John Irving: Viimeinen tuolihissi

Äitini nimesi minut Adamiksi, tiedätte varmaan kenen mukaan. Minä olin hänen armas ainokaisensa, niin äiti usein sanoi.

Kannen on suunnitellut Timo Mänttäri.

John Irvingin kirjojen maailmoista on varmasti tehty bingo, sen verran toistoa teoksissa on. Yhden löysinkin, ruotsiksi tosin. Ensimmäiset virkkeet Irvingin uusimmasta romaanista tuntuvat tutuilta, ja pääsen rastittamaan kaksi ensimmäistä ruutua kuvitteelliseen bingooni. Äiti ja poika. Tarina pojan kertomana. Kun kaksikon tarinaan tulee mukaan painia, kirjoittamista, monimuotoista perhettä, hotelli, kuolemia ja paljon rakkautta, vanha Irving-fani tuntee tulleensa kotiin. Bingoruudukko helähtää täyteen nopeasti.

Varhainen kirjallinen rakkaus tuntuu olevan hyvin voimakas pohjavirta, joka kestää vuosikymmeniä. Kun olin nuori, rakastin John Irvingin romaaneja. Olen lukenut hänen suomennetut teoksensa aina Ystäväni Owen Meany -romaaniin asti monta kertaa. Kun sain lukiolaisena tuon romaanin tuoreeltaan lahjaksi, luin sen kolme kertaa läpi peräjälkeen. Olin aivan kippuralla ihastuksesta ja ihmetyksestä. Sen jälkeen hellimmät tunteeni Irvingin tuotantoa kohtaan laimenivat, koska koin uudet teokset vähemmän koskettaviksi. Pidän eniten edellä mainitun YOM:n lisäksi romaaneista Välisarjan avioliitto, Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma.

Tartuin Irvingin uusimpaan romaaniin, Viimeiseen tuolihissiin äänikirjan muodossa. Se onkin topakka kirja, äänikirjana yli 38 tuntia. Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen. Paperikirjapaksukaisessa sivuja on yli 1200. Äänikirjan aloitettettuani ymmärsin vanhan rakkauteni tuntuvan hyvin tuoreelta ja elävältä. Viimeisen viikon olen nauttinut kaikista automatkoista ja kävelyistä erityisen paljon. Loppupuolella otin e-kirjan käyttöön, koska se tuntui kertojarakenteen suhteen helpommalta.

Irvingin romaanin minäkertoja on myöhäiskeski-ikäinen Adam, joka tuntuu olevan elämän sivustaseuraaja. Hänen äitinsä, Rachel Brewster, rakastaa poikaansa ja hiihtoa. Adam ja kaikki muut kutsuvat Rachelia Pikku Rayksi. Adam elää isovanhempiensa luona, koska isoäiti Mildred on hänen talviäitinsä. Adamin äiti on sesongin aikaan töissä hiihdonopettajana ja poissa poikansa luota. Tämä kaikki olisi kai tavallista - mitä ikinä se tarkoittaakaan - mutta kirjailijan tuntevat arvaavat jo hänen seuraavan liikkeensä. Irvingin parhaat romaanit, mukaan lukien nyt käsillä oleva uutuus, revähtävät auki uskomattomaan fiktiiviseen maailmaan, jossa yksityiskohtia ja juonisuiroja kulkee ristiin rastiin lukijan iloksi. Minulle tämä kirja oli suunnaton lukuriemu!

Isoäidin ja koko suvun piina Adamin nuoruudessa on täysin höpsähtänyt isoisä, joka luulee olevansa rehtori. Lähisukua ovat myös Adamin äidin sisaret, heidän miehensä ja Adamin serkku Nora.

Isoäidin, Nanan, rakkaus on klassikkoromaani Moby Dick. Sitä luetaan ja muistellaan. Muistelen Herman Melvillen Moby Dickin olevan aika puiseva, mutta Irvingin hyppysissä valaan jahtaaminenkin on eeppistä.

Oma juttunsa on Adamin isän mysteeri, jota teoksessa selvitellään hyvin monellakin tapaa. Pikku Ray arvostaa miehissä ainakin pientä kokoa. Tähän liittyy kaikenlaista, syyt ja seuraukset ovat samalla outoja ja aivan loogisia.

Olen ihaillut Irvingin kirjojen henkilöhahmoja ja voimakasta juonen virtaa läpi teoksen. Nytkin saan nauttia fiktiivisestä maailmasta, jollaisen uskon muokanneen minua paljon nuorena ihmisenä aikanaan. Miten hyvän valinnan tein, kun rakastuin sekä Irvingin että Kurt Vonnegutin fiktioon! Luin vanhoja blogitekstejäni Irvingistä tätä tekstiä varten. Eräässä niistä viittasin Ylen dokumenttiin kirjailjasta. Siinä hän kertoo, että pelkomme paljastavat meidät. Pelko, jota hän koki lastensa syntymän jälkeen näiden menettämisestä, sai hänet kirjoittamaan. Tämä oivallus on varmasti myös Viimeisen tuolihissin ydin.

Teoksen loppupuolella joudun vaihtamaan e-kirjaan. Välillä tapahtumat etenevät elokuvakäsikirjoituksena. Sitä on raskasta ja vähän ongelmallista kuunnella äänikirjana. Hahmotan tekstin ja sen nyanssit paremmin visuaalisesti.

Adam on tosiaan teoksen sivussa oleva päähenkilö. Rakastan häntä enemmän riehakkaan omapäisiä naisia aina mummosta ja äidistä kaikkiin laajennetun perheen puolisoihin. Romaanin henkilöillä on paljon salaisuuksia, joita pyritään tietenkin salaamaan, mutta myös selvittämään. Erityisesti Adamiin liittyy salaisuuksien keskittymä. Salaisuudet ovat jännitteitä, joiden kertomista pelätään. Kun salaisuudet on kerrottu ja mysteerit ratkaistu, ei ole enää tarvetta jatkaa tarinaa.

"Ajattelin ennen, että olet aika outo, mutta nykyään olet minusta vain pikkuisen kummallinen", äiti sanoi Emille ja halasi häntä.

Aluksi minua ärsytti teoksen kansikuva. Ajattelin sen olevan ihmeellisen yksinkertainen. Olin väärässä. Teoksen alkuperäinen kansi on typerryttävän yksinkertainen ja mitäänsanomaton. Keltaisen kirjaston kannessa on Irvingin henkeä. Kiitos kannesta, Timo Mänttäri. Se avautui minulle vasta romaanin lukemisen myötä. Teoksen nimikin tulee ymmärrettäväksi romaanissa hyvin konkreettisesti.

Viimeinen tuolihissi sopii mainiosti Irvingin teoksista pitäville lukijoille. Viimeinen ote on Irvingin teoksesta, mutta sitaatti on otettu Melvillen Moby Dickistä. Ajatus on lohdullinen:

Mutta Kuolemahan on vain lähtö Koettelemattoman oudolle alueelle.

Teos: Viimeinen tuolihissi
Tekijä: John Irving
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Tammi