Kaksi tornia jatkaa hajonneen saattueen epätoivoista matkaa kohti Mordoria. Teos sisältää tämän ydintarinan lisäksi vaikka mitä jännittävää ja huokailuttavaa. Hellyyttävyyslistan ensimmäisellä sijalla minulla ovat tällä hetkellä entit. Entit ovat ihania ja sain perheeni ärsytettyä puhumalla monta päivää enttisistä. Tolkienin entti-, entvaimo- ja enttispuheiden jälkeen olen katsellut puita aivan eri silmin.
Entäpä olifantit? Ote kirjasta:
"Sam nousi seisomaan, pani kädet selän taakse (niin kuin aina kun "puhui runoja") ja aloitti:Samin lausuma kontulainen loru kertoo oudoista olifanteista. Samissa elää yhtä aikaa perinteinen, turvaa kaipaava hobitin luonto ja seikkailijan uteliaisuus uusien olentojen näkemiseen, kuulemiseen ja niihin tutustumiseen. Kuinka käykään Samin olifantin ihailulle? Ote kirjasta:
Olen harmaa niin kuin hiiri,
iso kuin pihapiiri,
kärsäni käärmeenä kärkkyy,
kun kuljen, maa ihan järkkyy,---"
"Hämmästyksekseen, kauhukseen ja ikuiseksi riemukseen Sam näki valtavan hahmon rymistävän metsän läpi ja ryntäävän rinnettä alas. Ja isolta se näytti, valtavan suurelta harmaapeitteiseltä liikkuvalta kukkulalta. Pelko ja ihmetys saattoivat suurentaa sitä hobitin silmissä, mutta Haradin mûmak oli totisesti suuriruhoinen eläin eikä sen kaltaisia enää liiku Keski-Maassa; sen myöhempinä aikoina elävät sukulaiset ovat vain muisto sen koosta ja majesteettisuudesta."Kaksi tornia on mitä parasta ajanvietettä. Se on hidas, mutta silti viihdyttävä ja jännittävä. Mielestäni parasta teoksessa on sen viisaus. Kuuntelin Kaksi tornia kertomuksena yksilön vaikeudesta hyväksyä ja ymmärtää vierautta ympärillään. Tolkien kuvaa maailman, jossa on paljon eri olentoja, joista useimmat ovat epäileviä toisia ja heidän erilaisuuttaan kohtaan. Kuuntelin sen myös ylistyksenä sille uskollisuudelle, jota voi ja kannattaa osoittaa omia ajatuksiaan ja arvojaan kohtaan jokapäiväisissä toimissaan. Teos on mielestäni myös kannanotto yhdessä toimimisen tärkeydelle. Vaikka Frodo on sormuksen viejänä erityisen merkityksellinen, jokainen saattueen jäsen on tärkeä omassa tehtävässään. Tässä teoksessa minulle ovat henkilöinä olleet kaikkein tärkeimpiä juuri Sam ja Klonkku/Sméagol. Kaikki tämä kuvaamani teoksen viisaus pätee toki koko trilogiaan, ei pelkästään sen yhteen osaan.
Kehuin jo aiemmin lukija Heikki Määttästä, häntä on ollut ilo kuunnella. Kaksi tornia oli välillä hyytävää kuunneltavaa juuri Määttäsen Klonkun osalta. Köysi kiusasi minuakin, kun kuuntelin Klonkun tuskaa Määttäsen välittämänä. Ote kirjasta:
"Se sattuu, se sattuu", sihisi Klonkku. "Se hyytää, se puree! Haltiat on sen punoneet, kirotut! Ilkeät, julmat hobitit! Siksi me yritetään pakoon, siksi juuri aarre! Me arvattiin, ne on julmia hobitteja. Ne tapaa haltioita, hurjia haltioita, niillä on kirkkaat silmät. Ottakaa se pois! Se sattuu."Kuuntelu-urakan tässä vaiheessa minulla on kaksi positiivista ongelmaa. Kuinka saada autoaikaa, että saan kuunneltua kolmannen osan (noin 20 tuntia)? Haluan myös katsoa uudelleen kyseiset elokuvat. Milloinkahan se onnistuu?
Teos: Kaksi tornia (Taru sormusten herrasta 2). Alkuperäinen: The Lord of the Rings 2: The Two Towers
Tekijä: J. R. R. Tolkien
Kääntäjät: Kersti Juva ja Eila Pennanen, runot kääntänyt Panu Pekkanen
Lukija: Heikki Määttänen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: äänikirjana 2002 (alunperin 1954, suomeksi käännettynä 1974)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti