500. postaus ja blogin syntymäpäivät

Yhdeksän vuotta sitten kirjoitin blogitekstin Kyllikki Villan matkakirjasta. Sen jälkeen olen lukenut kirjoja ja kirjoittanut niistä blogiini. Noiden vuosien aikana on tapahtunut paljon. Olen opiskellut, valmistunut, tehnyt töitä, menettänyt rakkaita ihmisiä ja muuttanut asuinpaikkakuntaa väliaikaisesti ja pysyvästi. Kirjat ovat säilyneet elämässäni kaikesta huolimatta.

Bloggaaminen on muuttanut tapaani nähdä kirjailijat ja kirjat. Toki hankkimallani ammatillisella osaamisellakin voi olla oma osansa siinä muutoksessa. Kirjailijoista on tullut silmissäni inhimillisempiä ja tavallisempia. Kirjat ovat samaan aikaan sekä hetken huumaa ja oman aikansa ääniä että osa jotain pysyvää kulttuurimme kivijalkaa.

Bloggaaminen on tuonut minulle uusia ystäviä. Kiitos kaikille bloggareille, joiden kanssa olen saanut kirjoja, kirjallisuutta ja lukemista pohtia.

Kiitos myös kaikille blogiani lukeville. Kuulen teistä hassujakin reittejä. Kirjaston hyllyjen välissä. Kaverin kautta. Someviestissä. Aivan oudoissa ja yllättävissä yhteyksissä. Yleensä ajattelen, että kirjoitan näitä tekstejä, mutta kukaan ei niitä lue.

Joskus selaan omia tekstejäni, että muistaisin lukemani kirjat ja kulkemani polut. Olen iloinen, että olen jaksanut pitää blogia, koska tämän avulla muistan enemmän ja tarkemmin. Olen suurpiirteinen ihminen joissain asioissa, joten lisämuisti on vain siunaus. Ajatelkaas, joulukuussa 2013 rakastin Thompsonin Habibia ja sitten huhtikuussa 2018 hiljenin Aidtin teoksen Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin sivuille. Elokuussa 2017 käytyäni Nurmeksessa työpaikkahaastattelussa (en saanut työtä) kävin paikallisessa kirjastossa ja sain sieltä mukaani Lintulan kronikka -teoksen poistohyllystä. Toisella lailla sydämeeni asettui Kaiho Niemisen Ihmissuden kronikka, jonka luin jo maaliskuussa 2016.

Lukekaa ihmiset! Huonomminkin voi elämänsä käyttää.

Sarjakuvaa ja suomen kieltä

Kuva kustantajan sivulta

Hankin Riika Ruottisen Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä Helsingin Kirjamessuilta viikonloppuna. Sarjakuvateosta minulle suositteli Twitter-tuttavani Avi Heikkinen. Olen ehdottomasti teoksen kohderyhmää elettyäni sijaispyörityksen läpi viimeisen viiden vuoden aikana. Omalta kohdaltani tuo elämänvaihe päättyi onnellisesti, sain vakituisen työn tänä syksynä.

Työttömyydessä, pätkätöissä, sijaisuuksissa ja TE-toimistojen kanssa toteutettavassa performanssissa on aste-eroja. Se, että itsellä asiat ovat joskus sattuneet menemään helposti ja vaivattomasti, ei kerro mitään siitä hullusta pyörityksestä, johon toinen vastaavassa tilanteessa oleva voi joutua. Teoksen aluksi minäkertoja kertoo olevansa "melkein ja vähän sairas, määrittelemättömästi osakyvytön ja rajoitteinen". Tämä jo asettaa tarinan raameihinsa, mitään söpöä höttöä ei ole tulossa. Pornosijainen-teoksen lukeminen on tuskallista ja lohduttavaa yhtä aikaa. Vaikka itse olen päässyt aika helpolla, tiedän ystävistäni ja tuttavistani paljon karumpiakin tarinoita siitä, miten vaikeaa on asettua opettajaksi valmistumisen jälkeen.

