Säeromaani, äänikirja, lukemisen ilo ja Dess Terentjevan Ihana

 

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen on suunnitellut Riikka Turkulainen.

Dess Terentjevan Ihana on täynnä elämää ja tunnetta. Ihana Ihana!

Joskus kirjan matka luetuksi on yllättävän pitkä. Minun piti lukea Terentjevan teos tuoreeltaan, mutta sitten tuli kaikenlaista ja lukeminen jäi. Säeromaani lajina kuitenkin houkutteli niin, että ostin kirjan itselleni. En toki aloittanut kirjaa ostettuani sen. Eilen lähdin kävelylle Tampereen Pyynikille ja aloitin äänikirjan kuuntelun. Illalla vaihdoin äänkirjasta paperikirjaan ja hyppäsin monta askelta taaksepäin nauttiakseni. Nyt aamulla luin kirjan loppuun.

Äänikirjaan epäilevästi suhtautuvat pohtivat, onko kirjan kuuntelu lukemista. Monella heistä ei ole tottumusta kirjan kuunteluun. Joillekin kirjan kuunteleminen vaikuttaa olevan liian helppo ja vaivaton tapa lukea kirja. Oikeaan lukemiseen saatetaan liittää paperikirjan äärelle rauhoittuminen. Hurmoksellinen ahmiminen ei tunnu sopivan kuvaan.

Kuuntelen paljon äänikirjoja. Suurin syy siihen on pitkien työmatkojen vuoksi yksin autossa vietetyt tunnit. Olen sisäisesti malttamaton, joten kuuntelen äänikirjat nopeutettuina (1,2–1,5). Olen myös nopea lukija, joten luen paperikirjatkin melkoista vauhtia. Osaan lukea myös hitaasti ja tarkasti. Tietyt kirjat luen muistiinpanoja tehden, tällä hetkellä Haruki Murakamin Vieterilintukronikka etenee kynän ja paperin kanssa. Uskon saavani kirjan luettua kesän alussa.

Minulle kirjan lukemiseksi käy paperikirjan tai e-kirjan lukemisen lisäksi myös äänikirjan kuuntelu. Mielestäni nykyiset äänikirjapalvelut tuovat kirjallisuuden uudella lailla nuorten ulottuville ja lisäävät lukemisen tasa-arvoa. Ensimmäisenä koronakeväänä lukiomme sai monen muut oppilaitoksen lailla BookBeatilta lahjoituksena opiskelijoille tunnukset palveluun pariksi kuukaudeksi. Moni nuori kertoi minulle, että kuunteli sinä keväänä äänikirjoja yli pakollisten kurssivaatimusten.  

Terentjevan Ihanan äänikirjalukemisessa epäilin vain teoksen muotoa. Tulisiko äänikirjassa riittävän hyvin esiin säeromaanin vapaus ja vaihtelevuus? Lukija Elina Leeve tekee äänikirjassa upeaa työtä, Ihana on hieno äänikirjakokemus. 

Äänikirjat jäävät mieleeni paikkoina ja kuvina. Sapkowskin Noituri on mielessäni Tampereen Suomensaaressa, Teräksen Amiraali hiljaisessa Särkänniemessä matkalla Sara Hildénin taidemuseolle ja Woolfin Tunnit Joensuun ja Siilinjärven välillä. Ihana on Pyynikin maisemissa. 

Illalla aloin pohtia, miltä Ihana näyttää paperikirjana. Tekstin asettelu ja fonttiratkaisut ovat tärkeitä aina, mutta varsinkin säeromaanissa. Hienoltahan teos näyttää, joten Leeven luennalla on selkeä yhteys teoksen muotoon. 

Säeromaanit ovat nopealukuisia, miltei puolirunoja. Terentjevan Ihana todella hengittää ja houkuttelee lukemaan. Aion tarjota kirjaa jollekin lukemista kaipaavalle lukiolaiselle. Pohdin myös teoksen katkelman käyttämistä lukuteatteriesityksessä ensi lukuvuonna.

Ihanan kansi on houkutteleva ja kaunis. Oman paperikirjani välistä löytyi irtopaperilla teksti, jossa kannen suunnitellut Riikka Turkulainen kertoo työprosessistaan. Sama teksti kuvineen löytyy Kirjansuunnittelijoiden killan IG-tililtä.

Ihanan minäkertoja on yhdeksäsluokkainen Lilja, joka elää yhdessä isänsä kanssa. Takakansi kertoo, että Lilja on krooninen ihastuja. Virkeä ja nopeasti syttyvä Lilja on ihastunut ja nimennyt ihastuksensa Ihanaksi. Takakansi paljastaa paljon juonesta, joten onneksi luin sen vasta kirjan lukemisen jälkeen. Ihanan ja Liljan elämät kietoutuvat yhteen ja kaikenlaista selvitettävää riittää. Teos keskittyy viisaasti Liljan ajatuksiin ja kokemuksiin, joten Ihana säilyy kompaktina lukukokemuksena. Koko maailmaa ei tarvitse ahtaa yhteen tarinaan.

Ihana kertoo samalla paljon nuorten elämästä ja maailmankuvasta. Kuinka puhua omastaan tunkeutumatta toisten elämään ja valintoihin? Ote kirjasta:

Jos et koskaan ole lukenut säeromaania, kustantajan sivuilta löytyy lukunäyte teoksesta.

Viaton kirjapostaus paisui lomapäivän kunniaksi äänikirjapohdinnaksi, lukuprosessin kuvaukseksi ja säeromaanin ylistykseksi. Blogissani on ollut pitkään hiljaista, joten on hienoa vaihteeksi kirjoittaa ja julkaista kirjoittamansa.

Helmet-lukuhaaste 2022: 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää.

(Teen Helmet-lukuhaastetta yhdessä puolisoni kanssa. Yritän vähentää kaikkea suorittamista, joten uskon selviäväni helpolla näin. Himolukijan kanssa jaettu lukuhaaste on vaivaton.)

Teos: Ihana
Tekijä: Dess Terentjeva
Kannen suunnittelija: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Äänikirjan kuuntelin BookBeatin palvelusta.
Äänikirjan lukija: Elena Leeve
Äänikirja julkaistu: 1.10.2021
Äänikirjan kesto: 1h 45 min

Edit 18.4.2022: Korjasin kahden virkkeen sanavalintoja selkeyttääkseni sanomaani.

Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä

Miten niin olette vakoilleet minua? hän ajatteli - kuumissaan, ymmällään ja pöllämystyneenä vessanpöntöllä. Miten niin olette vakoilleet minua tällä kädessäni olevalla vekottimella, joka on silmä?

Henkilökohtainen lukemiseni on ollut hyvin vaikeaa tänä vuonna. Maailma nokitti koronan Euroopan sodalla, yleinen ja yhteinen tuska huokuu jokaisella sisäänhengityksellä ihmisten välisessä arjessa ja kaikki omat pulmani ovat tässä mittakaavassa mitättömiä. Pääsiäinen tarjosi minulle mahdollisuuden olla kotona ja levätä. Minulla on ollut koko alkuvuoden luettavien kirjojen pino, joka ei ole pienentynyt lainkaan. Vaikka pinon kirjat huutavat tulla luetuiksi, lähdin liikeelle paradoksaalisesti kirjaston kautta. Ruoveden kirjastosta hain Patricia Lockwoodin romaanin Kukaan ei puhu tästä. Teoksen kansi on jo vanginnut huomioni somessa.

Nyt kirja on luettu. Olipa se kokemus! Kaksi kolmasosaa kirjasta ajattelin, ettei kirjan ole minua varten ja että maailmamme on kamala paikka. Yhden kuudesosan ajattelin kirjan olevan todella outo ja outoudessaan hieno. Yhden jumalaisen kuudesosan ajattelin, että tämä kirja ansaitsee tulla luetuksi ja että Lockwood on Kurt Vonnegutin henkinen sukulainen. Ote kirjasta:

"Tiedämme niin vähän ____________:sta!"

Lockwoodin esikoisromaani, jonka Einari Aaltonen on taitavasti suomentanut, jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on silppua maailmasta ja ihmisestä internetin ja puhelimien jatkeena. Teoksessa tuo rakennettu maailma, jossa synnytään ja ollaan olemassa katsomalla, reagoimalla ja postaamalla, on portaali. Toinen osa on mielestäni lukijalle helpompi, tarinaa on helpompi seurata kuin katkelmia. Tuska, jota koin ensimmäisen osan äärellä, nollautuu teoksen loppupuolella. Tilalle tulee toisenlainen suru.

Kukaan ei puhu tästä kertoo nykyihmisen merkityksestä maailmassa ja niistä merkityksistä, joita ihmiset toisilleen ja elämänsä tapahtumille antavat. Yhden ihmisen elämä ja sen rajallisuus yhdistävät perhettä ja sukua. Järkytys ja suru pysäyttävät, vaikka maailma ympärillä ei pysähty. Lockwoodin romaani palkitsee lukijansa, vaikka itkemisessä ja maailmantuskassa ei oikeasti liene mitään palkintoa. Ote kirjasta:

Se oli myös joskus ollut paikka, jossa ihminen kuulosti itseltään. Vähitellen siitä oli kehkeytynyt syöveri, jossa tuuli ja vesi rouhivat kiveä hauraampaa minuuttamme niin, että kuulostimme nyt toisiltamme.

Teos: Kukaan ei puhu tästä (No One is Talking About This)

Tekijä: Patricia Lockwood
Suomentaja: Einari Aaltonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi