Miksi yksi pelto ei riitä?

Kiitos ystäväni, muistin tänään, että minullahan on blogi. Lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole kadonneet elämästä mihinkään, mutta mitään en ole saanut tähän peltoon laitettua PITKÄÄN aikaan. Muita peltoja on sitten ryvetty sitäkin enemmän. Ja nyt kun ymmärtää tämän pellon surkean tilan, minun on pakko kirjoittaa siitä, mitä luen juuri parhaillaan.

Minulla on kesken kolme kirjaa. Kirjat ovat hivenen erilaisia keskenään. Ykkösenä on kirja, jonka haluan saada ensimmäisenä loppuun: Fifty Shades Freed. Kirja on Fifty Shades-trilogian päätösosa, tekijänä E L James. Kakkosena on uusi suomennos klassikosta: Joycen Ulysses. Kolmantena on Eugenideksen The Marriage Plot.

Tämä Viisikymmentä varjoa-sarja on kohuttu kevyt kirjakolmikko, jossa kerrotaan nuoren kokemattoman kirjallisuuden opiskelijan Anastasian ja tavoiltaan erikoisen, varakkaan liikemiehen Christianin rakkaustarina. Kirjoista ensimmäinen julkaistaan suomeksi syksyllä.

Kirjan suurin ansio on ärsynnys, jota se minussa herättää. Se, että kirjan takakansi lupaa "romanttista, vapauttavaa ja addiktoivaa lukukokemusta" menee omalla kohdallani metsään. Minulle, jonkin verran elämää nähneelle naiselle, tarina näyttäytyy vähintäänkin outona. Kirjan rakkaustarinan osapuolet sotkevat henkilökohtaiset tunteet (halu, kiintymys, pelko, häpeä jne) liiketoimintaan tavalla, joka saa kirjan teeman muuttumaan rakkauden kuvauksesta vallan kuvaukseksi. Ihmisten väliset suhteet arvotetaan ja tehdään sopimuksen alaiseksi työksi rahan ja vaikutusvallan voimalla niin, että tässä kirjasarjassa on kyse lähinnä prostituutiosta. Tämä kirja on yhtä ällö rakkauden kuvaus, kun on elokuvapuolella Pretty Woman. Se ei ole rakkautta, jos rikas ihminen ostaa köyhän hömelön harrastamaan seksiä ja olemaan kiinnostunut hänen toiveistaan ja ajatuksistaan. Se on maksettua kiintymystä.

Sinänsä kirjasarjan ensimmäinen osa olisi hyvää lukupiirimateriaalia. Voisin kuvitella, että kirjan teemat herättäisivät kiinnostavaa ja kiihkeää keskustelua eri ikäisissä ihmisissä. Sadismiteema varmasti puhututtaisi ainakin niissä lukupiireissä, joissa itse pyörin! Sarjan kakkos- ja kolmososaa ei tarvitse mielestäni lukea lainkaan. Kaikki, minkä kirjailija sanoo edes jollain lailla, hän sanoo ykkösosassa. Sellainen trilogia siis.

Keskeneräisten kirjojeni kakkonen ja kolmonen huumaavat minua hyvällä tavalla ja voin lukea niitä vain vähän kerrallaan. Joycen Ulysses on romaani, joka on runoutta. On melkoinen suoritus, että se teoksena haastaa ja kohauttaa vielä nykylukijaansa. Eugenides taas kirjailijana upposi kertaluvulla. Koska kaikenlaista on kesken, pitää lukulistoja hämmentää lisää. Siksipä tänään lainasin kirjastosta välipalakirjan: sarjakuvaa. Kirja on Coralinen, kirjoittajana Gaiman. Onpahan synkkä ja outo.