Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen blogikirjoitus on käsillä. Pitkän lukemattomuuden jälkeen olen saanut nauttia vuoden viimeisinä päivinä lukupäivistä ja -öistä hienojen kirjojen parissa: Teirin Talvisota, Thompsonin Habibi ja tänään päätökseen saatu Howeyn Siilo. Olipahan kolmikko, olipahan lopetus. En ole kuullut vielä yhtään moitteen sanaa Siilosta ja minultakaan sellaisia ei nyt kuule. Luin kirjaa pitkälle yöhön ja jatkoin heti herättyäni aivan koukuttuneena jännittävään tarinaan tulevaisuudesta.

Kesä -13 Tallinna, Lennusadam. Mielessäni aivan kuin Siilo.

Tämä on vuoden 2013 viimeinen blogikirjoitus, järjestyksessään 64. Blogi on lukemiseni sivupolku, luen kaikenlaista blogimerkintöjä enemmän, pakosta ja vapaaehtoisesti. Pakkoni liittyvät opiskeluuni (kirjallisuus) tai lukupiireihin, joissa olen mukana. En kirjoita kaikista lukemistani kirjoista, yleensä lukemisen pakko vähentää haluani kertoa kirjasta tai lukukokemuksestani täällä. En halua olla blogissani kurinalainen tai kunnianhimoinen, sitä riittää elämässä muuten aivan tarpeeksi.

Olen saanut tänä vuonna uusia lukijoita blogilleni, kiitos kaikille lukijoille. Te olette suklaanappeja täytekakkuni koristeina, ja minä rakastan suklaanappeja. Itse luen toisten blogeja kausiluonteisesti, välillä humpsien ja välillä tarkasti. Kirjoitan toisten blogeihin kommentteina vajaan kymmenesosan siitä kaikesta, mitä lukublogit minussa herättävät. Toivottavasti edes joskus minun kirjoitukseni herättävät teissä ajatuksia, ideoita tai pyrkimyksiä.

Lennusadam myös, Doctor Who:n sinistä. Siiloa käsittelevä lukupiiri pitäisi järjestää täällä, jossain ahtaassa laivan ruumassa.

Uuden vuoden lupaus: yritän vihdoin aloittaa oman kirjahyllyn lähilukemiset. Kirjathan minulla on jo valmiiksi valittuina.

Kuvat ovat kesältä, jolloin kävimme Lennusadamissa. Museo on kaikenikäisille seikkailu sisältäen kaikkea mereen liittyvää.

Habibi

Vihdoinkin! Niin pitkään olen Thompsonin Habibia kaivannut luettavakseni. Syksyn kirjamessuilla oli jo lähellä, mutta nyt kauan kaivattu löytyi kirjastosta. Kirjan ulkoasu on jo kunnioitusta herättävä, sivuja yli kuusisataa ja upea kultakoristeinen kansi. Takakansi kertoo sarjakuvakirjan tai -romaanin olevan Dodolan ja Zamin tarina. Etukannessa nuori tyttö halaa poikalasta, takakannessa mies halaa naista. Tässä vaiheessa kantta ihastelessani puhuin kotona kirjan varmastikin sopivan myös muille perheemme jäsenille, mm. 13-vuotiaalle tyttärelleni. Noh, asiaa kannattaa vielä miettiä.

Habibi koostuu yhdeksästä luvusta. Luvuilla, kirjoitusmerkeillä, sanoilla, lukemisella ja kertomisella on monia merkityksiä tarinassa. Alussa Dodola on tyttö, joka myydään lapsena vaimoksi kirjanoppineelle miehelle. Tarinassa tapahtuu koko ajan hyviä ja pahoja asioita limittäin. Hyvää on, että mies opettaa Dodolan lukemaan ja kirjoittamaan. Huonon arvaattekin, Dodola joutuu miehensä raiskaamaksi. Erinäisten tapahtumien kautta Dodola tapaa pojan, jonka hän nimeää Zamiksi. Habibi on kauniiden ja runsaiden kuvien vyörytystä, Thompson yhdistää tekstin ja kuvan taitavasti. Lukijana nautin siitä intensiteetistä, jolla tarina houkutteli minut pysymään luonaan. Thompson on tehnyt Habibia pitkään, neljä vuotta. Vaiva kannatti, kirja on upea ja tarina hyytävä.

Sana habibi tarkoittaa rakastettuni. Ymmärrän, että Habibin voi lukea rakkaustarinana ja inhimillisyyden voittona. Oli se sitäkin. Mutta tarina sai minut niin surulliseksi ja ahdistuneeksi, että lukemiseen usein liittyvä vapautuminen ja ilo jäi todella kaukaiseksi. Minulle Habibin tarina oli tarina elämän epätasa-arvoisuudesta, elämän mittaisen tuskan ja heikkouden todistamista kahden ihmisen elämän kautta. Jos hyvin käy, ihmisen tuskan keskellä on pieni hetki onnea ja sitten taas se on poissa. Se, että itse luin Habibia suomalaisen yhteiskunnan sylissä joulun yltäkylläisyyden keskellä, on absurdia.

Habibi on täyttä totta, vaikka kirjan aluksi voi lukea kirjan olevan fiktiivinen ja yhteyksien oikeisiin tapahtumiin ja ihmisiin olevan sattumanvaraisia. Tarinassa voimakkaat ja valtaa saaneet ihmiset käyttävät toisia ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen. Lapsia ja aikuisia raiskataan ja alistetaan tarpeen mukaan. Yksittäisellä ihmisellä on vain itsensä, muistonsa ja tämä hetki. Habibi on hyvin poliittinen teos ja on koko ajan vahvasti heikomman puolella.

Habibin loppupuolella sarjakuvataiteilija Thompson tekee mielenkiintoisen ratkaisun, erään henkilön vaikealla hetkellä kuvat hylätään ja sivut täyttyvät yhdeksän ruudun ruudukosta, joissa on vain tekstiä:

" Kunpa sydämeni voisi räjähtää ja romahduttaa tämän padon.
Repiä rikki tämän muurin, vapauttaa joen, köyhdyttää valtakunnan ja ruokkia slummeja alhaalla."

Suosittelen Habibia kaikille aikuisille, jotka kaipaavat suhteellisuudentajua.

Teirin Talvisota

Olen odottanut pitkään lukurauhaa ja -mielentilaa. Opiskelut ovat vieneet aikani ja voimani niin, etten ole ennättänyt lukea mitään itselleni uutta pitkiin aikoihin. Joulukuun jonain mitättömänä päivänä aloitin lukupinon keräämisen yöpöydälleni. Siihen keräsin ihanasta lähikirjastostani kirjoja, joista kuvittelin nauttivani. Otin varaslähdön lukemiseen jo ennen oikeaa lomaa ja aloitin Miki Liukkosen esikoisromaanista Lapset auringon alla. Huomasin, etten voi sitä lukea, joten jätin kesken. Kun on jo väsynyt, ärtynyt ja heikoilla, epäonnistuminen kirjan valinnassa tuntuu pahalta enteeltä tulevasta. Epävarmana valitsin toiseksi luettavakseni Philip Teirin esikoisromaanin Talvisota (Otava, 2013).

Takakansi kuvaa kirjaa kuvaksi tämän päivän Helsingistä ja uudeksi suomenruotsalaisuuden vahvaksi ääneksi. Minua ei kiinnosta Helsinki, ei suomenruotsalaisuus, mutta tämä kirja kiinnosti suuresti. Luin kirjaa yötä myöten, mikä on aina hyvä merkki vapaaehtoisen luettavan kohdalla. Kirja kertoo Maxista ja Katriinasta, jotka ovat olleet naimisissa jo pitkään. Heillä on kaksi tytärtä, Helen ja Eva, joiden elämästä kirja myös kertoo. Niin Helsinki kuin suomenruotsalaisuus painuivat lukemisessani sopivasti pois, nautin Teirin huolellisesta ja tarkasta henkilöiden kuvauksesta. Teir onnistui rakentamaan mielenkiintoisen tarinan perheestä kuvaten sekä yksittäisiä ihmisiä omine haluineen ja pelkoineen että ihmisten keskinäisiä suhteita.

Talvisota oli riemastuttavan kiinni ajassa: lennettiin Norwegianilla, luettiin Hommafoorumia ja yövyttiin teltassa Occupy-mielenosoituksen aikaan. Tarina on kovin kaupunkilainen, maalla ollaan nostalgian tai pakollisten sukulaisvierailujen vuoksi. Maxin ja Katriinan koti on tarinan keskipiste minulle, varsinainen taisteluareena. Kodin keittiö on kauhtunut, mutta se ei ole ihme. Kalleinkin keittiö kestää vain viisitoista vuotta, joten mitään pysyvää ei kannata rakentaa. Kuinka lienee avioliiton laita?

Kiinnitin huomioni useampaankin henkilöön lukiessani, varsinkin Katriina ja Helen tuntuivat läheisiltä. Teir kuljetti henkilöt hyvin läpi tarinan ja ainakin itselleni moni sivuhenkilökin nousi mielenkiintoiseksi lukemisen edetessä. Kirjan henkilöt onnistuivat olemaan uskottavia, oudon tuttuja ja inhimillisiä puutteissaan.

"Helen antoi hänen kiivetä torniin ja hypätä. Vaikka se oli vaarallista, vaikka hän tiesi että Amanda voisi läjähtää vatsalleen ja vetää vettä henkeen eikä pääsisi ylös vedestä, hän antoi Amandan hypätä, koska oli yhtä lumoutunut tytön rohkeudesta kuin tämä itsekin. Helen ei koskaan lapsena uskaltanut mitään sen kaltaista. Niinpä Amanda kiipesi torniin - puolta lyhyempänä kuin muut lapset - odotti vuoroaan, asettui aivan laudan reunalle ja hyppäsi suoraan alas. Epäröimättä."

Kirjan kansi on todella kaunis ja yhdessä kirjan nimen, Talvisota: avioliittoromaani se muodostaa mieleenpainuvan ristiriidan. Teir on minulle uudehko kirjailjatuttavuus, vaikka lieveteksti kertookin hänen jo kirjoittaneen runoja ja novelleja. Luin häneltä Grantasta Mansikka 1979, josta pidin todella paljon. Talvisota on hieno lukukokemus, suosittelen ehdottomasti! Mitähän lukisi seuraavaksi?

Joulun alla, vastauksia Amman kysymyksiin

Vanha pukki hakeutui kirjakuusen suojaan

Amma, blogista Amman lukuhetki, haastoi minut kertomaan vastaukseni jouluaiheisiin kysymyksiin. Kiitos haasteesta.

Kysymykset vastauksineen:
 
1. Mikä tuo sinulle joulumielen?

En pidä itseäni jouluihmisenä, vaikka teenkin joulun alla omat valmisteluni. Raivaan kotona arjen sälää, että joulukoristeille ja kuuselle olisi tilaa. Leivon joulutorttuja ja piparitalon lasten kanssa. Kestän ostolaatikot, mutta ilman suklaata ei ole joulua. Yhtenä jouluna melkein kokeiltiin.

2. Mikä on mieleenpainuvin lukukokemuksesi (ei siis välttämättä paras kirja) tältä vuodelta?

Mieleenpainuvin lukukokemukseni lienee joissain sarjoissa (Gabaldon, Rowling) ja tiettyjen kirjailijoiden tuotannossa (Utrio), jolloin en voi lopettaa lukemista millään. Se on älytöntä, koska kirja ei häviä, jos nukkuu välillä. Mutta jostain syystä aika monta yötä olen käyttänyt lukien, täysin hereillä ja innosta kihisten. Paperilla olevat pienet kirjaimet tietyssä järjestyksessä voivat saada aikaa ulvoitkun, hohotusnaurun tai viedä kuviteltuun maailmaan, joka on oikeaa maailmaa todellisempi. Se on uskomatonta kerta toisensa jälkeen.

3. Milloin viimeksi hemmottelit itseäsi ja miten?

Kaikki syötävät herkut ovat minulle hemmottelua, tosin moni lukeminen on minulle yhtä lailla hemmottelua. Koska yritän saada opiskelujani siihen pisteeseen, että voin alkaa joulunvieton, olen kantanut kirjastosta itselleni hemmottelupinoa. Pinosta löytyy mm. Habibi ja Talvisota. Olen järjestänyt pinon yöpöydälle odottamaan h-hetkeä.
 
4. Mitä toivot joululahjaksi?
 
Vietän joulun mukavien ihmisten kanssa, joilta toivon rauhallista mieltä. Toivon mielenrauhaa myös itselleni. Toivon lukuaikaa ja monta ihastuksen hetkeä hemmottelupinosta. Joku kirja lahjaksi olisi iloinen yllätys.

5. Mikä on lempijoululaulusi?
 
Sylvian joululaulu, joka on niin kaunis. Kaikki itkettävät joululaulut ovat oikein hyviä.

