Paco Roca: Ryppyjä

Kirjasto teki sen minulle taas. Onneksi! Kävin kirjastossa, otin hyllystä sarjakuvateoksen ja luin sen. Löysin erityisesti etsimättä hienon teoksen ja sain ilon päästä keskelle hyvin surullista, mutta upeaa tarinaa. Palaan bloggauksen lopuksi kirjastoihin ja sarjakuviin.

Paco Rocan Ryppyjä kertoo eläkkeellä olevasta pankinjohtajasta, joka joutuu hoitokotiin. Hoitokotiin muuttava Emilio on asiallinen tyyppi, joka saa huonekaverikseen huumoria arvostavan Miguelin. Rocan tarinassa hoitokodin asukkaiden nykyhetkeen lomittuu hyvin konkreettisia muistoja menneisyyden tapahtumista. Se toki liittyy ikääntymiseen ja muistamisen ongelmiin, mutta on myös tuttua jokaiselle ihmiselle. Aikuinen ihminen huomaa yhtäkkiä olevansa keskellä muistojaan ja tunnetta, joka hänellä oli vaikkapa ensimmäisenä koulupäivänä. Alla oleva kahden kuvan ruutupari tiivistää jotain erään parin kiintymyksen alusta.

Kuva teoksesta Ryppyjä (2010, WSOY), piirros Paco Roca.

Roca esittää hoivakodin ikäihmiset lämpimän arvostavasti, mutta ei toisaalta peittele ristiriitoja ja hankalia tilanteita. Hoivakodin yläkerta on pelkoa herättävä paikka, jonne asukas joutuu, kun ei selviä alakerrassa. Teoksessa kerrotaan Alzheimerin taudista, syödään lääkkeitä ja testataan muistia.

Rocan tarina on ennalta arvattava, mutta se ei vie mitään teoksen voimasta pois. Muisti ei parane. Unohdus ja kuolema ovat koko ajan lähempänä. Ne ovat lähempänä jokaisen sivun kääntämisen jälkeen Emiliota, mutta myös minua lukijana. Luen omaa ja rakkaitteni tulevaisuutta. Fiktion "totuudellisuus" tekee Ryppyjä-sarjakuvateoksen lukemisesta niin tunteikasta. Ryppyjä tiivistää ja kokoaa. Itse vanhusten hoivaosastolla työskennelleenä ja useamman ikääntyneen sukulaisen viimeisiä vuosia seuranneena kaikki kirjassa on tuttua ja totta. Kannessa Emilio on junan kyydissä. Tuuli tai junan liikkeen ilmavirta puhaltaa muistot pois Emilion päästä. Hän itse hymyilee ja katsoo junan menosuuntaan, kaiketi tulevaisuuteen.

Ryppyjä teki minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin ostaa kirjan itselleni. Se löytyikin Turun Sarjakuvakauppa.fi -kaupasta kohtuulliseen hintaan. Samalla ostin En koskaan pitänyt sinusta -sarjakuvateoksen, josta ainakin Elina blogissa Luettua elämää piti paljon.

Kirjastoista ja sarjakuvista: kirjasto voisi tarjota kävijöilleen sarjakuvapalvelua. Liityttyäni sarjakuvapalveluun kirjastonhoitaja lykkäisi aina kirjastossa käydessäni, eli noin kerran viikossa, mukaani satunnaisesti valitun sarjakuvateoksen. Näin lukisin enemmän sarjakuvia.

Teos: Ryppyjä
Tekijä: Paco Roca
Suomentaja: Anu Partanen
Julkaisuvuosi: 2010 (alkuperäinen 2007)
Kustantaja: WSOY

(Typo korjattu 11.4.2016)

Supernova

Kuva sivulta tieteiskirjoittajat.net

Sain luettavakseni novelliantologian Supernova. Kymmenen kirjoittajaa on näyttänyt kyntensä spefinovelleissa. Minulla ei ollut lukemiseni aluksi suurempia odotuksia kirjan suhteen, novellit eivät ole intohimoni. Huomasin jälleen, että minun on vaikea rytmittää novellilukemista, koska jokaisen uuden novellin kohdalla minun pitää innostaa itseni aloittamaan tarina alusta.

Supernovan esipuhe kertoo novelliantologian olevan uusien kirjoittajien esiinmarssi. Samalla lailla ensikertalaisia ovat valtaosa antologian toimittaneista henkilöistä. Siinäpä hyvä lähtökohta antologialle.

Antologian ensimmäinen novelli, Järvisen Tuuleton taivas, seisovat vedet, jätti minut vähän kylmäksi. En ehkä oikein osannut hypätä tarinan mukaan. Humoristinen Näsin Koiratalo hymyilytti, vaikka en koiraihminen olekaan. Novellissa kuvattu rakkaus sekä ihmisiin että elämiin oli riittävän vinksahtanutta makuuni.

Santeri Lanérin Limiaika pitää sisällään mielenkiintoisen ajatusrakennelman. Andren ja Mirajin elämä on suuren ristiriidan kyllästämä, ja oma arki alkaa näyttää tätä Lanérin fiktiivistä maailmaa miettiessä kohtalaisen vaivattomalta. Ihmisten rytmisyys näyttäytyy jännittävänä, kun huippuhetkellä "Andre tunsi värähtelynsä kiihtyneen niin, myös toiset ajatukset heräisivät kohta. - - Toiset ajatukset olivat heränneet. Mieli toimi kuin elohopea."

Nautin eniten Anna Salosen novellista Kahdeksanjalkaisia. Siinä Jaakko jää yksin kotiin vaimon lähtiessä työmatkalle. Jaakko joutuu henkilökohtaiseen helvettiin pyristelemään pelkojensa kanssa. Ote novellista:

Jaakko seisoi makuuhuoneen ovella epäröiden. Hän oli vetänyt jalkaansa kumisaappaat, ja käsissä oli unikkokuvioiset patakintaat. Niillä oli vaikea pidellä tavaroita, mutta hän ei missään tapauksessa halunnut joutua koskemaan siihen kammotukseen paljain käsin.

Novellikokoelma Supernovaa ei ole koottu minkään teeman ympärille. Se on oikein hyvä asia, koska pidin novellien keskinäisestä erilaisuudesta. Supernova oli minulle viihdyttävää spefiä. Tutustuin moneen uuteen kirjoittajaan, kiitos siitä!

Kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Supernova. Uusien kirjoittajien antologia
Toimittaneet: Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen ja Shimo Suntila
Kannen kuva: Arren Zherbin ja Venja Suntila
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea

Kannen Matti katsoo silmät apposen ammollaan lukijaa.

Olen nauranut netissä leviäviä Matti-sarjakuvia, joissa päähenkilö on tilanteissa, jotka suomalainen ymmärtää kiusallisiksi ja painajaismaisiksi. Sarjakuvat Matista löytyvät Finnish Nightmares -blogista. Työskentelen tällä hetkellä koulussa ja opetan maahanmuuttajanuoria. Heitä nauratti Matti, joka toisteli "No niin" yhtä usein kuin opettaja.

No niin, mennäänpä asiaan. Karoliina Korhonen on kirjoittanut ja piirtänyt sympaattiset kuvat suomalaisesta Matista. Nyt nuo kuvat ovat koottu kirjaksi, joka ilmestyy suomeksi ja englanniksi Matin nimipäivänä. Sain luettavakseni suomenkielisen kirjan Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea. Kirjassa kerrotaan suomalaisten painajaisista suomalaisuudesta, naapureista, julkisista paikoista, asiakaspalvelusta, ruoasta, muista ihmisistä ja töistä. Kirjassa on myös esitelty joitakin suomalaisten päiväunia.

Luin kirjaa yhdessä henkilöiden kanssa, jotka vasta totuttelevat suomalaiseen kulttuuriin. Kuvat ja tekstit herättivät sekä hymyjä että ihmetystä. Alla kuva, josta puhuimme eniten. Miten voi olla, että suomalaiselle se on vaikeaa tai painajaismaista, jos joku katsoo silmiin ja hymyilee? Hymyhän on mukava asia. Sehän on ystävällistä.

Osiossa suomalaisten painajaisia muista ihmisistä

Korhonen kuvaa hyvin kuvissaan suomalaista kulttuuria ja suomalaista ihmistä paljaimmillaan. Toki on rohkeita ja reippaita suomalaisia ja itsenikin lasken sellaiseksi, mutta silti Matti onnistuu puhuttelemaan jotain minussa. Matti tuntuu kovin tutulta, ja mm. Kyrön Mielensäpahoittaja on mielestäni sukua Matille.

Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea on minulle tietokirja suomalaisuudesta. Se on suunnattu niin suomalaisesta kultuurista kiinnostuneille kuin heille, jotka ovat suomalaisia syntyjään. Kirjan nimikin viittaa sen olevan tueksi suomalaisille. Sarjakuvakirjassa on vähän tekstiä, mutta kuvia jää miettimään ja katsomaan pidemmäksikin aikaa. Varsinkin Mattia tekisi mieli ottaa kädestä kiinni tai taputtaa olkapäälle kannustavasti. Mutta sittenhän Matti ahdistuisi ja kokisi olonsa vaikeaksi.

Suosittelen Suomalaisten painajaisia luettavaksi ihan kaikille lukutaitoisille. Kirja ei loukkaa ketään. Se nauraa suomalaisuudelle lempeän ymmärtävästi. Kirjan vetovoimasta kertoo se, että minulla on jo monta läheistä ja tuttavaa, jotka haluavat lainata kirjan luettavaksi jälkeeni.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea
Tekijä: Karoliina Korhonen
Suomentanut: Ville Lähteenmäki
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Atena

George R.R. Martin: Jäälohikäärme

Kirjailija George R.R. Martin on minulle tuttu lähinnä sarjan Game of Thrones kautta. Muutama Martinin kirja odottaa hyllyssä lukemista, mutta ainakaan vielä ei ole niiden aika. TV-sarjaa ahmin ja ahdistun kaikesta siitä, mitä silmieni eteen on loihdittu. Pirullisen kekseliäs tuo Martin.

Raijan blogista Taikakirjaimet luin, että Martinin aiemmin kirjoittama nuorten pienoisromaani tai novelli on julkaistu suomeksi. Jotain pientä George R.R. Martinilta on lupaava lähtökohta lukijalle, jolla on riittävästi lukemista ja kiinnostus kaikkeen uuteen. Kustantamo Kirjava oli minulle vieras. Hyvin nopeasti päätin hankkia kirjan omaksi. Nyt se on luettu.

Martinin Jäälohikäärme on hieno, kaunis ja taianomainen tarina. Se on nopea lukea, kirjassa on 118 sivua. Luis Royon kuvitus sopii kirjan tarinaan hyvin. Ainakin minulle kuvat lisäsivät merkittävästi tarinan tenhoa. Päähenkilö Adara on kuvissa sievä kiharapäinen tyttö, jolle kontrastina lohikäärmeet ovat hurjia ja äriseviä. Adara on lumen ja jään lapsi, joka erottuu muista ihmisistä. Se, mikä toisille on kauhistus, tuntuu Adarasta kotoisalta ja turvalliselta. Ote kirjasta:

Adara piti kaikkein eniten talvesta, sillä jäälohikäärme saapui maailman kylmetessä. Hän ei milloinkaan saanut varmuutta siitä, toiko kylmyys jäälohikäärmeen vai jäälohikäärme kylmyyden.

Jäälohikäärmeessä talvilapsi kohtaa kylmyyden ja tuhon mahdollisuuden. Adara joutuu tarinan edetessä miettimään itseään ja muita ihmisiä. Adaran perheen tarina yhdistyy Adaran omaan tarinaan. Ihmisen omalla toiminnalla on suuri merkitys kaikkien läheisten hyvinvointiin. Kirja on hyvin nautittava lukukokemus. Kauneutensa ja satumaisuutensa vuoksi se sopii hyvin niin nuorille kuin aikuisillekin.

Lohikäärmeen jäiset silmät kohtasivat Adaran katseen, ja hän juoksi sen luo ja siipeä ylös ja kietoi käsivartensa sen kaulaan. Hän tiesi, että hänen oli kiiruhdettava. Jäälohikäärme näytti pienemmältä kuin koskaan ennen, ja hän ymmärsi, mitä kesän kuumuus sille teki.

Teos: Jäälohikäärme
Tekijä: George R.R. Martin
Suomentaja: Satu Hlinovsky
Kuvitus: Luis Royo
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen 1980, kuvitus 2014)
Kustantaja: Kirjava

Tämä on blogini 300. postaus. En tehnyt koosteita, vaikka niin aiemmin suunnittelinkin. Sen sijaan olen lukenut kirjoja.