Nuorien, vastavalmistuneiden ja uusien opettajien hankaluuksista ja nöyryyttämisestä työtä hakiessa ja työpaikoilla puhutaan hyvin vähän. Siksi tämä Ruottisen teos on hieno ja merkityksellinen. Ehdotankin, että OAJ hankkii Ruottisen sarjakuvateosta 500 (tai vaikka 5000) kappaletta jaettavaksi jäsenistölle vertaistueksi. Jos tuntuu vaikealta jakaa pelkästään näin rankkaa viestiä työelämästä Suomessa 2010-luvulla, mukaan voisi ottaa sopivan novellikokoelman ja vaikkapa tietokirjan. Näistä vaihtoehdoista kesällä 2020 OAJ voisi lähettää vapaavalintaista kesälukemista kaikille opettajille, jotka joutuvat hakemaan Opettajien työttömyyskassasta työttömyyskorvausta 30.5.-10.8.2020.

Porno sijainen tarjoaa ilmaisen työkokeiluversion Bönäribingosta, jossa voi rastittaa omat oireensa. Valikossa tällä kertaa ovat ainakin hengenahdistus, muistin pätkiminen, möykky mahassa, yöhikoilu ja päänsärky. Montako rastia saat tällä viikolla? Teoksen kuvitus hyökyy henkilökohtaisia muistoja: purentakisko, nurin mennyt kuppi ja melkein tyhjä akku. Vaikka kuinka haluaisi tehdä töitä, yritykset kaatuvat mahdottomuuksiin. Sijaisuus lakkaa, tehdyn työn hyödyt valuvat toisille, joustoa vaaditaan aina ja yöt menevät töitä murehtiessa. Yksittäiselle opettajalle jää vain oikeus perua töihin tulo. Haettu ja saatu sijaisuus tuntuu jo etukäteen liian suurelta ja koulun alkaminen pelottaa keskellä kesää. Koulut ovat homeessa ja henki ei kulje. Teos päättyy elämään ilman töitä, mutta kuitenkin elossa ja jokseenkin toimintakykyisenä.

Kiitos Riika Ruottiselle todella tärkeästä ja koskettavasta teoksesta!

Teos: Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä
Tekijä: Riika Ruottinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: POKUTO

Kuva kustantajan sivulta

Kävin Helsingin Kirjamessuilla S&S-kustantamon tilaisuudessa ja sieltä sain mukaani Ulla Donnerin sarjakuvateoksen Sontaa. Ensin vähän vierastin teoksen ulkonäköä ja kuvitusta, mutta Porno sijainen -teoksen nostattamissa kuohuissa luin Donnerin teoksen nopeasti, vaivattomasti ja samoissa kuohuissa jatkaen.

Sontaa kertoo nuorten kaupunkilaisten naisten työelämästä ja elämästä yleisemminkin. Työpaikasta tulee olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka ei palkkaa saakaan. Se, että työkaveri, nuori mies, hehkuttaa työonneaan ja kertoo, että 4000€ kuukausipalkka on "vain bonus" motivoivassa työssä, alleviivaa viestiä. Tulosta tavoitteleva firma ottaa työntekijöistään kaiken irti ja sitten irtisanoo heidät.

Donnerin kuvat, tottumiseen tarvittavan ajan jälkeen, ovat mielenkiintoisia ja jään tarkastelemaan niitä pidemmäksikin aikaa. Työympyröistä siirrytään kotiin ja kokemukset kertautuvat. Kotisohvalla nuori nainen joutuu vakuuttelemaan ja varomaan. Kaikesta huolimatta hän päätyy rappuun piilottelemaan ja lopputuloksena on ainakin mustelmia.

Ajat ovat muuttuneet tai sitten eivät. Sontaa on hyvä lukupiiriteos. Uskoisin keskustelua syntyvän!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sontaa (alkuperäisteos: Skiten)
Tekijä: Ulla Donner
Suomentaja: Sinna Virtanen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kuva kustantajan sivulta.

Luinpa tämänkin! Olin ostanut jo aikaa sitten itselleni Janne Saarikiven kirjoittaman Suomen kieli ja mieli. Nyt sain teoksen päätökseen. Kirja on täsmäluettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Saarikivi käsittelee Suomen valtion, kansan ja erityisesti suomen kielen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta. Asiat ovat hyvin suuria, jopa käsittämättömiä, mutta Saarikiven teksti soljuu ja viihdyttääkin lukijaa. Teosta lukiessa omaksuu ja oppii asioita vaivihkaa.

Eniten nautin osasta Suomen kieli - puhetta kuplastani. Siinä Saarikivi kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa teksteistä ja kielistä. Saarikivi jatkaa teoksessaan suomen kielen puolustamista. Kiitos! Täysin kritiikitön englannin kielen tuppaaminen joka paikkaan on nyt riesanamme. Voihan Pasilan mälli!

Teos: Suomen kieli ja mieli
Tekijä: Janne Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Teos

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Kirjailija Lionel Shriverin tekstit vaikuttavat minuun voimallisesti. Luin aikanaan Jonnekin pois ja pidin paljon Shriverin tavasta kirjoittaa. Hän onnistuu kirjoittamaan mielestäni tehokkaasti ja tarkasti juuri oikeista asioista. Luin myös Poikani Kevinin, vaikka se raastoi sydäntäni.

Olen hankkinut Kaksoisvirheen kolme vuotta sitten. Tiedän hankintavuoden, koska aika usein kirjoitan sen kirjaan nimeni perään. Nyt oli hyvä hetki lukea Shriverin kirja. Hänen teoksensa ovat niin vahvoja, että yritän pelata aikaa niiden kanssa. Tätäkin kirjaa olen pitänyt monet kerrat kädessäni, mutta laittanut aina sitten takaisin hyllyyn.

Eric imarteli Willyn äitiä ottamalla kaksi kertaa lisää tämän puoliraakaa ja syömäkelvotonta kanapataa ja vetäytyi sitten pöydästä. Valo lankesi hänen avoimeen kaulukseensa ja sai varjot leikkimään hänen solisluullaan kuin pienien kalojen parvi. - - Tänä iltana, halusi tai ei, haaroittuvat suonet Ericin lihaksikkaissa käsivarsissa nostivat kuitenkin veden Willyn kielelle yhtä varmasti kuin astia täynnä lakritsinauhoja. Jos Ericin kauneus oli lahja, sen hän ainakin säilyttäisi.

Kaksoisvirheen päähenkilö on nuori nainen, jonka intohimona on tulla mahdollisimman taitavaksi tenniksessä. Willy eli Wilhemena Novinsky on ollut vanhempiensa hylkimä tai ainakin hänestä on tuntunut siltä. Pelastuksena on teoksen alun tilanteeseen asti ollut valmentaja Max. Willy tapaa kuitenkin Ericin, johon hän ihastuu. Eric Oberdorfia ja Willyä yhdistää vahva halu kehittyä tenniksessä. Jo takakansi kertoo, että Willy ja Eric päätyvät yhteen, aina naimisiin saakka.

En tiedä mitään tenniksestä. On outoa, että tenniksen ympärillä pyörivä romaani kiinnostaa minua niinkin paljon. Toisaalta tennis on Shriverin romaanissa vain kehys, jonkinlainen esimerkki, jonka avulla kerrotaan ihmisestä, hänen elämästään ja hänessä tapahtuvista muutoksista. Willy henkilönä tuntuu minusta oudon läheiseltä. En ole kunnianhimoinen Willyn tapaan, mutta Willyn pelaamiseen liittyvä yksioikoisuus, virheiden pelko ja himo Ericiin liikuttavat minua ja tekevät tarinasta kiinnostavan.