En laita haastetta tällä kertaa eteenpäin. 

Oikea lukeminen on ollut opiskelulukemisen vuoksi jäissä. Tämän ärsyttävän tilanteen vuoksi en ole tähänkään blogiin mitään päivittänyt. Hengenpitimikseni olen lukenut vanhoja kunnon lohtukirjoja yöllä tarpeen mukaan. Toivon asiantilan korjautuvan joulun aikaan.

Kaikille blogia seuraaville oikein hyvää joulun aikaa. Lukekaa ja syökää suklaata. Talvipäivänseisausta ja varsinkin sitä seuraavaa päivää voi juhlia pienellä riehakkaalla tanssilla.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2.12.2013

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2.12.2013

Tervetuloa seuraamaan Kirjabloggaajien joulukalenteria 2013!

Eilen avautui ensimmäinen luukku kirjabloggaajien joulukalenterissa blogissa Luettua elämää. Tänään kerron yllätyksellisestä lukukokemuksesta. Ideaa voi soveltaa vaikkapa miettiessään kirjalahjaa intomieliselle lukijalle

Tänä syksynä lukupiirissämme päätimme lukea mysteerikirjan, jossa päätavoitteena oli itse tekstiin keskittyminen. Kokemukseni mukaan ryhtyessään lukemaan kirjaa lukija on jo monella tavalla tietoinen siitä, mitä tuleman pitää. Useimmiten lukija tietää käsissään olevasta kirjasta yhtä sun toista ja olemassa olevat tiedot ja mielipiteet muodostavat jonkinlaisen kuorrutteen lukukokemuksen ympärille. Lukija on kenties kuullut kirjailijasta, jopa lukenutkin jotain häneltä aiemmin. Hän tietää kirjan lajista ja voi sen halutessaan tarkistaa takakannesta. Kirjasta voi olla olemassa olevia arvoita, suositteluja ja varoituksia. Kun kirja on käsissä, voi lukea takakannen tekstin, joka jo kertoo sisällöstä, nimeää ja luonnehtii päähenkilöitä, kuvaa tapahtumien kulkua ja pahimmillaan loppuratkaisua. Sisäliepeissä on moninaisia kuvauksia kirjailijasta ja miltei aina valokuva tekijästä. Kaikki kirjan ulkoasussa: kansikuva, kansien typografia ja väritys luovat mielikuvia siitä, mitä nyt on odotettavissa. Sitten lukija avaa kirjan ja lukee ensimmäiset lauseet.

Olen aina ollut kovin kiinnostunut tuosta edellä kuvatusta kuorrutteesta, joten minun on miltei mahdotonta ilman erillisjärjestelyjä päästä suoraan tekstiin kiinni, ilman ennakkotietoja. Mutta tänä syksynä järjestimme tuon mahdollisuuden, kirjaston väki paketoi lukupiiriläisille ja kaikille halukkaille mysteerikirjan luettavaksi. Kirjasto käytti sanomalehteä, mutta lahjamielessä suosittelen tapettia tai vahvaa paperia kääreeksi. Ideana on paperoida kirja niin, ettei näkyvillä ole kantta eikä mitään muitakaan tunnistetietoja. Mahdollisten muiden tietojen, kuten sisällysluettelon, henkilöluettelon, esipuheen ja loppupuheen suhteen paketoija voi käyttää omaa harkintaansa, mutta suosittelen pysymään lujana ja paketoimaan mahdollisimman paljon.

Mysteerikirja on kaksinkertainen ilo

Mysteerikirjan lukukokemus on häkellyttävä. Kun sain paketoidun mysteerikirjan käsiini, pyörittelin sitä saadakseni tietoa, mutta ulkokuori ei antanut mitään vinkkiä sisällöstä. Kansitekstin kaipuussa luin jopa kääreeksi pyöräytytetyn sanomalehden tekstit! Useita kertoja lukiessani mietin, millainen kirja tämä on, kuka tämän on kirjoittanut ja mikä olisi minun mielestäni tämän kirjan nimi. Kaipasin erityisesti kansikuvaa ja takakantta. Silti oli virkistävää lukea ilman ennakko-odotuksia. Lukupiirissä ensin keskustelimme lukukokemuksistamme niin, että kaikien kirjat olivat vielä kääreessä. Lopuksi purimme kääreet ja kävimme keskustelun niistä ajatuksista, joita kirjan kansien näkeminen sai aikaan. Siinä lokakuissa lukupiirissä vallitsi melkoinen yksimielisyys mysteerikirjojen ihanuudesta ja vapaana lukemisen ilosta. Silloin meidät oli laitettu lukemaan saksalaista nykykirjallisutta, olihan edessä vielä Helsingin kirjamessut, joiden teemamaana oli Saksa. Osa tämän lukiessaan arvasikin.

Tämä kuvassa oleva mysteerikirja on kääritty teitä varten, jotka tulitte avaamaan luukun. Kirja alkaakin sitaatilla, joka on luettavissa kuvatekstissä.

"Sitten puukko osuu. Renki iskee kahdesti saadakseen pitkän terän kamaran läpi ja se uppoaakin vaivattomasti kahvaa myöten kaulan rasvakerrokseen. Karju ei ensin huomaa mitään, se makaa hetken kuin miettisi. Jo vain! Se ymmärtääkin että sitä tapetaan ja kiljuu ja korisee, kunnes ei enää jaksa." - Knut Hamsun

Varsinainen teksti alkaa kertojan pahoittelulla, jossa kerrotaan käsillä oleva tarinan voivan hämmentää, ahdistaa ja häiritä lukijoita. Eikä pelkästään lukijoita, äänessä oleva kertoja pelkää kustantajalle koituvan harmeja, kenties jopa vankilatuomion. Ja sitten tarina jatkuu:

"Jo kynän pitelemisestä saan kauheat krampit. Valoakin minulta puuttuu, on pakko lopettaa pimeän tullen; kirjoitan hyvin, hyvin hitaasti. En puhu teille siitä miten vaikea oli löytää tätä vihkoa, en puhu loasta joka likaa kaiken, sotkee tuskin kuivuneen musteen. Toivon, että kustantaja, jolla on kärsivällisyyttä tulkita tätä sian kirjoitusta, ottaisi huomioon, miten kamalasti joudun ponnistelemaan kirjoittaakseni luettavasti. Jopa asioiden muistaminen on vaikeaa."

Riisuttu lukukokemus kannattaa. Se, miten se toimii uutuuskirjalla, on minulta kokeilematta, koska omat kokemukseni ovat vanhemmista kirjoista. Ehkä uudet kirjat ovat kaikkien tiedossa ja ensimmäisen sivun lauseista arvaa lukevansa juuri Sen kirjailijan uutuutta, mutta tässä mysteerikirjassa on aineksia todelliseksi lukunautinnoksi paljon lukevalle ystävälle. Uskon tämän toimivan parhaiten vanhoilla kirjoilla, joko antikvatiaatista tai omasta hyllystä noukituilla. Mysteerikirjan mukaan kannattaa laittaa ohjeet, jotka auttavat lukijan uudenlaisen lukukokemuksen alkuun. Ohjeet saattaisivat olla tällaiset:

Ohjeet mysteerikirjan lukemiseen:
1) Säilytä yllätys ja pidä kirja käärittynä lukemisesi loppuun asti.
2) Lue kirja maistellen sanoja, ilmaisua ja tarinan kulkua. Mitä ihmettä mahdatkaan lukea?
3) Luettuasi kirjan, avaa kääreet. Millaisen kannen olisit kirjaan suunnitellut? Mikä mielestäsi oli teoksen nimi?
4) Jos pidit ideasta, paketoi uusi mysteeri ja anna se eteenpäin.

Mysteerikirjan idea ei ole omani, olen sen joltain lukemisen ideasivustolta parastanut. Idea on kuitenkin ihastuttava ja helppo toteuttaa. Valitsin mysteerikirjaksi, kuva alla, yhden omista suosikeistani, vaikka en ole kyseisestä kirjasta blogiini kirjoittanutkaan. Mutta ei hätäpäivää, kirjan ovat lukeneet ja lukukokemuksestaan blogganneet ainakin Hanna Kirjainten virrassa, Kirjakettu Unohdettujen kirjojen hautausmaalla, Noora Tea with Anna Karenina ja Katarina Käytännöllisiä kokeiluja kirjojen kanssa. Antakaa lahjaksi uudenlainen lukukokemus mysteerikirjalla.

Huomenna odottaa uusi joulukalenterin luukku. 3.12 on vuorossa blogi Kaikkea kirjasta.

Sikatotta, kirjoittanut Marie Darrieussecq