Muistilista itselle

Muista lukea kaikki, mitä nämä uudet suosikkikirjailijasi kirjoittavat:

1) Antti Holma,
koska hohotit sekä Järjestäjää että Kauheimpia runoja.

2) Sari Pöyliö,
koska intoilit sekä Pölynimurikauppiaasta että Ihmisen verestä.

3) Saara Turunen,
koska kiemurtelit monien ristiriitaisten tunteiden vallassa lukiessasi Rakkaudenhirviötä.

Teos, tekijä, kustantaja, julkaisuvuosi

Järjestäjä, Antti Holma, Otava, 2014
Kauheimmat runot, Antti Holma, Otava, 2015

Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä, Sari Pöyliö, Atena, 2014
Ihmisen veri, Sari Pöyliö, Atena, 2015

Rakkaudenhirviö, Saara Turunen, Tammi, 2015

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Kun opettaja kyselee tulevaisuudensuunnitelmistamme, kerron, että haluaisin elää samalla lailla kuin Nancy. Haluaisin olla narkomaani, asua roskiksessa ja kuolla mahdollisimman nuorena. En vain tiedä, miten se on mahdollista tässä kyläpahasessa, joka on huumediilerille aivan liian kaukainen, ja roskalaatikotkin on erityislukittu sähköisellä järjestelmällä. - - Sitä paitsi olen saanut sellaisen käsityksen, että huumeet ovat melko kalliita, en tiedä olisiko minulla niihin edes varaa, sillä äitini rangaistusjärjestelmä on vienyt minulta viimeisetkin tulot.

Blogeissa jo paljon luettu Saara Turusen Rakkaudenhirviö löysi minut kirjakaupan alennusmyynnissä. Halusin hankkia itselleni luettavaa. Ostin Turusen kirjan kansikuvasta huolimatta. En ollut lukenut arvosteluja kirjasta, kun aloitin kirjan lukemisen.

Kuva kustantajan sivuilta

Onnistuin lukemaan Rakkaudenhirviön kahdessa osassa. Se ei ollut erityinen tavoitteeni, vaan pikemminkin seurausta kirjan voimasta. Minulle Rakkaudenhirviö oli niin voimakas lukukokemus, että minun piti välillä vetää henkeä. Alusta lukiessani olin jo ennättänyt vähän tottua kerrontaan. Lukutauon aikana unohdin vaikutelmani ja sen, mihin olin tottunut, joten kirjan jatkaminen oli minulle samanlainen järkytys kuin kirjan aloittaminen oli ollut. En tarkoita sellaista järkytystä, jossa ajattelisin, ettei näin voi olla. Tiedän hyvin, että näin voi olla ja onkin. Kirjassa on paljon nuoren lapsen ihmettelyä ja hänen erilaisuuttaan verrattuna muihin ihmisiin. Kertojan erilaisuus kumpuaa hänen perheensä erilaisuudesta. Äidin masennus, perheen uskonnollisuus ja eristyneisyys muista luovat tilanteen, jossa perheen tytär joutuu selviämään. Välillä sen eräänä seurauksena on toisten ihmisten huonosti kohtelu. Toisten huonosti kohtelun lisäksi päähenkilö kohtelee itseään miltei koko ajan huonosti. Joku kirjan totaalisuudessa järkyttää minua. Ote kirjasta:

Haluaisin hakata ruumiini irti itsestäni ja polttaa sen nuotiossa. En haluaisi olla mies enkä nainen enkä mikään muukaan, mikä liittyy kaikkeen siihen likaiseen ja pahaan, joka sai Aatamin ja Eevan häpeämään ja peittämään ruumiinsa.

Rakkaudenhirviö oli minulle hyvin ahdistava kirja. Välillä se oli myös hauska. Loppupuolella kirja oli jo niin hauska, että luin sitä ääneen puolisolleni. Rakkaudenhirviössä on paljon huomioita suomalaisuudesta ja luonteenlaadusta, joka usein liitetään suomalaisuuteen. Nämä huomiot ovat välillä hauskoja, mutta aina koskettavia ja miltei tuskallisia. Ote kirjasta:

Mutta miehen mielestä kauniita asioita täytyy sanoa lakkaamatta niille, joita rakastaa. Ei siksi, etteivät ihmiset jo tietäisi niitä, vaan sen takia, että täytyyhän rakkautta jollain tavalla osoittaa. Ei sitä muuten olekaan, sanoo mies.

