Sain blogeissa ja somessa yleisemminkin kiertäneen Viiden kirjan haasteen Mailta blogista Kirjasähkökäyrä. Ja eikun vastaamaan, tosin reippaasti myöhässä.
Kirja, jota parhaillaan luen
Kirjastossa oli koottu pöydällinen luettavaa parisuhteesta. Otin pöydältä Nicolas Farguesin Olin takanasi. LIKEn kustantama kirja on julkaistu suomeksi 2007. Aloitin lukemisen jo kirjastossa. Kirja kertoo uskottomuudesta, joka ei ole lempiaiheitani. Ranskalaisuus kirjassa innostaa minua kuitenkin jatkamaan.
Kirja, josta pidin lapsena
Lapsuudessani leimallista oli oman perheen parissa oleminen, vanhempani eivät ole koskaan olleet kyläluutia. Minulla oli kuitenkin jonkinlainen kytö olla tekemisissä myös perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa. Alakoululaisena tätä iloa minulle tarjosi isotäti, jonka luona kävin lomilla. Isotädillä oli kirjahylly täynnä kirjoja. Luin paljon lapsena, joten toki kyläpaikkaan päästyäni otin luettavaa emännän hyllystä saatuani siihen luvan. Aunen hyllystä muistan parhaiten klassikkosadut, joista tässä esimerkkinä Grimmin veljesten sadut. Kuvan painos on julkaistu minun ollessasi jo aikuinen, mutta nuo sadut muistan juuri Lieksan reissuiltani.
Kirja, joka jäi kesken
Olen jättänyt paljon kirjoja kesken. Olen oppinut itsestäni ja lukemisesta sen, että hyväkin kirja voi olla minulle kammotus, jos oma mieli ei ole sopivassa vireessä kirjaan. Siksi kirjahyllyssäni makaa kymmeniä kirjoja odottamassa oman mieleni kypsymistä ja oikeaa virettä. Kirjojen ei tarvitse muuttua, minä ehkä voin.
Poikkeuksena tähän hienoon periaatteeseen ovat kirjat, joille en haluakaan virittäytyä. Yksi esimerkki tästä ovat Paulo Coelhon kirjat. Olen lukenut Coelhoa yhden kirjan verran kokonaan. Ostin tuon kuvassa näkyvän Veronikan. Jätin sen kesken. Jos elämäni olisi mennyt jonkin verran eri lailla, voisin olla Coelho-fani nyt keski-ikäisenä. Ei mennyt. En ole. En ajatellut tulla sellaiseksi.
Kirja, joka teki vaikutuksen
James Joycen Ulysses nimenomaan Leevi Lehdon käännöksenä on edelleen kesken. Silti se osittainkin luettunakin on minulle merkittävä kirja. Lukiessani tuota järkälettä olin juuri kirjoittamassa romaanikäsikirjoitusta. Lopetin sen työstämisen, koska Joyce on kirjoittanut Kirjan. Raakile on edelleen olemassa ja jatkan sitä joku päivä.
Kirja, johon palaan uudestaan
Kaikki Kaari Utrion kirjat ovat minulle kirjoja, joihin palaan uudestaan. Viisauttani olen hankkinut ne itselleni hyllyyn. Yksi rakkaimmista on Tuulihaukka, joka on itsenäinen jatko-osa Vaskilintu-romaanille.
Kiitos Mai näistä kysymyksistä. En haasta nyt ketään. Silti suosittelen jokaiselle oman viiden kirjan listaamista aivan itseä varten. Minulle kirjojen muistelu toi mieleen hyviä muistoja jo edesmenneistä ihmisistä.
6 kommenttia:
Hienoa helmikuuta sinulle Mari ja hyvä, että ylitit esteen <3
Ihana muistella omaa lapsuutta ja aina tulee jotakin uutta mieleen, kun sitä muistelee. Minun isäni oli kyläluuta ja aina joku lapsista (4) pääsi isän mukaan kyläilemään sukulaisissa, joita oli paljon. Isä oli oikein sosiaalinen ja hauska, mutta tietysti oli niitäkin päiviä, jotka haluan unohtaa.
Coelho ei iske minuunkaan. Coelhon ja minun välillä on iso kuilu. Koska olen tunneihminen ja elän tunteella ja luen tunteiden mukaan, vältän sitten kirjoja, jotka ovat kuilun toisella puolen. Onhan näitä luettavia riittänyt :) Kiva kun osallistuit haasteeseen :)
Mainioita mietteitä:) Niitä herätti hiukka yllättäen omakohtainen vastaaminen kuten myös aikamatkailua omaan lapsuuteen ja henkilöihin, - suurkiitos heille - jotka lukuinnon aikoiaan virittivät... Minä myös: Coelholle (:
Coelhoa Alkemistin verran lukeneena samastun kovasti.
Kiitos Mai kommentistasi ja toivotuksista. Tämä oli mukava haaste.
Takkutukka, kiitos kommentistasi. Meitä Coelho-herkkiä löytyy siis enemmänkin...
Tuulevi, kiitos. Luulen, että minäkin olen kokonaan nauttinut juuri sen Alkemistin.
Lähetä kommentti