen sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Ella Brigatti on kirjoittanut ja piirtänyt Sängynaluskansa-kirjan ja sille jatkoksi Sängynaluskansa Karnevaalit -kirjan. Ensin mainittu Sängynaluskansa löytyy myös äänikirjana, jonka on lukenut näyttelijä Lotta Lehtikari. Kirjoihin tutustuimme koko perheen voimin, minä mm. luin kirjaa ääneen miehelleni.

Sängynaluskansa kotonaan sängyn alla

Kirjojen kannet ovat hyvin värikkäät. Sama värikkyys jatkuu kirjan sisäsivuilla. Kirjat kertovat tarinaa vekkuleista vihreistä otuksista, jotka ovat olleet iät ja ajan sängyn alla. Hyvä uutinen on, että otukset eivät ole mörköosastoa, vaan hauskoja ja puuhakkaita hyviksiä. Otukset ovat vilkkuja ja niillä kaikilla on oma nimi.  Vaarenhait, Vieno ja Viksu, muutamia mainitakseni, ovat kukin oman erityisalansa (esim. ionitieteilijä, balettitanssija ja professori) kautta erityisiä, vaikka olemukseltaan ne ovatkin hyvin samanlaisia viherpalluraisia. Vilkut ovat todellakin ryhmäsieluja ja nauttivat yhdessä tekemisestä.

Aluksi luin kirjoja itsekseen, mutta en oikein saanut tarinoita jäsentymään päässäni. Vaikka jokaisella vilkulla olikin oma alansa ja nimensä, ne vaikuttivat minusta keskenään hyvin samanlaisilta. Sinänsä tarina etenee jouheasti ja reippaat vilkut joutuvat vaihtuviin tilanteisiin lähiympäristössään. Kun kuuntelin ensimmäisen kirjan, Sängynaluskansa, äänikirjana, huomasin nauttivani tarinasta. Äänikirjana, varsinkin taitavan Lotta Lehtikarin lukemana, tarina pääsee oikeuksiinsa.

Kirjojen kuvituksessa pidin eniten yksinkertaisista kuvista, joissa ei tapahdu liikaa yhtäaikaa. Vaikka kirjojen kuvitus on komean värikästä minulle tarina toimi parhaiten kuunneltuna. Sinänsä vilkut tarinan henkilöinä ovat niin yksinkertaisia piirtää, että kirjojen kohderyhmälle, alle kouluikäisille lapsille, kirjat voisivat toimia myös piirtämisen innokkeena. Eskari-ikäinen voisi piirtää vilkkujen elämästä aika muhevia sarjakuvia, jos eskarin setä tai täti kirjaa hänelle ääneen lukisi. Ote kirjasta:

"Kun Metri [kissa] on kolunnut kirjahyllyn, kaatanut lampun ja pöllyttänyt kukkamullat, se saa tarpeeksensa vuoristoratana olemisesta. Se tietää, että nopein keino päästä vilkuista eroon, on  viedä ne takaisin sängyn alle."

Ehdoton plussa tekijöille tulee rohkeudesta. Tervehdin jokaista uutta kotimaista lastenkirjaa ilolla! Pidin myös vilkkujen humaanisuudesta ja hyvästä elämänasenteesta. Mielestäni äänikirja Sängynaluskansa on mukava lahja alle kouluikäiselle.

Sain kirjat kustantajalta arvostelukappaleina, kiitos siitä.

Teos: Sängynaluskansa
Kirjailija: Ella Brigatti
Runot: Tomi Sientola
Kuvitus: Ella Brigatti
Kustantaja: Kulttuurikioski osk
Julkaisuvuosi: 2014

Äänikirja: Sängynaluskansa (CD)
Kirjailija: Ella Brigatti
Runot: Tomi Sientola
Kuvitus: Ella Brigatti
Lukija: Lotta Lehtikari
Kustantaja: Kulttuurikioski osk
Julkaisuvuosi: 2014

Teos: Sängynaluskansa Karnevaalit
Kirjailija: Ella Brigatti
Kuvitus: Ella Brigatti
Kustantaja: Kulttuurikioski osk
Julkaisuvuosi: 2015

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Ensimmäinen muistijälki tästä romaanista liittyy itse kirjailijaan, Annamari Marttiseen. Näin häntä haastateltavan televisiossa eräänä päivänä liittyen uutuusteokseen Vapaa. Muistijälkeni jäi häivähdykseksi. Toinen ja merkittävämpi muistijälki on kirjastosta, jossa huomasin kauniin kirjankannen. En halunnut ottaa kirjaa mukaani, koska minulla oli (ja on) asunnolla ja kotona paljon luettavaa. Ihailemani kansi kuuluu Marttisen kirjaan Mitä ilman ei voi olla. Mustavalkoisessa kansikuvassa kaksi ihmistä ovat lähekkäin, juuri suutelemassa toisiaan. Kirja jäi kirjastoon. Kun näin kirjan uudelleen kirjastossa, otin kirjan mukaani asunnolleni. En aloittanut lukemista, koska takakannen teksti epäilytti minua. Kirjan aiheena on kolmiodraama, joka ei aiheena kiinnosta minua. Pidettyäni kirjaa asunnollani miltei kuukauden otin kirjan kotiini viikonlopuksi. Ryhdyin lukemaan kirjaa perjantai-iltana. Nyt, sunnuntaiaamuna, kirja on luettu. Rakastuin kirjaan ja sen vahva tunnelma lehahti minuun välittömästi ensisivuilta.

"Menkää pois, hän käski. Menkää. Minulla on vain tämä hetki, tämä on niin nopea, vain vähän aikaa, sitten on palattava kotiin."

Mitä ilman ei voi olla kertoo kolmen ihmisen tarinan. Iiro ja Vaula ovat onnellisesti naimisissa keskenään ja heillä on tytär. Lilja on tyttärensä kanssa kaksin. Tarvitaan yksi hetki ja onnellisuus muuttaa muotoaan. Iiro ja Lilja tutustuvat kohtalokkain seurauksin. Huomasin lukijana ymmärtäväni kaikkia kolmea päähenkilöä. Ehkä se on tarinan tarkoituskin, sisäänrakennettu ansa. Vaikka kolmikosta on löydettävissä henkilö, joka tekee päätöksen omasta uskottomuudestaan, tarina ei keskity syyllisen etsintään ja osoittamiseen. Marttinen kieputtaa tarinaa auki antaen kaikille kolmelle äänen, ja tapahtumat kuvataan limittäin useamman henkilön näkökulmasta.

Minulle Mitä ilman ei voi olla oli tarina halusta. Nautin suunnattomasti kirjan lukemisesta. Ote kirjasta:

"Sun pitäisi nähdä mut nyt, Iiro, hän ajatteli. Tässä ja tällaisena.
Sun pitäisi nähdä mut nyt, hän oli ajatellut jo nuorena ollessaan vaikka kesätöissä. Tehdessään ahkerasti jotakin, työntäessään hoitolasta rattaissa, tuntien itsensä tärkeäksi ja kunnolliseksi. Ja hän oli ajatellut poikakaverinsa katsomaan häntä jostakin, seuraamaan hänen toimiaan."

Kirjan alkupuolella vahvana ja kauniina kuvattu halu rumenee loppua kohden, kun arki ja sitoumukset muuttavat sekä ympäröivien ihmisten että itse kokijan reaktioita. Ote kirjasta:

"Iiro starttasi auton. Olo oli tyhjä. Lyhyestä euforiasta pudotus tyhjään ja harmaaseen. Kuin olisi ottanut tripin. Sitten rotkoon."

Nyt kirjan luettuani ajattelen, että kirjan kanssa käymäni leikki (Otanko sinut vai en? Luenko sinut vai en?) sopi oikein hyvin kirjan sisältöön. Minun piti ottaa kirja luettavakseni, minun piti lukea kirja. Ainoastaan lukemalla kirjan pääsin pisteeseen, jossa voin miettiä, miten tarinan ymmärsin ja mitä kaikkia tunteita se sai minut kokemaan. Oma lukukokemukseni oli nautintoa alusta loppuun, kiitos taitavan kirjailijan ja sopivan lukutunnelman. Se, mitä tarinan henkilöt kokivat, oli heille ainakin tuskallista, toki myös osin nautinnollista. Vaikka he toivoivat, että olisivat voineet pysäyttää tapahtuminen kulun tai muuttaa tapahtumien suuntaa, se ei ollut mahdollista. Elämällä ja tekemällä valintoja he kuitenkin päätyivät elämäntapahtumien kautta hetkiin, joissa oli mahdollista tarkastella itselle ja läheisille tapahtuneita tilanteita ja omaa osallisuutta niihin.

Jos tästä kirjasta tehtäisi elokuva, en haluaisi katsoa sitä. Marttinen piirsi jokaisen henkilön niin tarkasti, että näen heidät selvästi. Tällä hetkellä ajattelen, etten halua tätä kirjaa uudelleen, vaikka aika usein luen kirjoja monta kertaa. Ensimmäinen lukukerta oli niin voimakas, että se riittää minulle. Mihinkähän Marttisen kirjaan sitä uskaltaisi seuraavaksi tarttua?

Teos: Mitä ilman ei voi olla
Kirjailija: Annamari Marttinen
Kannen kuva: Corbis
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Ennen tätä kirjaa olin lukenut peräjälkeen useamman kirjan, jossa oltiin eletty menneessä ajassa ja hyvin kiinni omassa kehossa. Nyt Holopainen nykäisi minut vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jossa keho ja varsinkin iho sen päällä olivat vain työstettävää materiaalia omille tai toisten toiveille. En todellakaan nauttinut aluksi kirjasta Ihon alaiset, mutta se ei ole koko totuus.

Ihon alaiset on äskettäin julkaistu nuortenkirja, joka sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuden Suomeen, jossa on aivan hyväksyttävää ja tavallista muokata itseään erilaisin leikkauksin ja käsittelyin. Ote kirjasta:

"Käytävän toisella puolella istui kaksi ala-asteikäistä tyttöä, joilla oli moitteettomat meikit ja niin symmetriset ovaalikasvot, että ne olivat taatusti muokatut. Toisella oli pienehköt, mutta paljastavan korkeat ja pallomaiset rintaimplantit, hänet tunnisti pikkutytöksi lähinnä vain lapsellisesta äänestä."

Luomut, joita ei ole muokattu ja leikelty, ovat outoja. Luomut herättävät valtaväestössä kummastusta ja syrjintää. Ote kirjasta:

"- Mitä ne oikein teki? Kuvasiko ne minua?
- Joo, niillä on maailman typerin videoblogi, Luomubongarit. Ne etsii katukuvasta ihmisiä, joilla on meikkiä mutta ei muokkauksia, ja ilmeisesti on hirveän hauskaa "paljastaa" muokkaamattomia kaikelle kansalle."

Ihon alaiset kertoo neljän nuoren tarinan. Jara on luomu tahtomattaan. Maaseudulla kasvaneen pojan tie vie isoon kaupunkiin ja monenlaiset mahdollisuudet avautuvat komealle ja innokkaalle nuorukaiselle. Inka on luomu osin olosuhteiden pakosta, mutta myös osin omasta päätöksestään. Matias on taas luomu tietoisesti ja päättäväisesti. Joukon käsitellyin ja mysteerisin on PlastikPrincess, jonka elämää seurataan hänen bloginsa kautta. Teoksen yhteiskunnassa kuohuu, koska julkisin varoin tehtävän muokkauksen sallimisesta kaikille on tehty kansalaisaloite, johon on kerätty melkein miljoona nimeä.

Ihon alaiset -romaanin maailma on todella tyly. Itseään leikkauksin parantelevat (tai pahentelevat) niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Nuorista osa myy itseään, sitä upeaa keholuomustaan, mahdollistaakseen uudet muokkaukset ja korjailut. Työpaikan hakemisessa olennaista on ulkonäkö, ei pätevyys. Itse asiassa ulkonäkö on pätevyyttä, joka on ostettavissa rahalla. Oma ulkonäkö on loputtoman häpeilyn, säätämisen ja muuntelun kenttä. Muokattu ei ole koskaan valmis, aina löytyy jotain uutta ja muutettavaa. Itsetunto mitataan jokaisessa itseen kohdistuvassa katseessa. Olenko minä riittävän hyvä ja yksilöllinen? Enhän minä ole liian erilainen?

Aluksi lukemiseni oli tuskallista. Koin kirjan tarinan itselleni vieraaksi, mikä ei välttämättä nuortenkirjan ollessa kyseessä ole ollenkaan huono asia. Lukemisen edetessä jäin kiinni henkilöihin, erityisesti Inkan ja Jaran elämäntapahtumat ja valinnat kiinnostivat minua. Loppu oli ahdistava, kirja ei todellakaan ollut mikään hyvän mielen kirja. Ihon alaiset herätti minussa lukijana mielipiteitä ja ajatuksia, joten se oli onnistunut lukukokemus. Kirja sopii sisältönsä vuoksi juuri nuorille aikuisille, varhaisnuorille en lähtisi kirjaa tarjoilemaan.

Lukutoukan kulttuuriblogin Krista on myös lukenut kirjan, hän piti lukemastaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Ihon alaiset
Kirjailija: Anu Holopainen
Kannen kuva: Nina Stolt / Studio Onni
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2015