Rakkaudenhirviö onnistuu olemaan minulle hyvin monta asiaa samalla lukukerralla. Se on kuvaus yksinäisestä lapsuudesta, se on erään ajan kuva Suomesta, se on kertomus lapsuudenkodista irtautumisesta, se on rakkaustarina ja selvitytymistarina. Se on myös suomalaisuuden sairauskertomus, jossa kuvataan sitä, mikä suomalaisessa sielunmaisemassa ja arjessa voi mennä pieleen. Erityisesti minua lohduttaa se, että kaikki paha näytetään niin, että on mahdollista nähdä siinä myös se, mikä on kaunista ja pyrkii eheään.

Uskotko, että metsässä on puita silloinkin, kun sinä et ole paikalla niitä katsomassa? Nyt varmaankin vastaisin, että niitä ei ole. Sillä päivisin, kun olen yksin eikä mies näe minua, tapahtuu jotain perin kummaa, aivan kuin häviäisin kokonaan, aivan kuin minua ei olisi olemassakaan, on vain odotus, että mies palaisi pian takaisin, ja illalla, kun hän astelee ovesta sisään, herättää hän minut jälleen henkiin ja sitten minä taas olen. Olen samalla tavalla kuin puutkin ovat metsässä silloin, kun joku katselee niitä.

Tekijä: Saara Turunen
Teos: Rakkaudenhirviö
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Tammi

Nicolas Fargues: Olin takanasi

Kansikuva kustantajan sivuilta. Suhtaudun kansikuvaan ristiriitaisesti, mutta ainakin se on mieleenjäävä.

Nicolas Farguesin romaani Olin takanasi tarttui mukaani kirjastokäynnillä. Etu- ja takakannen lukemalla voi päätellä kirjan kertovan uskottomuudesta parisuhteessa. Kertoja on kolmekymppinen mies, jonka monologi kirja on. Jokin kerronnassa houkutti minua ensimmäisiltä sivuilta alkaen, joten päätin lukea kirjan läpi, vaikka välillä olin hyytyä.

Haluan kertoa sinulle, että toivoin voivani kuolla siihen paikkaan, kun olin saattanut hänet sellaiseen tilaan, kun tajusin järkyttäneeni maailman tasapainoa, murskanneeni peruuttamattomasti luottamuksen, tehneeni kertakaikkisen pyhäinhäväistyksen, haluan kertoa sinulle, miltä maailmanloppu tuntui, se oli kuin syöksyisi helvetin tuleen, muulla tavoin sitä ei voi ilmaista, sitä painajaismaista olotilaa, kun halusin pyyhkiä pois ne viisi sekuntia jolloin lausuin peruuttamattomat sanani, viisi kohtalokasta sekuntia joiden aikana puhutut sanat olisin halunnut turhaan kirjoittaa uusiksi, jotta kaikki olisi ollut taas kuin ennen ja kaikki olisi ollut vain pahaa unta.

Olin takanasi on täyttä tunnetta. Järki häivähtää vain kadotakseen uudelleen. Kertoja, joka kuvaa tunteitaan ja tekojaan, katsoo koko ajan itseään, vaikka kuvitteleekin katsovansa toista henkilöä, tässä naista. Kaikki pyörii vain kertojan tunteiden ympärillä, ja ihastuminen, halu, himo ja rakkauden tunteet tulevat kerrotuksi yhden ihmisen persoonallisuuden ja elämänkokemusten kautta. Olin takanasi on hyvin mielenkiintoinen lukukokemus.

Olin takanasi oli kohdallani vuoroin hyytymistä, vuoroin kiinnostumista. Kertoja on kahdessa suhteessa yhtä aikaa. Välillä hän on onnensa huipulla, välillä taas synkyyden alhossa. Skaala on prinssistä impotenssiin aisankannattajaan. Kertoja on naimisissa ja kahden lapsen isä, mutta otteen irrotessa arjen vastuusta ja sitoumuksista kirjan sivuilla riemuitsee hyvinkin vapaa miesihminen. Kaksi otetta kirjasta:

Kaksi vartaloa kiinni toisissaan, iho hankautuu toista ihoa vasten, sylki vaihtuu, sillä on merkitystä, -- 

Kävelin ja tunsin täyttyväni väkevästä vapauden ja keveyden tunteesta, joka on puhtaan elimellistä.

Kertojamies pohtii kansallisuuttaan ja rotuaan eräänä ominaisuutenaan, joka erottaa ja yhdistää hänet suhteessa toisiin ihmisiin, tässä erityisesti naisiin. Tämä puoli kirjassa oli ehkä kaikkein mielenkiintoisin. Kertojan oma asenne sijoittaa hänet suhteessa naisiin tiettyyn asemaan. Mennessään sänkyyn uuden naisen kanssa hänen käsityksensä itsestään muuntuu ja tarkentuu. Kuten sanoin jo aiemmin, tämä on kirja ainoastaan yhdestä henkilöstä, hänen käsityksistään, ajatuksistaan, muistoistaan ja tunteistaan.

Mutta lyhyesti sanottuna, hän vahvisti viettelemiseni sillä tavoin, kirjoittamalla. Hyvä on, voi olla, että vain odotin sopivaa tilaisuutta antautua, en yritäkään väittää vastaan. - -  On upeaa, kun joku joka osaa kirjoittaa, muuttaa sinut henkilöhahmoksi, josta kerrotaan kolmannessa persoonassa.

Teos: Olin takanasi (J'étais derrière toi)
Tekijä: Nicolas Fargues
Suomentaja: Anu Partanen
Julkaisuvuosi: 2007 (alkuperäinen 2006)
Kustantaja: LIKE

Viiden kirjan haaste

Sain blogeissa ja somessa yleisemminkin kiertäneen Viiden kirjan haasteen Mailta blogista Kirjasähkökäyrä. Ja eikun vastaamaan, tosin reippaasti myöhässä.

Kirja, jota parhaillaan luen

 

Kirjastossa oli koottu pöydällinen luettavaa parisuhteesta. Otin pöydältä Nicolas Farguesin Olin takanasi. LIKEn kustantama kirja on julkaistu suomeksi 2007. Aloitin lukemisen jo kirjastossa. Kirja kertoo uskottomuudesta, joka ei ole lempiaiheitani. Ranskalaisuus kirjassa innostaa minua kuitenkin jatkamaan.

Kirja, josta pidin lapsena

 

Lapsuudessani leimallista oli oman perheen parissa oleminen, vanhempani eivät ole koskaan olleet kyläluutia. Minulla oli kuitenkin jonkinlainen kytö olla tekemisissä myös perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Alakoululaisena tätä iloa minulle tarjosi isotäti, jonka luona kävin lomilla. Isotädillä oli kirjahylly täynnä kirjoja. Luin paljon lapsena, joten toki kyläpaikkaan päästyäni otin luettavaa emännän hyllystä saatuani siihen luvan. Aunen hyllystä muistan parhaiten klassikkosadut, joista tässä esimerkkinä Grimmin veljesten sadut. Kuvan painos on julkaistu minun ollessasi jo aikuinen, mutta nuo sadut muistan juuri Lieksan reissuiltani.

Kirja, joka jäi kesken

 

Olen jättänyt paljon kirjoja kesken. Olen oppinut itsestäni ja lukemisesta sen, että hyväkin kirja voi olla minulle kammotus, jos oma mieli ei ole sopivassa vireessä kirjaan. Siksi kirjahyllyssäni makaa kymmeniä kirjoja odottamassa oman mieleni kypsymistä ja oikeaa virettä. Kirjojen ei tarvitse muuttua, minä ehkä voin.

 

Poikkeuksena tähän hienoon periaatteeseen ovat kirjat, joille en haluakaan virittäytyä. Yksi esimerkki tästä ovat Paulo Coelhon kirjat. Olen lukenut Coelhoa yhden kirjan verran kokonaan. Ostin tuon kuvassa näkyvän Veronikan. Jätin sen kesken. Jos elämäni olisi mennyt jonkin verran eri lailla, voisin olla Coelho-fani nyt keski-ikäisenä. Ei mennyt. En ole. En ajatellut tulla sellaiseksi.

 

Kirja, joka teki vaikutuksen

 

James Joycen Ulysses nimenomaan Leevi Lehdon käännöksenä on edelleen kesken. Silti se osittainkin luettunakin on minulle merkittävä kirja. Lukiessani tuota järkälettä olin juuri kirjoittamassa romaanikäsikirjoitusta. Lopetin sen työstämisen, koska Joyce on kirjoittanut Kirjan. Raakile on edelleen olemassa ja jatkan sitä joku päivä.