Max on Willyn valmentajana tärkeä tiedonantaja Willyn suhteen. Max sanoittaa Willyn pelkoja, reaktioita ja mahdollisia toimintasuuntia kiinnostavasti. Minulle Kaksoisvirhe kääntyy tutkielmaksi elämän pettymyksistä. Henkilökohtaiset luonteenpiirteet saattavatkin olla vain reaktioita ympäröiviin olosuhteisiin. Ihminen muuttuu, muttei aina hallitusti ja hyvään suuntaan.

En voi suositella Shriverin Kaksoisvirhettä oikein kenellekään. Itse aion aivan varmasti lukea kaikki tulevat Shriverin teokset. Kaksoisvirhe ahdistaa minua, mutta rakastan sen henkilöiden sielunmaisemaa ja pyristelyä elämässä. Teos sopisi lukupiiriin, jossa sen henkilöistä ja heidän valinnoistaan syntyisi varmaankin virkeää keskustelua.

Teos: Kaksoisvirhe (Double Fault)
Tekijä: Lionel Shriver
Suomentaja: Hanna Sola
Julkaisuvuosi: 2007 (1997)
Kustantaja: Avain

Tärpit Helsingin Kirjamessujen lauantaille (26.10.) ja messulippujen pika-arvonta

Pääsen tänä vuonna Helsingin Kirjamessuille lauantaina 26.10. Jos kestää ihmistungoksen ja viis veisaa ostopaineista, kirjamessuilla on pelkästään hauskaa. Paikka on pullollaan kirjakeskusteluita, joita voi kuunnella rauhassa. Kirjamessuilla voi mennä tiukasti aikataulun mukaan tai liukua tilanteesta toiseen täysin vapaasti kelluen. Joskus valmistelematon liuku voi tarjota kirjavinkin tai kirjailijan, jonka tuotantoon haluaa messujen jälkeen tutustua. Kannatan vapautta, mutta listaan silti postaukseeni kolme vinkkiä messulauantaille:

1.  Aino Vähäpesolan Onnenkissa (kustantajana Kosmos) on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja, josta päästään keskustelemaan heti aamusta. Lauantai alkaa lukupiirillä klo 10.15, paikkana on Lonna. Onnenkissa on autofiktiota, jossa Edith Södergranilla ja hänen runoudellaan on merkittävä rooli. Kirjailija itse on paikalla lukupiirissä.

2. Terhi Rannelaa haastattelee romaanin Kiivaat tiimoilta Anneli Kanto. Paikkana on Suomenlinna-lava ja keskustelu alkaa klo 13.00. Kariston kustantama romaani vaikuttaa kiinnostavalta. Jotenkin olen ollut täysin tietämätön tästä romaanista. Kansi on hieno!

3. Pajtim Statovci ja Bolla Senaatintori-lavalla klo 14. Luulen, että katsomon kaikki paikat ovat täynnä. Kuuntelen Otavan kustantamaa Bollaa kiinostuneena, mutta sydän sykkyrällä. Äänikirjanakin teos on niin vahva, etten voi edetä kovin nopeasti. Onko Bolla Finlandia-ehdokas tänä syksynä?

Helsingin Kirjamessut tarjoaa minulle bloggarina sisäänpääsyn messuille ja kaksi lippua jaettavaksi blogin lukijoille. Kiitos!

ARVONTA

Nopeimmat kaksi kommentoijaa saavat Helsingin Kirjamessuille yhden lipun. Kommentoi tähän blogipostaukseen ja kun olen vastannut kommenttiisi, laita yhteystietosi (nimi ja sähköposti) minulle viestinä osoitteeseen kirjakko[poista tämä ja laita tilalle ät-merkki]gmail.com. Vastausviestinä saat sähköisen lipun, jolla pääsee kirjamessuille 24.-27.10. kerran. Jos voitat, lähetä yhteystietosi saman vuorokauden aikana. Jos en ole saanut yhteystietojasi, seuraava jonossa saa lipun. Oletan, että liput saadaan pika-arvonnan voittajille nopasti ja vaivattomasti. En halua päiväkausien arvontarumbaa.

