Sarah Lark: Maorien laulu

Kuva Uudesta-Seelannista (Pixabay, CC0)

Kura ei ollut hento ja särkyvä, ei ujo niin kuin kuin Sally Gardensin tyttö, vaan avoin ja houkutteleva kuin kukat, joita beltane-juhlassa laskettiin jumalattaren alttarille.

Sain luettavakseni Sarah Larkin uutuusromaanin aiemmin syksyllä. Olen ollut monella tavalla uuvahtanut ja jossain vaiheessa ymmärsin, että sopiva hetki lukea tämä romaani on vasta jouluna kaikessa rauhassa. Jouluaattona avasin romaanin ja nyt se on luettu. Olen lukenut Larkin Valkoisen pilven maan pari vuotta sitten samoihin aikoihin. Maorien laulu sijoittuu samoille seuduille kuin tuo aiempi teos, nyt Helen on "iäkkäämpi rouvashenkilö" tai "lohikäärme", riippuen vähän kommentoijasta ja Gwyneira on vielä tarinassa mukana.

Kuva Uudesta-Seelannista (Pixabay, CC0)

Maorien laulu seuraa serkusten, Elainen ja Kuran, elämää nuorina naisina ja heidän aikuistumisensa polkua. Teoksessa eletään 1800-luvun loppua Uudessa-Seelannissa. Naisen odotetaan menevän naimisiin ja saavan lapsia. Siinä missä Elaine on sievä ja ystävällinen neito, Kura on järisyttävän kaunis perijätär, joka suhtautuu intohimoisesti laulamiseen. Kun yhden asian ihmisen energia menee todellakin siihen hänelle tärkeimpään asiaan, hänestä tulee hankala lähipiirilleen. Kuraa eivät arkielämä ja toisten odotukset kiinnosta. Vaikka Kura on puoliksi maori, se ei mielestäni näy hänen toiminnassan tai hänessä henkilönä miltei lainkaan. Kyseinen nuori nainen onnistui lähinnä ärsyttämään minua, joten luin teoksen keskittyen Elaineen. Suuri yllätys ei liene se, että molempien naisten elämään ilmaantuu hankaluuksia, joista heidän tulee selvitä.

Aloittaessani Maorien laulua minusta tuntui, etten muista mitään edellisestä kirjasta. Kirjan voi kuitenkin lukea hyvin itsenäisenä teoksena, joten tästäkin voi hyvin aloittaa. Maorien laulun intensiteetti oli suurimmillaan teoksen alkupuolella. Lark vie tapahtumia eteenpäin, ja lukijana olin tarinasta todella kiinnostunut. Loppupuolella, ehkä viimeiset sata sivua, jouduin houkuttelemaan itseni lukemaan tekstiä. Maorien laulu on viihdyttävä lukukokemus, joka mielestäni keskittyy perinteiseen kerrontaan ja sisältöön.

Valitsin tähän postaukseen kansikuvan lisäksi kuvia Uudesta-Seelannista. En ole vuosiin päässyt todelliselle ulkomaanmatkalle, joten kaipuu pois on kova. Jo pelkästään romaani, joka kertoo kaukaisesta ihanasta maasta on ihanaa luettavaa. Kaipaan valoa ja vihreyttä. Ote teoksesta:

Päivä oli leuto. Ensimmäistä kertaa häiden jälkeen oli kaunis sää, ja näköala järvelle oli kuin suoraan sadusta. Hiekkaranta myötäili syvänsinistä vettä, josta valtavankokoiset puut heijastuivat, eikä ihmisiä näkynyt mailla halmeilla.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Maorien laulu -romaani on luettu muissakin blogeissa:
Kirjojen kuisketta / Anneli A.
Luetut kirjat
Kirjavinkit / Marja-Liisa

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Maorien laulu (saksankielinen alkuteos Das Lied der Maori)
Tekijä: Sarah Lark
Suomentaja: Sanna van Leeuwen
Julkaisuvuosi: 2017 (alkuteos julkaistu 2008)
Kustantaja: Bazar

Antti Holma: Kauheimmat joululaulut

Runous ei ole kuollut! Antti Holman Kauheimmat joululaulut on kerännyt joukkoonsa uuden runoilijan. Vanhojen tuttujen Edith Södermalmin, Sirsi Sunnaksen, Reino Leinon ja Karin Toisiks-Paraskeen joukkoon on saapunut uusi tuttavuus: Kaarlo Antero Heteromies. Uutena kirjailijana voi myös mainita Kumpu Kivisen, joka on ikäänkuin tavannut Holman kerran. Kivinen on kirjoittanut teoksen esipuheen, joka sai minut ulvomaan naurusta. Kiitos Kumpu!

Kansikuva kustantajan sivuilta

Ne, joille Antti Holman runoteokset eivät ole tuttuja, tarvitsevat varoituksen. Holman runous on roisia ja hyvin häiritsevää. Yhden se karkottaa pois, minut se vetää lukemaan. Antti Holma on yksi suosikkikirjailijoistani ja en aio ohittaa yhtäkään hänen kirjoittamaansa teosta. En todellakaan ole yksin holmailuni kanssa. Nuori henkilö kotona on vaaninut Holman kirjaa minulta jo pitkään ja osoittanut mieltään, kun ei millään saa teosta luettavakseen. Nyt tämän tekstin myötä hän saa vihdoin jouluista luettavaa. Ilon aika on koittanut!

Holma parodioi runotraditiota ja joululaulujen onnen auvoa. Kauheimmat joululaulut on välillä niin raastava kokemus, että lukemiselle täytyy laittaa tauko. Samalla tuo kauheus ja ällöys on hyvin totta ja syvä tunne elämästä, suhteesta sukulaisiin ja niistä odotuksista, joita joulun välityksellä meille asetetaan. Tämä Toisiks-Paraskeen runon Sukuloimist loppu tuntuu minusta hyvin tutulta:

mut mää vaa sukuloi
mnul o wiklundi kassis viäl seittemä
marmorikyntteli

ja joka kerta ko joku kuale
mää viiva nime yli jouluvihkost
mää orota
et joku joulu
siäl ei ole ennä kettä

Tosikoiden ja siveyttä arvostavien kannattaa jättää nämä joululaulut toisille. Me loput voimme lukea joulurunoutta ääneen niille huumoria arvostaville, jotka vielä ovat elossa ja kuulevat meitä.

Yksityiskohta kirjankannesta

Minulle paras runo on Sirsi Sunnaksen Joulugallup. Tässä se kokonaan:

Menetkö alasti joulusaunaan?
Ostatko muslimilta?
Kuoletko mieluummin vihaan vai kaunaan?
Onko nyt aamu vai ilta?

Kumpi tuo oikean joulun tunnun,
Turku vai Kylli-täti?
Puetko kinkulle sinappihunnun?
Muikun- vai siianmäti?

Kummanko ensin telottaisit:
piispan vai syyrialaisen?
Jos vielä uuden elämän saisit,
niin oisko se koiran vai naisen?

Olen kiitollinen Holmalle, joka onnistuu tuomaan sen synkän ja vaikean puolen joulusta lukijoiden ulottuville näillä runoilla. Kauheimmat joululaulut on ajassa kiinni oleva runoteos, joka ottaa kantaa ahdasmielisyyttä vastaan suvaitsevaisuuden puolesta. Nauru ja itku ovat todella lähellä toisiaan tätä teosta lukiessani. Ja tuosta edellä olevan runon viimeisistä kahdesta säkeestä en pääse eroon, vaan palaan niihin uudelleen.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kauheimmat joululaulut
Tekijä: Antti Holma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017

Finlandia-palkintojuhla 29.11.2017

Pääsin osallistumaan Finlandia-palkintojuhlaan Helsingin Kansallisteatterissa 29.11.2017. Matka Keski-Suomesta Helsinkiin päiväselti oli oma lukunsa, mutta ennätin käydä Ateneumissa katsomassa upeita maalauksia ennen juhlan alkua. Museokortti ilahduttaa minua joka käyttökerrallaan. Hieno keksintö!

Jokainen ehdokaskirja esiteltiin lukunäytteellä. Nautin Seela Sellan ammattitaidosta ja sielukkaasta äänestä.

Finlandia-palkinnot voittivat Sanna Mander, Riitta Kylänpää ja Juha Hurme. Onnea voittajille!  Erityisen paljon ilahduin Juha Hurmeen puheesta. Hurmeen puhe oli mielestäni niin hauska ja viisas, että Yle Areenan kautta sen saivat kuullakseen myös opiskelijani töihin palattuani.

Ehdokasasettelu ja voittajan jännittäminen tuntui mielenkiintoiselta, koska olin lukenut kaikki ehdokasteokset. Bloggasin Sanna Manderin Avain hukassa -teoksesta aiemmin lokakuussa. Parasta Finlandia-lähettilään tehtävässä on kuitenkin ollut kirjoista ja kirjallisuudesta puhuminen omassa toimintaympäristössäni Karstulassa. Kävin kertomassa ehdokaskirjoista alakoululaisille ja huomasin konkreettisesti, että lähikirjaston varaushyllyyn alkoi ilmestyä niitä kirjoja, joita olin koululaisille esitellyt. Kuulin myös oppilaiden lukutottumuksista ja sain lukusuosituksia. Minulle esiteltiin luokassa käärmekirjaa, joka oli vielä keskeneräinen. Niin ne kirjat ja kirjailijat syntyvät!

Juhlan jälkeen nautin hetken vielä jouluvaloista ennen kotimatkaa. Tämä alkutalven pimeys tuntuu vyöryvän ylitseni jälleen voimallisesti.

Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin

Ylen 101 kirjaa -hanke on päättymässä. Vuoden 2017 kirjan valitsi toimittaja Seppo Puttonen ja se julkistettiin itsenäisyyspäivänä. Tämän vuoden kirja on Riina Katajavuoden kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Mennään jo naapuriin.

Kuva kustantajan sivuilta

Mennään jo naapuriin kertoo Helsingissä Myllypurossa asuvasta Vellamosta, joka lähtee äidin (Riinan) ja Sallan kanssa vieraaksi koteihin tutustumaan toisiin perheisiin. Vellamo itse puhuu suomea, mutta hän arvelee, etteivät kaikki uudet tuttavat puhu suomea, eivät ainakaan äidinkielenään. Kirjan jokainen aukeama on vierailu uuden ystäväperheen luona. Lukija pääsee Vellamon, Riinan ja Sallan kanssa istumaan sohville ja lattialle risti-istuntaan. Jokaisesta perheestä kerrotaan perheenjäsenten nimet, iät ja sukulaisuussuhteet.

Osassa perheitä on paljon lapsia ja kosolti ääntä ja liikettä. On myös hiljaisempia perheitä, joissa voi olla vain vanhempi ja lapsi kahdestaan. Monissa perheissä osa perheenjäsenistä asuu kauempana ja kenties välimatka aiheuttaa huolta. On mukava lukea, että suomalaisissa ja syyrialaisissa on paljon yhteistä. Molemmat pitävät itseään hiljaisina, ujoina ja luotettavina. Kodit ovat samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa: telkkarit ja sohvat näyttävät tutuilta, kirjahyllyt kiinnostavat, pienet lapset tuovat paljon pientä tavaraa mukanaan ja somalikaupasta saa hienoja verhoja.

Mennään jo naapuriin on lempeä ja iloinen kirja. Se levittää lukijan katsottavaksi ja tutustuttavaksi hyvin moninaisen ja todenoloisen perhe-elämän, jossa perheenjäsenten kieli, synnyinmaa tai kulttuuritausta ovat vain ihmisiin liittyviä asioita. Vierasta ei tarvitse pelätä. Häneen voi tutustua. Suvaitsevaisuus, joka on hyvä asia, paistaa kirjasta. Se tekee Katajavuoren ja Savolaisen Mennään jo naapuriin -teoksesta todella sydäntä lämmittävää luettavaa.

Näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella jo vuosia eläneenä voin ainakin todeta, että Suomessa on hyvin monenlaisia paikkoja. Helsinkiläisen Vellamon silmin tavallinen tilanne, jossa koulukavereilla on eri äidinkieli, eri uskonto, eri ruoka tai eri ihonväri kuin minulla, on toisaalla maassamme uusi ja outo. Toivottavasti Suomen eri alueet eivät ajaudu liian kauas toisistaan.

Mennään jo naapuriin antaa tietoa muista maista ja niiden maiden asukkaiden tavoista ja kulttuurista. Liput, maiden sijoittuminen maailmankartalle ja jotkut sanat eri kielissä tulevat kirjaa lukiessa tutuiksi. Ote kirjasta:

Kun Brasiliassa joku mongertaa epäselvästi, hänelle tokaistaan: "Tá falando grego?" = Kreikkaako sinä puhut?" Tähän Ninan isä voi vastata: "Kyllä!"

Ääneen pääsee myös intialaisen perheen pieni vauva, vasta kolme ja puoli kuukautta vanha Saarah. Hän rakastaa manteliöljyhierontaa, jonka äiti tekee ennen maidon antamista.

Savolaisen kuvitus on riemastuttavaa. Jään katsomaan kuvia ja kaikista mielenkiintoisimpia ovat hedelmän kuoret tiskipöydällä ja Liannen kirjahyllyn tavarat. Vellamon siiliä etsin joka aukeamalta ja se on mukavaa! Aivan kuin etsisin omaa pehmoeläintäni ennen lähtöä seuraavaan kyläpaikkaan.

Olen lukenut Katajavuorelta Wenla Männistön, joka on mieletön Seitsemän veljeksen päivitys. Lapsille ja kaikille lukutaitoisille sopiva Mennään jo naapuriin yhdistyy mielessäni Wenla Männistöön vapauden kautta. Katajavuori ei turhia selittele, vaan näyttää lukijalle oikeita asioita ihmisistä yksilöinä, mutta myös ihmisten välisen yhteyden ja kiintymyksen.

Minusta on hauska ajatteluvirhe, että ensimmäisen lukemiseni jälkeen muistin kirjan nimen väärin. Ajattelin kirjan nimeksi Mennään naapuriin, joka olisi ollut hyvä nimi tälle teokselle. Mutta on todella hienoa, että nimessä on vielä se jo. Kun Seppo Puttonen puhuu valinnastaan ja keskustelee Emmi Itärannan kanssa teoksesta tekstin alkuosasta löytyvässä linkissä, mielestäni hän puhuu tästä jo-asiasta. Maailma on lasten ja nuorten. Heillä ei ole ennakkoluuloja. He odottavat malttamattomina, että me jo menisimme.

Kirja Mennään jo naapuriin on luettu myös muissa blogeissa:
Kia / Luetaanko tämä?
Kirjasähkökäyrä
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri
Lukuloikka

Katajavuori itse kertoo ajatuksiaan kirjasta ja sen tekemisestä Ylen podcastissa toukokuulta. 

Bloggari kirjan äärellä

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Mennään jo naapuriin
Tekijät: Riina Katajavuori ja Salla Savolainen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Edit 15.12.2017 Lisätty blogilinkki

Aleksi Delikouras: Nörtti 5 Multiplayer

Mitä yhteistä on Pokémon Golla ja Tinderillä? Ryu heräsi ja otti osaa keskusteluun.
Kukaan ei tiennyt vastausta.
- Molemmat on applikaatioita, joilla metsästetään hirviöitä lähietäisyydeltä, Ryu hekotti.

Blogissani on näköjään menossa nuortenkirjakuukausi tai nuortenkirjasyksy. Viimeksi bloggasin Nörtti nelosesta, nyt tulee juttua uusimmasta Nörtistä ja kirjoittamista odottaa vielä yksi Rob McCool-kirja, jonka luen ensin loppuun. Olisihan minulla aikuistenkin luettavaa, mutta niitä kirjoja näytän siirtelevän mukanani paikkakunnalta toiselle.

En toista nyt Nörttien suhteen mitään yleisiä juttuja, ne voi lukea yllä olevasta linkistä. Menen suoraan asiaan: Nörtti 5 Multiplayer todistaa, että Dragonslayer666 lähestyy aikuisen elämää. Osalle tämä on loistava uutinen, osa lukijoista ei ehkä ole asiasta niin innoissaan. Itse kuulun ensimmäiseen joukkoon.

Dragon syksy pyörähtää angstisena liikeelle. Pelaamisen lisäksi hänen huomionsa vie eräs tyttö, jota Drago yrittää saada treffeille. Lähtökohdat eivät kuitenkaan ole erityisen hyvät. Seuratessaan toisten elämää ja sen murheita Dragolle alkaa valjeta hänen oma elämänasenteensa. Ote kirjasta:

- Mä aion tulla maailman parhaaksi CS-pelaajaksi. Se onnistuu vain, jos mä treenaan pitkäjänteisesti ja pidän yllä sokeaa uskoa itseeni. Sama pätee elämässä kaikkeen. Mä uskon, että kuka tahansa pystyy tekemään mitä tahansa, kunhan vain uskaltaa.

Drago virittää itsensä soturimoodiin äärimmäisissä hätätilanteissa. Taidehipsteri ja elokuvapaviaani Brassmo, keskenään kinastelevat äiti ja syntymälihaksikas Jorgos sekä oma TheAwesomeTeam saavat aikaan hätätilanteita, joihin Drago joutuu reagoimaan.

Nörtti 5 Multiplayer solahtaa tuttuun sapluunaan. Se on hyvä, Nörttien lukijat kaipaavat luettavaa! Pidin teoksen käänteistä ja ajattelin sitä lukiessani, että myös kirjailijana Delikouras on kehittynyt näiden kirjojen aikana. Vanhempana riemuitsen siitä, että viidennessä Nörtissä on enemmän sille lukijalle, joka miettii, pääsekö itse koskaan seurusteluvaiheeseen. Tämän kirjan vien tyrkylle luokkaan odottamaan lukijaansa.

Nörtti 5 Multiplayerin voisin hankkia 14–17-vuotiaalle pelaavalle tyypille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Nörtti 5 Multiplayer
Tekijä: Aleksi Delikouras
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Aleksi Delikouras: Nörtti 4 Pro Gamer

Neljännessä Nörtissä on sivuja 222.

Olen lukenut kaikki Nörtit, vaikka blogissani löytyy teksti vain siitä ensimmäisestä. Nörtti-kirjat ovat perheessäni, josta löytyy kolme nuorta henkilöä, ihan kestosuosikkeja. Aina kun ostan uuden Nörtin, se lähtee kierrokselle ja itse pääsen lukemaan sen viimeisenä. Niin sen pitää ollakin.

Nörtti 4 Pro Gamer -teoksen päähenkilö on Dragonslayer666, josta ei kyllä angsti lopu. Lukio ärsyttää, äiti saa raivon partaalle ja pelaamiseen liittyy kaikenlaista säätöä. Minäkertoja Drago haluaa pelata CS-go-protiimissä ja päästä menestyvän joukkueen jäseneksi. Tavoitteena siintävät kansainväliset kisat ja suunnaton maine pelaajien parissa.

Ne, joille Drago on tuttu, ymmärtävät, että hänelle kaikki on mahdollista. Välillä asiat menevät ihan pieleen, kun taas välillä onni potkii kunnolla. Delikouras onnistuu kuljettamaan päähenkilön läpi autuuden ja ahdistuksen tunteiden lukijaa viihdyttäen. Hege91 tuo murhetta Dragolle, eikä ole edes ainoa. Uusi tuttavuus, Daisuke Holopainen, on olemuksensa ja vaatetuksensa puolesta Dragolle "vitun nuuskamuikkunen". Daismaister69 on kuitenkin kapteeni menestyneessä CS-tiimissä, ja Drago joutuu tutustumaan Daisukeen saadakseen haaveensa toteutumaan. 

Sillä hetkellä mä päätin, että en antaisi puolijapanilaisen samurai-nuuskamuikkusen päihittää mua. Mä suljin silmäni ja kuvittelin olevani turvallisesti omassa huoneessani pelaamassa Hege91:stä vastaan ja valmistauduin jo nauttimaan tulevasta voitosta. Sitten mä annoin ajatusten valua aivoistani, avasin silmäni ja katsoin Daisukea. Ihan vitun sama. Kuolema tai voitto, mä aioin nauttia pelaamisesta. Daisuken kavereita ei ollut olemassa. Mua ei ollut olemassa. Daisukea ei ollut olemassa. Oli vain peli ja tämä hetki.

Aloittelen uusimman Nörtin lukemista. Sekin pyörähti kolmen esilukijan kautta. Nörtti 5 on kaupassa, tämä tiedoksi ainakin kaikille, jotka aikovat ostaa yläkoululaiselle kirjan joululahjaksi.

Nörtti löytyy sarjana Yle Areenasta. Jaksoja on nyt katsottavana 8.

Teos: Nörtti 4 Pro Gamer
Tekijä: Aleksi Delikouras
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Otava