Kaksi päivää kirjamessuilla aiheutti sellaisen ajatusruuhkan päässäni, että ykkösosan kirjoitettuani jatkan tässä vielä toisen samanmoisen oman messuantini ruotimista.
Eräs teema, jonka kuulin messuilla useamman kerran, oli oman lukijanlaadun kuvailut. Mielestäni moni kirjailija pohti ääneen omaa lukijuuttaan. Joten, kirjailijoita kuunnellessani, pohdin myös millainen lukija itse olen. Olen aina luullut, että luen paljon, mutta nyt olen alkanut epäillä asiaa. Tällä hetkellä lukuaikaani vähentää mm. täyspäiväinen opiskelu. Toisten lukublogeja lukiessani ymmärrän, että moni lukee paljon minua enemmän. Rakastan suositella ja vinkata kirjoja, joita en välttämättä ole aina edes lukenut. Pidän myös kertoa uudelleen tarinoita kirjoista, joita olen lukenut. Varsinkin perheeni saa nauttia tästä piirteestäni. Kirjastosta kantamani kassit ovat vain yhden viidesosan verran minulle tarkoitettuja, valtaosa menee perheemme muille jäsenille. Usein valitsen kaikille lapsilleni oman kirjan kirjastoreissullani. Pyrin yllättämään, yksi saa kirjan Euroopan kartoista, toinen pekonikeittokirjan ja kolmas paperitaitteluoppaan.
Jo ylistämäni Eoin Colfer kertoi olevansa lukemisen suhteen kaikkiruokainen. Ruokapöydässäkin hänen piti lukea vaikka muropaketin kylkiä, lukuhimo pakotti siihen. Olen aina kammonnut lyhyitä tarinoita ja kääntynyt iloiten lukemaan paksuja romaaneja. Toki luen paksukaisia vieläkin, mutta olen löytänyt myös lyhyyden ilon. Jo jonkun aikaa olen saanut kotiini Outokumman Kummalinnun munia eli raapaleita, jotka ovat sadan sanan lyhytnovelleja. Sellaisen kirjoittaminen vasta hauskaa onkin. Kokeilkaapa! Samaa nopealukuisuuden ja lyhyen lukemisen iloa olen kerännyt sarjakuvista. Olen siis miltei kaikkiruokainen lukija, jonka arki asettaa esteitä lukemiselle. Haluan lukemani tekstin olevan minulle merkityksellinen, mutten voi sitä tietää ennakkoon. Ensin täytyy mennä kokeilemaan, miltä se teksti tuntuu.
Takaisin messuille. Huomasin viihtyväni parhaiten nuorten kirjojen lavan yleisössä. Louhi-lavasta vastasivat Kallion lukion opiskelijat eli KirjaKallio. He, ilmeisesti opettajansa johdolla, olivat suunnitelleet hienon kokonaisuuden ainakin lauantaille ja sunnuntaille, jolloin itse olin paikalla. Pidin todella paljon iloisesta ja rennosta ilmapiiristä Louhi-lavalla. Esitetyt tekstit elävöittivät haastatteluja. Kiitos KirjaKallion porukalle!
26.10.13
Loppuillan vietin ruotsiksi kuunnellen Folkhemmets förorter -keskustelun, jossa kirjailijat Susanna Alakoski, Eija Hetekivi-Olsson ja Mathias Rosenlund kertovat omia ajatuksiaan köyhyydestä ja siitä, kuinka köyhyys näkyy heidän teoksissaan. Tänään Helsingin Sanomissa oli juuri viimeksi mainitun esikoiskirjailijan haastattelu. Köyhyys näyttäytyi sielunmaisemana, jossa vallitsevana on voimattomuus. Pidän yhteiskunnallista keskustelua köyhyydestä tärkeänä ja arvostan sitä, että kirjallisuuskin on teosten kautta mukana keskustelussa.
Olin toki muuallakin kuulolla, mutta jätän kaikki pettymykset ja ärsytykset kertomatta. Upotan ne unohdukseen.
27.10.13
Valmistauduin ajatuksella Kari Hotakaisen uutuutta Luonnon laki käsittelevään lukupiiriin. Lukupiirin olennaisin asia on lukukokemuksen jakaminen. Tilaisuus, johon otin osaa yleisönä, oli paneelikeskustelu romaanista. En voi valittaa, sain kuunnella arvostamani kirjailijan mielipiteitä ja ymmärsin lukemani teoksen uudella lailla. Luonnon laki on hyvä nimi teokselle, teos kertoo kuolemasta ja siitä, kuinka kaikki ihmisen rakentama tuhoutuu. Yhteiskunnan rakenteet, jotka ihminen on rakentanut suojakseen, tuhoutuvat. Kaikki ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. Se lienee luonnon laki.
Valitsen lukemisen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti