Kirjailijani Édouard Louis

En ole niinkuin he. Kirjotin ollakseni olemassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Aloitin Édouard Louisin uusimman teoksen eilen ja viime yönä sain sen luettua loppuun. Nyt minulla on kauttaaltaan laputettu teos, myllertävä mieli ja sisäinen pakko kirjoittaa lukemastani.

Olen lukenut kaiken Louisilta suomennetun, miltei kaikki hänen teoksensa löytyvät hyllystänikin. Hänen tekstinsä koskettavat minua monestakin syystä. Tunnistan itsessäni lapsen ja nuoren ahdistuksen lukiessani hänen teoksiaan. Ranskalaisen kirjailijan henkilökohtainen konflikti on omaani suurempi, mutta silti koen yhteenkuuluvuutta häneen. Luen Louisin teoksia myös aikuisen silmin. Lapsen suru, keinottomuus ja voimattomuus ovat käsinkosketeltavia Louisin romaaneissa.

Teoksessa Muutos: metodi Louis kuvaa omaa toivettaan muutoksesta ja muutosta, jonka hän tekee. Aikuisena minäkertojan on mahdollista nähdä polku, joka johdattaa ahdistuneen nuoren pois perheensä ja sukunsa yhteiskuntaluokasta ja tulevaisuudesta, joka hänelle ja hänen kaltaisilleen on varattu. 

Lapsena minäkertojaa haukutaan homoksi, vaikka hän yrittää kaikilla tavoin olla samanlainen kuin muut. Hän pyrkii sulautumaan joukkoon, mutta erottuu aina. Samalla köyhyys määrittää perhettä ja koko yhteisöä. Köyhyydessä minäkertoja onnistuu olemaan jotenkin osa joukkoa.

Teoksen maailmassa ensimmäinen oma valinta on lukio. Siellä ystävä Elena näyttää toisenlaisen elämän. Minäkertoja alkaa oleilla ystävän luona, puhua hänen laillaan ja esittää häntä. Kun hänestä tulee opiskelija, hän ylittää ensimmäistä kertaa selkeästi rajan ja muuttuu toiseksi, kääntyy pois lapsuuden kodistaan. Samalla teokseen tulee hänkertoja: "Édouard kulkee kaupungin läpi ja menee teatterille".

Muutosten lista on mittava ulottuen näennäisen pienistä asioista valtavan suuriin päätöksiin: vaatteet, hiukset, syöminen, juominen, puhetapa, kiinnostuksen kohteet ja uskallus rakastaa toista miestä. Ote teoksesta:

Menin kirjakauppaan. Otin mukaani kahden vuoden aikana kulttuuritalon palkasta kertyneet säästöni ja ostin kymmenkunta kirjaa, kaikki luennoilla mainitut: Pierre Bourdieu, James Baldwin, Émile Durkheim, Marguerite Duras, Erving Goffman, Jaques Derrida, Assia Djebar, Patrick Chamoiseau, Simone de Beauvoir. Tiesin, että jos halusin kirjoittaa, minun oli luettava, en voinut enää odottaa, minulla oli jo liikaa takamatkaa kirittävänä, olin seitsemäntoistavuotias enkä ollut lukenut paljon mitään. Menin kotiin ja päätin lukea kaikki ostamani kirjat lähipäivinä.

Hän päätyy muutokseen nimenomaan kirjoittamisen ja kirjailijuuden kautta. Sinne hän pääsee lukemalla paljon ja harjoittelemalla kirjoittamista. Amiens vaihtuu Pariisiin, ja lista täydentyy: 

Silloin kun olin illalla yksin, otin usein esiin luettelon, jonka olin laatinut heti Pariisiin tultuani. Luin rivit yksin kerrallaan, olin kirjannut joka riville yhden tavoitteen: Vaihda nimeä, korjauta hampaat, muokkaa ulkonäköä, muuta naurua. Ruksasin toteutuneet tavoitteet ja vannoin, että pian muodonmuutokseni olisi valmis.

Kiireisin asia oli hoidattaa hampaat. Ne herättivät eniten kysymyksiä ja liittivät minut kaikkein selvimmin lapsuuteeni.

Louisin teokset kuvaavat hänen elämänsä merkittäviä tapahtumia. Jokainen teos on tuntunut painavalta ja olennnaiselta. En kokenut tässäkään teoksessa olevan turhaa toistoa suhteessa aiempiin teoksiin. Aihe, jonka kirjailija nostaa esiin, on polttavan tärkeä ajassamme. Kuinka tulla itsekseen? Kuka olen? Viimeinen sitaattini teoksesta:

[älä tuomitse minua]

💥

Aloittaessani kirjoittamaan romaanista Muutos: metodi ymmärsin, ettei blogin puolella näy oikein mitään muista lukemistani Louisin romaaneista. Tässä kooste kommenteistani, joista miltei kaikki on aiemmin julkaistu Instagramin puolella. Tekstin julkaisuajankohta on suluissa tekstin lopussa.

Édouard Louis on kirjoittanut hurjan ja tärkeän romaanin. Ei enää Eddy kertoo köyhyydestä, häpeästä ja henkiinjäämisestä. Nuori poika selviää läpi kaiken kamalan, vaikka suojaa ei tunnu löytyvän mistään. 

Ei enää Eddy pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon työntekijöille. Myöskin opettajien kannattaa tarttua tähän kirjaan. 

Aivan uskomattoman hieno teos! ❤️ (4.1.2020)

Édouard Louis kirjoittaa teoksia, jotka pitävät lukijan otteessaan. Aiemmin luettu Ei enää Eddy ja uusin Väkivallan historia ovat uskomattoman intensiivisiä.

Väkivallan historiassa minäkertoja Edouard joutuu väkivallan kohteeksi ja uhriksi kotonaan. Teos kuvaa minuutteja, tunteja ja vuorokausia tapahtuneen jälkeen. Kuinka elämä voi jatkua? Mitä keho kokee? Mitä tapahtuu muistoille ja mielelle?

Kiitos suomentaja Lotta Toivaselle! (5.12.2020)

Édouard Louis on kirjoittanut ytimekkään romaanin Kuka tappoi isäni (Tammi 2022). Teoksen on suomentanut Lotta Toivanen, ja se on julkaistu Keltaisessa kirjastossa.

Louis kirjoittaa lapsuuden ja nuoruuden kokemuksestaan puutteen ja julmuuden läpi kohti hetkittäin näkyvää kiintymystä. Kertoja ei todellakaan huuda teoksessa, mutta hänen äänensä kuuluu vaivatta. Minä kuulen romaanissa ihmisen herkkyyden ja särkyvyyden.

Teos on mielestäni muistokirjoitus ja poliittinen kysymys vastattavaksi. Kirjailija Louis kirjoittaa isälleen, itselleen ja meille kaikille yhteiskunnan jäsenille. Mitä näemme? Kenen asiat ovat meille tärkeitä? Mitä tapahtuu heille, jotka eivät kerro hädästään? Toivottavasti tätä kirjaa luetaan opeopinnoissa, kansanedustajien kahvipöydässä ja sosiaalityöntekijöiden täydennyskoulutuksessa. (9.6.2022)

💥

Tähän on hyvä päättää vuosi 2023. Kiitos kaikille blogitekstejäni lukeneille!

Teos: Muutos: metodi
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Tammi

Teos: Ei enää Eddy
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Tammi

Teos: Väkivallan historia
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Tammi

Teos: Kuka tappoi isäni
Tekijä: Édouard Louis
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Tammi

Edit: Korjasin ajatustani kahdeksannessa kappaleessa nukuttuani päiväunet. Toivottavasti toivomani ajatus välittyy nyt hivenen paremmin. / 29.12.2023

John Irving: Viimeinen tuolihissi

Äitini nimesi minut Adamiksi, tiedätte varmaan kenen mukaan. Minä olin hänen armas ainokaisensa, niin äiti usein sanoi.

Kannen on suunnitellut Timo Mänttäri.

John Irvingin kirjojen maailmoista on varmasti tehty bingo, sen verran toistoa teoksissa on. Yhden löysinkin, ruotsiksi tosin. Ensimmäiset virkkeet Irvingin uusimmasta romaanista tuntuvat tutuilta, ja pääsen rastittamaan kaksi ensimmäistä ruutua kuvitteelliseen bingooni. Äiti ja poika. Tarina pojan kertomana. Kun kaksikon tarinaan tulee mukaan painia, kirjoittamista, monimuotoista perhettä, hotelli, kuolemia ja paljon rakkautta, vanha Irving-fani tuntee tulleensa kotiin. Bingoruudukko helähtää täyteen nopeasti.

Varhainen kirjallinen rakkaus tuntuu olevan hyvin voimakas pohjavirta, joka kestää vuosikymmeniä. Kun olin nuori, rakastin John Irvingin romaaneja. Olen lukenut hänen suomennetut teoksensa aina Ystäväni Owen Meany -romaaniin asti monta kertaa. Kun sain lukiolaisena tuon romaanin tuoreeltaan lahjaksi, luin sen kolme kertaa läpi peräjälkeen. Olin aivan kippuralla ihastuksesta ja ihmetyksestä. Sen jälkeen hellimmät tunteeni Irvingin tuotantoa kohtaan laimenivat, koska koin uudet teokset vähemmän koskettaviksi. Pidän eniten edellä mainitun YOM:n lisäksi romaaneista Välisarjan avioliitto, Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma.

Tartuin Irvingin uusimpaan romaaniin, Viimeiseen tuolihissiin äänikirjan muodossa. Se onkin topakka kirja, äänikirjana yli 38 tuntia. Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen. Paperikirjapaksukaisessa sivuja on yli 1200. Äänikirjan aloitettettuani ymmärsin vanhan rakkauteni tuntuvan hyvin tuoreelta ja elävältä. Viimeisen viikon olen nauttinut kaikista automatkoista ja kävelyistä erityisen paljon. Loppupuolella otin e-kirjan käyttöön, koska se tuntui kertojarakenteen suhteen helpommalta.

Irvingin romaanin minäkertoja on myöhäiskeski-ikäinen Adam, joka tuntuu olevan elämän sivustaseuraaja. Hänen äitinsä, Rachel Brewster, rakastaa poikaansa ja hiihtoa. Adam ja kaikki muut kutsuvat Rachelia Pikku Rayksi. Adam elää isovanhempiensa luona, koska isoäiti Mildred on hänen talviäitinsä. Adamin äiti on sesongin aikaan töissä hiihdonopettajana ja poissa poikansa luota. Tämä kaikki olisi kai tavallista - mitä ikinä se tarkoittaakaan - mutta kirjailijan tuntevat arvaavat jo hänen seuraavan liikkeensä. Irvingin parhaat romaanit, mukaan lukien nyt käsillä oleva uutuus, revähtävät auki uskomattomaan fiktiiviseen maailmaan, jossa yksityiskohtia ja juonisuiroja kulkee ristiin rastiin lukijan iloksi. Minulle tämä kirja oli suunnaton lukuriemu!

Isoäidin ja koko suvun piina Adamin nuoruudessa on täysin höpsähtänyt isoisä, joka luulee olevansa rehtori. Lähisukua ovat myös Adamin äidin sisaret, heidän miehensä ja Adamin serkku Nora.

Isoäidin, Nanan, rakkaus on klassikkoromaani Moby Dick. Sitä luetaan ja muistellaan. Muistelen Herman Melvillen Moby Dickin olevan aika puiseva, mutta Irvingin hyppysissä valaan jahtaaminenkin on eeppistä.

Oma juttunsa on Adamin isän mysteeri, jota teoksessa selvitellään hyvin monellakin tapaa. Pikku Ray arvostaa miehissä ainakin pientä kokoa. Tähän liittyy kaikenlaista, syyt ja seuraukset ovat samalla outoja ja aivan loogisia.

Olen ihaillut Irvingin kirjojen henkilöhahmoja ja voimakasta juonen virtaa läpi teoksen. Nytkin saan nauttia fiktiivisestä maailmasta, jollaisen uskon muokanneen minua paljon nuorena ihmisenä aikanaan. Miten hyvän valinnan tein, kun rakastuin sekä Irvingin että Kurt Vonnegutin fiktioon! Luin vanhoja blogitekstejäni Irvingistä tätä tekstiä varten. Eräässä niistä viittasin Ylen dokumenttiin kirjailjasta. Siinä hän kertoo, että pelkomme paljastavat meidät. Pelko, jota hän koki lastensa syntymän jälkeen näiden menettämisestä, sai hänet kirjoittamaan. Tämä oivallus on varmasti myös Viimeisen tuolihissin ydin.

Teoksen loppupuolella joudun vaihtamaan e-kirjaan. Välillä tapahtumat etenevät elokuvakäsikirjoituksena. Sitä on raskasta ja vähän ongelmallista kuunnella äänikirjana. Hahmotan tekstin ja sen nyanssit paremmin visuaalisesti.

Adam on tosiaan teoksen sivussa oleva päähenkilö. Rakastan häntä enemmän riehakkaan omapäisiä naisia aina mummosta ja äidistä kaikkiin laajennetun perheen puolisoihin. Romaanin henkilöillä on paljon salaisuuksia, joita pyritään tietenkin salaamaan, mutta myös selvittämään. Erityisesti Adamiin liittyy salaisuuksien keskittymä. Salaisuudet ovat jännitteitä, joiden kertomista pelätään. Kun salaisuudet on kerrottu ja mysteerit ratkaistu, ei ole enää tarvetta jatkaa tarinaa.

"Ajattelin ennen, että olet aika outo, mutta nykyään olet minusta vain pikkuisen kummallinen", äiti sanoi Emille ja halasi häntä.

Aluksi minua ärsytti teoksen kansikuva. Ajattelin sen olevan ihmeellisen yksinkertainen. Olin väärässä. Teoksen alkuperäinen kansi on typerryttävän yksinkertainen ja mitäänsanomaton. Keltaisen kirjaston kannessa on Irvingin henkeä. Kiitos kannesta, Timo Mänttäri. Se avautui minulle vasta romaanin lukemisen myötä. Teoksen nimikin tulee ymmärrettäväksi romaanissa hyvin konkreettisesti.

Viimeinen tuolihissi sopii mainiosti Irvingin teoksista pitäville lukijoille. Viimeinen ote on Irvingin teoksesta, mutta sitaatti on otettu Melvillen Moby Dickistä. Ajatus on lohdullinen:

Mutta Kuolemahan on vain lähtö Koettelemattoman oudolle alueelle.

Teos: Viimeinen tuolihissi
Tekijä: John Irving
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Tammi

Tampereen Kirjafestarit 3.12.2023

Onnistuin tänä vuonna käymään Tampereen Kirjafestareilla kahtena päivänä, mikä on hienoa. Lauantai oli vauhdikas päivä, ja sama meininki jatkui kohdallani myös sunnuntaina. 

Sunnuntainakin kieppasin puistomuumin ohitse sisään kirjojen ja kirjallisuuden ihmemaailmaan. Aamu alkoi reippaasti Duetto 2 -salissa, jossa Aleksi Pöyry haastatteli asiantuntevasti Anni Kuu Nupposta. Sydänmeri on Gummeruksen kustantama. Romaani vetosi minuun luonnon, mystisyyden ja toiveikkuuden vuoksi ja olikin päiväni ensimmäinen kirjahankinta.

Kuvassa Aleksi Pöyry ja Anni Kuu Nupponen.

Sydänmeri-teoksen kansikin on hyvin houkutteleva.

Palasin samaan saliin iltapäivällä, kun ennätin opinnoistani takaisin Tampere-taloon. Perinnetutkija Pasi Klementtinen on kerännyt vanhaa perinnetietoutta karhusta. Häntä oli haastattelemassa sujuvasanainen Lotta Vuorio. Tietokirja Karhu - Pohjoisten kansojen myyttejä (SKS) taitaa päästä sekä omalle että lähipiirin lukulistalle.  

Lotta Vuorio ja Pasi Klementtinen keskustelun syövereissä.

Tässä vaiheessa päivää olin jo aika herkistyneessä kirjamessutilassa. Kokeneet messuilijat tunnistavat vaiheen, jossa monenlaiset tunteet ovat käsillä. On sattuman varassa, mikä kuohu tirskahtaa pintaan ensimmäisenä. Sain vaivoin hillittyä itseni.

Kävin kuvaamassa salien koristuksia ennen esitysten alkua. Tämä maaginen puu löytyi Sopraano-salista. Ajattelin, että Peppi Pitkätossu, Liisa Ihmemaassa ja muutama muu fiktiivinen hahmo olisi sopinut sujahtamaan puun kolosta piiloon ja toiseen todellisuuteen, mutta minä pääsisin kohta kuuntelemaan runoilija Risto Ahtia.