 

Kirja, johon palaan uudestaan

 

Kaikki Kaari Utrion kirjat ovat minulle kirjoja, joihin palaan uudestaan. Viisauttani olen hankkinut ne itselleni hyllyyn. Yksi rakkaimmista on Tuulihaukka, joka on itsenäinen jatko-osa Vaskilintu-romaanille. 

Kiitos Mai näistä kysymyksistä. En haasta nyt ketään. Silti suosittelen jokaiselle oman viiden kirjan listaamista aivan itseä varten. Minulle kirjojen muistelu toi mieleen hyviä muistoja jo edesmenneistä ihmisistä.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kuva kustantajan sivuilta

Kirjoitan näitä merkintöjäni ennen nukkumaanmenoa, yöpäiväkirjaa. En osaa ruotsin kieltä, jolla Charlotte antaa jo sujuvasti käskyjä sisäkölle. Tämä osaamattomuus painaa minua yhä syvemmälle omiin ajatuksiini. - - On paljon yksinkertaisia asioita ja niille parvittain syntymisen tilassa olevia sanoja. Levittelen käsiäni, nyökin, hymyilen kuin idiootti, tapitan ymmärrystä anovin silmin.

Sain luettavakseni Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Viikilän kirja on ulkomuodoltaan kaunis, sen ottaa ilokseen katsottavaksi ja luettavaksi. Kansi on Jenni Noposen käsialaa. Kirja kertoo saksalaisen Carl Ludvig Engelin työstä ja elämästä Helsingissä vuosina 1816-1840. Engel on tarinan kertoja, hän kirjoittaa yöpäiväkirjaa. Yksittäiseltä vuodelta saattaa olla vain muutamia merkintöjä, vuodet vierivät ohuessa romaanissa nopeasti. Yöpäiväkirjassa fiktiivinen Engel kuvaa haaveitaan työn suhteen ja epätoivoaan valtavan tehtävän äärellä. "Kaikkinainen raahaaminen, vasarointi, naulaaminen, väkipöyrät ja vintturit. Ja jälleen olisi käytävä levolle. Suljettava silmät."

Akvarelleja Engelin kaupungista on tarina fiktiivisestä arkkitehti Engelistä. Joku voi lukea sen hyvinkin liittyneenä historialliseen henkilöön, joka on suunnitellut rakennuksia Helsingin lisäksi muihinkin Suomen kaupunkeihin. Itse halusin ajatella Engelin fiktiivisenä henkilönä. Viikilä leikittelee fiktiivisyydellä ja kirjoittaa Engelinkin pohtimaan itseään romaanihenkilönä. Kas näin:

Olemme kuin romaanihenkilöitä toisillemme, ja välillä tarkemman ilmaisun kadotessa tulen kirjoittaneeksi melko summittaisia totuuksia elämästämme. Olisikin helpointa, jos voisimme yhteisestä sopimuksesta luopua totuuden vaatimuksesta ja hyväksyä kirjesuhteiden kuvitteellisen luonteen.

Hämmästyin, kuinka läheiseksi koin kertojan, joka on mahdottoman urakan äärellä. Kuusi vuotta, uskoo Engel. Kuudessa vuodessa kaupunki tulee suunniteltua ja Engel on tehnyt työnsä. Vaimo Charlotta lähtee miehensä mukaan luotaantyöntävään paikkaan. Engel piirtää taloja, tuolin jalkoja, koristenauhoja. Hän kävelee levottomana ympäri mutaisia tai jäisiä katuja ja hyinen tuuli puhaltaa Helsingissä.

Alkupuolella kirjaa ajattelin, että Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista on tarina yrittämisestä ja yksinäisyydestä. Loppua kohti yksinäisyys korostui, vanheneminen ja jokaiselle ihmiselle kuuluva lopullinen kuolema tulivat aivan liki minua lukijana Engelin ajatusten kautta. Viikilän kieli on runollista ja samaan aikaan tarkan pelkistettyä. Mieleeni tulee Ollikaisen Nälkävuosi, jossa mielestäni oli samaa armottomuuden ja kauneuden outoa samanaikaisuutta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Akvarelleja Engelin kaupungista
Tekijä: Jukka Viikilä
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Gummerus