Päivitän pika-arvonnan päättymisen tähän postaukseen.

Edit klo 12.12: Yksi lippu mennyt, yksi jäljellä.
Edit klo 16.20: Toinen lippu mennyt. Pika-arvonta on ohi. Kiitos osallistuneille!

Syksyn kuunneltuja kirjoja eli äänikirjojen ilo

Elokuussa hankin itselleni ja kaikille perheenjäsenilleni BookBeatin. Hankinta on tarjonnut minulle uskomattoman paljon iloa työmatkoilla.

Kukkia lokakuiselta Rooman matkalta.

Äänikirjoina olen kuunnellut nyt ainakin seitsemän romaania:

Nina Mero: Englantilainen romanssi (Gummerus)
Romaani on viihdyttävä, jotenkin hyvin kesäinen ja hyvistä aineksista koottu. Kirjallisuus, Englanti, kartanoelämä ja rakkaus - ihanaa. 

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Tammi)
Suhtauduin tähän etukäteen välimatkaa pitäen, mutta teos yllätti minut täysin. Rakastin teoksen miljöötä. Päähenkilön koti, hänen perheensä, pyöräily, valo ja kaikki ne syömiset. Minä olisin halunnut olla päähenkilö tai jäädä hänen lapsuudenkotiinsa asumaan kirjojen keskelle. En ehkä uskalla katsoa elokuvaa!

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei (Gummerus)
Kirpeän hauska ja tarkkanäköinen romaani ajastamme ja ihmisen toiveista elämän suhteen.

Edward St. Aubyn: Loistava menneisyys (Otava)
Julma, raskas, tosi, lohduttava ja uskomattoman hieno.

Edward St. Aubyn: Toivoa sopii (Otava)
Mitä voi odottaa Loistavan menneisyyden jälkeen? Pelkäsin, että tämä ei jatkuisi samalla intensiteetillä. Yllätyin reitistä ja tunnelmasta, mutta vaikutuin aivan täydellisesti. Muistojen voima on häkellyttävä.

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (Bazar)
Kepeä, viihdyttävä ja jokseenkin ärsyttävä. Kauniit ja rikkaat ihmiset elävät elämäänsä.

Lucinda Riley: Myrskyn sisar (Bazar)
Tähän asti pääsin ja nyt en enää jaksa. Mukava idea ja koukuttavakin toteutus, mutta nyt ei enää tätä.

JP Koskinen: Tulisiipi

- Tervetuloa johonkin lentoprikaatiin, jonka nimeä ei tiedä kukaan ja vaikka sille nimi annettaisiinkin, se on kohta taas tuhottu ja pitää keksiä uusi nimi.
Puristin hänen kättään, se tuntui kuumalta ja pullealta. Kyyneleet kihosivat silmiini, tai niin luulin, näin kaiken kirkkaasti, ehkä kyyneleeni olivat jo kuivuneet.

Tulisiipi on samalla surullinen ja keveä tarina. JP Koskisen uutuus löysi luokseni kiitokseksi erään talvisen päivän ahkeruudesta tai hulluudesta. Sainpa minä hienon lahjan!

Tulisiipi alkaa 1930-luvun Amerikasta. Nuori Kaarle ihailee lentäjiä ja lentokoneita. Charles Lindbergh on sankari ja on omalta osaltaan ruokkimassa Kaarlen intoa. Kaarlen perhe toivoo parempaa elämää, ja he päätyvät muuttamaan kauas Amerikasta saadakseen työtä ja varallisuutta.

Kaarlessa on elämän ja tekemisen kipinä vahvana. Maailma ympärillä on myllerryksessä ja yksittäiset ihmiset ja perheet ovat pelinappuloita päättäjien ja valtioiden pöydillä. Kaarlesta tulee ensin Charles ja sitten Gennadi. Jalo Gennadi on valmis kaikkeen, kun saa lentää ja olla lentokoneiden lähellä. Ote teoksesta:

- Vieläkö muistat, millainen moottori koneessa on?
- Svetsov M-22, yhdeksän sylinteriä, 700 hevosvoimaa, lentomatka noin 800 kilometriä, matkanopeus vajaa 400 kilometriä tunnissa.
Nikolai virnisti ja leivänpala putosi hänen suustaan kahvikuppiin.
- Olisivatpa kaikki oppilaat samanlaisia kuin sinä. Välillä tuntuu, että käsiini lykätään kivenmurikoita, joita pitäisi opettaa lentämään. Samahan se minulle, jos haluavat tapattaa ihmisiä, mutta koneet tulevat kalliiksi.

Tulisiipi on teos lentämisen innosta, kiintymyksestä ja eloonjäämisen kivusta. Nautin teoksen lukemisesta paljon. Erityisesti kirjan viimeiset luvut lennättivät minua todella korkealla. Ote teoksesta:

En säälinyt lentäjää, hän sai kuolla nopeasti, kaukana raskaasta maasta ja loputtomista, näännyttävistä pakkaspäivistä. Hänen ei tarvitsisi palella eikä istua aloillaan ja toivoa, että nälkä hellittäisi. Kaunis kone kuoli tuskallisemmin, sen rytmi sekosi, suonet ratkesivat ja kauniisti hyrräävä moottori räjähti.

Teos: Tulisiipi
Tekijä: JP Koskinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Like

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Marja-Leena Tiaisen Kanslian naiset viihdytti ja liikutti minua. Aloitin lukemisen jo joku aika sitten ajatuksenani lukea kevyt viihderomaani. On Tiaisen romaani viihdyttäväkin, mutta erityisesti se on minusta kiehtova ajankuvaus 1970-luvusta ja Kuopiosta.

Teos kertoo nimensä mukaisesti yhden työpaikan, Kuopion kaupungintalon kanslian, naisten elämästä. Tuulikki on naimaton, äitinsä auttamiseen keskittynyt nainen. Virve on naimisissa ja kahden pienen pojan äiti. Eeva-Liisa on kolmikon nuorin. Hänellä on ollut omia haaveitaan tulevasta, mutta nyt hän hakee töitä ansaitakseen elantonsa ja elääkseen aikuisen naisen elämää.

Vähintääkin neljäntenä päähenkilönä teoksessa on 1970-luku, joka huokuu kaikessa naisten tekemisessä, tekemättä jättämisessä ja siinä, miten toiset heihin reagoivat. Teoksen naisten maailma on minulle tuttu äitini kautta. Hän eli aikanaan nuoruuttaan tuona teoksen ajankohtana. Lukiessani teosta minua harmittivat ja väsyttivät teoksen maailman rajoitteet ja esteet. Varsinkin raskaaksi tulemisen pelko vaikutti paljon naimisissakin olevien naisten elämään. Lastenhoidon järjestäminen oli epävarmaa ja tuurista kiinni, joten lapsien tuleminen avioliitossakin tiesi usein äitien jäämistä kotiin. Jo pelkästään harmittamisen vuoksi teos kannattaa lukea ajatuksella.

Tiaisen kertoma tarina etenee vaivattomasti. Kanslian naiset on kolmas osa sarjasta, johon kuuluu myös Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia. Teos ei vaatinut todellakaan aiempien osien lukemista, tarinaan pääsi helposti sisään.