Maaginen valopuu.

Jyrki Vainonen ja Risto Ahti.

En aavistanut vielä aamulla, että haluan kuunnella Ahtia Kirjafestareilla. Niin vain jalat veivät sinne, onneksi. Haastattelija Vainonen antoi hienosti tilan haastateltavalle ja jopa pyysi häntä lukemaan muutaman runon. Ne ilahduttivat minua valtavan paljon. Onnittelut saa tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt virkeä runoilija, joka kertoi olevansa syvästi hämäläinen.

Katja Raunio

Silvia Hosseini ja Antti Hurskainen

Sekä Katja Raunion että Antti Hurskaisen haastattelut edustivat minulle uusia ajatuksia ja suuntia. En ole lukenut Raunion pienoisromaania Viime ajat, jonka on kustantanut Teos. En myöskään ole lukenut Hurskaisen romaania Suntio, joka puolestaan on Siltalan kustantama. Kiinnostuin molemmista teoksista! Nautin erityisesti Silvia Hosseinin tarkasta haastattelusta, joka mahdollisti Hurskaisen kirjalliseen tuotantoon tutustumisen lyhyessä ajassa. Halusin lopettaa kirjamessut kohdallani näin, uuteen katsoen.

Tässä hankintani sunnuntailta. Vähempikin olisi riittänyt, mutta tein oikein hyviä valintoja.

Kun katson kahden festaripäivän monipuolista ohjelmaa, olisin mielelläni ollut kuulijana vielä monessa muussakin keskustelussa. Nyt aikani oli hyvin rajallista, ja taisin olin erityisen tehokas ja tavoitteellinen. Ensi vuonna lupaan ottaa rauhallisemmin..

Kiitos messulipuista tapahtuman järjestäjille!

Tampereen Kirjafestarit 2.12.2023

Raportoin Tampereen Kirjafestareista laukaten tunnelmasta toiseen. Muoto kuvastaa ensimmäistä festaripäivääni tänä vuonna. Pidän paljon kotikaupunkini suurimmasta kirjajuhlasta, Tamperetalo sopii mielestäni hyvin kirjamessujen paikaksi.

  

Pihalla tulijat ottaa vastaan pieni muumi. Minä ja muut lapset kiersimme sisään Sorsapuiston kulmalta tästä syystä.

  

Elegantti sisääntulo on tärkeää. Lapoin aulan säilytyslokeron täyteen villasukkaa, säärystintä ja muuta varustetta, koska talvi on saapunut paikkakunnalle. Samalla jätin säilytykseen ohjelmalehden, johon olin merkinnyt reittini. Onneksi uusia ohjelmalehtiä löytyi joka puolelta festareita. Tampereen yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden pöydästä ostin haalarimerkin, jolla koristan työreppuni.

Kuvassa vasemmalla Tiitu Takalo, oikealla Ville Pirinen.

Ensimmäisenä hönkäisin Duetto 1 -saliin, joka on nuortenkirjallisuuden ja sarjakuvan sali. Siellä sarjakuvataiteilija Tiitu Takaloa haastatteli Ville Pirinen. Takalo on tehnyt yhdessä tutkija Tiina Männistö-Funkin kanssa sarjakuvateoksen Polkimilla. Teoksen on kustantanut Suuri Kurpitsa. Teoksessa yhdistyy tutkimustieto ja henkilökohtaiset muistot ja kokemukset.

Teos pääsee ehdottomasti lukulistalleni.

Kuvassa vasemmalta oikealle Edith Arkko, Artemis Kelosaari, Magdalena Hai ja J.S. Meresmaa.

Ainoa messukirjahankintani ensimmäiseltä päivältä.

 

Viereisessä historiaan ja faktaan keskittyvässä salissa tarjoiltiinkin päivän ihanin keskustelu. Duetto 2 -saliin rantautui Osuuskumman väkeä esittelemään uutta teosta. Molemmat teoksen toimituksesta vastanneet kirjailijat olivat paikalla: Edith Arkko ja tuore Finlandia-voittaja Magdalena Hai. Lisäksi keskustelemassa olivat J.S.Meresmaa ja Artemis Kelosaari, jotka molemmat olivat kirjoittaneet novellin kokoelmaan Sydänten salonki - queer-romanttisia tarinoita. Arkon johdolla osallistujat saivat käytettyä heille varatun ajan todella hyvin. Kuulijana koin olevani osallisena keskustelussa.

Sitten hölkkäsinkin Aamulehtisaliin, jossa haastateltavana oli Ann-Christin Antell, jonka Puuvillatehdas-trilogia on valmistunut. Antellia haastatteli Anne Flinkkilä. Kolmas ja viimeisin osa Gummeruksen kustantamasta teossarjasta on tänä vuonna valmistunut Puuvillatehtaan kilpailija. Pidin ensimmäisestä osasta, mutta en ole ennättänyt jatkaa näiden kirjojen parissa. Aion korjata tilanteen. Huomasin myös, että minulla on siis luettavana tai kuunneltavana kaksi osaa trilogiasta sekä kaksi joulutarinaa, jotka sijoittuvat samaan maailmaan. Lyhyet joulutarinat, Joulu Örndahlin ruukissa ja Loviisan joulu, löytyvät vain äänikirjoina ja e-kirjoina.

Kuvassa vasemmalla Ann-Christin Antell, oikealla Anne Flinkkilä.

Ennätin kuunnella lopun Juhani Branderin haastattelusta. Amerikka-romaani vaikutti oikein kiinnostavalta. Teoksen on kustantanut WSOY.

Vasemmalla Iida Turpeinen, oikealla hänen kustannustoimittajansa.

Sokerina pohjalla oli Iida Turpeisen haastattelu. Turpeisen esikoiskirja, Elolliset, on ilmestynyt vasta tämän vuoden syyskuussa. Sitä on vaikea ymmärtää, koska teos on jo herättänyt paljon kiinnostusta ja keskustelua. Teos on saanut Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, Finlandia-ehdokkuuden ja sen käännösoikeudet on myyty jo moneen maahan. Kirjan on kustantanut S&S.

Olen innostunut hankkimaan tänä syksynä uutuuskirjoja pinoksi asti. Turpeisen teos on siinä pinossa, joten haastattelun perusteella minua odottaa taattu lukunautinto.

Messuiltapäivän päätteeksi oli hyvä tavata kirjaystäviä hyvän ruuan äärellä.

Kiitos messulipusta tapahtuman järjestäjälle!

Viikonloppuna Tampereen Kirjafestareille

 

 

Vietän tulevana viikonloppuna aikaa Tampereen Kirjafestareilla. Tässä tärppini:

2.12. lauantai

📖 klo 15.30, Duetto 1, Tiitu Takalo
Polkimilla
Rakastan sarjakuvia! Takalon teoksessa pyöräillään. Teos pohjautuu historiantutkija Tiina Männistö-Funkin tutkimuksiin suomalaisesta pyöräilystä ja teoksen tekijän omiin kokemuksiin. 

📖 klo 16.30, Pieni sali, Ann-Christin Antell, Gummerus
Puuvillatehtaan kilpailija
Pidän paljon Puuvillatehdas-trilogian ensimmäisestä osasta, ja nyt Antell on jo päässyt loppuun. Myyntimenestykseksi paljastuneen trilogian kolmas osa sijoittuu 1920-luvulle.

📖 klo 17:30, Pieni sali, Iida Turpeinen, S&S
Elolliset
Turpeisen teos odottaa lukemistaan yöpöydälläni. Hengästyttävä seikkailu, joka keskittyy ainakin stellerinmerilehmään. Wau!

3.12. sunnuntai

📖 klo 10:00, Duetto 2, Anni Kuu Nupponen, Gummerus
Sydänmeri
Tämä kirja on lukulistallani. Vimmainen rakkaudentunnustus merelle houkuttelee!

📖 klo 15:30, Duetto 2, Pasi Klemettinen, SKS
Karhu – Pohjoisten kansojen myyttejä 

Karhun myyttinen historia kiinnostaa kovasti.

📖 klo 16:45, Sopraano, Anneli Kanto, Tiina Poutanen ja Anni Kuu Nupponen
Tutkiva kirjailija
Kolme kirjailijaa kertoo työskentelytavoistaan. Haluan ehdottomasti kuulla tämän keskustelun.

 

Kiitän Tampereen Kirjafestareita messulipuista.