Miten paljon Suomi on muuttunut noissa vuosikymmenissä? Mielestäni todella paljon. Vaikka tarjoankin teosta ystävälleni, joka on elänyt 50-luvulla, teoksen lukeminen voisi avata niiden ihmisten silmiä, joilla ei ole minkäänlaista ajatusta tuosta ajasta. Koulutuksella, yhteiskuntaluokalla ja sukupuolella oli 1970-luvulla paljon merkitystä ihmisen elämänkululle. Ote teoksesta:

- Sinäkö oot sitten ruvennu olemaan tuon Jukan kanssa?
- No joo, kaipa.
- Mikä mies se oikein on?
- Jukka on yhteiskuntatieteitten maisteri, se on tutkimussihteerinä kaupungin suunitteluosastolla. 
- Iso herra oikein, Pirjon silmissä pilkahti kateus.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kanslian naiset
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Icasos

Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Otin Tatu Kokon uusimman kirjan matkalleni Roomaan. Luin teoksen lentokentillä ja lentokoneessa, mikä sopikin romaanin sisältöön mainiosti. Kokon romaani on lumoava ja vapaa saaden voimansa jo kirjoitetuista teoksista ja niiden kirjoittajien elämänpoluista.

Kävelevien patsaiden kaupunki -romaanin päähenkilö on Kuopiossa asuva kirjastonhoitaja Vilja. Minulle lukijana Vilja ei ollut helppo päähenkilö, mutta se taisi olla osa teoksen viehätystä. Viljan lapsuus ja nuoruus on ollut yksinäinen ja vaikeakin. Vilja kokee maailman ympärillään omalla laillaan ja se tekee hänestä osin alittin tietyille vaikutteille. Tarinan alussa Viljalla on lääkitys, jonka tulisi suojata ja tasapainottaa hänen arkeaan. Vilja kuitenkin haluaa kokea ja tuntea, joten hän päätyy muokkaamaan lääkitystään muuttuvien tilanteiden mukaan. Viljan kokema maailma on keskivertoihmisen ympäristöä moninaisempi ja kerroksisempi. Aika, paikka ja henkilön kokema minuus muuntuvat Viljan maailmassa. Joku kutsuu muuttuvuutta psykoottisuudeksi, toinen herkkyydeksi tai erityisyydeksi.

Kirjallisuus on teoksessa voimakkaasti läsnä. Minna Canth, Juhani Aho ja muut kulttuurin ja kirjallisuuden merkkihenkilöt muuttuvat eläviksi ja kokeviksi Kokon romaanissa. Teoksessa on viittauksia myös länsimaisen kirjallisuuden klassikoihin. Lukija saa nauttia intertekstuaalisista viittauksista läpi tarinan.

Kävelevien patsaiden kaupunki on aistillinen romaani. Päähenkilö kokee voimakkaan ihastumisen. Vilja on monella lailla auki herkkyydessään, ja ihastuminen mahdollistuu ehkä juuri siksi. Kokon teksti on ilmavaa ja eroottisuudessaan virkistävää. Ote teoksesta:

Hänen kätensä suorastaan tärisee. Innostukseni on tarttunut häneen kuin tuli tappuraan. - - Hän katsoo jonnekin sivulle, toimiston seinään kiinnitettyjen kuittien ja laskujen läpi, seinän läpi, pakkasen ja talven ja jäätävän hileautereen läpi. Sanoo sitten verkkaan kuin pitkittäisi nautintoa:
- En minäkään ole ollut jouten. Pian saat raapustukseni luettavaksesi.
Seisomme siinä käsi kädessä, sydämet pamppaillen samaa rytmiä, täysin tietäen, miltä toisesta tuntuu. - - Vaikeneminen puhuttelee meitä paljon enemmän kuin puhe, kuin mikään, mitä voimme sanoa. Vaikeneminen ja kevyen kevyt kosketus.
- Tulen luoksesi, kunhan olen saanut luettua kaiken.
- Tule. Minä odotan.

Kokko käyttää hyvin kieltä erottaakseen menneen ja nykyisen ajan tapahtumat. Lukija saa olla valppaana, koska Viljan liikkuvuus ajassa, paikassa ja henkilöissä luo uusia tilanteita. Patsaat todella kävelevät. Kävelevien patsaiden kaupunki nappaa lukijan otteeseensa, ja Kuopio näyttäytyy teoksessa maagisena paikkana.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kävelevien patsaiden kaupunki
Tekijä: Tatu Kokko
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Icasos